torstai 30. kesäkuuta 2016

Turkin vaarallisia eläimiä


Violonistihämäkäkki, Brown Recluse Spider
Tässä listausta Turkissa esiintyvistä vaarallisista eläimistä. Tuli ihan kylmät väreet listan eläimiä katsoessa, sillä olen tavannut niistä viisi, kaksi kotini sisäpuolella ja yhden iholta ( hyttystä ei laskettu tuohon mukaan). Tosin, liikun alueella enemmän kuin mitä turisti liikkuu, ja erilaisissa paikoissakin. Huominen teksti liittyy tavallaan myös tähän.

Violonistihämähäkin pureman kudostuhokohta niskassa
Violonistihämähäkki, Brown Recluse Spider on myrkyllinen ja hengenvaarallinen. Sen purema aiheuttaa pehmytkudoskuoliota ja vaatii sairaalahoitoa. Tällaisia tapasin kotona Kalella, niiden etujalkojen ja selän kuvion muodostama V oli selkeästi havaittavissa. Hämähäkkejä inhoavana tapoin ne aina tavatessa, enkä kysellyt oletko menossa vai tulossa. Joskus harvoin jotkut selviävät tuollaisen hämähäkin puremasta pelkällä kutinalla ja pienellä turvotuksella. Purema voi aiheuttaa ulospäin näkyvän kuostuhon lisäksi myös uneliaisuutta, oksentelua, kuumetta, lihaskipuja, sisäelinvaurioita ja kuoleman. Yleensä tarvitaan kuukausien sairaalahoito. Nämä hämähäkit ovat arkoja, eivät aggressiivisia, mutta hyökkäävät ja puolustautuvat
tarvittaessa, puremalla myrkyllisesti. Ne asustelevat yleensä kivien koloissa (ja vanha, hiljainen kivitalokin näytti kelpaavan).

Tässä viereisessä kuvassa on violonistihämähäkin puremasta alkunsa saanut kudostuho naisen niskassa. Tuon hoitaminen ei olekaan ihan pikkujuttu. Kaikki muutkin hämähäkin puremasta kuvatut tuhot ja puremakuvat olivat samaa laajuusluokkaa. Ohjeeksi sanotaan, että halutessasi kaivella kivenkoloja tai käännellä kiviä, käytä suojakäsineitä. No, tämän jälkeen kääntelen kiviä ainoastaan rantavedessä...

Tuon hämähäkin lisäksi Turkkiin on levinnyt myös Musta leski, Jahtihämähäkit (Sparassidae) sekä Yellow sac spider . Tuossa viimeisen hämähäkin linkissä on muidenkin tietoja ja kuvia listattuna www.Matelijamaailma.com
-sivulta, ja yllättäen myös Suomesta löytyy pari myrkyllistä hämähäkkiä. Ovat saman listan lopussa.

Yksi Turkissa esiintyvistä skorpionilajeista
Skorpioneja Turkista löytyy myös, niin kuin erään naisen kanssa joskus olemme keittiössä huomanneet. Auenneiden granaattiomenien mukana matkusti kotiin sellainen pieni, ja vikkelästi keittiön kaapiston alle piiloon juossut, arviolta n. 4,5 cm pitkä skorpioni. Ihmiset näkevät täällä harvoin skorpioneja, sillä ne ovat arkoja ja pyrkivät välttämään ihmiskontaktin. Ne hyökkäävät vain puolustautuakseen, ja silloin pistävät hännässä olevalla myrkkypistimellä. Turkissa on noin 15 erilaista skorpionilajia (buthidae). Pisto on Turkin tietolähteiden mukaan täällä yleensä aina kivulias, mutta hengenvaarallinen vain lapsille ja heikkokuntoisille / monisairaille sekä allergikoille. Skorpioneja on eniten Kaakkois-Turkissa ja Marmaran alueella. Turistit kohtaavat niitä vain hyvin harvoin.



Punkki
Punkkeja täälläkin on, ja paljon. Ennen tätä kirjoitusta, ja pientä asiaan perehtymistä ajattelin lapsellisesti, etteivät punkit ole täällä vaarallisia koska ne eivät kanna borrelioosia... Olipa typerästi ajatelt, sillä jotkut niistä kantavat siitä edestä jotain muuta ei-toivottavaa. häätöön tarvittavia lääkityksiä, eikä kaikilla kotieläimilläkään. Turkissakin kuolee vuosittain ihmisiä punkin levittämään Krimin-Kongon verenvuotokuumeeseen ( Crimean Congo Hamorrhagic Fever).  Yli 500 tartuntatapausta tapausta ilmenee vuosittain, ja niistä 5-6% johtaa kuolemaan (noin 30 henkilöä/vuosi). Tämän vuoksi punkki lasketaan täällä ihmiselle vaaralliseksi eläimeksi.

Punkkeja on luonnossa runsaasti, ja ihmisten ulottuville niitä kantavat erityisesti kissat ja koirat. Katueläimillä ei tietenkään ole ulkoloisten  Itselläni ihossa olleet molemmat punkit sain siltä kissalta, joka muutti meill hetkeksi, ja punkit tulivat lääkityksestä huolimatta. Kissalla oli käytännössä punkkeja lähes joka päivä jossakin turkin kätköissä... joten onneksi se on nyt toisessa kodissa. Tuon lisäksi luonnossa paljon liikkuvat ihmiset voivat saavat punkkeja mukaansa heinikoista ja pusikoista. Kannattaa opetella oikeaoppinen punkin poisto, sillä väärällä tavoin irrotettuna punkin sylkeä erittyy entistä enemmän ihon alle, ja tartuntariski kasvaa.

Tuhatjalkainen, centipedes, myriapoda
Tuhatjalkaiset, centipedes, (myriapoda) . Näitä oli Kalella asunnossa ihan riesaksi asti, ja kerran löysin sellaisen varpaan ympäri kiertyneenä sieltä polttamasta ihoa. Nämä voivat kasvaa jopa 30 cm pitkiksi, joten se, jonka löysin Kalen kodistani oli vain keskenkasvuinen, vaikkakin noin 14-17 cm pitkä. Tapettuna ja kerälle kieriytyneenä sitä oli vaikea mitata... Tuhatjalkaiset asuvat maanpinnalla lehtien alla, kuolleiden puiden osien
alla ja kivien alla. Ne ovat tehokkaita "kompostoreja". Osa niistä on kasvissyöjiä ja osa petoja. Turkissa tavataan vuosittain noin 5.000 tuhatjalkaisen pistoa, joista useimmat ovat harmittomia, aiheuttaen turvotusta, tulehdusta ja kipua. Joillekin puremat ovat hengenvaarallisia, ja vaativat antibioottihoitoa. Muutamia ihmisiä kuolee vuosittain tuhatjalkaisten pistoihin. Myrkyllisen tuhatjalkaisen myrkky on hermostoa lamaavaa, ja nämä tuhatjalkaisett lasketaan erittäin myrkyllisiksi eläimiksi.


Musta aavikkokobra, Walterinnesia Aegyptia
Täällä elävistä käärmeistä osa on myrkyllisiä ja osa ei. 12 myrkyllistä käärmelajia. Musta aavikkokobra (Walterinnesia aegyptia) voi kasvaa jopa kaksi metriä pitkäksi. Sen hermostoa lamauttava myrkky on hengenvaarallista, ja käärme hyökkää yleensä vain provosoituna. Näihin olen törmännyt vuoristossa vieraillessa, tosin ne olivat jo kertaalleen autolla yli ajettuja. Sarvikyy, horned viper, (Cerastes cerastes) on täällä myös yleinen käärmelaji, joka on noin 30-50 cm pitkä ja aikalailla hiekan värinen otus. Turkissa tavataan myös 8 muuta kyylajia. Tässä niistä neljä: Vuorikyy  Ottoman viper (Montivipera xanthina), Anatolian kyy, Anatolian Viper, (Vipera Anatolica) , Kyy, Northern Viper, (Vipera berus), Mount Bulgar Viper (Montivipera bulgardaghica), tulee jo käärmeistä ylitarjontaa... yök.
Turkissa tunnetaan ainakin

Sarvikyy, Horned Viper, Cerastes cerastes
Hyttyset ja malaria. Muutamia tapauksia malariaa raportoidaan vuosittain Kaakkois-Turkista, Mardinin alueelta. Sinne mennessä, erityisesti touko-lokakuulla, etenkin monisairaiden ja heikkokuntoisten kannattanee ottaa malarianehkäisylääkitys. Mlariaa kantavat hyttyset kantavat usein myös Zika-virusta, mutta sitä ei käsittääkseni ole Turkissa tavattu.

Meduusat (Scyphozoa) ovat ylikalastamisen ja ilmastonmuutoksen myötä lisääntyneet myös Turkin rannikoilla. Välimeressäkin on harmittomien meduusojen lisäksi niitä vaarallisia, neurologisia oireita aiheuttavia meduusoja (rhopilema nomadica), jotka ovat hengenvaarallisia erityisesti lapsille ja heikkokuntoisille. Meduusan pinnalla olevat poltinsolut erittävät myrkkyä, jonka avulla meduusa normaalisti saalistaa. Tuo myrkky aiheuttaa kivuliaita polttojälkiä myös niidn harmittomien meduusojen koskettamisen seurauksena. Herkimmille niistäkin saattaa tulla isompia oireita, varsinkin, jos altitus on runsasta. Ensiapuna huhtele iho merivedellä ja viinietikalla, ota kipulääkettä ja antihistamiinia tarvittaessa, kortisonivoiteesta on apua. Jos tulee yleistä huonovointisuutta, oksentelua, väsymystä, lihaskramppeja tai päänsärkyä, niin hakeudu lääkäriin viimeistään siinä vaiheessa. drjuhamielikainen.com/news/mika-avuksi-meduusan-pistoon/

keskiviikko 29. kesäkuuta 2016

Punaisen jauheen perässä

Kanelipuun kuorta n. 40 cm pitkinä. Malatya market Kalahalli
Totesin juuri bloggerin avatessani että minulla on eräs blogi, johon on kertynyt jo 29 blogitekstiä, joista ainoatakaan ei vielä ole julkaistu. Kun tulee aika julkaista ne, niin sitten niitä putkahtelee ulos yksi kerrallaan. Se on tämän bloggerin riemu ja etu, eli jotain voi joskus myös tehdä varastoon, ja olla sitten vaikka kuukauden lomalla siitä kyseisestä blogista. No, Turkkiin ja turkkilaiseen kulttuuriin tuokin liittyy oleellisesti, ja tarkempi sisältö selviää vielä tänä syksynä.

