sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Aika yllätti

Viikko! WUHUU! Yes yes yes! Jippii! Kylläpä tuntuu hyvältä. Olin hukannut ajan kulun, ja eilinen päivien laskeminen tuotti positiivisen tuloksen.

Parhaillaan istun erään kulttuurikeskuksen aulassa. Olen teatterireissulla. Hah ja pöh. Muut seurueesta istuvat katsomassa musikaalia, itse katselen kännykän ruutua ja odotan, että esitys loppuu. Minulle varattu paikka on tyhjänä. Naiset ja miehet ovat hajustaneet itsensä järkyttävän yliampuvasti. Minä pakenin ulos selvittelemään hengitystä, ja törmäsin muutamaan muuhunkin happea haukkovaan, hajupilvestä kärsivään astmaatikkoon. Totesimme, että teatterissa käynti onnistuu vain harvoissa ja valituissa paikoissa, silloin kun on avoin ulkoilmateatteri, ja kun pääsee itse istumaan tuulen yläpuolelle. Teatteri ja hajuvesiteollisuus kun ovat liitossa keskenään... Vai onko se sittenkin vain turhamaisuus ja kansallinen hajuvesikulttuuri. Mutta ei jäädä murehtimaan sitä, eikä mitään muutakaan. Tänään on hyvä päivä ja tästä alkaa uusi, hyvä viikko.

Äkkilähtöjä selasin äsken aikani kuluksi. Alle kahden sadan oli taas pelkkiä lentoja, eivätkä ole hinnalla pilattu. Alanyassa kahden viikon sääennusteen listalla näkyi vain yksi pilven hattara, toisin sanoen sadekuurot ovat harventuneet. Eräs pensas (puu?), jonka kukkimisesta katsotaan kesäaika alkavaksi, vähän kuin Suomessa pääskysten tulosta, oli jo innostunut aukaisemaan isoja kukkiaan. Muutenkin tuttavien terveiset kertovat, että päivisin on kivan lämmintä, ja öisin melko viileää, ellei jopa kylmää. Kosteat ja koleat tilat tuntuvat varmasti aluksi keskuslämmitettyyn kotiin oppineesta suomalaisesta hetken epämukavalta, mutta sekin on vain pukeutumiskysymys. Lenkille, kävelemään ja juoksemaan kaipaan. Tämän hetkisessä työssäni en paljoa liiku, kun käytännössä ei ole mitään muuta vapaa-aikaa kuin yön tunnit (nukkumista varten). On kyllä ihan hullua työskennellä näin, mutta nyt on sitten koettu tämäkin. Ja kuusi päivää on vielä jäljellä. Se menee vaikka päällä seisten ;).
Nämä "antiikkiset" lelut etsivät uutta keräilijää, tai harrastajaa. Muut keräilynuket jäävät vielä odottamaan varastoon.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Vain blogin jäsenet voivat kommentoida, ja vihaviesteistä, rasismista, uhkailusta tms. ilmoitetaan automaattisesti poliisille, profiilin omistajan kotimaasta riippumatta. Kunnolliset, suoraselkäiset ja tunteellisetkin kommentit otetaan ilolla vastaan, aidoilta ihmisiltä.

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.