maanantai 28. marraskuuta 2016

Kuu ja tähti

Antalyan Kaleiçin alueelta kaunis rakennus 2016
Illan pimetessä on taas kavuttu kotiin, kirjaimellisesti. Kaupunki on ihmeen tyhjä, hiljainen ja pimeä monin paikoin. Shakespeare-ravintolan tienoilla ja ihan ydinkeskustassa oli toki täydet katuvalot ja muutamia ihmisiä liikkeellä vielä iltayhdeksänkin aikaan. Kävelin vähän ennen kahdeksaa eräältä turkkilaisten asuma-alueelta yli Sevket Tokuksen ja Atatürk Caddesın, läpi basaarialueen aina satamaan asti, ja olin hämmentynyt pimeydestä. Jotenkin oletin, että katuvaloja olisi päällä enemmän. Oli aika aavemaista kulkea yksin pimeilläkin katuosuuksilla. Turvallista siellä silti oli, mikään ei uhannut mitenkään, mutta onhan se kolkkoa ja aavemaista, kun on pelkkiä varjoja, kulkukissoja ja ohi menee vain joku satunnainen skootterilla päristelijä. Satama-aluekin oli hiljainen kuin nukkuva kylä, ja nukkuvalta se myös näytti. Vain parissa vierekkäisessä sataman ravintolassa istui kolme henkeä toisessa, ja pari toisessa, ja tarjoilijoita pyöri ympärillä saman verran. Fiilis oli ihan hukassa. Tuttu tarjoilija kysyi istumaan heille pöytään hetkeksi, sanoi tarjoavansa kahvin tai teen, mutta kiitin kohteliaasti, ja sanoin, ettei täällä ole yhtään sellainen fiilis, että tekisi mieli istua minuuttiakaan. Antalyalle isot kehut, sillä siellä oli ihan eri tavalla elämää. No, onhan Antalya toki paljon isompi kaupunki väkimäärällisesti, joten siellä voi olettaakin olevan enemmän ja vilkkaampaa yöelämää. Alanyan sataman ja basaareiden seutu on siis asettunut puolittaiseen talviuneen. Asian ehdottomasti paras puoli on se, että perheenisät ovat taas kotona ja saavat levätä ylipitkien sesongin aikaisten työpäivien jälkeen. Isät pääsevät opettelemaan uudelleen isän roolia, pitkähkön tauon jälkeen.

Alanya Simit Dünya, omenatasku ja korvapuustityylinen kuivakakku
Itseltäni on aamuheräämisen rytmi hieman hukassa Suomen reissun jäljiltä. Ja osin unta on siirtänyt iltamyöhän treenit, sillä fyysisen treenaamisen jälkeen menee parisen tuntia, ennen kuin elimistö on sen verran asettunut, että voi kuvitella nukahtavansa.

Alanyassa pukeutuminen on nyt hieman haasteellista, jos ajattelee käyttävänsä samoja vaatteita sekä päivällä että illalla. KUn lähdin kotona kahden maissa, oli farkkujen ja pitkähihaisen paidan lisänä oleva villatakki riittävästi, kahvilan aurinkoisessa pöydässä istuessa jopa liikaa. Auringonlaskun jälkeen tuolla varustuksella paleli, ja yhdeksän aikoihin bussia odotellessa oli jo suorastaan kylmä, kun mereltä hiljakseen puhaltava viima meni vaatteista läpi. Iltaisin on ihan toppatakkikeli, tai saattaa tuolla vielä selvitä nahkatakillakin. Bussit ovat edelleen pääosin ruuhkaisen täysiä ja ajoittain niissä tulee jopa tukalan kuuma. Tällä hetkellä busseja täyttää mm yliopisto-opiskelijat ja muutkin opiskelijat, joita on saapunut kaupunkiin pitkienkin matkojen päästä. Turisteja ja täällä asuvia ulkomaalaisia näkyy busseissa muutamia silloin tällöin. Polkupyörällä vastaan tulevista henkilöistä suurin osa on ainakin näille lähialueille ollut ulkomaalaistaustaisia, eurooppalaisia. PAikallisia olen nyt nähnyt harvemmin fillarin selässä, naisia erittäin vähän.

