tiistai 22. maaliskuuta 2016

Pinkkiä päivään

Alanyassa 03/2016
Aamusta lähdin tuttavan mukana kauneushoitolaan, koska oli tarkoitus testata eräs paikka syksyllä tulevaa ryhmää varten. Minua oli odottamassa jalkahoito, mutta peruin sen viime hetkillä. Moni nauttii hoidettavana olemisesta ja jalkahoidosta, ja kokee sen jopa rentouttavana hemmotteluna. Minä en pidä siitä, että joku ventovieras käsittelee jalkojani, paitsi, jos kyseessä on hieroja, joka tekee oikeata jalkahierontaa. Kosmetologin tekemä jalkahoito on minulle vastenmielinen. Käsihoito menettelee silloin, kun laitetaan geelikynnet. Ja hieronnassa käynti taas on rentoutusta mitä suurimmassa määrin, silloin kun käsittelijänä on osaava ammattilainen.Mutta jalkahoito -suon sen tilan, ajan ja ilon muille. Ja jalkahoitokeskustelujen myötä kuva pinkeistä kengistä, jotka ihastuttavat tuolla erään kenkäliikkeen näyteikkunassa, yhdessä tuon laukun kanssa. Kengän väri on aikalailla realistinen, mutta laukku ei luonnonvalossa ole ihan noin pinkki, vaan kenkien värinen.

Alanyassa 03/2016
Samalla kun tuttava kävi katsomassa itselleen mahdollista vuokra-asuntoa, niin minä jututin alakerran ravintoloitsijaa. Hän sanoi, että jos vaan mitenkään voit, niin anna kaikki tukesi ravintolalle, sillä nyt on heilläkin tosi kysymyksessä, ja kaikki on katkolla tämän sesongin aikana. Tämäkin iso, ja jo vuosia menestynyt ravintola, on nyt niin rahavaikeuksissa, että useita ruokalistan ruokia ei voida tehdä. Ei ole varaa ostaa kaikkia raaka-aineita. Alanyan turismia on rakennettu systemaattisesti kymmenisen vuotta ja erityisesti uuden kaupunginjohtajan myötä mielestäni todella hyvään suuntaan. Nyt takana on kaksi heikkoa sesonkia, ja moni yritys on taas kaatunut syksyn ja talven aikana. Nyt alkaa olla kova kamppailu henkiinjäämisestä myös vahvempien yritysten osalta. Olisi todella sääli, jos vuosien työ ja todella monien ihmisten työpaikka ja edes kohtuullisen valoisalta näyttänyt tulevaisuus kaatuisi nyt tähän vuoteen.. Ja pelkästään siksi, että alistutaan terrorin aiheuttamalle pelolle. 

Joku hedelmäpuu kukkii, Alanya 03/2016
Siitähän tässä on paljolti kyse. Eurooppalaiset on saatu pelkäämään, juuri niin kuin terroristit haluavatkin. Pelätään yhtä sun toista, ja uutisointi on sitä luokkaa, että "kotona Euroopassa on turvallista ja muualla ei". Kuitenkin Eurooppa ja Suomi ovat yhtä lailla terrorin kohteena, ihan siinä missä Turkkikin. Ei Turkkikaan tänne terroristeja halua, mutta ne eivät kysy lupaa. Eivät ne kysyneet lupaa Eurooppaan tai Yhdysvaltoihinkaan kohdistuneissa iskuissa, tulivat vaan ja tekivät. Pelolla on hyvä hallita ihmisiä. Monelle on tuttu "hajoita ja hallitse" lausahdus, mutta itse asiassa sen on vanha johtamistaidon tekniikka, jos näin voi sanoa. En halua suoda enempää näkyvyyttä noin pahuuden levittäjille, ja jätän tämän näin lyhyeen. Pelätä ja kuolla voi kotonakin, tosin itseään ei myöskään kannata tunkea ihan hulluihin paikkoihin, riskipesiin. Yksityisen ihmisen paras terrorisminvastainen teko on tehdä itse hyvää, uskoa hyvään ja jatkaa elämää.

Ravintolaa, josta aiemmin puhuin, ruoan verran kannatettuamme suuntasin pikaisesti TEB-pankkiin. Tuttavan S-pankin kortti oli mukana mallikappaleena, jotta osaisivat etsiä oikeanlaista korttia, koskapa eilen ongelmaksi jäi se, että puhelimessa ollut mieshenkilö ei hahmottanut millainen korttini on ulkonäöltään. Kortin kanssa hän pläräsi aikansa pankkiautomaatista turvaan otettuja kortteja, ja totesi, että minun korttini ei ole siellä automaatissa, vaan se on tullut ulos seuraavalle käyttäjälle. Pääsi ruma sana ajatusten tasolle, ja suht suuri huoli. No, ensimmäiseksi soitin pojalle, jolla on täydet käyttöoikeudet ja oma pankkikortti juuri tuohon tiliini. Pyysin, että hän soittaa sulkupalveluun nyt, koskapa optimistina en sitä tätä ennen ole tehnyt. Aikaa kuluu, eikä poika vastaa puhelimeen kun yritän soittaa takaisin. Lopulta hän soittaa, ja kertoo, että palvelusta vastasi naisihminen, joka oli todella vihainen ja töykeän oloinen. Sulkupalvelun työntekijä oli ollut kärttyinen siitä, että poika soittaa enkä minä. Lisäksi hän moitti yhdestä jos toisestakin asiasta, ja erityisesti siitä, että heillä ei nyt ole minulle Suomeen mitään virallista osoitetta, jossa asun ja johon kortin voisi toimittaa. Aika terävä havainto. Sukulaisille, tuttaville, valtakirjan omaaville tai ulkomaille sitä ei toimiteta. Ok, en siis tarvitse sitä korttia lainkaan. Tarvitsee vain siirtää rahat pankista toiseen, eikä se ole suuri vaiva.