Tänään kävin kupungilla jahtaamassa sairasvakuutuskorttiani. Ei kai siinä muuten olisi mitään haastetta ollut, mutta kun en ole viitsinyt järjestellä muuton jälkeen papereitani, enkä löytänyt heidän käyntikorttiaan. Käyntikorttejakaan kun ei ole kertynyt kuin muutama kymmen, ja nekin vähät on epämääräisesti heitetty muiden papereiden sekaan, samaan laatikkoon, ja ne siis voivat olla joko näkösällä tai piilossa papereiden välissä. Suljin laatikon, ja ajattelin että olen tyhmä, kun en edes muista sen toimiston nimeä. Jos tietäisin nimen, niin katsoisin osoitteen netistä. Vaan kun ei ollut nimeä, niin piti sitten tallustaa joka ikinen kadunpätkä tietyllä kaupungin alueella, että osuin löytämään sen firman. Minulla oli ainoastaan hyvä muistikuva (näkömuisti toimii edelleen loistavasti) heidän julkisivustaan, väreineen kaikkineen, ja sisätilojen pöytäjärjestyksenkin muistin, muistin jopa minua palvelleen rouvan kasvot (mikä on minulle jopa yllättävää). Yhden kerran, silloin ihan alussa, olin katsonut sen talon kohdalla johonkin väärän suuntaan, josta syystä kiersin todella monta kilometriä. Palatessani alkupisteeseen löysin sen heti. Siinä vaiheessa otti päähän oma havaintokyky, tai sen puute.

Hunajakenno 65 TL kotiin. Malatya Market Alanyan kalahallissa
No, sisällä sitten rouva ilmoitti, että ei yabanci (ulkomaalainen) koskaan mitään vakuutuskorttia saa, että vaan paikallisille tulee vakuutuskortti. Hyvä, että sain hillittyä itseni kaiken jälkeen. No, en löytänyt rahapussistani edellisen vakuutuksen korttia, sanoin vain, että tuo on kylä osi huono juttu. He eivät edes uskoneet, että joku yhtiö antaa ulkomaalaiselle vakuutuskortin. No, se ei ole uskon asia. Kortin sijaan he käskivät ottaa koko ison paperinipun mukaan, kun menen päivystykseen, tai siis paikkaan, jossa tarvitsisin vakuutusta. Entäs silloin, kun tapaturma tms voi sattua myös yllättäen? Kuinka taion paperinipun mukaani,, kun hoitaja ei usko ilman konkreettista dokumenttia, että tällä yabancilla on voimassa oleva turkkilainen vakuutus? Ja toisaalta, Kuka kantaa aina käsilaukussaan A4-kokoista ja yli puolen sentin paksuista paperinippua? Ja jos sitä kantaa käsilaukussa joka päivä, varsinkin, kun käsilaukku ei aina ole A4-kokoinen, niin kuinka monen päivän jälkeen se on enää lukukelpoinen tai edes jollain tapaa koossa. Lisäksi sairaalat ovat likaisia siinä mielessä, että niissä on aina eri bakteerikannat kuin kotona. Kuka on niin tyhmä, että tuo vapaaehtoisesti sairaalabakteereja mukanaan kotiin, esim. niiden eri käsissä ja pöytäpinnoilla ja ties missä pyörineiden vakuutuspapereiden mukana.

Pieni osa valvavasta maustevalikoimasta, Malatya Market Alanya
Eli ensi vuonna, jos Luoja suo, että edelleen olen täällä ja oleskelulupaa haen, niin joko vaihdan vakuutusyhtiötä
toiseen turkkilaiseen yhtiöön, tai tyydyn Günes Sigortan käytäntöön, tai pohdin, voiko ulkomaalaisella vakuutuksella (esim. amerikklainen AIG, joka nyt on muutenkin itselläni) korvata turkkilaisen vakuutuksen, ajaisiko se saman asian ja riittäisikö se myös Turkin valtiolle... Joka tapauksessa en ota paperinippua käsilaukkuun enkä mihinkään muuhunkaan laukkuun. Otan valokuvan ja valokopion etusivusta, ja toivon, että kännykässä on virtaa ja se toimii silloin kun pitää, niin että saan sen etusivukuvan näkyille silloin kun vakuutusta tarvitsen. Ja ehkä he päivystyksestä soittelevat sitten tarvittaessa kyseiseen vakuutustoimistoon ja työllistävät heitä tarpeeksi. Hiukan vahingonilo meinaa kuplia jossain taustalla, menen nimittäin testaamaan vakuutusten toimivuutta ihan tässä lähipäivinä. Ensin pitää vain osata päättää, että minne menen; menenkö entiseen, tuttuun ja turvalliseen, vai kokeilenko Devlet Hastanesia, joka on omalta kohdalta vielä kokeilematon.

Tälle päivälle olin sopinut tapaamisen yhden norjalaisnaisen kanssa. Olemme kerran aikaisemminkin yrittäneet tavata, mutta en ymmärtänyt asioiden kulkua, ja niin kävi nytkin. Olin sovitussa paikassa sovittuun aikaan, eikä häntä näy. Päätin kohteliaasti odottaa ainakin 20 minuuttia, ennen kuin soitan. Kun soitin, niin liikenteen meteli esti minua kuulemasta häntä ja hetken päästä hän ilmoitti, ettei kuule minua liikenteen metelin vuoksi. Joka tapauksessa hän oli
Väriä päivään :))
minulle älyttömän vihaisen kuuloinen siitä, että en ollut ilmestynyt sovittuun paikkaan silloin puoli tuntia aiemmin, niin kuin oli sovittu. Mietin hetken, että mitä sanon ja miten sanon. Hän oli itse jossain ihan muualla, ihan väärässä paikassa, ja jumalattoman vihainen minulle, kun en ilmesty tapaamiseen sovitusti. Yritin sitten kysellä, että missä hän mahtaa olla, sillä taatusti tunnen kaupungin paremmin kuin hän, ja ajattelin että ehdin sinne suht nopeasti. No, hän ei osannut sanoa missä hän on, ja sulki ärtyneenä puhelimen. Ei ole kerta eikä kaksi, kun aikuisen ihmisen kanssa sopii tapaamisen, ja hän sanoo "joo joo" paikalle ja ajalle yms, ja oletan, että hän osaa sinne, kun ei kerran kysy mitään. Silti tosi monen kohdalla käy niin, että he ovat jossain hukassa ja vihaisia. En voinut kuin nauraa ja todeta, että kaipa hän sieltä kotiinsa löytää, ja jatkoin matkaa tuonne vakuutusfirmaa etsimään.

Seuraava varsinainen projekti oli löytää tuolta kaupungin kulmalta bussikortin latauspaikka. Löytyi sellainenkin, jossa mainostettiin ko palvelua, mutta se ei ollutkaan käytettävissä. Sitten moni oli ko palvelusta luopunut tai konkurssissa. Lopulta löytyi Baskent sairaalan vieressä olevan suutarinkopin viereisestä pikkuliikkeestä. Ja verotoimiston takamaillakin oli yhdessä pienessä marketissa, mutta sen sijaintia en osaa selittää. Omilta asuinnurkilta en ole löytänyt, ja bussikuskit sanoivat, ettei täällä ole. Mutta kannatti taas ladata kortti. Normaalimaksu on 2,5 TL ja korttia käyttäen minulle maksaa 1,75 TL. Ja aika paljon tulee käytettyä. Ehkä hellekauden jälkeen voisi harkita fillarin ostoa, huom. harkita... siinähän voi vaikka kunto kasvaa, ainakin tämän vuorenrinteen kanssa, olettaen, että säilyy ehjänä ja toimintakykyisenä tuolla villin liikenteen seassa.

Alanyan Kalahalli Salı Pazarın eli tiistaitorin luona, lähellä Anadolu sairaalaa, kätkee sisälleen muutakin kuin ne vahvasti haisevat kalat. Tänään kävin siellä mausteostoksilla. Siellä on monia hyviä mauste- ja elintarvikekauppoja. Tämä Malatya Market, josta kuvat ovat, viehättää minua erityisesti sen omistajanaisen persoonallisuuden ansiosta. Ja siellä saa vapaasti katsella ja tutkiskella mitä kaupassa on, ja mitä seuraavaksi haluaisi kokeilla. Malatyasta tulleet aprikoosit ovat Turkin parhaimpia aprikooseja, ja lähinnä niiden vuoksi sinne menin. Sumakkijauhettakin tuli ostettua lähinnä tuoreen sipulin ja salaattien päällä käytettäväksi. Jos olet ruoka-annoksessasi sipulin päällä nähnyt jotain punaista jauhetta tai rouhetta, niin se on Sumakki -nimisen puun marjoja jauhettuna.

Suomalainen


"Suomalainen on sellainen, joka vastaa kun ei kysytä,
kysyy kun ei vastata, ei vastaa kun kysytään,
sellainen, joka eksyy tieltä, huutaa rannalla
ja vastarannalla huutaa toinen samanlainen:
metsä raikuu, kaikuu, hongat humajavat.
Tuolta tulee suomalainen ja ähkyy, on tässä ja ähkyy,
tuonne menee ja ähkyy, on kuin löylyssä ja ähkyy
kun toinen heittää kiukaalle vettä.
Sellaisella suomalaisella on aina kaveri,
koskaan se ei ole yksin, ja se kaveri on suomalainen.
Eikä suomalaista erota suomalaisesta mikään,
ei mikään paitsi kuolema ja poliisi.

- Runoilija, kirjailija Jorma Etto"

Oikeudet ovat niillä keille ne kuuluvat, eivät minulla. Esittelen hyvin tähä päiväänkin sopivan suomalaisen kirjailijan suomalaisen runon suomalaisista. Kiitos J. Etto tästä oivaltavasta runosta. 

Tämän ala olevan tekstin väitetään olevan presidentti U.K.Kekkosen kirjoittama ja vuodelta 1983. En tiedä onko näin ja onko teksti alkuperäinen yms. mutta tekstissä on joka tapauksessa tähänkin päivään aivan hyvin osuvaa ajateltavaa. 


