perjantai 6. maaliskuuta 2015

Taitajia, osaajia ja haaveilijoita

Naisen työnteosta ja naisena elämisen mahdollisuuksista yms on linkitetty pari artikkelia tuonne Turkki ja Alanya -blogin puolelle otsikolla Nainen, jos et halua työskennellä mene Turkkiin.

Suurin yllätys minulle oli venäläisiin naisiin kohdistuvan väkivallan suuri määrä ja venäläisten naisten huonosta asemasta johtuvan maastamuuton laajuus.  ne selittävät omalta osaltaan sitä miksi kauniita venäläisnaisia tulee vuosittain todella paljon turkkilaisten miesten vaimoiksi. Tuosta julkaistiin joku aika sitten ihan tilastotietoakin... taidan tykätä tilastoista edelleen, ja niin on ollut koko aikuisiän.  Mutta naimisiinmenotilastoista ihan toisenlaiseen maailmaan.

Turkissa ihailen suunnattomasti käsityöläisten
ammattitaitoa. Siellä on edelleen paljon sellaisia taitajia, joita EU:n alueelta on jo kadonnut lähes sukupuuttoon. Harmi ettei heitä siellä kansan keskuudessa arvosteta tarpeeksi vaan ostetaan mieluummin halpatuonti-tehdas-pika-hömppää... tuon vuoksi halusin tänään laittaa kuvia eri ammattiryhmistä, käsityön taitajista, oman alansa taiteilijoista. Heidän palkkatasonsa on taitoihin nähden todella vaatimaton, mutta he ovat hengissä ja työnsä tekijöinä edelleen ehkä juuri siksi, että ihmisillä on varaa käyttää heidän tuotteitaan, ostaa niitä pienellä palkalla.

Viime kesänä tapasin Alanyassa suomalaisen mattokauppiaan, joka tekee ilmeisesti kyseistä kauppaa täällä huomattavalla liikevaihdolla eli osaa hommansa. Kun hän kysyi mistä saa hyviä ja edullisia  mattoja, niin ehdotin hänelle tuon "edullinen" sanan unohtaen paikallista matontekijää. Tuo Matontekijä-perhe tekee matot edelleen perinteisin menetelmin ja alusta loppuun saakka käsityönä (enimmäkseen lattialla istuen, niin kuin kuva kertoo). suomalainen mattokauppias totesi ettei hän sellaisia halua, kun ei suomalaiset halua maksaa niistä riittävästi, eikä kukaan kuitenkaan sellaisia käytä. Niin, suurin osa ei ehkä käytä niitä koska maton
ulkonäkövaatimukset ovat "teollistuneemmat" tai muutoin huomattavasti poikkeavat. Eikä monikaan osaa arvostaa käsityötä koska ei ole itse koskaan kokeillut tehdä mitään. Iso osa ihmisistä ei edes tajua millaisen taito- ja työmäärän yhden maton tekeminen vaatii, he kun ovat tottuneet ostamaan rahalla haluamansa ja heittämään kohta sen roskiin, ettei kotona vaan ole vanhempia tai epämuodikkaampia mattoja kuin mitä naapurilla on... hiukan kärjistetysti sanottu, mutta eikös kerskakulutusyhteiskuntamme toimi suunnilleen noin.

Jos rakentaisin elämääni uudelleen alusta alkaen, haluaisin kokeilla monia käsillä tehtäviä juttuja, ainakin kaikkia noita. Olisi upeaa tehdä eläessään edes yhdet kengät, vaikkapa vaan supikkaat. Olisi mieluista kutoa vielä matto, sellainen värikäs matto joka on edes hieman kuviollinen. Olisi mielenkiintoista kokeilla tehdä nahkalaukku ja hanskat samalla teemalla, vaikkapa luonnonvärisestä nahasta, tai sitten linjalla punainen - oranssi. Olisi kivaa dreijata ammattilaisen opastuksella edes matala saviastia. edellisestä dreijauskerrasta on kauan, ja astia nousi 10 cm:iin ennen kuin levisi :). Ja t ekisi mieleni maalata iso ja trooppinen silkkihuivi, kuviostakin on jo idea, samoin kuin väreistä. ja haluaisin tehdä ainakin parit tanssikoreografiat ja...  no mikä estää? Periaatteessa tässä vaiheessa mikään ei varsinaisesti estä, sillä useimpiin hidasteisiin löytyisi kyllä ratkaisu jos oikein kovasti haluaisi sen ratkaisun löytää. Eli kyse on siitä että ainaostaan haaveilen ja suunnittelen. En ole riittävän aloitteellinen tai aikaansaava tehdäkseni noista haaveista nyt totta. Sen sijaan päivät menee haaveillessa. Hhmm.
Naapurini Mustafa Acikalin teki tämän

