maanantai 30. toukokuuta 2016

Viihteellä

video
video
Mikä päivä, heh. Eräs tuttava soittautui playboyksi, tuttavien tiedonhankintaverkoston ja omien havaintojen varmistamana. Vanhempi herrasmies, joka aiemmin pyysi ulos, mutta oli kuivakan ei-kiinnostava, osoittautui isoksi pomoksi parin eri firman suhteen. En käsitä kuinka, miten ja miksi, mutta hän tiesi tänään tarkalleen, mitä olen tehnyt viimeiset kaksi viikkoa, eli sen jälkeen kun kerran hänet tapasin. Älyttömän pelottavaa. Ja minä, joka nautin hamamista, poistuin tänään eräästä keskustan turkkilaisille suunnatusta hamamista, koska joku vaan oli pielessä, kaikki ei ollut niin kuin piti. No,osasyy oli myös se, että tuo em pomo puoli väkisin heitti minut sinne hamamiinsa sisälle, siis halusi tarjota hamamin tehdäkseen positiivisen vaikutuksen. Ei onnistunut. Kävelin lähimpään tuttuun paikkaan ihan vain hämäysmielessä, sillä en todellakaan pitänyt siitä, että hän oli perillä liikkumisestani paremmin kuin minä itse. Menin siis Muzzin duuniin. Muzzi ei ollut siellä missä aiemmin. Jatkoin Lunaparkin lähellä olevaan Migrokseen asti, kunnes miesystävä soitti, että liikun kuulemma bussiaseman lähistöllä... Teki mieleni sanoa, että inhoan seuraamista, mutta o  siitä joskus apuakin, joten en kommentoinut asiaa.

Ja ettei päivä olisi ollut liian helppo, niin eräs tuttava kommentoi rajusti suomalaisesta ystävästäni, kotona oli taas faaraomuurahaisten joukkovaellus, naapuri oli tyhmyyttään, tai tahallaan,  kaatanut kissanruokaa oveni eteen, joten siinä oli vihaisia villikissoja, rotta ja paljon muurahaisia. Annoin ne kissanruoat hänelle eilen erästä pentuetta varten. Nyt harjasin ne rapusilta, ja kippasin hänen pihalleen, kana-aitauksen nurkalle. Tervemenoa sinne kaikki kissanruoan etsijät. Myrkytin rotan. Hain lähi marketista Baygonia, ja myrkytin puoli asuntoa, ulko-oven ulkopuolta myöten. Heitin kissan ulos, ettei se syö myrkkyä. Vaihdoin vaatteet ja lähdin oululais-vaasalaisessa seurassa ulos, viihteelle, seuraamaan jalkapallojuhlintaa ja puhumaan miehistä ja tanssista, elämästä ja vanhenemisesta. Oli myös joku asia, josta sanoin, etten taatusti kehtaa kirjoittaa sitä tämän päivän tapahtumiin, mutta en muista mikä se oli. Ja saattoi olla, että ärsyynnyin erään ravintolan omistajalle alle puolessa minuutissa... Henkilökunnan asenteen vuoksi. Tosin tajusin myös pyytää anteeksi. Vähän ennen yhtä yöllä ihmettelimme naisporukalla kuinka hiljainen ja tyhjä kaupungin keskusta on. Ajelin taksilla kotiin, ja olen niin pöllö, että nukkumisen sijaan kirjoitan tätä. Aamulla ranta ja kuuma hiekka kutsuu, ensimmäisen kerran tänä vuonna.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Vain blogin jäsenet voivat kommentoida, ja vihaviesteistä, rasismista, uhkailusta tms. ilmoitetaan automaattisesti poliisille, profiilin omistajan kotimaasta riippumatta. Kunnolliset, suoraselkäiset ja tunteellisetkin kommentit otetaan ilolla vastaan, aidoilta ihmisiltä.

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.