" Suomalaisesta elämänmuodosta

Nyt, kun suomalainen elämänmuoto on siirtynyt pois poliittisen propagandan kentästä, asian voi ottaa jo hieman kevyemmin. Muistan, kuinka Veikko Sinisalo kerran Tampereella lausui Jorma Eton runon `Suomalainen`. Sen minä nyt haluaisin esittää, koska siitä saa selville hiukan, minkälainen suomalainen on.
    Näin Etto kirjoittaa:
    "Suomalainen on sellainen joka vastaa kun ei kysytä, kysyy kun ei vastata, ei vastaa kun   kysytään, sellainen joka eksyy tieltä, huutaa rannalla ja vastarannalla huutaa toinen samanlainen: metsä raikuu, kaikuu, hongat humajavat.
- - -
    Sellaisella suomalaisella on aina kaveri, koskaan se ei ole yksin ja se kaveri on suomalainen.  Eikä suomalaista erota suomalaisesta mikään, ei mikään paitsi kuolema ja poliisi."
Eiköhän tämän runon valossa selviä, mitä on suomalainen kansanluonne ja suomalainen elämänmuoto.
Mutta on ollut onnellista olla suomalainen ja on ollut tuskallista olla suomalainen. Tällä niemellämme on ollut ihmisiä ja ihmisryhmiä, joiden elämä on ollut raskasta. Milloin se on ollut taloudellisten huolien täyttämää, milloin se on pahiten tuntunut henkisenä painostuksena. He ovat oikeutetusti murehtineet kohtaloaan ja valitelleet osaansa, mutta epätoivon hetkiä kenties lukuun ottamatta he eivät ole halunneet kadottaa yhteyttä siihen kansaan, johon he kuuluvat.
Suomalaisille on ollut luonteenomaista osittain heidän maansa avaruuden ja harvan asutuksen johdosta pyrkimys elää erossa naapureistaan omaa elämäänsä ja pysyä syrjässä suuren maailman kiistoista. Metsän läheisyys ja kosketus jatkuvasti pohjoista ja länttä kohti siirtyvään asutuksen rajaan, josta vielä maamme rajojen sisäpuolella on jäljellä Lappi ja Koillis-Suomi, ovat muovanneet suomalaisten elämää meidän päiviimme asti.
Suhteellisen harva asutus ja erämaan läheisyys ovat näin vaikuttaneet määräävällä tavalla kansamme yhteiskunnalliseen ja henkiseen muotoutumiseen. Elämä täällä suomalaismetsissä nykyäänkin on sellaista kuin se on aina ollut: oma pää pidetään vaikka perkele.
Onhan se tietenkin kunnioitettavaa, omalla tavallaan, jos mies tekee hamaan elämänsä iltaan saakka jokasunnuntaisella kirkkomatkallaan 10 virstan mutkan, kun ei halua kulkea maantietäkään naapurinsa maitten läpi, koska oli tämän kanssa joutunut sanaharkassa alakynteen joskus nuoruusvuosinaan. Ja karaktääriä se tietenkin kuvastaa, jos mies, joka on kiinteästi ajanut tapahtumien myöhemmän kehityksen valossa vääräksi ja maalle turmiolliseksi osoittautunutta politiikkaa, seisoo lujana kuin vaskipatsas kannallaan ja vaatii, että kansa liioin ei saa tunnustaa vahinkoa, vaan sen tulee seisoa väärällä puolella vaikka taivas kaatuisi päälle.
Tiedän kyllä, että eräät vaikutusvaltaisissa asemissa olevat kylmäveriköt ovat sitä mieltä, että Suomen kansa ei usko, ennen kuin se kokee, ja sen vuoksi he suorastaan puolustavat `anna mennä nykyisellään` -linjaa sillä perusteella, että kansan on saatava lyödä päänsä seinään, ennen kuin taas tulee selvä.
"Ankarat käskyt kohtalon" ovat merkinneet myyttistä tekijää itsenäisyysvuosiemme henkisessä asennoitumisessa, ja historian välttämättömyys on ollut kuin pakkopaita, jossa eläminen on tuottanut meille ristiritarin katkeraa ja uhmakasta mielihyvää.
Sotavuosina vimmatusti levinneestä epämiellyttävien tosiasioiden kieltämismaniasta huolimatta Suomen kansa tavallisesti ajattelee terveesti ja realistisesti. Kun sen eteen asetetaan ylipääsemättömät tosiasiat, niin se osaa kyllä tehdä oikeat johtopäätökset, vaikka ne olisivat odottamattomat ja yllättävät, ja sitten määrätietoisesti työskennellä hyväksyttyjen suuntaviivojen mukaan.
Joissakin suurissa kysymyksissä ja kenties lyhyehkön ajan kansa voi olla yksimielinen. Kun ajattelen esimerkiksi tsaarin sortopolitiikkaa vuosisadan alussa Suomessa, niin kyllä se täällä tapasi yksimielisen kansan. Onhan tietysti niinkin, että tuo Jorma Eton runossaan mainitsema rannalla huutaja saattaa olla täysin yksimielinen vastarannalla huutajan kanssa, mutta kun huutajia rannoilla on niinkin paljon kuin meillä niin erimielisyyttäkään ei voi välttää.
Me Suomessa puhumme omia vaiheitamme ajatellen usein historian kiroista. Historian kiroja ei ole ainoastaan pahin niistä: sota, vaan niitä ovat myös epäsopu, epäluottamus ja alituinen pelosta aiheutuva henkinen ja aineellinen vastarintaan valmistautuminen.
Meidän tulee tähän maahan luoda kansalaissovinto. Se on tämän sukupolven suuri, vastuullinen tehtävä. Mutta se on vaikea tehtävä. Se ei vaadi ehkä henkensä alttiiksi panemista, mutta rohkeutta sekin vaatii, sillä sitä vastassa ovat ennakkoluulojen korkeat muurit, sitä vastassa on ymmärtämättömyys ja kiihkomieli niin puolelta kuin toiseltakin.
Silloin kun meillä kaikilla on ollut yhtä huonoa, kukin kohdaltaan on tyytynyt omaan vähäiseen osaansa, mutta kun parempi päivä on valjennut, meitä on voitu verrata vanhaan suomalaiseen erämieheen, joka kademielin tähyili toisen pyyntionnea.
Kateus on yksi suomalaisen purnauksen synnyttäjiä. Jos kateus olisi niin rakentava luonteenominaisuus, että se panisi hiiliä hännän alle edellä olevan tavoittamiseksi, niin naapurit eivät meille pystyisi kukkoilemaan. Mutta suomalainen kateus purkautuu parhaiten purnaamisessa.
Mutta se, jolla on karsas silmä Suomea kohtaan, tekee mielikuvituksessaan minkälaisia johtopäätöksiä tahansa. Valitettavasti hän löytää Suomestakin jonkun sanaansa uskovaisen, sillä on olemassa sellaisia kotimaansa oloihin syystä tai toisesta tyytymättömiä ihmisiä, jotka suurella tyydytyksellä lukevat asiantuntemattomien ulkomaalaisten arviointeja, kuinka huonosti asiat Suomessa ovat ja kuinka huonosti meille sen vuoksi käy. Sekös hivelee näiden suomalaisten mieltä.
Meillä Suomessa on sisäpolitiikka paljon suuremmassa määrin kuin esimerkiksi muissa pohjoismaissa ollut tunnepohjaisiin reaktioihin perustuvaa. Tämä on tietenkin tehnyt vaikeaksi asiapohjalla tapahtuvat mielipiteidenvaihdot ja sitä tietä mahdollisesti luotavissa olevan yhteistyön. Juuri politiikkamme tunneperäinen luonne on synnyttänyt korkeita raja-aitoja, joiden yli on ollut vaikeata luoda kansallista solidariteettia.
Joskus tulee mieleen ajatus, kuinka toivotonta ja turhaa on yrittää antaa asiallista, puolueetonta informaatiota, sillä tulos on yleensä se, että saa korvilleen ainakin kahdelta taholta. Suomen kansa lukee mieluimmin sellaista tekstiä, mihin uskoo, yksipuolista päkätystä, jossa musta on vain mustaa joka on todella mustaa tai vain valkeaa, joka on sitten niin valkeaa, ettei valkeammaksi voi tulla.
Suomessa sanotaan, että jos haluat levittää jonkin tiedon tai juorun mahdollisimman laajalle ja mahdollisimman nopeasti, kerro se ystävällesi, mutta muista ottaa häneltä vaitiololupaus. Jopa alkoi juttu kiertää!
Ei tapahdu vääryyttä millekään Suomen heimolle, kun todetaan, että ei mikään toinen heimo, miltei kokonaan vieraisiin oloihin siirrettynä, olisi ankaraa kohtaloaan kantanut samaa henkistä tasapainoa ja iloista optimismia osoittaen kuin karjalaiset. Me emme voi tarpeeksi kiittää tätä sitkeää heimoa siitä kansallisesta ryhdikkyydestä, jota sen naiset ja miehet osoittivat raskaana evakkoaikanaan.
Se, mikä karjalaisuuden kohdalla on tapahtunut ja on jatkuvasti tapahtumassa, merkitsee karjalaisuuden nivoutumista entistä läheisemmin yhteen toisten Suomen heimojen kanssa. Karjalaisuus omassa maakunnassaan oli jäntevien erikoispiirteiden sävyttämä itsenäinen ainesosa suomalaisessa valtioruumiissa. Karjalaisuus muuhun Suomen kansaan nivoutuneena merkitsee virkistävää ja virvoittavaa voimatekijää, joka alituisesti jatkuvan lääkeruiskeen tavoin antaa kallisarvoista elämäneliksiiriä suomalaiselle yhteiskunnalle.
Nykypäivän suomalainen voi osoittaa heimotunteensa työskentelemällä maan rajojen sisäpuolella olevien kehitysalueiden hyväksi.
On paljon voitettu, jos tunnustetaan, että tämän päivän suomalaiseen elämänmuotoon kuuluvat myös syrjäseutujen puute, työttömyys, asunnottomuus, maastamuutto, ne epätyydyttävät olot, joita havaitaan vanhusten parissa, ja monet muut epäkohdat, jotka ovat tahra yhteiskuntamme kasvoissa. Vasta jos tämä avoimesti ja nöyrin mielin tunnustetaan, syntyy tahto epäoikeudenmukaisuuksien poistamiseen ja olojen korjaamiseen uudistusten tietä.
Kun on seurannut viime vuosina yleiseksi tullutta (IKL:n) isänmaallisuuden julistamista, on saanut sen vaikutelman kuin isänmaallisuus kuviteltaisiin joksikin peräti vaivalloiseksi saavutettavaksi harvinaisuudeksi, jota täytyy ruokkia kuin vangittua lintua ja kuitenkin eläen alituisessa pelossa, että se lentää pois. Mutta näin keinotekoista ei isänmaallisuus toki ole, sillä se ei ole mikään erityinen armolahja, vaan se on ihmisessä aidointa silloin, kun se on luonnollista ja hiljaista. Esimerkiksi talonpoikaisväestön isänmaallisuus on niin itsestään selvää ja luonnollista, että se ei tarvitse mitään erikoista julistamista. Kansalaisten isänmaallisuus ei ole mitattavissa sen energian mukaan, joka on käytetty sen julkijulistamiseen, eikä isänmaallisin ole suinkaan se, joka on äänekkäin itsekehussaan.
Sanotaan, että kenellekään ei isänmaa kirkastu niin kuin sille, joka on jättänyt kotimaansa ja joutunut asumaan vierailla mailla, muukalaisten parissa. Vain se, joka kokonaan on kadottanut tai luulee kadottaneensa oman maansa, tuntee koko olemuksellaan, miten rakas ja miten kaivattu isänmaa on.
    Mutta samoin kuin isänmaan menettäminen tekee maasta muuttaneelle isänmaan läheiseksi, samoin tulee suhde isänmaahan entistä omakohtaisemmaksi ja rakkaus isänmaahan entistä lujemmaksi sille, joka pelkää menettävänsä isänmaansa.
On helppoa olla välinpitämätön isänmaan suhteen, vieläpä keikaroida sen kieltämisellä silloin, kun mikään pilvi ei näytä varjostavan vapaan isänmaan olemassaoloa, mutta silloin kun tosi tulee eteen ja ihminen joutuu omalta osaltaan valitsemaan joko vapaan isänmaan taikka vieraan, muukalaisen vallan, silloin pakotetaan esille isänmaallisen mielen tunnustus. Se, joka asettaa oman maansa muiden maiden yläpuolelle ja rakastaa tätä omaa maataan isänmaanaan, hän on isänmaallinen.
Suomessakin on ihmisiä, jotka sanovat olevansa maailmankansalaisia. Se on uudenlaista ihanteellisuutta, joka näkee veljen kaikissa ihmisissä ihonväriin, ideologiaan ja uskontoon katsomatta. Ei ole mitään syytä arvostella tätä ihanteellisuutta, toivottavasti se on tulevaisuuden tosiasia. Mutta se on varmaa, että suomalaisuutta ei pääse asenteilla eikä uudella ideologiallakaan pakoon. On kaunista tuntea kansainvälistä solidaarisuutta, mutta tämäkin on lujalla pohjalla ainoastaan jos sen juuret ovat omassa kansallisessa maaperässä, meillä Suomessa suomalaisessa moreenissa ja mullassa.
Meillä suomalaisilla on asemamme vuoksi sillanrakentajan osa lännen ja idän välillä. En tarkoita tällä sitä, että meidän tulisi tyrkyttäytyä sovinnonhierojaksi suurten riitoihin. Sillan rakentaminen merkitsee pikemminkin henkistä asennetta, uskollista pitäytymistä omaan osaan, omaan perinteeseen, omaan uskoon ja naapuruutta laajemman yhteistoiminnan suosimista tältä pohjalta.
Yleisesti ottaen Suomi on suhteellisen tuntematon maa maailmalle. Me omahyväisyydessämme kuvittelemme, että sankarikansan maine on kiirinyt kaikkialle ja Suomen nimi loistaa kirkkaana tähtenä etäisimmässäkin maailmankolkassa. Kyllähän talvisodan aikana Suomesta kirjoitettiin paljon ja kunnioituksella, se on totta. Tämä asia muistetaan yhätikin kiitettävän hyvin, mutta siitä aikoinaan kiinnostunut sukupolvi alkaa vähitellen häipyä kuvasta. Tosiasia on, että Suomi ja suomalaiset ovat vähän tunnettuja meitä suhteellisen lähelläkin olevissa maissa.
Pidän lujasti kiinni siitä, että suomalaisella elämänmuodolla on olemassaolon oikeutus."

