lauantai 25. kesäkuuta 2016

Juhannuskuvia

Auringonkukka, ayçiçeği, Kestel 25.6.2016

Kun ensin olin istunut tietokoneen ääressä kuutisen tuntia aktiivisesti työskennellen, niin alkoi tehdä mieli ulos ja lenkille. Eräänä aktiivisena projektina on tietyn Nikonin kompaktikameran löytäminen. Asia olisi muuten ihan helppo ja ok, mutta Alanya on niin pieni, että kyseisen, ja muunkinlaisten kompaktikameroiden, löytäminen on osoittautunut työlääksi ja tuskalliseksi. Useimmissa liikkeissä myyjä ei edes tiedä sanaa kompaktikamera tai digikamera, vaan tarjoaa tietokoneeseen kytkettäväksi tarkoitettua nettikameraa.

Joku pikkukatu Kestelissä, kuvauslenkillä 25.6.
Lähes joka paikassa kysyttiin ja ihmeteltiin, että miksi ihmeessä edes tarvitsen kameraa, kun kaikilla on kännykässä kamera. Kysyin montako megapikseliä kännykkäsi kamera on -en tiedä, jotain 5-8. Juuri siksi ja muutamasta muustakin syystä etsin kameraa, josta löytyy vähintään 20 megapikselin kenno. No, tänään en sitä löytänyt, en edes sellaisista liikkeistä (TeknoSA, Nikon), jotka mainostivat kyseisen kameramerkin olevan heillä valikoimissa. Kaiken huippu oli Alanuymin TeknoSA, jossa ei ollut kameroita lainkaan, heidän päinvastaisesta nettimainoksestaan huolimatta. No, aina ei voi olla täydellinen. Nikonin Alanyumin liikkeessä olisi ollut yksi lähes saman tasoinen kamera, jota olisin voinut harkita, mutta nuori miesmyyjä katsoi minu arvioivasti päästä varpaisiin, ja käänsi selkänsä tiskin takana. Ei ollut heillä rahan puutetta eikä myynnin tarvista.

Olisikin pieni ihme, jos horisontti olisi suorassa 25.6. Kestel
Nikonin etsinnän siis luovutin Alanyan osalta, ja päätin katsoa sitä Izmiristä parin viikon päästä. Suomessa tapaamani tuttu turkkilaisnainen lähetti hääjuhlakutsun, ja innoissani vastasin myöntävästi, ja ostin bussiliput Izmiriin. Lentojakin harkitsin, mutta itse asiassa haluan nähdä maisemia ja ihmisiä ja matkustaa tällä kertaa maanteitse. Lentolipun harkitsin ostavani paluumatkalle, mutta en vielä tiedä minä päivänä palaan, ja lähtöpäivänä ei kannata ostaa, sillä viime hetken lippujen hinnat ovat yleensä ei-houkuttelevia, vaikka lentopisteillä sen saisinkin, eikä rahaa tarvitsisi käyttää. 

Upeatuoksuinen kukka 25.6. Kestel
Koska en pitkään aikaan ole käynyt kameran kanssa missään ulkona, niin nyt taputin tuota vanhaa kaveria pari kertaa, ja pyysin käyttäytymään nätisti. Niinhän se tällä kertaa toimi. Linssin naarmuja ei saa pyyhittyä pois, mutta tällä kertaa zoomaus toimi eikä kamera pimentynyt kesken kaiken, joten meillä oli siis ihan hyvä kävelylenkki. Hyppäsin bussi 1:een, jäin pois DimCayin jokisuulla, ja kävelin siitä Utopia Worldiin vievän tien suuntaan. Kaikki tässä olevat kuvat ovat tuolta väliltä. Tuo valkoinen kukka herätti huomioni tuoksullaan. Voimakas, miellyttävä tuoksu tuntui isohkon risteyksen keskeltä, liikenteenjakajasta jalkakäytävälle asti... joten marssin siis keskelle risteystä puskan luo, ja otin pikaisen otoksen. Pikaiseksi se jäi, koskapa autoilijat eivät ihan fanittaneet seisoskeluani kyseisellä ajokaistalla. Mikä kumma niitä nyt vaivaa XD. Joka tapauksessa minun pitäisi tietää tuon kukan nimi, sanoo muisti, mutta ei kerro mikä se nimi on.

