maanantai 25. huhtikuuta 2016

Vuohi parhaimmillaan

1,5 m malva kukkii 24.4.2016
"Abe! Evlendir beni!" kuului juuri onnellisen nuoren miehen huuto ikkunan takaa. Naapurissa on remontti, ja välillä kuuluu työn meteliä, välillä hyvin henkilökohtaisia keskusteluja tai hyväntahtoista naurua, niin kuin nytkin tuon kommentin jälkeen. Myös satamasta lähtevien laivojen moottorin pärinä kuuluu juuri nyt voimakkaasti, kunnes alus katoaa kauemmas majakan taakse. Silloin yleensä moottorin ääni lakkaa kuulumasta. Jotkut alukset "pärisevät" enemmän, jotkut vähemmän. Sylistä kuuluu ajoittain myös kehräys, ajoittain ei, koskapa näppiksen käyttö häiritsee kehrääjän rauhaa ;) . Kanat ja kukot nukkuvat, jotta jaksavat myöhemmin melskata. Naapurien rouvat joko valmistelevat ruokaa tai ovat jo syömässä perheittensä kanssa, ja ihmisetkin ovat hiljaisimmillaan. Moskeijoiden minareeteistakaan ei juuri nyt kuulu kuulu mitään, vaan vasta puolentoista tunnin kuluttua. Lähistön teiltäkään ei kuulu edes autojen ääniä. On ehkä päivän hiljaisin aika, aivan ihana hetki. Toinen tällainen hiljainen hetki on aamuyöllä kuuden maissa, sen olen nyt oppinut. 


Malvakasvustoja pitkin Kalen rinnettä.
Vuokranantaja, eli siisn yläkerran mummo on ilmeisesti saanut lapsiltaan lahjaksi lintuja ja lintuhäkin *reps*. Näin päättelen tämänpäiväisten äänien perusteella. No, ainakin vielä tässä vaiheessa minuakin naurattaa, mutta katsotaan nyt osaako mummo hiljentää linnut yöksi., tai erityisesti aamuyöstä. Viimeksi tänään oli tämä meidän yhteiskissakin mummon vieraana / hellittävänä, joten kun se seuraavan kerran menee mummon luo ja "tervehtii" lintuja, niin siitä se riemu nousee. Tuolla katilla on niin vahvat saalistajan vaistot, että toivon lintuhäkin olevan riittävän vahvatekoinen. On ihan sama onko se häkki korkealla vai matalalla, sillä tuo kissa hyppäsi meillä pari metriä korkean kaapiston päälle kevyesti, kun sisälle tullut yöperhonen kiinnosti sitä riittävästi. Lisäksi paikalliset lintuhäkit ovat yleensä hirveän pieniä, joten lintuihin on sikälikin helppo päästä kiinni. Ja oli sitten iso tai pieni häkki, niin en pidä yhtään lintujen häkittämisestä. Linnut kuuluvat vapauteen, siivilleen.

Asuntoilmoituksia selasin taas tänään silmät tarkkana, se kun on yksi mieluisimmista harrastuksista juuri nyt, heh. Ihan uusien asuntojen tulo vuokramarkkinoille on entistä laajempaa. Ilmeisesti rakennuttajat ovat havahtuneet siihen mitä
Se asunto oli tästä vielä lisää vasemmalle, ylin talo
lehdetkin uutisoivat, eli että kiinteistökauppojen määrä on hienoisessa laskussa. 500 TL / kk oli tarjolla ihan uusia kaksioita ja jopa 3 mh:n asuntokin. Tosin tuo isompi perheasunto oli tuolla Lunaparkin ja tunnelin tienoilla, korkealla vuoren rinteessä. Sinne liikkuminen vaatii auton tai skootterin, tai sitten tosi kovan kunnon ja hyvät hermot. Vastineeksi saa kyllä uskomattoman hienon meren ja kaupungin ylle avautuvan näköalan sekä vuoristoilmaston (=viileä / kylmä). En ymmärrä tuttavapiiriäni siinä, miksi he aina sanovat "se on liian kaukana, pysy keskustassa". Ja jos tukijoukkoni ovat tuota mieltä, niin en saa ketään suosittelemaan minua asuntoon, joten on ihan turha edes kysyä sitä. Asuntoon päästäkseen tarvitsee olla hyvät suositukset, koska kyseessä on yksin asuva ulkomaalainen nainen. Tosin yksin elävä idästä tuleva mieskin on ihan yhtä tukalassa tilanteessa, sillä hänellekään ei anneta asuntoa sen helpommin kuin minullekaan. Perheelliset ja alanyalaiset ovat etusijalla.