Tekstin kerrotaan olevan Presidentti Kekkosen puhe tai sen osa vuodelta 1983. Varmaksi en tiedä.

Kurnutetaanko porukalla

Tire Izmirissä tuli taas mieleen, kun sinnepäin olen menossa.
Kaikki se, mistä suunnittelin kirjoittavani tänään, on juuri nyt kadonnut päästä jonnekin kadonneiden ajatusten laaksoon, kauas Taurusvuorten taa, jonnekin, missä niiden ei tarvitse tulla julki eikä pohdittavaksi. Yritän sitten kalastella varasuunnitelmaa ja tai sitä seuraavaa hätävaraa, eikä niistäkään kuulu pihahdustakaan. Himputti. Harvoin näin käy onneksi. Yleensä vain silloin, kun en ole oma itseni, kun on jotain josta stressaan. No, nyt stressaan kun en osaa päättää mitä teen yhden asian suhteen. Eikä kärsivällisyys siinä samassa asiassa ole mitenkään huippuluokkaa, siis että odottelisin vaan kaikessa rauhassa ja katsoisin mitä tapahtuu tai ei tapahdu, ilman että teen mitään päätöstä. Joten olen nyt kaikessa rauhassa "tässä olotilassa" kunnes keksin mitä teen, tai kunnes ei enää tarvitse keksiä. Näin tämän naisen logiikalla toimitaan, humoristisesti tai ilman.

Hileet, joista eilen kerroin, ovat levinneet ympäri yläkertaa ja kattoterassia. Ei se puku pesunkaan jälkeen ole sen parempi, ja Ihokin on edelleen paikkapaikoin kimalteinen, saippuoinneista, suihkuista yms huolimatta. Käyn kyllä mainitsemassa siitä puvun myyneeseen liikkeeseen, samalla kun käyn keskustassa seuraavan kerran, mutta itsepähän olin niin tyhmä että ostin sen. No, aina ei voi olla parhaimmillaan, eikä varsinkaan tänään ;) .

Ensi viikon häälahjaa olen miettinyt tänää muutamaan otteeseen. Täällä on tapana antaa kultaa, rahaa tms. Näin minulle ainakin kerrottiin, kun kysyin. Pankkini pankkiautomaatista saan ostettua aitoa, todistuksellista kultaa pieninä, enintään gramman painoisina poletteina. Siellä on tietyt koot ja niille keskuspankin viralliseen kullanmyyntihintaan perustuvat hinnat. Kullan hinta on nyt ennätyksellisen korkealla, jos olen oikein ymmärtänyt. Silti sellaisen pienen pienen kultapalasen saa kohtuullisen pienellä sijoituksella, häälahjaksi sopivan kokoisella sijoituksella. Aion siis kokeilla kuinka automaatti sen osalta toimii. Todella hyvä puoli tuossa automaatissa on se, että tuli mitä tahansa kysyttävää, niin sekä vartija että pankin henkilökunta ovat kädenheilautuksen päässä, ihan vieressä.

Tuollakin tuli käytyä samalla reissulla kuin pelloillakin.
Kävin tässä kirjoituksen välissä sekä kuuntelemassa sammakoiden konserttia, että nauttimassa oikein makean ja vahvan kaakaon. Sitten kun keskittymiskyky on hukassa niin se kanssa on hukassa. Oikeasti ajattelin tekeväni vahvan ja makean tumman kaakaon. Laitoin nyt tavallisesti käyttämäni hunajan sijasta sokeria, ja peräti neljä teelusikallista kupilliseen kaakaota. Makean himo mielessäni ja hymy huulillani hörppäsin mukin reunasta kunnon kulauksen kaakaota, ja kun en oikein uskonut aistejani, niin hörppäsin vielä toisenkin kerran, tosin en enää niin isosti. Oli karmein kaakao mitä olen koskaan juonut, ihan älyttömän suolainen. Maku oli sama, kuin olisi meriveteen sen keittänyt. Ihan yhtä paljon poltti suola suun limakalvoja ja kurkkua, pidemmälle en edes viitsinyt tuntemuksiani eritellä, kun jo kaasin sen pois. Hyi! ja iso sellainen. Ei kai siinä muuta, kuin uuden kaakaon keittoon, tällä kertaa turvallisesti hunajaa käyttäen. Mikähän fiksu idea on ollut laittaa suola ja sokeri samanlaisiin purkkeihin, niin että erona on vain suolapurkin sininen kansi ja sokeripurkin punainen kansi...

No, mieskin tuossa välillä soitti, ja oli pahoillaan kun en ole soittanut hänelle pariin päivään. Taas hän kuuli äänestä, että kaikki ei ole ihan ok. Kerroin sitten, että olisi varmaan hyvä keskustella, ja jos sopii, niin vaikka tänään. Hän oli tänään mennyt töihin skootterilla, ja ajaa jurnutti nyt sillä meille. Matkaan menneen puolen tunnin aikana hän oli tulkinnut tuon sanomiseni niin, että nyt on jotain tosi pahasti vialla ja kaikki on katkolla. Tuo mies pystyy käsittämättömän hyvin lukemaan minun tunteitani, myöskin sanomatta jääneitä ajatuksiani, sanomisteni taustalla olevia asioita ja mahdollisia seurauksia. Hän
itse asiassa pystyy ymmärtämään minua paremmin kuin kukaan muu mies tähän ikääni mennessä. Ja mahdollisesti
paremmin kuin kukaan koskaan pystyy ymmärtämäänkään. Poikani oli jossain vaiheessa todella hyvä tilanteiden analysoija, mutta nyt hänen kasvaessaan hänen taitonsa on hieman jumissa.

Tiressä oli paljon tällaista viljely- ja laidunaluetta sekä puutarha-alueita
Siinäpä sitten joen varrella illan hämyssä ja katulampun valon alla kävimme syvällisiä keskusteluja, sammakoiden kurnuttaessa taustalla aina sopivissa kohden, ikään kuin kantaaottavasti. Otin sammakkopoikien kuorolaulua myös videolle, mutta se ei ole edustava otos. Otan joskus paremman äänipätkän niistä. Tuskin ne tuolta mihinkään karkaavat, jolleivat sitten joudu lintujen suihin, mutta eivät ne ainakaan lopu. Kun keskustelu sujui rauhallisesti ja hyvin, niin lopussa hymyilytti senkin vuoksi. Siihen kun lisätään vielä tuo sammakon (kurbağa) tai sammakkoparven laulelu yksi ja moniäänisesti, niin hyvälle tuulellehan siitä tuli, ja nauruun päättyi tuo vakavamielisesti alkanut parituntinen. Onneksi se päättyi nauruun ja hyviin tunnelmiin.

maanantai 27. kesäkuuta 2016

Ja mihin seuraavaksi?

Rumin viisaita ajatuksia kuvataulujen kautta
Ulkona näyttää lupaavasti siltä, että kohta sataa. On ihmeelliseltä näyttävä pilvinen taivas ja hiukan "kolea" sää, ja ulkona lämpömittarissakin on vain... hups, enpäs tiedä paljonko on, kun on hajonnut, ei ole +50 C asteikko riittänyt, ja on nyt palasina koko nestepatsas... Kaupungin mittarin mukaan ulkona on vain +28 C. Sisällä meillä on silti +33C, vaikka kaikki ikkunat ja ovet ovat auki. Viileä tuuli puhaltaa asunnon lävitse, joten kyllä tämä jäähtyy näin luonnollisinkin konstein tällä säällä. Sääennusteista toinen lupaa sadetta huomiselle, ja toinen torstaille, näppituntuma jahtaa ulkoilman sadetilannetta juuri nyt siksi, että parvekkeella on pyykkejä kuivumassa.

