perjantai 11. maaliskuuta 2016

Vau mikä asunto?

Alanya 03/2016
Ihanan aurinkoinen päivä yllätti heti aamusta asti, luvatuista ukkosmyrskyistä huolimatta. Heräsin siihen, että aurinko paistaa silmiin jostain oliivipuun lehtien lomasta, ja samalla huomasin, että kaksi samanäänistä kukkoa kiekuu kilpaa. Se äänensä menettänyt kukko on kai syöty talviaikaan, tai ainakin se on poissa. Hetken pohdin, että heräänkö jo vai jatkanko unia vielä. Tuolla talvioloihin suunnatun makuupussini sisällä oli unettavan lämmintä, mutta uloshan sieltä oli tultava, kun tälle päivälle oli tullut luvattua yhtä sun toista. Aamun ensimmäinen meno peruuntui siksi, kun jouduin eilen illalla paketoimaan toisen jalkani melko runsaan verenvuodon ja kudosnesteen tihkumisen vuoksi. Isoin kynsi irtosi niin kuin maratoonarilla joskus, vaikka en vielä sitä matkaa täyteen saanutkaan, pääsin vain puoliväliin. Nyt sitten siirrän hamamiin menoa ja rajoitan kävelemisiä, valitsen isompia kenkiä jne, ettei tuo isohko "haava-alue" tulehdu, vaikka eipähän se onneksi montaa päivää tuollainen ole, vaan paranee kiltisti ja nopeasti, tai näin ainakin toivon. Rumat, vanhat ja väärän väriset kengät vaan jalkaan, koska sinne mahtuu sidoksetkin, ja kaupungille asuntoja katsomaan. Enkä edes kävellyt, vaan autolla tuli tuttava hakemaan ihan pihalta asti.

Säästä vielä sen verran, että yöllä lämpötila kävi täällä kukkulan rinteellä +10 C:ssa, päivällä oli +20 C. Illasta paleli myös suomalainen tuttava, joka päivän kulki T-paidassa, ja naureskeli minun kahdelle paidalle + pitkälle villatakille, sekä vastaantulijoiden toppatakeille. Ei naureskele enää, ymmärtää jo. Kylmä on tämä tulevakin yö siis. Pyykit ripustin aamupäivällä ulos kuivumaan ( ja hajustumaan kanankakan hajuiseksi, luontaisetu) mutta vielä illallakin ne olivat osittain kostean märkiä, ja jatkavat kuivumistaan nyt sisätiloissa. Parhailla kesähelteillä kuivuminen kestää noin 1,5 tuntia :)) . Naapurissa olevan norjalaisten luksushuvilan asukas katseli taas säälivän näköisesti tosi vanhassa, rumassa ja romun keskellä sijaitsevassa turkkilaistalossa asuvaa kalpeanaamaista suomalaista. Syksyllä he sanoivat suoraan, etteivät usko että todella asun tässä, tai sitten minä en vaan ymmärtänyt hänen sanomaansa. Eräät turkkilaiset naapurit halasivat moneen kertaan ja pitkään, kun näkivät minut taas poissaoloni jälkeen. Alan kai olla päässyt sisälle tähän kyläyhteisöön, ja tullut hyväksytyksi ihan omana itsenäni. Kiva.


Asuntojen katselusta pari sanaa. Suutuin jo lähtövaiheessa tuttavalle, koska olin sanonut, että
Alanya 03/2016
lähes mikä tahansa muu aika käy, paitsi ei kello 13, koska silloin autan suomalaista naistuttavaa eräässä asiointiasiassa. No, 12.20 tuttava soittaa, että yhdeksi pitää olla katsomassa asuntoa. Hän kertoi juuri soittaneensa vuokraemännälle, ja sanoneensa, että olemme 20 minuutin kuluttua siellä asunnolla. En voinut olla marmattamatta. Ihan kuin hän tekisi sen  tahallaan, koskapa oma-aloitteisesti toimi noin. Siitä sitten soitan naistuttavalle, ja kampaajalle, ja naistuttavalle uudestaan ja kampaajallekin kerran vielä, jonka jälkeen naistuttava soittaa vielä pari kertaa. Hän ei tiennyt minne hänen pitää mennä. Hänellä ei tunne kaupunkia tarpeeksi, eikä puhu turkkia. Kampaaja, jolle aika oli varattu, puhuu vähän englantia, joten ajattelin, että he pärjäävät keskenään, jos vain löytävät toisensa jotenkin. Pariin kertaan tarvitsi taksillekin neuvoa, että minne hänen pitää ajaa, ja oli kuulemma harhaillut sittenkin. No, he löysivät toisensa, ja naistuttava sai värin, leikkauksen, kulmat, ripset ja kynnet, ja jatkoi tyytyväisenä hotellille, muutaman vaatekaupan kautta, ostospussien lisääntyessä matkan myötä.