Taurus-vuoria Kestelistä, DinCayin kohdalta 25.6.2016
 Carrefour -nimisessä kaupassa hävisin tahtojen taistelussa (melkein vapaaehtoisesti) pienelle suklaakarkkipussille, jossa mainostettiin olevan appelsiinisuklaarkeita. Oi Herkku mikä pussi, tai paremminkin sen sisältö. Appelsiininkuoripalan makuista massaa on tuon rakeen ydin, ja päällä on hyvää maitosuklaata. Kaiken lisäksi ne kestivät tätä kuumuutta hyvin, eli eivät sulaneet pussiin, vaikka sillä tekosyyllä söinkin niitä melkoisen paljon. Joten tänään en mennytkään bussilla kotiovelle saakka, vaan kävelin pitemmän kaavan mukaan siinäkin kohden. 

Kestelissä on taas valmistunut valtava määrä kerrostaloja ja huviloita sekä myyntiin että vuokrattavaksi, turisteille ja paikallisille, ja lisää rakenteilla olevia näkyy joka puolelle. Jotkut puhuvat, että asuntokauppa ei käy, mutta tuttavapiirissäni olevat rakennuttajat ja kiinteistönvälittäjät myyvät koko ajan. Ehkä asiakkaita on vähemmän kuin aiemmin, mutta on kuitenkin. Alanyalla on oma viehätyksensä, ja niille, jotka osaavat ajatella propagandauutisten ja turhan pelottelun taakse, Alanya on edelleen entinen, turvallinen ja kutsuva Alanya. Tuon talon ja parin muunkin kohdalla jopa minä, joka rakastan värejä, kauhistelen talon väritystä suhteessa ympäristöön. No, olenhan kauhistellut myös Viitasaaren keskustassa olevaa kelta-mustaa kerrostaloa, joka ei sovi torin reunalle mihinkään vuodenaikaan. Makuja on monia, ja muotivirtauksia tulee ja menee. Kaiken lisäksi tuo talo on pyöreä niin kuin Muumitalo. Ja minä olen arkkitehtoonisessa mielessä vanhanaikainen.

Makean ja suolaisen yhtymäkohta, Kestel 25.6.2016
Paljon oli ihmisiä vielä auringon laskun lähestyessä rannalla uimassa, leikkimässä, vilvoittelemassa ja rentoutumassa. Tuossa kylmässä jokivedessä viilensi nytkin kuvassa näkyvä mies itseään. Tuo vuorilta tuleva DimCayin vesi on tosi kylmää, paitsi niiden mielestä, jotka uivat DimCayillakin. Tuosta paikasta tuli mieleen tämän päiväinen kohtaaminen. Kävin mieheni työpaikalla, mutta osuin sinne herkullisella hetkellä. Vaikka rakastankin oranssia väriä, niin lupaan, etten tämän jälkeen koskaan pukeudu koko-oranssiin. Ihan vaan siksi, että näin yhden version isohkosta, vanhasta naisesta, jolla oli kaikki oranssia. Ja botoksit, meikit, kynnet ja rusketus oli ihan viimeisen päälle tip top. Rintaliivitkin oli jätetty pois, ja raskaat rinnat riippuivat suht alhaalla hennon olkaimettoman topin sisällä. Ja korutkin olivat oranssia, samoin kuin Dolce&Gabbanan nuoriomalliset housutkin.

Tämä superoranssi, kuuma pakkaus loi minuun vahvasti vihamielisen tuijotuksen, kun tervehdimme miesystäväni kanssa. Samoin kävi, kun keskustelimme suht pitkään. Lopulta hätistin miehen käymään tuon naisen luona, kun ajattelin, että hänellä on jotain ruokailuun tms liittyvää asiaa. Kerrankin istuin sopivassa paikassa sopivaan aikaan. Nainen teki kaikkensa saadakseen miehen mukaansa. Nainen puhui vähän turkkia, mutta niin, ettei mies ymmärtänyt. Ja mies taas ei puhu englantia ollenkaan. Hän kysyi minulta naisen lähdön jälkeen, että "mitä sinä siinä naurat, ja mitä se nainen oikein tahtoi, en nyt kyllä ymmärtänyt yhtään?" . Selitin mitä nainen tahtoi, väänsin ihan rautalangasta, eikä naurulle meinannut tulla loppua. Lisäsin vielä, että huomenna nainen tulee taatusti uudelleen, joten nyt tiedät mitä hän tahtoo, ole valmis.