Minusta ei tule enää ainoankaan pentueläimen kasvattajaa / huoltajaa, eihän. Yliseurallinen ja huomiontarpeinen kissa on tosi rasittava. Sänkyyn, uusimpaan täkkiin hirveän isot pissat tehnyt kissa saa minut suuttumisen partaalle, koskapa tämä paikallisvalmisteinen täkki ei kestänyt 60 C vesipesua, vaan meni lähes käyttökelvottomaksi. Tavaroita siirtelevä ja hukkaava kissa, joka äänekkäästi naukuu, jos jää yksin toiseen huoneeseen, jos kaipaa leikkiseuraa aamuyön pikkutunneilla, tai kun haluaa minut mukaansa myös ulos, ei todellakaan suo sellaista rauhaa ja omaan tahtiin elämistä, jota kirjoitusintoni kaipaa. Ärsyynnyn. Aamulla heitin sen ikkunasta ulos (20 cm pudotus), ettei taas pissi johonkin, ja muutaman kerran toistuneiden ulosheittojen jälkeen yllätyin. Yläkerrassa asuva vuokraemäntäni näki kissan, ja alkoi huudella sitä. Kissa myös selvästi tunnisti vuokraemännän äänen ja meni kutsusta luo. Mummo on unohtanut että hänellä on kissa, tai kissa on karannut mummolta tms. Oli kummin hyvänsä, niin riemusta hypähdellen siivosin kissan talossa olon jäljet, kun se taas häipyi mummon mukaan. Koko päivän olin poissa, ja palasin iltapimeällä puoli kymmenen aikoihin. Kun saan keittiöön sytytettyä valot, niin ikkunan takaa alkaa kuulua karmea naukuminen. Kissa parkuu siellä ja pyytää sisälle. En voinut olla päästämättä. Joko mummo unohti taas kissansa, tai kissa muisti miksi karkasi. Huomenna kysyn mummolta, naapurin tulkkausavulla (alanyanmurre vs. kirjakieliturkki), että mitä tehdään. Jos mummo ei halua hoitaa kissaa, vien sen pieneläinklinikalle odottamaan joko adoptiota tai lopetusta. Minä en ota kissan enkä koiran pentua. Ainoa tosi mielenkiintoinen on aikuinen Maltan vesikoira, tai aikuinen ja itsenäinen kissa ;) . Mieluummin ei kumpaakaan.

Oman tien kulkija
Tänään oli omituinen päivä työasioiden suhteen. Kielivalikoima saa nyt aikaan sen, että joudun suututtamaan useita työn tarjoajia. He nimittäin suuttuvat kun heidän tarjouksensa hylätään. Ja tähän mennessä olen hylännyt kultakaupan tarjouksen, hamam-pomon tarjouksen ja hotellinjohtajan tarjouksen. Kaikki em hylkäsin siksi, että en usko heidän palkka- ym lupauksiaan, ja kaikkein vähiten lupauksiaan työluvan ostamisesta. Ja olen sanonut kysyjille suoraan, että työpaikka on jo tiedossa, lupaprosessi on menossa, ja nyt vain odotellaan. Eivät hekään sen nopeammin sitä prosessia läpi pääse, kuin mitä sairaala pääsee. Katteettomuuksien lupailijoita on paljon, tosi paljon. Päivän yksi kohokohdista oli se, kun naistuttavani ja Muzzi kävivät bisnesneuvotteluja mahdollisesta yhteisyrityksestä. En pystynyt seuraamaan prosessia, vaan toivotin hyvät yöt ja lähdin kotia kohti. Ihan hirveätä vääntöä, mutta onneksi se ei millään muotoa ole minun ongelmani. Tunnen molempia sen verran, että toivotan onnea ja menestystä. Rauhallista ja seesteistä kumppanuutta on turha odottaa, mutta eivät kaikki sellaista kaipaakaan.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Vain blogin jäsenet voivat kommentoida, ja vihaviesteistä, rasismista, uhkailusta tms. ilmoitetaan automaattisesti poliisille, profiilin omistajan kotimaasta riippumatta. Kunnolliset, suoraselkäiset ja tunteellisetkin kommentit otetaan ilolla vastaan, aidoilta ihmisiltä.

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.