maanantai 5. joulukuuta 2016

Tasapaksun rauhallista

Alanyan keskustan eräs nurkka ilta-auringossa 5.12.2016
MIksiköhän joillakin opettajilla ja ohjaajilla toistuu puheessaan jossakin muodossa lause: "et voi tehdä, sitä jos et osaa"?

Tuo kyseinen lause oli suomalaisen tanssinopettajan ohje oppilailleen (myös minulle) keskellä tanssioppituntia. Ai miksi tanssin oppitunnilla ei voi tehdä jotakin tiettyä liikesarjaa, joka oleelisesti liittyy harjoiteltavaan kokonaisuuteen, sitä kun kutsutaan opetteluksi, harjoitteluksi? MIssä sen sitten oppisi, jos ei harjoitteluun takoitetulla tunnilla? Kukaan meistä ei ole missään tällaisissa taidoissaan syntyessään valmis, eikä sen jälkeenkään, vaikka suomalaiessa yhteiskunnassa onkin paikoin vallalla täydellisyyttä ihannoiva ja täydellisyyttä vaativa kulttuuri. Epäonnistumisia ja keskeneräisyyttä siedetään huonosti myös harrastuksenomaisissa asioissa, ja niillä sanoilla on valtavan negatiivinen leima. Silti sanotaan, että yritä nyt edes. Täällä ympäristössä on vapaampaa. Kenenkään ei tarvitse olla valmis, täydellinen, eikä edes täydelliseksi pyrkivä, vaan ihminen nähdään paljon inhimillisemmässä valossa. On hieno tunne, kun saan tehdä sen minkä osaan, ja saan myös tehdä virheitä, harjoitella ja tulla paremmaksi. Samoin kaikki muut tässä kyseisessä ryhmässä, josta puhun, saavat olla sellaisia kuin ovat, omaan tahtiinsa oppivia.

Kameran opettelua, pimeäkuvausta käsivaralta 5.12.2016
Nyt kun turistikauden kesäsesonki on päättynyt jo 1,5 kk sitten, niin täällä liikkuessani saan helposti "venäläisen" statuksen. Suurin osa kohtaamistani paikallisista, siis niistä, jotka eivät tunne minua entuudestaan, joko kysyvät ensimmäiseksi olenko venäläinen, tai vaan puhuvat minulle venäjää. Seuraavaksi monet yrittävät tarjota saksankielistä puhetta, enkä ymmärrä sitäkään kovin paljoa. Sitten he kysyvät englanniksi, että mikä sinun oma kielesi on, tai mitäs kieltä sinä sitten osaat. Yleensä vastaan, että "voisimmeko puhua vaikka turkkia"... useimmat lopettavat kaupantekoyrityksensä siihen, ja toivottavat hyvää päivää. Joku sitkeä saattaa silti yrittää tarjota jotakin tuotettaan turistihinnalla.

Liikuin tänään itselleni hieman vieraammilla pikkukaduilla, Alanyan keskustassa silti, ja löysin paikkoja ja taloja, jotka olin "hukannut", joiden olemassaolon ja sijainnin olin unohtanut. Menin noille kaduille, koska eräänä iltana näin auton kyydissä istuessani, että Cevre Yolun varrelle oli ilmestynyt uusi ja mielenkiintoisen näköinen kauppakeskus, ja yritin paikantaa sen. En halunut kävellä pitkää Cevre Yolua, tai edes osaa sitä, vaan poikkesin tietyltä kohden sinne, ja elättelin toiveita, että näkisin edes vilauksen siitä. No, en osunut oikealle kohdalle, enkä löytänyt kohdetta. Ehkäpä asia ratkeaa 3-bussilla matkustamalla, ja jos ei ratkea, niin sitten en tiedä missä se kyseinen rakennus oikein on.

Paistaa ja pilvistää, 5.12.-16 Alanya
Päivissä on edelleen lähes poikkeuksetta myös ripaus auringonpaistetta, vaikka olisikin sateinen tai pääosin pilvinen päivä. Sateita on edelleen tullut tosi vähän, ja pilvisyyttä on silti ollut muutamina päivinä. Tuuli ja ilman lämpötila ovat sellainen "luita viilentävä" yhdistelmä. Päivällä on hetkittäin jopa lämmin, ja heti auringon laskettua sää muuttuu huomattavan paljon. JOnkin sorttinen mummutauti tai joku flunssapöpö kai yrittää keikutella kehon lämpötiloja, sillä kotona kesken parhaan palelun saattaa yllättäen tulla hiki. Syysflunssakin se saattaa olla, sillä ympärillä suurin osa ihmisistä sairastaa jotakin hengitystietulehdusta, ja yskii ja pärskii. Ihmeteltävän hyvin on oma vastustuskyky toiminut, sillä noita viluttaa-kuumottaa-hetkiä lukuunottamatta ei ole onneksi ollut mitään sairasteluita viime viikkoina. En kuitenkaan kokenut olevani Niin Kipeä, että olisin ollut pois tanssitunneilta. Siihen vaaditan enemmän.

Kotona on jonkinlainen "villapaitatehdas". Itselle valmistuva pitkä villatakki on enää hartiaosaa, hihoja ja viimeistelyjä vaille valmis... mutta näin siellä keskellä virheen, ja nyt sitten mietin, että puranko 45 cm moniväristä kuvioneuletta, ja teen uudelleen, vai jätänkö virheen siihen. Höh. En vielä ole päättänyt. Muksuille on valmistumassa "huippuvärikästä", sillä toiselle tulee harmaata ja toiselle on työn alla mustaa. Mustan neulominen hämärässä on rasittavaa, ellei jopa ärsyttävää, mutta nyt se sujuu harmittamatta. Kerrankin on riittävästi valoja, kun päivisin riittää auringonvaloa ja iltaisin on tarpeeksi ledivaloja, niin että näen silmukat jopa siitä mustasta neuleesta. Ja samalla kun neulon olohuoneen parvekkeen isojen ikkunoiden äärellä, kuulen kotoisasti kanalauman äänet (olin ensi kertaa kuullessani saada hepulin, ei-h***, täälläkin). Naapuri tuosta ihan vierestä, tien toiselta puolen, on mennyt hankkimaan itselleen kanalauman, ja ihan kukonkin vielä. Hah. Kuulen sen lauman elämän äänet, mutta parvekkeen ovien ja ikkunoiden ollessa kiinni ne äänet vaimenevat tarpeeksi ollakseen siedettäviä. Tuli silti Kalen muistoja mieleen, voi jestas.

Mitä tapahtuu miesrintamalla, on kysynyt yksi jos toinenkin. No, ei tapahdu mitään uutta tai mullistavaa. Arkipäivää (En silti asu kenenkään kanssa samassa asunnossa). Vanhan mainoksen sanoin "elämä on". Olen jo vuosia toivonut, että elämään tulisi jotain tapahtumatonta ja paikallaan pysyvää, edes hetkeksi. Nyt sitä on. Se on hämmentävää, ja mieluista, joskus hieman epämukavaa, mutta odotettu vieras, vähän niin kuin lasten luona vierailu:  tule jo ~ etkö voisi jo lähteä, kiitos.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Vain blogin jäsenet voivat kommentoida, ja vihaviesteistä, rasismista, uhkailusta tms. ilmoitetaan automaattisesti poliisille, profiilin omistajan kotimaasta riippumatta. Rasistit voivat kokoontua vaikkapa Siperiaan tai Saharaan leikkimään leikkejään keskenään. Kunnolliset, suoraselkäiset ja älykkäät, tunteellisetkin kommentit otetaan ilolla vastaan.

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.