Kadun varren piikkipallero, Kestel 25.6.16
Vuosien runsaan oranssin käytön jälkeen minä olen lopultakin valmis luopumaan oranssista. No en sentään. Tuo on aivan liian vahvasti sanottu. Sanotaan, että olen valmis vähentämään oranssin käyttöä, ja lisäämään muita värejä :)) .  Vielä kun keksisin, että mitähän ne muut värit sitten ovat, hahaa. No, kaapissa ei onneksi ole täällä nyt kuin yksi oranssi mekko, yksi oranssi huivi ja pari oranssia paitaa. Vähiin ovat käyneet. Ja oransseista käsilaukuistakin kolme on jo loppuun käytetty, eli ovat menossa roskiin. Sen sijaan on tullut hankittua pinkkiä, pinkkiä, turkoosia ja pinkkiä... onko se pinkkikään nyt yhtään sen kummempi väri B) . Valkoiset vaatteet ovat osoittautuneet haasteellisiksi sen vuoksi, että kesällä lämpötilan noustessa yli +35C hikoilen, ja kostuessaan useimmat valkoiset vaatteet alkavat näkyä läpi. Ei ole kovin mieltä ylentävää liikkua kaupungilla, jos alusvaatteet paistavat vaatteiden läpi, vaikka jotkut käyttävät sitä efektiä tietoisestikin. Minulle se ei ole luontaista eikä mieluista omalla kohdallani.

Kale-kukkula ja Alanya Kestelistä katsottuna 25.6.16
Tänään kun kävin  keskustassa, niin vaistonvaraisesti huomasin käveleväni Kleopatrarannalla kohti Damlatasta ja museon viereistä bussipysäkkiä, niin kuin ennen kotiin mennessä. Harkitsin hetken aikaa pikavierailua entisen naapurin luo, mutta menen vasta sitten, kun olen ensin ostanut kissalle uuden kirppulääkkeen, ja käsittelen kissan samalla reissulla. Juttelin eilen Suomessa asuvan ystäväni kanssa, joka on kissojen ystävä hänkin. Hän muistutti minulle siitä, että Suomessakin on paljon luomu-kissoja, sellaisia kotikissoja, joita ei madoteta eikä lääkitä ulkoloistenkaan varalta, joten mikäs ihme se on, jos eivät turkkilaisetkaan niitä lääkitse. Aivan niin, unohdin tuon, mutta vien ne lääkkeet silti.

Merivesi näytti niin lämpimältä, asennoitumiskysymys, että huomisen aamun ohjelmassa on aamu-uinti. Voisin jopa harkita laittavani herätyksen riittävän aikaiseksi, että ehdin aamulenkin ja -uinnin ennen aamupalaa ja kirjoitamiseen keskittymistä. Pääsen tutusumaan minulle uuteen rantaympäristöön, ja aamulla aikaisin voin kaikessa rauhassa jahkailla rannalla niin kauan, että uskallan kastautua kylmään-lämpimään veteen. Se kauden ensimmäinen kerta on vuosi vuodelta näköjään haasteellisempi, ja kauempana kalenterissa. Älä sano, että se johtuu vanhuudesta, höh, en tunne sellaista sanaa, sanavarastoni on valikoiva, joissakin asioissa jopa erittäin valikoiva.



 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Vain blogin jäsenet voivat kommentoida, ja vihaviesteistä, rasismista, uhkailusta tms. ilmoitetaan automaattisesti poliisille, profiilin omistajan kotimaasta riippumatta. Kunnolliset, suoraselkäiset ja tunteellisetkin kommentit otetaan ilolla vastaan, aidoilta ihmisiltä.

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.