Kuivumassa olevissa pyyhkeissäkin on edelleen kimallehilettä, niin kuin iholla, ja vaatteissa, ja suihkussa, kylpyhuoneessa ja yläkerran aulassa ja... Näin kaupungilla liikkuessa kaupan ikkunassa sellaisen mieluisan mekon, joka sopii sinne ensi viikon hääjuhlaan. Sovitin paritkin mekot, mutta se, minkä ensin näin oli myös se, joka lähti mukaani. Jostain kumman syystä se mekko viehätti, vaikka näin jo sovituskopissa, että siitä irtoaa värinsä mukaista pienen pientä glitterhilettä. Ajattelin, ettei se ole suuri ongelma, vaan pesen mekon ja glitterin lähtö vähenee. Iholla olevan oletin irtoavan suihkussa käydessä. Kyllä ja ei. Iholt glitter väheni, mutta edes saippuointi ja hankaava pesu ei auttanut poistamaan glitteriä kokonaan. Ne vain siirtyivät hieman paikasta toiseen. *melkorumasana* . Joten siinä vaiheessa, kun hääjuhlat Izmirissä ovat ohi, kimallan kuin Twilight-elokuvan ihmissudet auringonvalossa. Loistavaa, juuri tuota kaipasinkin ;) . Kimaltavana onkin mukava matkustaa takaisin tuo muutaman sadan kilometrin matka. Jo tänään kotiin tullessa sain bussissa pikkutyttöjen huomiota tavallista enemmän. Meinasin sanoa, että se on keijupölyä, muttei kielitaitoni riittänyt kyseiseen ilmaisuun vaikka huumorintaju olisikin riittänyt.

Rumin viisaita ajatuksia kuvataulujen kautta
Kielitaito loppui tänään muutenkin. Yrityksen perustamistoimiin liittyvä erikoissanasto ei ole hallussa turkiksi eikä tarpeeksi englanniksikaan, ja turkkilainen nainen ei ymmärrä sitä mitä hänelle ei täydellisen korrektisti sano, tähän tulokseen tulin taas tänään. On ihmisiä, jotka osaavat ehdottaa erilaisia ilmaisuja, sanoja ja asioita, jos toinen ei osaa tai muista tiettyä sanallista ilmaisua. Sitten on myös niitä, jotka vaan seisovat silmät ja suu auki, ja odottavat, että mitähän nyt tapahtuu, kun ei tuo ulkomaalainen nyt oikein osaa tuota asiaansa selkeästi esittää.-- Kumpaankohan näistä kärjistetyistä ja vahvasti yleistetyistä kategorioista tämä päivä meni -juuri siihen, mihin en olisi sen halunnut menevän. Tuo "täydellinen toistemme ymmärtäminen" johti siihen, että ensin kaupungintalolla ensimmäinen tapaamani ihminen ohjasi minut toisen ihmisen luo. Kun hän ei ymmärtänyt eikä asia oikeastaan hänelle edes kuulunut, niin hän ohjasi kolmannen ihmisen luo (edelleen kaupungintalolla). Kolmas ihminen ohjasi minut ensin Suomen paikalliseen konsulaattiin, mutta minulle on aiemmin sanottu, ettei yritysten perustaminen Turkkiin kuulu heidän toimialaansa, he kun hoitavat suomalaisten pulmia ja Suomen esille tuontia yms. Joten hän ohjasi minut sitten ALTSOon.

Menin ALTSOon, josta minut ohjattiin menemään ensin verotoimistoon, sen jälkeen kaupungintalolle, Emniyettiin ja vasta tuon jälkeen uudelleen ALTSOon. Hienoa, kiertoajelua ympäri kaupungin, virastosta toiseen. ALTSOssakin kysyin, että eikö asioita voi hoitaa sähköisesti (tiedän että voi, koska valtiolla on sitä varten nettisivustokin), mutta sanottiin, että on parempi, jos menen itse paikalle ja sanottiin paljon muutakin, jota en tosi nopeasta virkanaisen puheesta saanut selville. Kiitos avusta, hei hei. Joten jos kaiken tuon jälkeen shoppailen yhden pitkän mekon, niin onko ihme? Se, mitä verotoimistosta pitää hakea, minulla on jo, mutta tietenkään virkailija ei sitä halunnut kuulla. Se, mitä kaupungintalolta pitää kysyä ja keneltä, on edelleen sumun peitossa, sillä tänään siellä tapaamani ihmiset eivät tienneet miten heidän virastonsa liittyy tähän asiakokonaisuuteeni. Ja valtiolta haettavat luvat ja valtiolle tehtävät paperityöt voi hoitaa netissä hyvin pitkälle. Joten mitä nyt sitten teen asian suhteen - en mitään, ennen kuin luen valtion nettisivustolla olevat ohjeet uudelleen. Ne ovat kuitenkin aina varmat ja luotettavat tiedonlähteet, joissa on ajantasainen tieto ja tarvittavat dokumentit. Joten siis Invest in Turkey, sieltä löytyy kaikki vastaukset.

Rumin viisaita ajatuksia kuvataulujen kautta
Ja lisäksi äkkiä naimisiin, niin on älyttömän paljon helpompaa hoitaa tietyt asiat :E . No, ei sentään, mutta taas kerran olen
kärttyinen miehelleni siitä, ettei hän hoida asioita, joita hänen turkkilaisena miehenä olisi paljon helpompi hoitaa. Häntä ei kiinnosta, eikä hänellä riitä kokemus. Hän luottaa liikaa tuttuihin ja kaveripiiriin, ja kiertää mieluummin ne virastot viiteen kertaan, ennemmin kuin istuu tietokoneelle ja katsoo ja lukee puolessa tunnissa valtion antamat ohjeistukset. Häntä kiinnostaa vasta sitten, kun kerron, että menen sen ja sen miestuttavan luokse selvittämään tätä asiaa. Vasta sitten kun mustasukkaisuus nousee, niin hän auttaa siinä missä voi ja haluaa. Hän olisi paljon tyytyväisempi, jos olisin vaan kotona, enkä tekisi mitään kodin ulkopuolista. Olen nähnyt työssäni ja kaveripiirissäni liikaa näitä suomalaisia kotiäitejä, jotka ovat masentuneet "tarpeettomuuteensa" tai oireilevat suomi24:lla ja muilla suljetuilla saiteillaan. Itse teen mieluummin jotakin mieleistä, vaikka vaan vähän, kunhan olen tekemisestäni innostunut, päivissäni aktiivinen, enimmäkseen positiivinen, ja näen työni tuloksia sekä muissa ihmisissä että itsessäni. Yritystoiminta on tärkeä tässä yhtälössä.

Turkista pääsee nyt edullisesti eurooppaan Turkish Airlinesin lennoilla. Harkitsin pariinkin Välimeren rantakohteeseen
Rumin viisaita ajatuksia kuvataulujen kautta
tutustumista, mutta en osannut päättää mihin lentäisin, joten liput jäivät taas ostamatta. Se, että mies on aina töissä, on turhauttavaa, todella turhauttavaa. Yhteinen elämä puuttuu lähes täysin. Monet työskentelevät vapaapäivittä ja tekevät ylipitkiä työpäiviä vain sesonkiaikaan,  mutta tämä sankari tekee niin ympäri vuoden. Näköpiirissä ei ole mitään toivoakaan siitä, että joskus päiväaikaan pääsisimme yhdessä edes ruokakauppaan, rannalle, vuoristoon, teatteriin, konserttiin, ihan mihin tahansa. Kaikki on aina yöllä, ja silloinkin vain niihin paikkoihin, joihin pääsee yöllä, jotka ovat siihen aikaan auki. Ja jos olemme yöllä jossain, niin sitten hän on seuraavat pari vuorokautta vain töissä ja nukkumassa... niin, että miksi perheessä yleensä on mies? Alkaa jo tulla kaikenlaisia levottomia vaihtoajatuksia mieleen. Ja tunnen itseni sen verran hyvin, että tällaisten ajatusten tullessa mieleen tarvitsen joko vahvan tuen mieheltä, tai sitten tämä vähäelämäinenkin parisuhde on menetetty. Juu, olen taas kärttyisesti asioita pohtivalla tuulella. Kaikissa näissä päivän pohdinnoissa on kuitenkin sama lopputulos: jos haluan muutosta, parannusta asioihin, niin se muutos lähtee itsestä.

sunnuntai 26. kesäkuuta 2016

Puhukaa naiset kun siihen kerrankin on tilaisuus

Äiti ja tytär bussiaseman laidalla syöttämässä puluja, 25.6.16
Meressä on taas istuskeltu, pyöriskelty, ja seistä tökötetty, sanojen varsinaisessa merkityksessä. Veden lämpötila oli mukava yllätys, ei tuntunut yhtään kylmälle :)) . Aallokko melskasi sen verran isona, että punaiset liput liehuivat torneissa ja enemmistö rannalle saapuneista ihmisistä pysytteli siellä missä minäkin, rantavedessä. Siitä huolimatta tuon puolentoista tunnin aikana pari kertaa katselin väärään suuntaan, ja onnistuin maistamaan suolavettä. Onhan se toki perusteellinen tapa tutustua meriveteen, mutta ilman tuota tuttua kokemusta voisin silti helposti elää. Jäisi toisille enemmän maisteltavaa... Silmätkin ovat punaiset kuin särjellä, johtuneeko siitä suolavedestä vai sen mukanaan tuomasta hiekasta, en tiedä. Ei muuten tarvitse mennä kovin kauas sukupuussa, kun löytyy Särkioja -nimisiä henkilöitä, niin että voi tuohon silmien punastumiseen sukugeenitkin ympätä mukaan, jos on oikein avarasti ajattelevalla tuulella. Ensimmäistä kertaa rantaelämässä minulle kävi vaatteiden kanssa ihan kunnon arviointivirhe. Jätin pyyhkeen, aurinkolasit, sandaalit ja vaatteet yhteen kasaan kuivalle hiekalle, en niin hirveän kauas kosteasta hiekasta. Tuolla kun tuli ajoittain yllättävän isoja aaltoja, sellaisia, jotka nousivat kuohupäineen korkealle ja murtuivat isolla pauhulla. No, pois lähtiessä totesin, että tulovaiheessa kuivana ollut hiekka olikin nyt ihan märkää, vaikka vesiraja olikin kaukana. Joku isoista aalloista oli ulottunut tarpeeksi kauas. Päällimmäisenä ollut pyyhe oli eniten kuiva, muut märkiä ja hiekkaisia. Ei kai siinä sitten muuta, kuin kastelemaan koko pitkä toppi, niin ei näytä märkäläiskäiseltä. Rantahousut alle ja märkä toppi päälle, aurinkolasit päähän ja menoksi. Bikinit päällä en voisi edes kuvitella käveleväni täällä, tämä kun on sekä koti että kohta myös työaluetta. Harvoin näkee kenenkään kävelevän pelkissä bikineissä Mannerheimintiellä Stockmannin oven edessäkään, tai edes Leppävaaran Sellon vierustalla.