Tässä elämässä on taas sellainen välivaihe jossa vaan olen ja odotan että jotain tapahtuu. Tässä hetkessä eläminen on aika vähäistä ja tuntuu unohtuvan enemmän kuin mitä hyväksi olisi. Ja kun ei edes aurinko paista (mikä olisi minulle energiapotku), niin jostain muualta kaivellaan nyt se energia, millä itsen saa liikkeelle edes jonnekin suuntaan. En vielä huolestu, sillä olen ollut aloillani ja levossa vasta kaksi päivää :D . Jokaiselle muulle päivälle on ollut ohjelmaa jopa enemmän kuin tarpeeksi. Ja juuri tein kolme tanssikoreografiaa, joista yksi oli minimittainen, yksi pari minuuttinen ja kolmas 4 minuuttia. Joten jotain olen saanut aikaankin haaveitteni eteen, ja olen siitä tyytyväinen. Lisäksi poika on saanut tehoannoksen äidin läsnäoloa (voisin kuulemma jo olla ajoittain jopa muualla, LOL).

Eilen yksi Alanyassa kiinteistönvälitystoimiston avannut entinen kenkäkauppias otti yhteyttä ja kysyi sinne töihin. Mietin hetken monia mahdollisia vastauksia, ja yllättäen jätin 98% sanomisistani sanomatta,
toivotin vain onnea uuden yrityksen avaamisen johdosta. Toki kerroin myös että en ole nyt lähipäivinä Alanyaan tulossa, enkä tiedä edes tarkkaa tuloaikaa. Kun hän oli kysellyt mitä kuuluu ja mikä minua vaivaa, niin hetken päästä tuli viesti että pian sinä tänne pääset, rukoilemme puolestasi. Leikkauksen ja sen jälkeisen kunnon odottaminen on tässä vaiheessa raskainta ja vaikeinta. Periaatteessa tiedän että voisin yrittää helpottaa elimistön tilannetta pudottamalla painoa esim paaston, vuoropaaston ja näännyttämisen keinoin, kun en voi käyttää liikuntaa siihen, mutta en ole saanut sitäkään aikaiseksi. On leikkauksen, kuntoutumisen ja liikkumisen kannalta ihan eri juttu painanko 68 kg vai 80 kg (turvotusten ollessa pahimmillaan). Lihasmäärä ei ole vähentynyt juurikaan, onneksi, joten alle 68 kg en pääse millään, eikä ole tarkoituskaan päästä. Muttta läskimäärät mahdollisimman alas ja sitten jää lääkärin harteille miettiä turvotusten eli nestelastin kevennyksen keinot ennen leikkausta.

Maanantaina, maanantaina se alkaa... uh huh. Sitä ennen on vielä yhden kulta-mustan
lattaripuvun viimeistely, lauantaina kenraaliharjoituksiin osallistuminen ja hätätilassa koreografioiden muunteluohjeistaminen. Silloin nimittäin pari treenaa ekaa kertaa yhdessä bändin kanssa, ja esitys on sitten seuraavana päivänä, ylihuomenna sunnuntaina... ja jos pari saa lauantaina paniikkikohtauksen, ilmoittaa ettei tule sunnuntaina lainkaan ja pakenee paikalta, niin pitäisi löytää korvaava pari ja asut sunnuntaille. Sekin kun on mahdollista, kaikki on mahdollista. Sunnuntain iltapäivän jälkeen voin huokaista helpotuksesta ja olla taas enemmän rennosti ja ajatella itseänikin. Ensimmäinen projekti alkavalla viikolla on ruokien kalorimääriin tutustuminen (yäk) ja jonkinlaisen periaaterungon rakentaminen näin 40+ ja juuri nyt tosi vähän liikkuvan naisen energian ja ruoan tarpeet huomioiden. Vastenmielinen mutta tarpeellinen työ. Se edesauttaa jatkossa selviämistä oleellisesti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Vain blogin jäsenet voivat kommentoida, ja vihaviesteistä, rasismista, uhkailusta tms. ilmoitetaan automaattisesti poliisille, profiilin omistajan kotimaasta riippumatta. Rasistit voivat kokoontua vaikkapa Siperiaan tai Saharaan leikkimään leikkejään keskenään. Kunnolliset, suoraselkäiset ja älykkäät, tunteellisetkin kommentit otetaan ilolla vastaan.

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.