sunnuntai 25. joulukuuta 2016

Kanssakulkija hetken ajan


Alanya, Tosmurin ranta ja kalamies 25.12.2016
MIksi et eläisi niin, ettet katkeroidu elämättömän elämäsi vuoksi? Näitä katkeroituneita, kuivia käppänöitä, on paljon.
Kuivuneella tarkoitan tässä elämänilonsa menettänyttä henkilöä, sellaista, joka ei kykene enää rakastamaan itseään eikä muita ihmisiä.

Kuulen usein näiden kaltaisia lauseita:

"Kunpa pystyisikin lähtemään."
"Kunpa se olisikin niin helppoa."
"Kunpa lapset sitä, mies tätä, ja pankkitili blaa blaa blaa..."
"Kunpa"

Kunpattelija ei ole vielä valmis lähtemään yhtään mihinkään. Kunpattelijan sanat ja sanomiset on tarkoitettu hänen itsensä vakuuttelemiseksi ja omien lähtöhaaveiden nujertamiseksi, samalla, kun sisällä pieni sydän sanoo: "Sinäkin voit, osaat ja pystyt. Itse tiedät, mikä on sinun kutsumuksesi, ja sinun polkusi. Sinäkin olet rohkea ja elämänhaluinen, mene vaan."

KAtumaisemaa Tosmurista, sama kohta, 25.12.2016
Monen kunpattelijan kynnyskysymys on raha. Raha, raha, raha. Ja juuri nyt Jouluna haluan puhua erityisesti rahasta. Kaikkea ei voi saada, sen ovat useimmat meistä oppineet jo lapsuudessa. Toki poikkeuksiakin on, ja joskus ihmeitäkin tapahtuu; ja emme me tiedä sen ihmisen arkielämän todellisuutta ja onnellisuutta, joka meidän mielestämme näyttää saaneen kaiken. Tavalliselle kuolevaiselle kaikki ei kuitenkaan ole ulottuvilla. Siksi siis joutuu valitsemaan, haluaako elää rahaa, rahaa, rahaa -maailmassa, vai kutsumuksensa maailmassa, siellä. Valintakysymys, myös niille, jotka eivät valitse mitään. Valinta se on sekin. Silloin antaa ympäröivän maailman valita puolestaan. Jos jotakin haluat, niin tee sellaisia asioita, jotka johdattavat sinua sitä haluamaasi kohti. Suunnittele, valmistele, ja luovu jostakin. Kaikkea ei voi saada, ei edes miljonäärit.

"Everyone has been made for some particular work, and the desire for that work has been put in every heart.
~ Rumi"

Kesällä aurinko laski kuvan oikeaan laitaan, nyt tähän. 25.12.-16
Suuntasin tänään pitkälle kävelylenkille itäiselle rannalle, josta nuo kuvatkin ovat. Juuri kun pääsin lähelle vesirajaa, ja koin että tässä voisi vaikka rentoutua, niin yksi tutun näköinen ja toivottoman oloinen mieshenkilö lyöttääntyy seuraani. Saman tien muistin, miksi en ole viime aikoina kävellyt itäisellä rannalla. Jos sinne menee ilman seuraa, niin aina joku miespuolinen kävelee vierelle, ja alkaa epätoivoisen iskurepliikkilitaniansa. Täällä ei naisen tarvitse olla yksin, jos ei halua, ja jos ei ole kovin vaativa kumppaninsa suhteen.

Tämä herra muisti nähneensä minut aiemmin, mikä pitää paikkansa. Sen lisäksi hän ehdotti ammatikseni lehtimies; olin sanonut hänellekin aiemmin, että köyhä kirjailija, niin kuin sanon kaikille muillekin kysyjille. Hän myöskin muisti, että valokuvaan... hän on nähnyt minut kuvaamassa aiemminkin, tosin hieman eri paikassa. No, sitten hän vaan lähti kulkemaan rinnallani, riippumatta siitä, mihinpäin kävelin, kauanko viivyttelin kuvien otossa jne. En halunnut sanoa niin kovasti kuin ajattelin, en sanonut mitään, ja ajattelin, että siinähän kävelet. Hän kysyi olenko koskaan kalastanut ongella, kun kuvasin paria kalastajaa (heidän luvallaan).

