keskiviikko 21. joulukuuta 2016

Ensin ihmisistä...

Kypros, Kyrenia (Girne), ovi satamasta 19.12.2016
Silmät hämmästyksestä suurina täällä mietin edellisen kolmen päivän tapahtumia ja kokemuksia, ja lyhyenä yhteenvetona totean, että olipas opettavainen reissu, ja rankka. Ensinnäkin opin matkaseurasta noiden päivien aikana enemmän, kuin mitä voisin oppia Alanyassa vuoden aikana. Ihan oikeasti. Tuo ei ole mikään vitsi. Joskus maiseman ja olosuhteiden muutos tuo ihmisistä esiin sellaisia asioita, jotka muutoin pysyvät kuoren sisällä, tai muuten vaan jossain takavasemmalla, tiukan kontrollin alla. Ihan samalla tavalla kuin itsestä oppii uusia asioita uusissa olosuhteissa, voi myös toisesta oppia uusia asioita uusissa olosuhteissa. Ja usein sellaiset olosuhteet, joissa toinen kokee olevansa täysin vapaa kaikista rajoituksista, joita kotiseutuun ja arkiympäristöön liittyy, tuovat esiin hänestä niitäkin puolia, joita muuten ei näytetä.


Jollakin sen "ei näytetä" valinnan perusteena voi olla arkuus, toisella salailun halu ja kolmannella esimerkiksi se, ettei hän itsekään tiedosta tai tunnista kyseisiä puolia itsessään. Ja sitten on tietysti vielä monta muutakin syytä, perustelua ja toimintatapaa, ei tämä ihan noin mustavalkoista ole tämäkään. Ihminen, jota luulin vahvaksi ja älykkääksi, näytti itsestään täysin päinvastaiset puolensa. Minua elämä kai testasi eniten siinä, miten tähän kaikkeen näkemääni ja eteeni avautuviin tilanteisiin reagoin. Ja niiden myötä siis opin itsestänikin paljon lisää. JA muistin sen, että myös heikkous on osa vahvuutta.

Matkalle lähtö oli todella äkkinäinen, spontaani ja hieman salaisuuden verhoon kääritty. Vaistoni sanoi jo silloin, ettei matkasta tule helppo, että jotain sellaista tapahtuu, jota en voi mitenkään kontrolloida. No, kaikkea elämässä ei muutenkaan voi kontrolloida, eikä tarvitsekaan kontrolloida, mutta joskus olisi hyvä pysähtyä miettimään intuitionsa sanomaa. Nyt, matkan jälkeen, seuraava pohdittava aihe on, miten jatkossa suhtaudun tähän ihmiseen, ja eteen tulleiden tilanteiden minussa aiheuttamiin tuntemuksiin ja ajatuksiin. Toki itseni kanssa ko tunteita ja ajatuksia hieman työstän, pyörittelen ja kirjoitankin, mutta pystynkö olemaan niin suvaitsevainen ja niin... mikä se sana nyt olisikaan, että edelleen kohtelen tätä ihmistä kuin aiemminkin. Tuohon tuli mieleen sana "välinpitämätön", mutta se on vain osa kokonaisuutta. Koen, että olemalla välinpitämätön tietyistä minulle tärkeistä asioista ja arvoista, pystyn kohtaamaan hänet kuten aiemmimnkin. Silti siinä on myös paljon muuta. Ja onko edes tarpeen kohdata ja kohdella häntä kuten
Kypros, Kyrenia hotellin katolta vuoristoon päin 20.12.2016

aiemminkin, vai hyväksynkö sen, että en ole sama ihminen kuin ennen reissua. Tapahtumat muuttivat minua johonkin suuntaan, joka voi olla positiivista tai negatiivista, riippuen siitä mihin vertaan, ja siitä, mihin lopputulokseen tästä joskus päädyn.

