lauantai 31. joulukuuta 2016

Kiitos kuluneesta vuodesta

Luonnonmaisemat ovat viihdyttäviä. 
Tässä tämän illan ainoita kuvia ennen kameran "kätkemistä", 
ja kuvien myötä 

Kiitos Vuodesta 2016 
ihan kaikki lukijat, entiset ja uudet.
Ja

Oikein Hyvää Uutta Vuotta 2017


 

perjantai 30. joulukuuta 2016

Vetoketju 💓

Alanyan pilviä 30.12.2016
Aamun herätyskellon hiljennyksen jälkeen olin taas nukahtanut. Näin unta Hornettien yölentoharjoituksista, kunnes ääni oli niin suuri, että havahduin. Saman tien tajusin, etten olekaan entisessä kodissa, jossa hornettien äänet olivat säännöllisin väliajoin toistuvaa äänimaailmaa. Nyt meni tajuntaan kumean jyrinän lisäksi se, että asunnon jokaisen ikkunan suunnalla ropisee ja ritisee, ja se äänihän ei lähde kuin rakeista. Ensimmäisenä oli mielessä, että kuvaanpa raekuuroa... mutta niin se mieli vaan muuttui, hyvin pian ja täysin yllättäen.

Jotenkin hätäisesti yritin avata makuupussin vetoketjua, itse asiassa en avannut kumpiakaan suojatarroja sitä ennen. Totesin, ettei se himputin vetoketju liiku eteen- eikä taaksepäin, ei yhtään mihinkään. Sain toisen käden ujutettua melko tiukasta kasvoille tarkoitetusta aukosta ulos, vetäen pään pussiin kuin kilpikonna, ja nyhdin sitä *piip* vetoketjua ulkopuolelta, epätoivoisesti ja turhaan. Siinä sitten luikertelin ja kiemurtelin, käsi sisään ja toinen ulos. Ei auttanut oikean kädenkään käyttö. Kiinni oli, ja tiukasti. S*****

Jossain takaraivolla kävi jo ajatus epämukavista ahtaista paikoista ja panikoinnista, kunnes muistin, että tämähän on vain makuupussi, ja ihanan lämmin sellainen, sekä kaikessa lämpimyydessään rentouttava. Sitä hetkeä voisi kutsua myös itsesuggestioksi 😁. Siellä se raekuuro eteni ihan kaikessa rauhassa omaan suuntaansa, samalla kun minä eteninsen typerän makuupussin sisällä luikerrellen
Sevket Tokus Cd. on nykyään kovin ruuhkainen. 30.12.2016
sängynreunalle istumaan, edelleen sisällä, tollona ja nauruun repeämäisilläni. Jos äitimuori tätäkin jostain pilvenreunalta katsoo, niin mitähän se sanoo. Tulisiko se paljon käytetty "jos on lusikalla annettu, niin ei voi kauhalla vaatia" -kommentti taas, minulle? Istuessa oli helpompi havaita, että pussissa on kaksi päätä, ja onneksi  myös kahdensuuntainen vetoketju. Sieltä varpaiden puolen suunnasta vetoketju aukesi ihan normaalisti ja helposti, kaulaan asti, missä olikin sitten kasa kangasta vetoketjun vetimen sisuksissa. Jotenkin vaan oli kuvausinto kadonnut siihen mennessä, ja tuntui, että tarvitsen tavallista aamua vahvempaa teetä, ja paljon. Puolen litran mukillinen mustaa teetä ja pieni minttu-sitruunatee jälkiruoaksi, nam. Jokunen tunti myöhemmin fenkolista tuli voimakas allerginen reaktio, ja oli jälleen oli ihan perjantaifiilis. MIksi monet sanovat pahaa maanantaista? Usein juuri perjantait ovat tällaisia... en tykkää -päiviä.

