perjantai 25. marraskuuta 2016

Ilta-auringon aikaan

Alanya 25.11.2016
Tänään tarjoilen kuvia päivän "kamerankäyttötreeneistä". En ymmärrä miten voi olla tarkentaminen näin vaikeaa, hah. No, kun ei ole lukulasit mukana, vaan kotona, niin on ihan sama katsonko siihen kameran ledinäytölle vai en, en todellakaan näe, onko kuva tarkka vai ei. Näön heikkeneminen on "ei-toivottavaa" ja tuntuu pahalta, ja on työlästä toimia huononäköisyyden ehdoilla. Vaikkei edes ole kovin huono näkö, jos vertaa heikkonäköisempiin, niin on silti tullut huomattua kuinka lähinäkö kuitenkin on tarpeellinen, ja arvokas ominaisuus silloin kun se vielä toimii.

KOlmannessa kuvassa varis ei malttanut jäädä odottelemaan, että saan asetuksia vaihdettua, vaan rääkäisi, ja lensi tiehensä. Ilta-auringossa, tuulenvireessä heiluva pikkuinen palmun alku näyttää nauttivan lämmöstä. LÄmpö on nyt karannut etelämmäs, ja viileä talvisää kutsuu ulkoilemaan ja nauttimaan luonnosta. Sadetta täällä toivoo useampikin ihminen, ja erityisesti puutarhojen omistajat. Kesä on ollut kuiva, ja syksy samoin. Nyt toivotaan luonnolle ja kasveille vettä, mutta toistaiseksi sitä on tullut varsin vähän. Kuivaksi ruskistuneita ja kuivuudesta ruskaan pukeutuneita puita ja pensaita sekä aluskasvillisuutta on monin paikoin.
Alanya 25.11.2016
Alanya 25.11.2016
Alanya 25.11.2016
Alanya 25.11.2016
Alanya 25.11.2016
Alanya 25.11.2016
Alanya 25.11.2016
Alanya 25.11.2016
Alanya 25.11.2016

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Vain blogin jäsenet voivat kommentoida, ja vihaviesteistä, rasismista, uhkailusta tms. ilmoitetaan automaattisesti poliisille, profiilin omistajan kotimaasta riippumatta. Kunnolliset, suoraselkäiset ja tunteellisetkin kommentit otetaan ilolla vastaan, aidoilta ihmisiltä.

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.