Se, mitä hän teki ja miten hän toimi, on täysin inhimillistä. Samoin ovat minun ajatukseni ja tunteeni. EIkä hän ole paha tai väkivaltainen, sellaisesta ei ole kyse. Kyse on vain siitä, että näkee toisesta ihmisestä myös sen hänen "ei-julkisuudessa-näytettävän" puolensa, ns. pimeän puolensa. Ja kun elämä on kuitenkin aika raadollista, niin nyt on sitten puntarointi-tilanne. Kumpi puoli painaa vaa'assa enemmän, valoisa puoli vai varjojen puoli? Ja siitä päästään taas perinteisiin kysymyksiin -mikä elämässä loppujen lopuksi on tärkeää.

Reissun aikana yllätin itseni myös siitä, että hetken aikaa jopa kaduin matkalle lähtöä. Elämässäni on hyvin harvoin tilanteita, joita kadun. Tähän astisesta elämästäni tulee mieleen vain kaksi asiaa, kaksi elämän kohtaa, joita olen katunut, kunnes olen ajatellut ne toisin. Tuolla matkalla koin toissapäivänä mm. sen, että samaan aikaan Alanyassa loma tuohon yhteyteen. Ja nyt on tullut nähtyä myös Kyproksen pohjoispuolta, eniten Girnen (Kyrenian) osalta, ja on tullut muodostettua siitä jonkinlainen mielipide. Tästä mielipiteestä selviää enemmän, kun kerron kuvien kera sekä hotellista että kaupungista.
ollut tärkeä tapahtuma olisi ollut minun mielestäni elämälleni tärkeämpi ja parempi valinta. Vaan olisiko sittenkään? Kai näin oli kuitenkin tarkoitus. Tuo kolmen päivän matka lienee ollut omalla tavallaan korvaamaton oppijakso. MAtkasura sanoi sitä lomaksi, mutta minä en mitenkään pysty yhdistämään sanaa

Kypros, Kyrenia (Girne) linnoituksen vierestä 20.12.2016
Meillä täällä Alanyassa sataa, tuulee ja salamoi synkän harmauden keskeltä, vaikka kello on vasta 13.43 juuri nyt, tätä kirjoittaessa. Mieliala ei silti ole sään kaltainen, vaan tyynen rauhallinen, toiveikas ja optimistinen. Se, että matkaseura kuluttaa kasinolla lähes kaiken valveillaoloaikansa, katsoo pelejä kuin rakastavainen, kaataa kurkkuunsa viskiä ja rakia sen kuin ehtii, polttaa 2-3 askia tupakkaa päivässä ja lahjoittaa kasinolle kolmen päivän aikana kuusi tuhatta tästä hyvästä, ei mahdu minun moraalini raameihin, eikä edes hauskanpito-käsitykseen. Pidän pelihimoa, tupakalla itsensä tuhoamista (tuossa mittakaavassa) ja alkoholismia sairauksina, silloinkin, kun ne ilmenevät harvakseltaan. Ja silloin, kun ihmissuhteessa katson asioita enenevässä määrin entisen ammattini näkökulmasta, tiedän, että se ihmissuhde ei ole enää toimiva ja tasavertainen ystävyyssuhde. Shit ja vielä rumempiakin sanoja. Ja jos teennäisen positiivisesti ajatellaan, niin eipähän tarvitse kuluttaa sitä seuraavaa vuotta näiden asioiden näkemiseen tai esille saamiseen. Kolme päivää riitti isoihin, isoihin arvo-asioihin. Vaan annetaanpa ajan kulua, ja katsotaan, mihin päin ajatukset suuntaavat huomenna ja lähipäivinä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Vain blogin jäsenet voivat kommentoida, ja vihaviesteistä, rasismista, uhkailusta tms. ilmoitetaan automaattisesti poliisille, profiilin omistajan kotimaasta riippumatta. Kunnolliset, suoraselkäiset ja tunteellisetkin kommentit otetaan ilolla vastaan, aidoilta ihmisiltä.

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.