Ensimmäisen asunnon iäksi oli ilmoituksessa sanottu 1 vuosi. Kun näin rakennuksen, niin se näytti 21-vuotiaalta, ulospäinkin näkyvine kosteusvaurioineen kaikkineen. Taktinen virhe? Sanoin heti, ettei tuota tarvitse katsoa, että se on kaikkien ajan haaskausta, mutta tuttava tahtoi välttämättä nähdä asunnon, ja innostui itse siitä. Minä en innostunut, en sitten vähääkään. Suihkunurkkauksen toisella puolen oli olohuoneen seinä, jossa oli metrin kokeudelle saakka kosteusvauriota. Kiinteistönvälittäjänainen sanoi moneen kertaan, ja ihan vakavissaan, että "nuo jäljet johtuvat vain siitä, että lapset ovat heittäneet teetä seinälle" . Jep jep. On sitten heitelty useamminkin, ja taustapuolelta, kauniisti nousevaan kaareen. Toinen asunto oli jo parempi, joskaan ei uudehko sekään, mutta välittäjä oli sama. Kun välittäjä valehteli tuossa ikäasiassa, ja kosteusasiassa, niin en niiden jälkeen luottanut häneen muissakaan asioissa. Ja tätä tuttavani ei voinut alkuunkaan ymmärtää. Hän oli täysin varma, että otan sen jälkimmäisen asunnon. Tilanne on vähän niin kuin miesasioissakin. Sellainen asunto, jota rakastan, on ulottumattomissa, ja asuntoa, jonka saisin en rakasta. Siksi siis pysyn nykyisessä, siihen asti, että tuohon asetelmaan tulee muutosta.

Läheltä isoa linja-autoasemaa,  Aydin-hotellin tienoilta oli kadonnut pari tuttua ruokapaikkaa, ja
Alanya 03/2016
yksi mieluinen oli vielä suljettuna. Siksipä vahvasti nälkäisinä kävelimme naistuttavan kanssa  linja-autoaseman itälaidalla sijaitsevaan, ensimmäiseen vastaan tulleeseen, turkkilaista ruokaa tarjoavaan ravintolaan. Ruoka oli todella hyvää, hintataso keskiverto ja palvelu asiallista ja hyvää. Tuonne menen toisenkin kerran, en nyt vain millään muista sen paikan nimeä, eikä sillä ole väliäkään. Itse löydän sinne uudestaan, ja jokaisen muunkin kannattaa kokeilla ja kävellä vaistonvaraisesti sinne minne mieli tekee. Tuon ravintolan valitsin sen perusteella, että siellä pöydissä istui turkkilaisia enemmän kuin lähistön muiden ravintoloiden pöydissä. Jos joku ruokapaikka kelpaa paikallisille, niin silloin se on kokeilemisen arvoinen, saattaa olla jopa oikein hyvä tai parempikin. Vihannes- ja hedelmätorille en tänään ennättänyt, koskapa naistuttavalla meni koko päivä siellä kampaamossa. Migroksessa etsin hedelmiä, mutta turistien puutteen huomasi myös siinä, että myynnissä olevat hedelmät olivat "kuivahtaneita", sitruunatkin rypyssä kuin vanhat mummot. Joten jatkan siis seinällä, hedelmänaulakossa roikkuvan banaanitertun antimien nautiskelua tiistain toripäivään saakka. Ihan kaikille toripäiville en viitsi lähteä, sillä osa on hiukan työlään matkan päässä bussireittejä ajatellen, ja liian kaukana kävelyä ajatellen. Lähikauppa on katsomatta, ehkä se yllättää. 


Uutta päivää päin, hyvin nukutun yön jälkeen. Huomenna on lepo- ja kirjoituspäivä. Kirjoittaminen kun on melkein kuin lepoa, silloin kun saa kirjoittaa omassa rauhassaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Vain blogin jäsenet voivat kommentoida, ja vihaviesteistä, rasismista, uhkailusta tms. ilmoitetaan automaattisesti poliisille, profiilin omistajan kotimaasta riippumatta. Kunnolliset, suoraselkäiset ja tunteellisetkin kommentit otetaan ilolla vastaan, aidoilta ihmisiltä.

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.