tiistai 29. marraskuuta 2016

Talvisaarna

Alanyan talvea 11/2016. Vettä odottava luonto ruskistuu kuivuuttaan.
Näin on taas yksi päivä tätä talvea eletty. Hiljainen, leppoisa päivä on takana. Miten sinä päiväsi täytit ja käytit? Oliko se kokonaisen päivän arvoista, sen ainoan päivän mikä meillä varmuudella on? Huomisestahan me emme tiedä, ja siksi tämän hetken eläminen on kaikki. Koko elämä on nyt. Toki suunnitelmia on huomiselle ja ensi viikolle, seuraavaan kuukauteen, vuoteen jne. Katselin äsken Youtubessa aivan ihanaa videota, ja sitä ajatellessani mietin, että olisipa ihana tanssia omana 90-vuotispäivänään vaikkapa kunnon Lindy Hoppia. Hiukan sorrun ajoittain elämään tulevaisuudessa, ja unohdan päivästä monta hetkeä, kun vaan istun tietokoneella naputellen kirjaimia toinen toisensa perään. Onko siinä mitään järkeä -luultavasti ei, mutta ajoittain se on hauskaa, joskus tarpeellista, toisinaan typerää, ja enimmäkseen elämäntäyteistä. Elämäntäyteistä... mitä se tässä oikein sitten tarkoittaakaan. Osa meidän aikanmme elämästä ja suhteista, kommunikoinnista on vaan siirtynyt sähköisten välineiden ja bittien maailmaan, ei sille vaan mitään mahda. Eikä kaikelle tarvitse mahtaakaan. Joidenkin asioiden voi antaa mennä omalla painollaan, ja toisia voi johdatella johonkin suuntaan.

Erityiset yhdessä
"Yabancı", ulkomaalainen, on uusi nimeni, jos opettajia on uskominen. Reilun metrin päässä edessäni ryhmämme tanssinopettaja kommentoi läsnäoloani vasta tulleelle, ihmettelevälle luokanopettajalle: tuo yabanci oppii nopeasti. Keskustelua yabancısta jatketaan, ja yabancı seisoo siinä vieressä ja kuuntelee, ymmärtää joka sanan, muttei osallistu keskusteluun muuten kuin olemalla katseiden kohde ja keskustelun aihe, niin, ja nauramalla hiljaa sisäänpäin tilanteen koomisuudelle. Ei oikein ole tilaa puuttua keskusteluun, ja toisaalta en halua haaskata tanssituntia puhumiseen. Toivottavasti en itse sorru vastaavaan ainoankaan "muuta kieltä puhuvan" kanssa. Toivottavasti ymmärrän kohdata ihmisen ensisijaisesti ihmisenä, taustoistaan ja olemuksestaan huolimatta. Tiedän, että siinä minulla on vielä valtavasti työmaata, paljon oppimista ja monta oppituntia käymättä. Minullakin on omat "yabancıni" , ja jo tulevan viikonlopun aikana tulee eteeni tilanne, jossa minun suvaitsevaisuuteni punnitaan ihan perusteellisesti. Nyt näen, olenko oppinut viimeisen vuoden aikana tuon asian suhteen yhtään mitään. Tekisi mieli juosta karkuun koko tuota tilannetta, mutta se ei kuulu luonteeseeni. Ei kun kohti haastetta vaan, tuli mitä tuli.

Opettaja kysyi aiemmin, että onko liian nopeaa musiikkia (kun olen tunneilla olevista vanhin). Nauroi vaan tuo kysyjä, kun pyysin vauhdikkaampaa. Sitäkin on kuulemma tulossa. Tänään pysyi jo hyvä ja lämmin olo yllä, vaikka naiset tarvitsivatkin paljon taukoja. Olin varustautunut kahdella paidalla ;) . Nyt kun meillä on kännykkään kytketyt kaksi minikaiutinta sekä kännykkä musiikinlähteenä, niin on kieltämättä paljon mukavampi tanssia kuin open laulun rytmiin. Hyvin hän laulaa, ei siinä, mutta musiikki on kuitenkin musiikkia, ja luo oman erityisen fiiliksensä tekemisen tueksi.

MIelenkiintoinen pikkukatu, Alanyasta 11/2016
Me ihmiset olemme vähän  niin kuin nuo edellisessä kuvassa näkyvät puut: kukin kuhmuraisia ja kaarevia omalla tavallamme. Silti nuo puut luovat yhdessä hyvän kokonaisuuden, joka ei olisi ollenkaan sama kokonaisuus, jos joku otettaisiin siitä pois. Kaikilla meillä on oma kohtalomme, oma elämänpolkumme ja omat tehtävämme. Joskus itse kukin sortuu siihen, että ajattelee jotakuta ihmistä sellaisena, kuin on hänet joskus tavannut. Siitä "joskus tavannut" -ajankohdasta saattaa olla jo vuosia, mutta se ei ajattelematonta haittaa. Kun joku on ollut jokinlainen vuonna 2001, niin sellainen hän on, ja piste. Armottovan kova linja. Minkä hetken perusteella sinä haluaisit itsesi muistettavan? Kenenkään ei kuitenkaan tarvitse olla muuta kuin on, ei edes kaikkein karmeimman tyypin, ja jokainen (lue: useimmat) muuttuvat koko ajan.

Eräs tuttava sanoi minulle eilen, että "sinä olet muuttunut, minä en muutu mihinkään". Ei se ihan noin mene. Jokainen muuttuu jokaisen kohtaamansa henkilön myötä... no, tuosta tuli mieleen opinnäytetyö Martha E. Rogersin mallista, vuodelta 1992... kaikkea sitä mieleen juolahtaakin. Vastustatko sitä muutosta, jota sinussa koko ajan tapahtuu, vai annatko sen tulla?

Ulkomailla asuminen muuttaa ihmistä. Uuteen kaupunkiin muuttaminen tai samassa kaupungissa uuteen kaupunginosaan muuttaminen muuttaa ihmistä. Henkilö, jonka tapaan viikonloppuna, muuttaa minua. Ja minä annan sen muutoksen tapahtua. Ihmisenä kehittyminen, ihmisenä kasvaminen on iänikuinen projekti. Ulkomailla asuminen on hyvä peili, josta voi nähdä omaa sisäistä itseään. Silloin tarvitsee vain luottaa siihen, että ympäristö kantaa, ja heittäytyä elämään täysillä juuri sellaisena kuin sillä hetkellä on, sekä sallia itselleen yritykset ja erehdykset, armollisuus ja anteeksiantavaisuus, haaveet sekä ennen kaikkea onnistumisen ilo. Valoon päin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Vain blogin jäsenet voivat kommentoida, ja vihaviesteistä, rasismista, uhkailusta tms. ilmoitetaan automaattisesti poliisille, profiilin omistajan kotimaasta riippumatta. Kunnolliset, suoraselkäiset ja tunteellisetkin kommentit otetaan ilolla vastaan, aidoilta ihmisiltä.

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.