Kun ostat tai vuokraat asuntoa Alanyasta, niin muista katsoa myös missä naapuritalojen varavirtageneraattorit sijaitsevat. Itse en muistanut koko asiaa, enkä tiedä paljonko se todellisuudessa olisi valintaan vaikuttanutkaan. Nyt muistin asian, kun kotiin tullessa huomasin, että on kova meteli ja haisee dieselpakokaasut koko talossa. Alemmat kolme kerrosta kärsivät tuosta metelistä ja pakokaasuista paljon enemmän. Meilläkin oli suljettava ikkunat ja ovet, vaikka vilvoittava tuulenhenkäys puhaltaakin vuorilta juuri nyt niin mukavasti. Meillä on sähköt, en tiedä mitä naapuritalossa tapahtuu, mutta tuossa se nyt metelöi ja haisee.

Tuo kuvasa näkyvä tyttö kävi ensin hakemassa ravintolan keittiöstä asiakkailta yli jääneitä leipiä. Sen jälkeen hän marssi keskelle suurta linja-autoaseman aukiota, heitteli hieman leivänmuruja ja sai pulujen jakamattoman huomion osakseen.

Tyttö houkutteli pulut mukaansa tuohon kulmaukseen, jossa hän äitinsä ja ravintolan yhden työntekijän kanssa istuu ja jatkaa pulujen ruokkimista. Itse istuin heidän takanaan ravintolan pöydässä syömässä, ja olin hyvilläni siitä, että ateria oli jo loppu. Joka kerta kun joku puluista nousi ohi kulkevia ihmisiä säikähtäessään siivilleen, niin pulusta pöllähti ravintolan pöytiä kohti pölypilvi, joka näkyi tosi hyvin vasten aurinkoa. Ja jokaisella pöllähdyksellä mietin, että tuleeko vaan pölyä vi myös lintukirppuja tai kirppuja... Teki mieleni vaihtaa pöytää, mutta ratkaisu löytyi taksimiehistä. Yksi viereisen taksikopin miehistä seurasi aikansa meitä läsnä olleita, ja juoksi sitten kädet ilmassa huitoen puluparven keskelle ja säikytti ne tiehensä. Hän toisti saman neljä tai viisi kertaa, eli niin monesti kuin mitä pulut palasivat, ja joka kerta tyttö parkui äidilleen miehen tekosia. Tuokaan osa miehenlogiikkaa ei avaudu minulle, ei sitten millään, mutta eipä sen tarvitsekaan. Tyttö jatkaa syöttämistä sitten, kun (jos) tuo kyseinen taksikuski ei ole paikalla häiritsemässä ruokintaa.

Täällä saa lukea uutisista Suomen juhannusriehunnasta, ihmisten puukotuksista, tappeluista, ampuma-asevälikohtauksista, perheväkivallasta ja humalassa hukkumisista. Viina vie vähäisetkin järjen rippeet joiltakin joka juhannus, joiltakin paljon useamminkin. Toinen uutisissa paljon näkyvä on Britannian ero EU:sta ja  oikeiston ja äärioikeiston innostuneet kannanotot Suomenkin EU:sta eroamiseen tähtäävän prosessin käynnistämisestä. Voi voi... pikkuruinen, eristäytymään pyrkivä ja muihin nähden niin erilainen Suomi sinnittelisi yksin. Sitä on vaikea kuvitella.




Mutta elämä jatkuu ainakin toistaiseksi, niillä joilla elämä on. Parin päivän takainen Joonaksen haastateltavien etsintä -teksti on saanut paljon katsojia ja poikinut vilkasta keskustelua. Tv-tuottajien yksi keskeisistä tehtävistä onkin juuri keskustelun herättäminen, ja jos se jo tässä vaiheessa herättää noin aktiivista keskustelua, niin hänen valitsemansa aihepiiri tulee siis tarpeeseen. Odotan mielenkiinnolla lopputulosta. Ja jos se jotakuta mietityttää, niin en ole mukana haastateltavien joukossa. Hän vain kysyi minulta, että satunko tuntemaan tuollaisia profiiliin sopivia naisia. Ehkä tunnen, ehkä en, ja helpoin tapa etsiä heitä on laittaa ilmoitus näkösälle, niin kuin nyt on tehty eri foorumeilla, myös täällä. Puhukaa nyt suomalaiset naiset suunne puhtaaksi, kun kerrankin on siihen oiva tilaisuus, siis muuallakin kuin salassa ja selän takana.

Alanyassa filmifestivaalit ja siihen liittyvät toiminnot jatkuvat vielä alkavalla viikolla, joten jos olet täällä, niin suuntaapa kulkusi Punaisen tornin suuntaan. Muutenkin keskustassa on tarjolla monenlaisia aktiviteetteja kulttuurielämyksistä urheiluun ja retkistä hemmotteluun. Suomalaisia näkyy ja kuuluu katukuvassa eri puolilla kaupunkia, joten kyllä heitä täällä on, vaikkakaan ei yhtä isoja määriä kuin viime tai toissa vuonna. Ramadanista eli paastonajasta on jäljellä enää reilu viikko, kun 4.7. paasto päättyy, ja on juhlan aika. Kerron tuosta myöhemmissä kirjoituksissa tarkemmin. Nyt leppoisaa kesäkuiseen arkeen palaamista itse kullekin.

lauantai 25. kesäkuuta 2016

Juhannuskuvia

Auringonkukka, ayçiçeği, Kestel 25.6.2016

Kun ensin olin istunut tietokoneen ääressä kuutisen tuntia aktiivisesti työskennellen, niin alkoi tehdä mieli ulos ja lenkille. Eräänä aktiivisena projektina on tietyn Nikonin kompaktikameran löytäminen. Asia olisi muuten ihan helppo ja ok, mutta Alanya on niin pieni, että kyseisen, ja muunkinlaisten kompaktikameroiden, löytäminen on osoittautunut työlääksi ja tuskalliseksi. Useimmissa liikkeissä myyjä ei edes tiedä sanaa kompaktikamera tai digikamera, vaan tarjoaa tietokoneeseen kytkettäväksi tarkoitettua nettikameraa.

Joku pikkukatu Kestelissä, kuvauslenkillä 25.6.
Lähes joka paikassa kysyttiin ja ihmeteltiin, että miksi ihmeessä edes tarvitsen kameraa, kun kaikilla on kännykässä kamera. Kysyin montako megapikseliä kännykkäsi kamera on -en tiedä, jotain 5-8. Juuri siksi ja muutamasta muustakin syystä etsin kameraa, josta löytyy vähintään 20 megapikselin kenno. No, tänään en sitä löytänyt, en edes sellaisista liikkeistä (TeknoSA, Nikon), jotka mainostivat kyseisen kameramerkin olevan heillä valikoimissa. Kaiken huippu oli Alanuymin TeknoSA, jossa ei ollut kameroita lainkaan, heidän päinvastaisesta nettimainoksestaan huolimatta. No, aina ei voi olla täydellinen. Nikonin Alanyumin liikkeessä olisi ollut yksi lähes saman tasoinen kamera, jota olisin voinut harkita, mutta nuori miesmyyjä katsoi minu arvioivasti päästä varpaisiin, ja käänsi selkänsä tiskin takana. Ei ollut heillä rahan puutetta eikä myynnin tarvista.

Olisikin pieni ihme, jos horisontti olisi suorassa 25.6. Kestel
Nikonin etsinnän siis luovutin Alanyan osalta, ja päätin katsoa sitä Izmiristä parin viikon päästä. Suomessa tapaamani tuttu turkkilaisnainen lähetti hääjuhlakutsun, ja innoissani vastasin myöntävästi, ja ostin bussiliput Izmiriin. Lentojakin harkitsin, mutta itse asiassa haluan nähdä maisemia ja ihmisiä ja matkustaa tällä kertaa maanteitse. Lentolipun harkitsin ostavani paluumatkalle, mutta en vielä tiedä minä päivänä palaan, ja lähtöpäivänä ei kannata ostaa, sillä viime hetken lippujen hinnat ovat yleensä ei-houkuttelevia, vaikka lentopisteillä sen saisinkin, eikä rahaa tarvitsisi käyttää. 

Upeatuoksuinen kukka 25.6. Kestel
Koska en pitkään aikaan ole käynyt kameran kanssa missään ulkona, niin nyt taputin tuota vanhaa kaveria pari kertaa, ja pyysin käyttäytymään nätisti. Niinhän se tällä kertaa toimi. Linssin naarmuja ei saa pyyhittyä pois, mutta tällä kertaa zoomaus toimi eikä kamera pimentynyt kesken kaiken, joten meillä oli siis ihan hyvä kävelylenkki. Hyppäsin bussi 1:een, jäin pois DimCayin jokisuulla, ja kävelin siitä Utopia Worldiin vievän tien suuntaan. Kaikki tässä olevat kuvat ovat tuolta väliltä. Tuo valkoinen kukka herätti huomioni tuoksullaan. Voimakas, miellyttävä tuoksu tuntui isohkon risteyksen keskeltä, liikenteenjakajasta jalkakäytävälle asti... joten marssin siis keskelle risteystä puskan luo, ja otin pikaisen otoksen. Pikaiseksi se jäi, koskapa autoilijat eivät ihan fanittaneet seisoskeluani kyseisellä ajokaistalla. Mikä kumma niitä nyt vaivaa XD. Joka tapauksessa minun pitäisi tietää tuon kukan nimi, sanoo muisti, mutta ei kerro mikä se nimi on.

Taurus-vuoria Kestelistä, DinCayin kohdalta 25.6.2016
 Carrefour -nimisessä kaupassa hävisin tahtojen taistelussa (melkein vapaaehtoisesti) pienelle suklaakarkkipussille, jossa mainostettiin olevan appelsiinisuklaarkeita. Oi Herkku mikä pussi, tai paremminkin sen sisältö. Appelsiininkuoripalan makuista massaa on tuon rakeen ydin, ja päällä on hyvää maitosuklaata. Kaiken lisäksi ne kestivät tätä kuumuutta hyvin, eli eivät sulaneet pussiin, vaikka sillä tekosyyllä söinkin niitä melkoisen paljon. Joten tänään en mennytkään bussilla kotiovelle saakka, vaan kävelin pitemmän kaavan mukaan siinäkin kohden. 

Kestelissä on taas valmistunut valtava määrä kerrostaloja ja huviloita sekä myyntiin että vuokrattavaksi, turisteille ja paikallisille, ja lisää rakenteilla olevia näkyy joka puolelle. Jotkut puhuvat, että asuntokauppa ei käy, mutta tuttavapiirissäni olevat rakennuttajat ja kiinteistönvälittäjät myyvät koko ajan. Ehkä asiakkaita on vähemmän kuin aiemmin, mutta on kuitenkin. Alanyalla on oma viehätyksensä, ja niille, jotka osaavat ajatella propagandauutisten ja turhan pelottelun taakse, Alanya on edelleen entinen, turvallinen ja kutsuva Alanya. Tuon talon ja parin muunkin kohdalla jopa minä, joka rakastan värejä, kauhistelen talon väritystä suhteessa ympäristöön. No, olenhan kauhistellut myös Viitasaaren keskustassa olevaa kelta-mustaa kerrostaloa, joka ei sovi torin reunalle mihinkään vuodenaikaan. Makuja on monia, ja muotivirtauksia tulee ja menee. Kaiken lisäksi tuo talo on pyöreä niin kuin Muumitalo. Ja minä olen arkkitehtoonisessa mielessä vanhanaikainen.

