Maksa sen lasku

Viime yön unet jäivät väliin, niin kuin tämän päivänkin, ja nyt on rento ja väsynyt olotila. Päivitän kuitenkin pikkuisen tekstiä ja muutaman kuvan tänne, ja kerron sitten huomenna tarkemmin Antalyan lentokentällä käynnistä ja ennen kaikkea autonvuokrausprosessista (joka olisi sujunut paljon helpommin, jos olisin mies).

Aamun aikaiset serenadit lauloi tänä aamuna kissa, vaikka tuttavat sanoivat kyllä, että minareetin rukouskutsu herätti ensin. Hyvin pian aamupalan jälkeen hamamiin, rannalle kävelylenkille, shoppailemaan säänmukaista varustusta sekä illalla vielä käveleskelemään  ja nauttimaan kahvilan tunnelmasta. Iltapäivän tunnelman meinasi viedä penkin alle toisen suomalaisen naisen ääliömäinen törttöily. Menimme näiden nyt täällä olevien ystävien kanssa kävelylenkin päätteeksi Damlataksella erääseen ravintolaan lasilliselle. Samalla ravintolan omistaja tulee luokseni, ja kertoo, että hän haluaa nyt tarkoituksella puhua turkiksi, ettei mukanani olevat suomalaiset ymmärrä mitä hän sanoo. Hän kertoo, että aiempi tuttavani, siis toinen suomalainen nainen, jonka tunnen, on jättänyt ravintolalaskunsa maksamatta. Nainen siis häipyi ravintolasta kesken kaiken, viikko tai puolitoista sitten, ja jätti 140 TL laskunsa maksamatta. Nyt omistaja vaati minua maksamaan sen laskun, sillä perusteella, että tunnen sen naisen, tai ainakin tiedän kuka hän on, ja voin siis periä sen summan siltä naiselta takaisin itselleni. Jumankauta, yhtään ei verenpaine noussut.

Hän hakee baaritiskiltä laskun minulle, ja näyttää sen sisältöä ja summaa, ja samalla joku vanhempi mies, joka aina istuu siinä ravintolassa kun siitä kävelee ohi, huutelee "ayip, ayip" häpeä, häpeä. Silloin mietin että mitä hittoa se minulle huutelee, huutelisi sille asianosaiselle itselleen. En kai minä ole kenenkään toisen suomalaisen vartija pelkästään siksi, että olen suomalainen, varsinkin kun olin poistunut ravintolasta jo pari tuntia aiemmin, kuin mitä tämä nainen. Sanoin ravintoloitsijalle, että mitä se minua siihen sotkee nyt, kuin nainenkin on jo palannut Suomeen. Olisi sanonut aiemmin, kun hän vielä oli täällä. Ravintoloitsija valehteli, ettei ole nähnyt minua sen tapahtuman jälkeen, ennen kuin nyt.

No sitten tuli puheeksi asian vieminen poliisille, mutta sen käytännön toteutuksesta ravintoloitsija ei jostain syystä pitänyt. Hän vaatimalla vaati rahoja minulta, ja että minun pitää soittaa naiselle Suomeen, ja lähettää sille whatsappilla laskun kuva ja blaa blaa blaa. Kun sanoin uudelleen, etten minä tätä naista entuudestaan tunne, en ole tätä teille tehnyt, joten miksi ihmeessä te nyt minun niskaani tämän paskan kaadatte. Hän myönsi lopulta sen verran, että ei tämä minun murheeni ole, eikä minua koske, mutta minun pitäisi silti maksaa ja heti, muuten mennään poliisiasemalle valvontakameranauhojen kanssa. Mieluiten toimisinkin juuri niin, mutta painsotus toiseen suuntaan oli vahva.

Maksoin pikaisesti juomani, ja poistuimme ravintolasta, allekirjoittanut äärimmäisen v-tuuntuneena kyseisen naisen minulle aiheuttamaan ongelmaan. Kännärit riittää taas tämän vuoden osalta. Mietin pitkään poliisille soittoa joka tapauksessa, sillä arvelin, että tuo muija kännipäissään ja tuo ravintoloitsija kurdimaisuudessaan saattavat aiheuttaa vielä vaikka kuinka paljon harmia. Kävimme ruokakaupassa ensin, ja bussipysäkille palatessa poliisiauto seisoi todella sopivasti risteyksessä bussipysäkkimme lähellä. Mieltäni vaivasi edelleen Kilim-ravintolan ravintoloitsijan törkeä käytös, uhkailut ja maksuvaatimukset, joten päätin kysyä asiaa suoraan poliisilta. Poliisien yksiselitteinen kanta oli, että minun ei pidä maksaa mitään toisen ihmisen laskua, vaan asianomainen vastaa teostaan itse. Tämän lisäksi he sanoivat, että jos ravintola vielä kerrankin vaatii minua maksamaan tämän naisen tai jonkun muun asiakkaan laskua, niin silloin pitää soittaa poliisille numeroon 155. 

Onneksi oli hyvää seuraa, joka sai ajatukset kääntymään ihan muihin asioihin tuon jälkeen.