Täällä on taas torielämässä uudet värit ja uudet maut. Satsumia, klementiinejä, appelsiineja, granaattiomenia ja avokadoja on runsaasti tarjolla. Ja erilaisia pähkinöitä on edelleen. Joillakin torimyyjillä on ainoana tuotteena tuoreet oliivit, ja toisilla vain perunaa ja sipulia. Kestane eli kastanja oli tänään itsellä opettelun alla. Aiemmin olen paahtanut niitä eri tavalla, mutta vasta nyt ymmärsin noiden viiltojen merkityksen, ja paahtaminenkin onnistui hyvin. KOskaan ei näköjään ole liian vanha oppimaan uutta, kai. Sen sijaan alan uskoa, että painonpudotusruokavaliossa on jotain pielessä, jotain oleellista on liian vähän (no ruokaa tietysti B) )... hhmm, jotain muutakin, sillä lihasten aineenvaihdunta ei toimi kunnolla. Kasvisruokavalion säätäminen ei ole ihan vahvimpia puoliani, vaan jospa sitäkin vielä oppii. Ensimmäisenä tuli mieleen lisätä ruokavalioon Suklaata, heh, mutta jospa nyt kuitenkin jotakin ihan muuta. TAi sitten ilmojen kymeneminen ja liian vähäinen vaatetus (?)  vaikuttaa noin paljon.

Olemme tuttavapiirin naisten kanssa puhuneet paljon eräästä tietystä korusta ja sen käytöstä. Tässä tuo Ay-yildiz on yhtenä rannekoruversiona. Turkin lipussa on kuunsirppi ja tähti. Ne ovat siis myös kansallinen symboli. Sen lisäksi niillä on muitakin symbolisia merkityksiä. Moni meistä on käyttänyt ko koruja tmv. siksi, koska tykkäämme Turkista. Tässä on hieman sama juttu kuin Suomen leijonassa, ja sen käyttämisessä nykypäivän, tämän hetken Suomessa. Täällä kaikki eivät katso hyvällä sitä, että ulkomaalainen ja vielä nainen käyttää ko tunnusta avoimesti korussa. Osa on ollut vihaisia ystävälleni, kun hänen kaulassaan roikkuu kultainen Ay-yildizriipus. Selvittääkseni asiaa ostin minäkin itselleni ko tunnuksen, tosin tuollaisena pienenä rannekoruna. Sitä on helppo näyttää tutuille, ja kysyä, että miksi joku hermostuu kun näkee tällaisen ystäväni kaulakorussa. Suurin osa ei halua vastata, ja ainoa, joka on vastannut (eräs opettaja), totesi, että naiset eivät todellakaan käytä tuota symbolia, ja jos turkkilainen nainen sitä käyttää, niin se on korkeintaan kaulakorussa.

Mielenkiintoista. Ihmisten reaktiot, maassa missä hyvänsä ja asiasta mistä hyvänsä, ovat mielenkiintoisia. IHminen
sinällään on varsin mielenkiintoinen "pakkaus". Koskaan ei voi tietää mitä toisen ihmisen pään sisällä liikkuu, ja mitä seuraavana päivänä tapahtuu toisen ihmisen asenteissa tai vaikkapa ihmisten välisissä suhteissa. Elämä on uskomattoman mielenkiintoista. NAutitaan siitä ku kerran täällä ollaan, tässä elämässä siis.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Vain blogin jäsenet voivat kommentoida, ja vihaviesteistä, rasismista, uhkailusta tms. ilmoitetaan automaattisesti poliisille, profiilin omistajan kotimaasta riippumatta. Kunnolliset, suoraselkäiset ja tunteellisetkin kommentit otetaan ilolla vastaan, aidoilta ihmisiltä.

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.