Makean ja suolaisen yhtymäkohta, Kestel 25.6.2016
Paljon oli ihmisiä vielä auringon laskun lähestyessä rannalla uimassa, leikkimässä, vilvoittelemassa ja rentoutumassa. Tuossa kylmässä jokivedessä viilensi nytkin kuvassa näkyvä mies itseään. Tuo vuorilta tuleva DimCayin vesi on tosi kylmää, paitsi niiden mielestä, jotka uivat DimCayillakin. Tuosta paikasta tuli mieleen tämän päiväinen kohtaaminen. Kävin mieheni työpaikalla, mutta osuin sinne herkullisella hetkellä. Vaikka rakastankin oranssia väriä, niin lupaan, etten tämän jälkeen koskaan pukeudu koko-oranssiin. Ihan vaan siksi, että näin yhden version isohkosta, vanhasta naisesta, jolla oli kaikki oranssia. Ja botoksit, meikit, kynnet ja rusketus oli ihan viimeisen päälle tip top. Rintaliivitkin oli jätetty pois, ja raskaat rinnat riippuivat suht alhaalla hennon olkaimettoman topin sisällä. Ja korutkin olivat oranssia, samoin kuin Dolce&Gabbanan nuoriomalliset housutkin.

Tämä superoranssi, kuuma pakkaus loi minuun vahvasti vihamielisen tuijotuksen, kun tervehdimme miesystäväni kanssa. Samoin kävi, kun keskustelimme suht pitkään. Lopulta hätistin miehen käymään tuon naisen luona, kun ajattelin, että hänellä on jotain ruokailuun tms liittyvää asiaa. Kerrankin istuin sopivassa paikassa sopivaan aikaan. Nainen teki kaikkensa saadakseen miehen mukaansa. Nainen puhui vähän turkkia, mutta niin, ettei mies ymmärtänyt. Ja mies taas ei puhu englantia ollenkaan. Hän kysyi minulta naisen lähdön jälkeen, että "mitä sinä siinä naurat, ja mitä se nainen oikein tahtoi, en nyt kyllä ymmärtänyt yhtään?" . Selitin mitä nainen tahtoi, väänsin ihan rautalangasta, eikä naurulle meinannut tulla loppua. Lisäsin vielä, että huomenna nainen tulee taatusti uudelleen, joten nyt tiedät mitä hän tahtoo, ole valmis.


Kadun varren piikkipallero, Kestel 25.6.16
Vuosien runsaan oranssin käytön jälkeen minä olen lopultakin valmis luopumaan oranssista. No en sentään. Tuo on aivan liian vahvasti sanottu. Sanotaan, että olen valmis vähentämään oranssin käyttöä, ja lisäämään muita värejä :)) .  Vielä kun keksisin, että mitähän ne muut värit sitten ovat, hahaa. No, kaapissa ei onneksi ole täällä nyt kuin yksi oranssi mekko, yksi oranssi huivi ja pari oranssia paitaa. Vähiin ovat käyneet. Ja oransseista käsilaukuistakin kolme on jo loppuun käytetty, eli ovat menossa roskiin. Sen sijaan on tullut hankittua pinkkiä, pinkkiä, turkoosia ja pinkkiä... onko se pinkkikään nyt yhtään sen kummempi väri B) . Valkoiset vaatteet ovat osoittautuneet haasteellisiksi sen vuoksi, että kesällä lämpötilan noustessa yli +35C hikoilen, ja kostuessaan useimmat valkoiset vaatteet alkavat näkyä läpi. Ei ole kovin mieltä ylentävää liikkua kaupungilla, jos alusvaatteet paistavat vaatteiden läpi, vaikka jotkut käyttävät sitä efektiä tietoisestikin. Minulle se ei ole luontaista eikä mieluista omalla kohdallani.

Kale-kukkula ja Alanya Kestelistä katsottuna 25.6.16
Tänään kun kävin  keskustassa, niin vaistonvaraisesti huomasin käveleväni Kleopatrarannalla kohti Damlatasta ja museon viereistä bussipysäkkiä, niin kuin ennen kotiin mennessä. Harkitsin hetken aikaa pikavierailua entisen naapurin luo, mutta menen vasta sitten, kun olen ensin ostanut kissalle uuden kirppulääkkeen, ja käsittelen kissan samalla reissulla. Juttelin eilen Suomessa asuvan ystäväni kanssa, joka on kissojen ystävä hänkin. Hän muistutti minulle siitä, että Suomessakin on paljon luomu-kissoja, sellaisia kotikissoja, joita ei madoteta eikä lääkitä ulkoloistenkaan varalta, joten mikäs ihme se on, jos eivät turkkilaisetkaan niitä lääkitse. Aivan niin, unohdin tuon, mutta vien ne lääkkeet silti.

Merivesi näytti niin lämpimältä, asennoitumiskysymys, että huomisen aamun ohjelmassa on aamu-uinti. Voisin jopa harkita laittavani herätyksen riittävän aikaiseksi, että ehdin aamulenkin ja -uinnin ennen aamupalaa ja kirjoitamiseen keskittymistä. Pääsen tutusumaan minulle uuteen rantaympäristöön, ja aamulla aikaisin voin kaikessa rauhassa jahkailla rannalla niin kauan, että uskallan kastautua kylmään-lämpimään veteen. Se kauden ensimmäinen kerta on vuosi vuodelta näköjään haasteellisempi, ja kauempana kalenterissa. Älä sano, että se johtuu vanhuudesta, höh, en tunne sellaista sanaa, sanavarastoni on valikoiva, joissakin asioissa jopa erittäin valikoiva.



 

perjantai 24. kesäkuuta 2016

Tv-tuottaja etsii naisia dokumenttiin

Alanyalaisia lapsia kiinnostaa ainakin Taikuri Show
Vanhenemisen riemuja, vai mitä lie, mutta huomasin juuri sammutetun tietokoneen näytöltä kasvot, jotka muistuttivat yllättävän paljon omaa äitiäni samanikäisenä kuin minä nyt. Ja kampauskin oli samanlainen kuin minulla nyt. Hassua. Näin se elämä menee. 

Tänään saimme turkkilaiselta kirjapainolta ensimmäisen ulos tulevan kirjan hinnaston eri painosmäärille. Sitä mietimme ja pohdimme, ja katsotaan sitten mitä valitaan ja mistä. Suomi on kuitenkin tippunut tuon kirjan painatuksen tarjouskilpailusta ulos, sillä tuo yhteistyöprojektina toteutettava kirja on täysin omakustanne, ja Suomen painohinnat olivat ihan omaa luokkaansa. Täällä tuon kirjan painokulut ovat noin neljäsosa siitä, mitä sen painattaminen tulisi maksamaan Suomessa, ja painon tarvitsema aika on vain 4-6 viikkoa, eli työ hoituu hyvässä aikataulussa. Sen verran tuosta kirjasta voi jo sanoa, että se on myynnissä Helsingin Matkamessuilla tammikuussa 2017. Turkkilaisen miehen käyttöopaskin on hyvällä tuurilla messuilla myynnissä, ja huonommalla tuurilla se ei ehdi siihen. Sen valmistumisen aikataulu menee todella lähelle, ja pienikin yllätys tai muutostarve voi myöhästyttää sitä juuri sen verran, ettei aika riitä.

Mitäs Alanyassa -tavallista arkea. Tänään helteestä huolimatta oli siivouspäivä heti aamusta aikaisin. Tuuli, joka edelleenkin on joka-aamuinen ja -päiväinenkin ilo, tuo mukanaan uskomattoman määrän punaista hiekkapölyä. Toisaalta en ihmettele pölyn kulkeutumista yhtään, sillä tuulen voima on valtava, eivätkä nuo ilmavirtaukset ole mitään pieniä hönkäisyjä. Ympäristössä on niin paljon peltoja ja puutarhoja sekä joutomaatakin, että on siellä ihan valittavaksi asti tuulelle maaperää, josta nostaa pienimpiä aineksia yläilmoihin. Ja
Taikuri Kemer Eser, Alanya Ramazan Meydani 2016
kun on tähän asti tottunut harmaaseen pölyyn, niin nyt se on vaihteen vuoksi punaista, kiva ;) . Tämän siivousinnon takana on myös se, että lasken taas astmalääkitystä. Kaksi lääkettä on jo kokonaan pois, ja nyt puolitan kortisonisuihkeenkin keuhkolääkärin ohjeen mukaan. Sen jälkeenkin kun vielä pystyisi juoksemaan ja treenaamaan, niin hyvä. Ja siitä lähdetään, että muutos toimii.


Naapuroston lapset mekastavat uima-altailla ihan sydämensä kyllyydestä. Koulujen loma-aika alkoi viime viikolla, ja monilla lapsilla on kouluarjesta poikkeava kolmen kuukauden loma, ainakin periaatteessa. Tuttavaperheen 16-vuotias on töissä kuutena päivänä viikossa. Perheen 13- ja 11-vuotiaat lähetettiin vuorille vanhempiensa kotikylään, sukulaisten luo. Siellä he käyvät loman ajan arkipäivisin pyhäkoulua, jota täällä kutsutaan koraanikouluksi. Sen lisäksi jompi kumpi vanhemmista lapsista käy jotain kalliita, yksityisiä lisäkursseja, jotka vahvistavat tai tukevat joitakin koulussa opetettavia aineita. Lapset tuntuivat olevan innoisaan vaihtelusta ja kesäkuvioista, ja vanhemmilla lomafiiliksen sijaan vaikutti olevan vieroitusoireita, eli siis ikävä lapsiaan. Heh. Ensin toivovat, että olisipa vapaata lapsista, ja sitten kun on, niin "voi kun on ikävä, olisivatpa kotona". Vanhemmuuden riemuiltahan nuo kuulostavat.