Sitten päivän edetessä aikanaan köpöttelin kohti vihannes- ja hedelmätoria ostoskärryni kanssa, ja huomasin, ettei palellut enää ollenkaan. Itse asiassa Alanyassa on edelleen sellaisia kymmen asteen tienoilla olevia päivälämpötiloja, mutta nyt elimistö alkaa tottua tähän. Meren rantaa matkatessani ihailin meren värien monimuotoisuutta. Selän puolelta meri oli vihaisen, tumman violetti, niin kuin sen yllä purjehtivat ukkospilvetkin. Rannassa velloi kellertävän ruskeat sävyt isoilla kaarilla murtuvien aaltojen tahtiin. Tuo kellanruskea, hiekkavesivyöhyke ulottui yllättävän kauas. Sinne ne taas menee ne rantahiekat, heippa. Noiden violettien ja ruskeiden vesien välissä tutumpi, välinerenvärinen kapea vesialue luikerteli kuin turkoosi käärme. Jo pelkkien värienkin vuoksi merta olisi ollut kiehtova seurata vaikka kuinka pitkään. Ja kiehtovuutta vain lisäsivät isot aallot. Jospa huomenna olisi rantapäivä, talvisesti.
Värejä käsityöprojektista, kun sää kerran on harmaa ;)

Tanssitunneille ei saapunut montaakaan oppilasta, ja tunteja ei pidetty. LIsää perjantaifiilistä, mutta meren muisto kirkaana mielessä ei antanut kärttyisyyden nousta pintaan. Paikalle päässeet arvelivat, että sää ja Uuden Vuoden juhlinnan ennakkovalmistellut pitivät ihmiset kiireisinä jossain muualla. Nyt, kun yksi paikalla olleista jo tiesi, että puhun turkkia, alkoivat myös muut puhua minulle, niin kuin muillekin läsnäolijoille. Suurin osa ryhmää olettaa, että en puhu tai ymmärrä turkkia, koska olen ulkomaalainen. Ja itse olen antanut asian olla niin, kun tanssiessani en ole kovinkaan puhelias, sanallisesti. Tanssi ja puhe kun harvoin kuuluvat yhteen. OIkeastaan Tanssisadut ovat ainoita, joihin haluan yhdistää puhetta, mutta silloinkin vain harkittuihin paikkoihin ja sopivasti annostellen.

torstai 29. joulukuuta 2016

Loppuja Kyproksen kuvia


Kyrenian linnoitusta idän puolelta
Kuvia Kyproksen matkalta, Kyreniasta, Girnestä, ja ihan sellaisenaan.
Kyrenian linnoitusta lännen puolelta, muurien juurelta.

Ja saman linnoituksen seinää lähikuvassa.
Ottomaaniaikaista hautausmaata ja "pömpeli", unohdin nimen...

"hautausmaapömpelin kyltti"

Kirkko ja ilmeisesti myös seurakuntakeskus

















Brittien ja kansainvälinen kristittyjen haustausmaa
Muslimien hautausaalta
Kyrenian keskustan tuntumassa...
Kyrenian ydinkeskustaa
Ydinkeskustan eräs näyteikkuna
Kyrenian satamaa linnoitukselta päin kuvattuna

Eräs historiallinen yksityikohta satamassa

PIeni majakka oli turistien suosiossa

Ranta on hieman erilaista kuin esim. Alanyassa :))

keskiviikko 28. joulukuuta 2016

Kohti puolta miljoonaa

Turkinkielen opinnot tulevat jo uniinkin, niin paljon niiden eteen on viime päivinä tehty töitä. Ja viime yö oli muutenkin KAI
Välimeri ja puutarhurin kädenjälki, 25.12.2016
levoton. Aamulla havahduin kellonsoittoon älyttömän väsyneenä. PAri tuntia sen jälkee heräsin ovikellon soittoon, edelleen väsyneenä. Kun sain hinattua itseni ovelle, niin totesin, että joku tuntematon se siellä soittaa, enpä avaa. Hetken päästä herra tuntematon, mutta virkapukuinen soitti uudestaan, joten päätin sittenkin avata. Hissinhuoltoyhtiön mies siellä pyytää allekirjoitustani hissinhuoltoraporttiin. Piti ihan uudelleen kysyä, että varmasti ymmärsin oikein. Järkeä oli kuitenkin sen verran päässä, vaikken aamuteetä ja sieltä heräämisen kannalta niin tärkeää kofeiiniannosta vielä ollut saanutkaan, että kieltäydyin kirjoittamasta. Sanoin, etten nyt yhtään ymmärrä mitään hissin huolloista, enkä tuosta tekstistäkään, joten herra on hyvä ja soittaa talon rakennuttajan ja -pomon ovikelloa tuosta kerrosta ylempää. Siellä on osaamista ja auktoriteettia allekirjoitusta varten.

