sunnuntai 27. maaliskuuta 2016

Eläinsuojelutyötä

Aina on olemassa myös niitä ihmisiä, jotka arvostavat eläintenkin hyvinvointia, ja jotka haluavat auttaa kodittomia eläimiä. Tällä kertaa pari sanaa Alanyan kodittomista eläimistä. Vapaaehtoiset panostavat täällä hyvin paljon kodittomien koirien sairauksien hoitoon, ruokintaan ja uuden kodin löytymiseen. Kissoille on pari yksityisten ylläpitämää kotia, joissa nämä yksityiset ihmiset hoitavat osin omakustanteisesti ja osin sponsorivaroin niitä pahimmin sairastuneita katukissoja. Eräs suomalainen nainen välittääkin juuri erityiskissoja Suomeen uusiin koteihin. Tavallisille hurmureille, niille ei vielä sairastuneille tai pahasti loukkaantuneille kissoille ei ole vielä mitään paikkaa. Ne palautetaan ulos luontoon ja toivotaan, että ne pärjäävät. 

Meillä majailee oman terveyteni uhalla yksi tällainen vielä terve energiapakkaus, mutta huomenna joudun jättämään sen eläinlääkärille, harkitkoon hän sitten lopettaako sen vai mitä sille tekee. Itse en ala millään tavoin välittäjäksi tai muutenkaan kissa-asioihin sekaantujaksi, vaan korkeintaan vien niitä sitten jonnekin eteenpäin, mikäli tarpeelliselta näyttää. Alanyan kaupungilla on meneillään isot hankkeet eläinten olojen parantamiseksi, mutta ne ovat vielä  vaiheessa. Alanyassa tavallisten ihmisten keskuudessa eläinsuojelutyöstä ei ole edes kuultu, ja jos on kuultukin, niin se ei kosketa asiasta tietäjää henkilökohtaisesti. Asiat ovat näin sivustakatsojan mielestä samassa pisteessä kuin Suomessa 20-30 vuotta sitten.  

Nyt ne, joilla on tietoa, taitoa ja sydäntä, ovat tervetulleita tekemään parhaansa. Myös ne, joilla on aikaa tai halu jakaa omastaan, ovat tervetulleita talkoisiin. Yksikin kissanruokapussi tai rokotteet yhdelle kissalle tms pientä on paljon, kun  näitä pieniä, henkilökohtaisia tekoja alkaa kasaantua monelta taholta. Jokainen voi vaikuttaa kokonaisuuteen. Samalla paikallisetkin voivat oppia vastuullista eläinten hoitamista ja siirtyä sitä kohden vähitellen, niin kuin Suomessakin aikanaan on siirrytty. Sitten toinen ääripää on tietysti se, että löytöeläimille voi antaa kodin, täällä tai siellä, missä sitten ikinä asutkaan.

Jos jollain tavoin haluat osallistua näiden ihmisten armoilla olevien luontokappaleiden elämän parantamiseen, niin ota yhteyttä esimerkiksi Facebookissa toimivaan ryhmään Alanya Animal Shelter Project. Tuo Deturin, sen paikallisten yhteistyötahojen ja oppaidenkin tukema yhteisö toimii yhdessä Alanyan kaupungin kanssa rakentaakseen katueläinten hoitokeskusta, ja sen lisäksi sitä kautta saa yhteyden mm sellaiseen henkilöön, joka kotonaan hoitaa kissoja, kunnes ne saavat uuden kodin Suomesta. Tuota kautta saat myös lisätietoa, jos haluat itse perustaa tukiyksikön, kissahoitolan tai vaikkapa kissakahvilan tänne. Kissoille suunnattu, ennen kaikkea lääkinnällinen, ruoallinen ja hoidollinen apu sekä adoptiot ovat tarpeen. 

Alanya Municipality - Demirtas Animal Shelter, virallinen tilinumero 
VAFILAR BANKASI ALANYA SUBESI
TR38 0001 5001 5800 7298 4781 08
Swift code: TVBATR2A
Adress: 
Alanya Belediyesi 
07400 Alanya

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Vain blogin jäsenet voivat kommentoida, ja vihaviesteistä, rasismista, uhkailusta tms. ilmoitetaan automaattisesti poliisille, profiilin omistajan kotimaasta riippumatta. Rasistit voivat kokoontua vaikkapa Siperiaan tai Saharaan leikkimään leikkejään keskenään. Kunnolliset, suoraselkäiset ja älykkäät, tunteellisetkin kommentit otetaan ilolla vastaan.

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.