lauantai 20. helmikuuta 2016

Tätä päivää

kuva: Alanya Belediyesi, juoksukilpailun lähtö
Elämä on sen verran vilkasta tässä tämänhetkisessä kokoonpanossa, näillä leveysasteilla, ettei tässä oikein ehdi edes kissaa sanoa, saati sitten blogia kirjoittaa. Voin sanoa vain että elämä on, ja se on Vaihtelevaa, hyvin vaihtelevaa. Kahta samanlaista päivää ei taatusti ole, ja se rauhallisempi jakso on siis konkreettisesti ohi, ihan varmasti. Mutta hauskoja hetkiä on kaiken tämän keskellä, joskin on myös niitä hetkiä, jolloin saarnaan ja sanon, että jarrutapas nyt vähän. Niin että on sitä vauhtia muillakin kuin minulla.

kuva: Alanya Belediyesi, kaupunginjohtaja
Alanya laajenee vauhdilla, kun rakentaminen jatkuu sekä itään että länteen, ja vuoristoonkin päin. Ihan uusia teitä rakennetaan myös, ja tämä viereinen kuva on yhdeltä uudelta tieosuudelta, jonne kaupunginjohtaja joukkueineen on lähtenyt tarkastuskierrokselle. Kaupunginjohtaja on todella aktiivinen ideoija, uudistaja ja asioiden eteenpäin viejä. Hän on tuttu näky monilla työmailla, ja hatunnosto hänelle sen vuoksi, että hän lähtee maastoon, sinne missä tehdään ja toimitaan. Hän ei pelkää kuraa kengissä, ja se on yksi lisäsyy siihen, miksi hän on niin arvostettu.

Nämä viimeiset päivät Suomessa ovatkin ehkä onnekseni näin vilkkaita, sillä nyt en ainakaan ehdi odottaa ja jahkailla tulevaa, ja enkä edes laskea päiviä. Tuttavat Alanyassa laskevat päiviä, tosin nyt on onneksi lähes täysi hiljaisuus lentopäiväkyselyjen suhteen. Tuo viereinen kuva on Alanyan musen vieressä sijaitsevalta kulttuuritalolta. Alanyan teatterin uusin tuotos Bu ne vasiyet on ollut jo ensi-illassa, ja näytännöt jatkuvat. Mainos herätti huomioni, koska siinä oli ikään kuin kirkko tai kappeli, ruumisarkku ja hautajaiset käynnissä...

Alanyan sääennusteet näyttivät jo oikein mukavia auringon kuvia. Seuraavasta 15 vuorokaudesta vain "vähän" oli pilvisiä. Öisin lämpötila laskee edelleen kymmenen viidentoista asteen tuntumaan, mutta päivisin on jo mukavia lukemia. 

Tänään pitkästä aikaa audilla ajellessani, huomasin taas nauttivani autolla ajamisesta niin paljon, että olisihan se oikein mukava olla auto käytettävissä. Ehkäpä joskus, kunhan ensin vahvistuu  nämä Alanyan kuviot ja oleskelulupaan ja työlupaan liittyvät kuviot. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Vain blogin jäsenet voivat kommentoida, ja vihaviesteistä, rasismista, uhkailusta tms. ilmoitetaan automaattisesti poliisille, profiilin omistajan kotimaasta riippumatta. Kunnolliset, suoraselkäiset ja tunteellisetkin kommentit otetaan ilolla vastaan, aidoilta ihmisiltä.

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.