maanantai 4. heinäkuuta 2016

Näin se menee

Aamulla oli tuo katuosuus tyhjän puoleinen
Biisin nimi Mutluyum tahtoo kertoa, että Olen onnellinen.
Multitap - Mutluyum Youtube
Biisin oikeudet ovat niillä. joille ne kuuluvat, eivät minulla. Sama pätee seuraaviin kahteen biisiin.
Mümin Sarıkaya - Ben Yoruldum Hayat (Official Video)
Rauhallinen, kaihoisa ja surumielinenkin biisi tähän väliin.
Singing In The Rain - Singing In The Rain performed by Gene Kelly
Hetki sitten satoi, ja aivan spontaanisti lähti laulu ja tanssiaskeleet, kun oli vaan fiilis kohdallaan :)) .

Ihana, viileä ilta. Hetken oli pilvinen ja hieman sateinen, nyt on pilivistä vain kaiut jäljillä, ja auringonlasku värjää vuorten takana siintävän taivaan. Vuorten tumma silhuetti kiehtoo ja vetää katsetta puoleensa. Kaskaat ovat täydessä äänessä, ja peittävät alleen monta muuta ääntä. Sade ja myrskytuuli vaurioitti meluisan allasbaarin laitteistoja, ja ne ovat hiljaa juuri nyt. Toki, vielähän n ehtivät mekastuksensa aloittaa. Eilenkin kello 21 alkoi StarWars turkinkielisesti puhuttuna ja kaikkine äänitehosteineen, ja ääntä riitti. Nyt laulattaa siksi, että muutan loppuviikolla. Muutan peräti 100 m, koskapa en painostuksesta huolimatta halunnut ydinkeskustan ahtauteen ja tunkkaisuuteen, vaan jääräpäisesti halusin ilmaa ja avaruutta, luontoa ja maisemia.

Muutan toiseen kerrokseen, mutta rinteeseen niin, että näköalat ovt vuorilta meren ylle, ja meren ylle paljon laajemmin kuin tässä nyt. Lisäksi siellä sijaitsee yksi sellainen keskus, joka ei siedä yhtään musiikin jumputusta. Asunnon omistaja sanoi mukanani olleelle miehelle, että "ne ovat niin tiukkoja, että yhtään ei saa musiikki kuulua mistään". Tuo oli herkkua minun korvilleni. Muuton myötä tulee uima-allas ja kuntosalikin käyttöön, tässä kun ei lopulta ollut kummankaan käyttöoikeutta vaikka allas esiteltiin ensin molempien talojen yhteisenä. Eikä mukanani ollut mies, kiinteistönvälittäjäystäväni, ottanut välityspalkkiota lainkaan, koska halusi pelastaa minut pois tästä melupesästä. Sekin hymyilyttää.

Yhtään ei ota päähän pakkaamisen uudelleenaloittaminen, eikä se, että missasin hyvät pahvilaatikot, kun päätin nostaa ne sisälle vasta kotiin palattuani... salmiakkia söin suurehkon pussillisen tässä mielentilassani, kaiken muun ohessa, ja nyt on verenpainetta ainakin tarpeeksi, ja sellainen olo, ettei tee mieli ainakaan hetkeen ainoatakaan salmiakkia (Pantteri-pussi olisi tuolla vielä C: ) . Yhtään ei harmita myöskään se, että Nufüs oli kiinni, kun kaikkine papereineni lähdin varta vasten sinne, sillä tänään olisi ollut viimeinen mahdollinen päivä ilmoittaa tämän asunnon osoitteenmuutos. No, nyt voin sitten maanantaina, kun virastot aukeavat taas, ilmoittaa suoraan tuon uuden osoitteen.

Turkissa tai ainakin Alanyassa on koko viikon virastot yms kiinni, sillä paaston ajan Ramazanin loppumisen kunniaksi vietetään Bayramia, juhlaa. Täällä on ihmisillä vapaata koko viikko, ja osa aloitti vapaat jo viime viikon perjantaina töiden jälkeen, eli vapaata on parhaimmillaan 9 päivää. Niin, ja sitten on niitä, jotka eiät tietenkään vietä ainoatakaan vapaapäivää. Kävin kyllä pikaisesti moikkaamassa yhtä sellaista, ja kerroin lähteväni katsomaan asuntoa.Kotia kohden tullessa katselin merta ja tajusin, että ensimmäisiä kertoja pitkiin aikoihin meri on lähes aalloton, tai ainakin aallot olivat tosi pienet. Niin vain ehti vesisade ja tuuli ja ilta ennen kuin rantaan pääsin. Uusi auringonvarjo odottaa jo tuossa eteisessä tositoimiin pääsyä, joten jos en tänäkin yönä naputtelen koneella aamuyön pikkutunneille saakka, niin siirryn aamulla sopivaan aikaan rannalle, ja nukun siellä pari tuntia lisää (täällä kun ei voi).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Vain blogin jäsenet voivat kommentoida, ja vihaviesteistä, rasismista, uhkailusta tms. ilmoitetaan automaattisesti poliisille, profiilin omistajan kotimaasta riippumatta. Rasistit voivat kokoontua vaikkapa Siperiaan tai Saharaan leikkimään leikkejään keskenään. Kunnolliset, suoraselkäiset ja älykkäät, tunteellisetkin kommentit otetaan ilolla vastaan.

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.