lauantai 23. huhtikuuta 2016

Yöllinen uintireissu

Joskus ihmettelen sitä, kuinka omat juniorit voivat nukkua pitkään iltapäivälle... itsekin heräsin
Päivänvalossa on hyvä suunnitella yöreissuja ;)
tänään vasta kolmen jälkeen. Olimme yöllä vuoristossa ihailemassa kuutamoa, kirkasta tähtitaivasta ja yön ääniä. Ystävä oli selvästi varustautunut matkaan ihan eri tavalla kuin minä, enkä olisi voinut kuvitella tuota reissua tai edes osaa siitä ennakolta, vaikka miten olisin yrittänyt. Tuon matkan aikana koin monenlaisia tunteita pelosta vapautuneeseen nauruun, ja paljon siltä väliltä. Heti lähtiessä kiinnitin turvavyön, ja huomasin, että hän on yksi niitä harvoja täkäläisiä autoilijoita, joiden näen käyttävän turvavyötä vapaaehtoisesti. No, turvavyö tuli tarpeeseen. Erityisesti automatka oli mennessä se pelottavin osuus. Hän ajoi aivan liian lujaa. Olkoonkin, että hän tuntee tiet kuin omat taskunsa, mutta ei hän silti voi tietää milloin eteen tulee esimerkiksi iso villinä elävä koira. Toisella puolella kapeaa tietä oli Dim Cayi (joki) ja toisella puolen asutusta, puutarhoja, jotain rakennelmia yms. Tullessa ei onneksi tarvinnut pelätä ajon aikana, sillä hän ajoi todella hitaasti, koskapa hän oli jo tajunnut, että minä olin kuin Liisa Ihmemaassa, ja ihmettelin ja kyselin kaikkea mahdollista. Nyt sain siis katsella ympäristöäkin.


Dim Cayin turistialuekin pääsi yllättämään, sillä olin käynyt tietyissä paikoissa, mutta en ole
Dim joen padolla kuutamoyönä 22.4.2016
aiemmin tajunnut, että se alue on noin iso, laaja ja monipuolinen. Siellä on siis kokonainen kylä täynnään erilaisia jokeen, veteen, maisemiin, puutarhoihin tai hyvään ruokaan keskittyviä oleskelupaikkoja, sekä aktiivisille että ei niin aktiivisille nautiskelijoille. Eniten kummastusta ja hymyä herätti kyltti, joka mainosti "uskovien puutarhaa". Pimeässä liikkuessa tututkin paikat näyttivät auton valoissa ihan erilaiset puolensa kuin mitä päivänvalossa olen nähnyt, siis ihan positiivisessa mielessä. 
Skorpioneistakin muuten kysyin, ja vastaukset vahvistivat sitä, että en liiku yksin. Hän on itse syntynyt ja kasvanut alueella, ja sanoi, että kyllä niitä on, isoja ja pieniä, ja aina välillä ne pistävät. Isompien pistosta tulee kuulemma sairaalareissu hengenvaaran vuoksi, mutta pienempien pistosta ei välttämättä. Skorpionit eivät kuulemma hyökkää pusikosta ihmisen kimppuun, näin naisenlogiikalla ilmaistuna, vaan jos ihminen osuu häiritsemään niitä, tai vahingoittaa niitä, niin sitten ne pistävät. Minun vuoristovaellushaluni muuttui sen verran, että vaelluskengät ja vahvalahkeiset ja pitkälahkeiset housut on sitten se perusvarustelu, kun aikanaan päivänvalossa vuorille lähden.

Ajoimme joen länsipuolta ohi turistipaikoista. Siellä hän pysäytti auton erään rakennelman luo,
nurkan matala pöytä ja perinteiset tyynyt
ja sanoi, että syödään täällä, jos sopii. Olen jo oppinut siihen, että en ihmettele kaikkea ääneen, vaan katson mitä eteen tulee. Autosta ulos astuessa oli valona voimakas, kylmävaloinen kuutamo, ja läheisen, isoikkunaisen, terassityylisen rakennelman sisältä kantautuva heikko lämminsävyinen valo. Kuului eläinten ääniä, mutta en tunnistanut niistä mitään. Jostain kaukaa korviin kantautui myös vesiputouksen ääni. Vauvan itku kuului rakennelman sisältä, ja kuten myös muiden lasten ja aikuisten ääniä. Minut ohjattiin rakennelman sivusta puiden keskelle tehdylle laholautaiselle kävelytasanteelle. Kuunvalossakin näki, kuinka jalkojeni alla olevista laudoista moni oli murtunut rikki. Rikkoutuneista kohdista näkyi vain pimeyttä. Kävelimme useita metrejä tuota laholautaista kävelytasannetta, ja ympäristöstä hahmotin, että allamme on metri metriltä enemmän pudotusta. 