Omat uinnit ovat edelleen suunnitteluvaiheessa... ei vaan ole tullut lähdettyä rannalle, eikä allas kiinnosta vähääkään. Tiukahko kirjoitustahti ja muutto ja asioidenhoitojuoksut ovat pitäneet minut sen verran paljon liikkeessä ja menossa eri suuntiin, ettei ole oikein ollut aikaakaan. Edelleenkään varsinaisia vapaapäiviä ei ole ollut, kun en vain ole saanut aikaiseksi sitä, että olisin järjestänyt asiat niin, että voin pitää vapaapäivän. Vapaapäivä on siis se päivä, jolloin ei ole mitään itsen ulkopuolelta tulevaa pakollista tekemistä, ei mitään välttämättömiä menoja eikä kukaan vaadi tai komenna tekemään yhtään mitään. Seuraavana vapaapäivänä asennan riippukeinun parvekkeelle ja testaan sen oikein pitkän kaavan mukaan. Ai niin, mutta se rannalle meno, senkin kun piti olla vapaapäivän riemu. No, jospa siitä saisi illalle tai aamulle jonkinlaisen rutiinin. Aamu-uinti kuulostaa hyvältä. Nyt on univelatkin nukuttu pois, arvelen, sillä olen alkanut taas herätä seitsemän maissa, niin kuin minulle on luontaista.

Meillä on ilmeisesti alkanut paluu normaaleihin lämpötiloihin, eli noin 10 asteen lasku helteen jälkeen, sillä tuulettimen ilmavirta tuntui juuri pahan kylmältä. Vai onko elimistö vaan tottunut kuumaan -ihan sama kumpi, tuulettimen saa aina kiinni. 

Alanyassa on nyt siis filmifestivaalit, ja sen ohjelman jaoin tuossa päivä tai pari aikaisemmin.
Lähes perinnemaisemaa, Rauhalahti, Suomi 2016
Festareilla on kuulemma monia kansainvälisesti tunnettuja näyttelijöitä, tai elokuvia, joissa he esiintyvät. Pääasiassa kuvakavalkadin perusteella näyttivät olevan kauniita naisia, joten kun Richard Gere ei ollut siellä niin miksipä sinne minäkään menisin XD . No voisihan siellä olla naisillekin jotain silmänruokaa, tai todennäköisesti onkin, mutta en vaan tunnistanut nimiä. Elokuva-asioissa ja näyttelijöissä olen oikeasti tietämätön. Katson kyllä elokuvia, ja tunnistan suosikkinäyttelijöitäni, mutta ei näkynyt listoila Richard Gere, Tom Cruise, Timothy Dalton, Pierce Brosnan, Roger Moore eikä Jack Sparrow (Johnny Depp)... hah haa. Elän kai ihan eri aikakautta kuin nuo festarit. Niin, ja filmiasiasta tv-dokumenttiin: suomalainen tv-tuottaja Joonas Makkonen etsii Alanya-aiheiseen dokumenttiinsa haastateltavaksi 50-70 -vuotiaita, Alanyaan ihastuneita naisia. Hänen yhteystietonsa ja nettisivunsa löytyvät täältä. Hän kertoo itse tarkemmin millaisia haastateltavia ja persoonoita etsii. Olepa yhteyksissä jos kiinnostaa.


Suomessa on juhannusaatto, kuulemma :) . Niin että kokot palaa, keskikesän aurinko (ja hyttyset) hellivät mökeilleen matkustaneita suomalaisia. Järvissä kelluu veneiden lisäksi tyhjiä pulloja ja joskus jopa ihmisiäkin. Jokaisen on grillattava vähintään jokin kärähtänyt makkara ainakin kerran kesässä, ja usein sekin kulminoituu juuri juhannukseen. Saunasta nousee savu, ja kuuluu vastojen pauke (ja itikan tapon läiske), hersyvä nauru tai ihan vaan hiljainen, rentoutumisen huokaus. Ne, jotka eivät menneet mökeille, parveilevat tersseilla ja tanssilavoilla (kilpaa hyttysten kanssa). Muutama harva on niitäkin, jotka ovat töissä tai kotona ihan muuten vaan elämästään nauttien. Juhannuksena Suomi juhlii, kukin tavallaan. Oikein hyvää Johannes Kastajan päivää, ai niin, ja keskikesän yöttömän yön juhlaa :) .

torstai 23. kesäkuuta 2016

Voisi sataa vähän...

Viinirypäleet ovat kohta valmiita 6/2016
Nyt taas helpotti, ja hymyilyttää ihan korvasta korvaan :)) .
Olin toista vuorokautta täysin ilman nettiä. Ei ollut nettiä puhelimessa eikä tietokoneessa, eikä lähimaillakaan ole mitään nettikahvilaa tai sellaista paikkaa, johon voisi mennä vaikkapa teelle, ja käyttää samalla nettiä edes hetken. Netin muutostyöt saivat aikaan tuon riemun ja hermojen kiristyksen. Ilman nettiä voi toki olla, ei siinä mitään, mutta toisinaan on aikoja, jolloin sitä todella tarvitaan, jolloin on kesken sellaisia työprojekteja ja asioidenhoitoprojekteja, joiden vamistumista joku muu odottaa ja hoppuilee. Ja niin oli nytkin.

Aamupäivällä laitoin jo miehen asialle, kun en itse enää tiennyt mitä sanon Türk Telekomille. Hän meni sinne samalle toimistolle, jossa itse olen käynyt joka toinen päivä. Hetken päästä puhelin soi, ja hän kertoo, ettei hänkään ymmärtänyt mikä tässä on nyt vikana, ja mitä pitäisi tehdä, mutta eivät ne kunnolla hänen kanssaan edes suostuneet asiasta puhumaan koska liittymä on minun nimissäni. Minun pitää siis itse hoitaa asiaa, ja nimenomaan niin, että soitan niiden valtakunnalliseen puhelinpalveluun. Voi ´%&%¤#" ! Sanoin niille uudelleen, että en ymmärrä sitä puhelinpalvelun nauhoituksessa murteella kimittävän naisen puhetta, en pysty valitsemaan edes ensimmäisestä numerovalikosta oikeaa vaihtoehtoa. Siellä on kuulemma englanniksikin... juu, on, jos ensin pääsee siihen  valikkoon asti. No, lopulta pääsin sinne asti, ja sen jälkeen meinasi loppua huumorintaju ihan täysin. Turkkilainen nainen puhuu automaattinauhoituksessa turkkilaisen englantia supernopeasti ja huonolla aksentilla. Siitä sain vielä huonommin selvää kuin sen turkinkielisestä pikakimityksestä. 

Kun tarpeeksi monta kertaa kokeilin, niin lopulta osuin valitsemaan oikeat vaihtoehdot niistä
Alanya, Öz Avci Restorant 21.6.2016
kolmesta valikosta, jotka eteeni tulivat. Ja pääsin sitten sitä turkinenglantia puhuvan asiakaspalvelija-naisen käsiteltäväksi. Onneksi puhelinlinja oli huono, ja hän ei kuullut minun puhettani kunnolla. Siitä seurasi se ilo, ettei tarvinnut kovin pitkään yrittää ymmärtää. Sanoin hänelle, että netin kanssa on iso ongelma, se ei toimi, ei ole toiminut muuton jälkeen ja maksaa tosi paljon. Saadaanko se kuntoon vai vaihdanko nettioperaattoria. Asentaja tuli kotiin tunnin päästä, resetoi modeemin, soitti parit puhelut Telekomille, ja nyt toimii taas. Toivottavasti toimii huomennakin, ja sitä seuraavina päivinä. Olen ollut tyytyväinen Türk Telekomin palveluun ja kokonaisuuteen, kaikesta huolimatta. Pari takkua on ollut, mutta niistäkin on selvitty. Voin suositella. Ei se tämän helpompaa ole muidenkaan kanssa. Asentaja muuten kysyi ensimmäisen minuutin sisällä "lähtikö kissa uuteen kotiin kun sitä ei näy"...


Pääskyset lentelevät tuossa ikkunoitteni ulkopuolella ja pitävät oman sirkutuksensa. Aurinko on kohta laskemassa taivaanrannan taa. Jännä utu verhoaa vuorenrinteitä tuolla kaupungin keskustan kohdalla, ja saa vuoriston jakaantumaan moniin eri syvyyskerroksiin, siis tyyliin etummaiset vuoret, seuraavat vuoret, kolmannet vuoret ja takimmaiset vuoret. Huomaan olevani yllättävän kiintynyt noihin vuoriin. Kun ystäväni pari vuotta sitten asuntonäytöllä sanoi haluavansa vuorinäköalan mieluummin kuin pelkän merinäköalan, niin en ymmärtänyt. Nyt alan päästä jyvälle. Eilen olin mukana, kun toinen tuttava katsoi tuota meren puoleista 3+1 kattohuoneistoa, samaa, jota itse harkitsin tämän vaihtoehtona. Se ei ollutkaan enää niin "wau" kuin aiemmin. Valitsin siis oikein, sen enemmän itseni näköisen asunnon :)) .

Kalenterista piti katsoa mikä viikonpäivä tänään on. Muuttotyöt ja siihen liittyvät siivoukset ja
Alanya tänään illansuussa, 23.6.2016
järjestelyt, luomuyrttityöt ja netittömyys sekä pitkät päivät saunassa ovat olleet yhteensä aika väsyttävä kokonaisuus. Viime yönä yläkerta oli niin tuskallisen kuuma, niin kuin nytkin, että nukuin alakerran vierashuoneessa. Niin käy ehkä tänäkin yönä. Päivällä aurinko lämmittää rakenteet niin lämpimiksi, että ne hehkuvat lämpöä koko yön. Mutta parin päivän päästä Alanyan säätyyppi muuttuu taas normaaliksi, ja lämpötila laskee noin 10 astetta, kun tuo Afrikasta tullut lämpöaalto hellittää. Kymmenen astetta on jo sellainen määrä. joka tuntuu. Saan näiden päivien tauottomasta hikoilusta hieman lepoa, ja elimistö saa hetken toipua. Kyllähän tuota samaa on ihan luontaisesi tiedossa taas heinäkuun lopulla ja elokuussa. Tänään suuntaamme taas DimCayille hieman jäähylle, ja odotan sitä jo innolla.


Metro-tukussa kävin tänään etsimässä marmorilattialle sopivaa vahaa, ja löysinkin. Löysin myös kaurahiutaleita, 3 kg pussi 7 €. olisiko tuplahinta Elovenaan verrattuna? Niitä ehdin jo kaivata, niin kuin helteellä salmiakkiakin, ja lakua. Onneksi Nina on kohta tulossa, ja salmiakkien kera :P . Marmorilattia on tuttu Tampereen ajoilta, mutta olin unohtanut kaksi asiaa. Jos jotain putoaa lattialle, se "jotain" lähes poikkeuksetta särkyy, ja värjää lattian, jos siinä on jotain väriä. Keittiön työtasot ovat graniittia, ja sen lisäksi, että siinä saa rikottua kananmunan, niin siihenkin rikkoutuu myös ne astiat, jotka vähänkään kolahtavat pintaa vasten. Kärttyisenä ja väsähtäneenä kannattaa siis tässä asunnossa vältellä astioihin koskemista, ainakin minun. Hupenevat hyvää vauhtia. No, onneksi en aina ole kärttyinen. Nyt kun netti toimii ja ilta viilenee, niin alan olla aikalailla säyseä ja helposti käsiteltävä, luulen.