Alanyan talven värejä 25.12.2016
Turkin kielen sanastoni yritti taas laajentua sanalla ongenkoukku, mutta unohdin sen kuitenkin. Siinä vaiheessa, kun pääsimme onkimiskeskustelussa koukkuun asti, niin yritin epätoivoisesti kysyä, että mitä täällä käytetään syötinä. Syötti-sana ei tietenkään ollut minulle tuttu, eikä hän millään meinannut keksiä mitä tarkoitan. Ehdotin kalan ruokaa ja vaikka mitä, mutta ei. Kun kysyin, että ei kai ne nyt tyhjää koukkua syö, niin hän sanoi, että kyllä ne joskus syövät. Lopulta sain selitettyä, että Suomessa koukkuun laitetaan esim. mato. Sitten hän ymmärsi, ja kertoi, että täällä käytetään kanan lihaa, kanan mahan jotain osaa, tai esim. leipää. Mieluiten laittaisin koukkuun leipää, jos noista pitää valita...

Usein, kun kuvasin jotain, niin hän katsoi mitä kuvaan. PAri kertaa aivan säikähdin, kun hän olikin olkapään takana katsomassa kameran ruutua (itse olin jo ehtinyt unohtaa hänen olemassaolonsa). Kolmisen kilometriä käveltyä ja toimiani seurattua hän totesi, että ai, sinä kuvaat vaan luontokuvia, maisemia. Sitten hänen juttujensa taso meni ihan toiseen laitaan. Hän kysyi, että osaanko lukea, ja näytti Tosmur-kylttiä rannalla, tien vieressä? Ensin ajattelin, että "tyhmä", juurihan me puhuttiin uutisten lukemisesta ja kirjan kirjoitamisesta... mutta kun sitten mietin koko kävelymatkan keskusteluja, niin ei hän ollut tyhmä, nyt hän vain halusi jostain syystä esittää tyhmää.

Eräs laituri monista, Oban tienoilla, Alanyassa 25.12.2016
Hän oli välillä keskustellut kanssani sujuvalla englanninkielellä, ja oli hyvin perillä uutisista, ja muisti minusta asioita, joita sanoin hänelle puoli vuotta sitten, samalla rannalla pikaisesti kohdatessamme. Jostakin ihan muusta oli kyse. Ja yhtä nopeasti, kuin mitä hän ilmaantui, hän myös lopulta katosi, sanottuaan ensin "hyvää iltaa sinulle". Tiedän, että hän asustaa ja/ tai työskentelee tällä alueella, mutta hän väisti taitavasti kaikki hänen työhönsä ja persoonaansa kohdistamani kysymykset. Kuka lieneekään. Sellainen rantakävely tänään.

Huomenna alkaa taas uusi viikko, ja tanssitunnit. Hieman on vieroitusoireita tanssista, jopa viikonlopun aikana. Kiva mennä taas treenaamaan, niin se vaan on. Kroppa kaipaa fyysistä treeniä, samoin pää, ja hauskaahan tanssi on aina (paitsi silloin, kun se ei ole hauskaa ;) .

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Vain blogin jäsenet voivat kommentoida, ja vihaviesteistä, rasismista, uhkailusta tms. ilmoitetaan automaattisesti poliisille, profiilin omistajan kotimaasta riippumatta. Rasistit voivat kokoontua vaikkapa Siperiaan tai Saharaan leikkimään leikkejään keskenään. Kunnolliset, suoraselkäiset ja älykkäät, tunteellisetkin kommentit otetaan ilolla vastaan.

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.