Pääsimme kuitenkin onnellisesti perille tyypilliseen rentoutumisnurkkaukseen, vai mikäköhän sen nimi lienee. Siellä söimme juuri valmistetut, kuumat Gözlemet, minulle pinaatti- ja hänelle ihan jollain muulla täytteellä. Maistoin ja yritin kysyäkin, mutta en ymmärtänyt mitä se täyte oli, sana oli minulle vieras. Pinaattigözleme on minun herkkuani kuuman teen kera. Yllättävää oli, että ystävä oli jo kaupungista lähtiessä varannut suklaapatukoita jälkiruoaksi... Olimme jossain ison padon lähistöllä, ja veden kohina kuului nyt selvästi, samoin kuin jonkin yölinnun ääni. Silmiemme edessä oli luumupuun latvuksia, sekä klementiini- ja appelsiinipuita. Itse asiassa istuimme ihan konkreettisestikin appelsiinipuun alla, tosin myös puisen katoksen suojassa. Ilma oli vielä sen verran viileä, ettei tuossa ruokailun päätteeksi kauaa tarennut istuskella, vaan jatkoimme matkaa. 

Siirryimme toiselle puolelle jokea. Kuskikin oli jo rauhoittunut ajamaan hiljempaa. Itsestäni
Gözlemet
tuntui, että ajoimme pitkän matkan, vaikka todellisuudessa todennäköisesti kyse oli vain pienehköistä matkoista. Erään ilmeisesti sukulaistensa turistirakennelman luona hän pysäytti auton, ja vei minut joelle. Tiedän jo entuudestaan, että vuorilta tuleva jokivesi on kylmää, voisi sanoa jopa, että hyytävän kylmää. Mikään ei olisi voinut yllättää enempää kuin se, että ystäväni meni uimaan tuohon hyiseen jokiveteen, keskellä yötä ja kuutamossa. En voinut kuin nauraa. Itse kastelin vain kädet ranteita myöten, vähän toista jalkaa, ja palelin ihan riittävästi. Siinä istuimme hetken viileässä yössä samalla penkillä rinnakkain, roolit nurinkurisesti vaihtuneena. Toinen kylmästä pohjolasta tuleva, ja vaatteet päälläkin paleleva, ja toinen lämpimän etelän kasvatti, joka ei palele edes märkänä uima-asussaan. Vietimme joella enemmänkin aikaa, ja täällä, ihan yllättävässä paikassa, tuli mieleen mieleen oma lapsuus. Itse olen syntynyt padotun joen / kanavan lähistölle, ja joella ja padolla on tullut leikittyä aina, kaikkina vuodenaikoina ja vanhempien kielloista huolimatta. Meillä tosin ei ollut ympärillä Taurusvuoria eikä mitään muitakaan vuoria, vaan kuivatetun järven tasaista pohjaa.
Ihan kuin ympyrä olisi sulkeutunut. Tuli omituisen kotoisa tunnelma. 

Muutenkin yöretki oli erilainen elämys. Suosittelen. Yksin en kuitenkaan pimeille vuorille lähtisi, enkä edes päivänvalolla, vaan haluan aina jonkun paikallisen ystävän mukaani.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Vain blogin jäsenet voivat kommentoida, ja vihaviesteistä, rasismista, uhkailusta tms. ilmoitetaan automaattisesti poliisille, profiilin omistajan kotimaasta riippumatta. Rasistit voivat kokoontua vaikkapa Siperiaan tai Saharaan leikkimään leikkejään keskenään. Kunnolliset, suoraselkäiset ja älykkäät, tunteellisetkin kommentit otetaan ilolla vastaan.

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.