kävin jälleen herkuttelemassa paikallisella ruoalla, niin kuin linja-autoasemakuvasta näkyy. Nämä kuvassa olevat bussit ovat tauolla, lähtevät ovat aukion toisella laidalla. Katsopa tuota punaista hinnastoa. Keittolounas 5 TL jne. Kun menin sinne, niin hieman minun jälkeeni ravintolaan tulla tupsahti 30- 40 koululaista hyvin pienen ajan sisälle. Ravintolassa oli yksi tarjoilija, kaksi kokkia ja kassa-nainen. Kun ruoat oli saatu liikkeelle, niin toinen kokeistakin tuli asiakaspuolelle apuun, sillä tarjoilija meni tosi lujaa paikasta toiseen siinä kiireessä. Tuo on heillä kuulemma jokaisen koulupäivän riemu. ainakin ruoka on hyvää, palvelu ok ja hinnoittelukin kohdallaan, sillä eivät nuo koululaiset siellä muuten olisi. Täällä kouluissa ei ole ruokailua, vaan jokainen perhe järjestää sen itse haluamallaan tavalla. Moni äiti odottaa koulun ulkopuolella, ja ojentaa eväsnyytin lapselle ruokatunnin alussa.

Liitäjä nousuvirtauksessa
Samalla kun istuin siinä, niin näin kuinka liitovarjolla tms hyppäävät lähtivät korkealta vuorenrinteeltä, uudistetulta kielekkeeltä, ja nousivat ilmavirtausten mukana ylös. Kaikki eivät joko halunneet tai osanneet nousta, vaan menivät omia reittejään. Tuo kuvassa oleva, pilven yläpuolella valkoisena pikkupallerona näkyvä hyppääjä varjoineen nousi todella korkealle. Hänellä ei ollut kyydissään ketään, eli ei ollut tandem-hyppy, vaan hän nautti itsekseen liitämisen ilosta. Minua houkuttaa viikko viikolta enemmän tuo hyppääminen, ja nyt sille ei ole enää mitään estettäkään, muuta kuin itsensä voittaminen, eikä sekään ole enää ulottumattomissa.

Kleopatrarannan loppupäässä, siellä Lunaparkin puoleisessa päässä, on isohko Migros. Hetken mielijohteesta kävin siellä tänään, koskapa kaupassa oli tarvis käydä joka tapauksessa. Ensimmäinen positiivinen yllätys oli, että kauppaan olivat tulleet AlproSoya -tuotteet, tosin niiden hinta 13-14 TL on korkeampi kuin Suomessa (koska on tuontitavaraa). Toinen vielä mielenkiintoisempi pakkaus oli tuo punainen UHT-käsitelty vuohenmaito. Siis siellä oli ihan oikeasti UHT-käsiteltyä vuohenmaitoa litran pakkauksessa, ja sen hinta oli jotain 7-8 TL. No, molemmat ostin. Soijamaidon tärkein käyttökohde on kuuma kaakaojuoma :)) .
Lehmänmaitoallergikon herkkuja
 


Vuohenmaidosta olen kuullut kaikenlaisia puheita, ja siksi kaadoin sitä lasin pohjalle varovaisesti vain vähän. Puheet sai jättää ihan omaan arvoonsa. Tuossa maidossa rasvaa on 3% ja laktoosia on niin kuin lehmänmaidossakin. Maidon maku oli miellyttävä, erittäin positiivinen yllätys. Paljon mieluummin tuota juo kuin mitään soija-, riisi- tai kauramaitoa. Todella hyvänmakuinen maito, jonka on maku hyvin lähellä lehmän maitoa. Olisinpa saanut tuota Suomessakin, niin olisi riisipuurolle ja vaikka mille muullekin kunnon raaka-aineet. Nyt seuraava projekti on kokeilla tehdä tuosta viiliä. Ainoa ongelma on se, ettei täällä kaupoissa ole viiliä, eli en saa viilin "siementä" mistään. Joten kokeilen toimiiko jogurtin hapate... Koska tuo maito säilyy pitkään, niin uskon, että tuolle löytyy kyllä maahantuoja Suomeakin ajatellen hyvin pian. Itse asiassa jo kahden viikon päästä eräs kauppias tulee tänne tuotteidenetsintämatkalle, ja vaikka olenkin vain tulkki, niin aion silti ehdottaa myös tuon maidon ottamista valikoimiin. Kyseessä on ihan puhtaasti turkkilainen tuote.

Näissä vuohisissa tunnelmissa lopetan tältä erää, ja lähden jääkaapille...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Vain blogin jäsenet voivat kommentoida, ja vihaviesteistä, rasismista, uhkailusta tms. ilmoitetaan automaattisesti poliisille, profiilin omistajan kotimaasta riippumatta. Rasistit voivat kokoontua vaikkapa Siperiaan tai Saharaan leikkimään leikkejään keskenään. Kunnolliset, suoraselkäiset ja älykkäät, tunteellisetkin kommentit otetaan ilolla vastaan.

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.