Sen jälkeen puolen litran kupillinen kuumaa teetä alkoi palauttaa taas tähän arkitodellisuuteen. Edelleen silti ihmettelin, miksi lihakset ovat kipeinä, niin kuin olisivat taas saaneet kylmää, vaikka heräsinkin puolittain makuupussista, kahden lämpimän täkin alta. Tuossa vaiheessa en kuitenkaan ajatellut asiaa enempää. Vasta iltapäivällä, kun etsin kameran muistikorttia, tajusin, että on taas täytynyt olla unissakävelyn yö. KAmera oli oudossa paikassa, eikä sen muistikorttia näkynyt missään, ei edes laajan etsinnän jälkeen. Muutamia rumempia sanojakin muodostui jo ajatuksen tasolle asti, muttei se mitään auttanut. Ilman kameraa oli lähdettävä ulos (se kun ei jostain syystä huoli kumpaakaan uutta korttia, vain vanhan ja pienen). Kun palasin treeneistä, niin päätin, että käyn esine esineeltä ja huone huoneelta paikkoja läpi, sillä haluan löytää sen kortin... ja löytyihän se, mutta hyvin omintakeisesta paikasta.

Ilmeisesti kirjoittamista, opiskelua ja opiskelua aktivoivaa klassisen musiikin kuuntelua on ollut Riittävästi, koskapa aivot ovat yöllä yliaktiiviset. tai mitä se unissakävely nyt sitten onkaan. Olisiko se paremminkin "suodatinvika". Joka tapauksessa siksi ne lihaketkin olivat taas "kuin kylmettyneet". Kai tässä pitää kohta ruveta etsimään jotain unissakävelijän turvavälineistöä, niin kuin esim. samassa taloudessa, jopa samassa vuoteessa ja oven puolella nukkuva mies. Tai auttaisikohan kissa? Kissakuume on kyllä kova, mutta ei, meille ei tule kissaa, ellen asu omakotitalossa tai alimpien kerrosten asunnoissa.

Alanyassa ei mitään erityistä ole tapahtunut Entinen rauha ja sunnitelmallinen rakentaminen jatkuu. Aina kun puhun
Uudet ja vanhat purjot sekä sipulit parvekkeen nurkassa 12.2016
rauhasta, tulee vieläkin mieleen ne savolaiset, jotka pelkäsivät kuolevansa, jos tulevat tänne Alanyaan. Monilta unohtuu sellainen pikku juttu, että täällä asuu 300.000 muutakin ihmistä, ja ovat ihan olemassa edelleen. Ei ole väkiluku oleellisesti heilahtanut suuntaan eikä toiseen, eikä ole ollut lumisateita ja kylmiä öitä kummoisempia terveyttä ja hyvinvointiakaan uhkaavia tekijöitä. Täällä me vaan sitkeästi edelleen olemme hengissä ja hyvissä voimissa. Itse asiassa Alanyan talviturismikausi on juuri nyt vilkkaimmillaan venäläisten joulun ja uudenvuoden vuoksi. Sää on tänään ollut aamusta aurinkoisen puolipilvinen, ja iltapäivästä lähtien pilvisen harmaa ja sateinen. Niin, ja kaikkien yllätykseksi Kylmä.

Minulla on suuria vaikeuksia hillitä itseäni ja olla kertomatta joistakin mielenkiintoisista kuvioista, joita jossain takavasemmalla tapahtuu. Raotan salaisuuden verhoa vain ihan vähän yhden jutun suhteen. Jossain vaiheessa tammikuuta blogiin ilmaantuu ensimmäiset mainokset, eivätkä mitkä tahansa, vaan Turkkiin ja Turkissa asumiseen ja lomailuun liittyvät mainokset. Ja nyt, kun 400.000 lukukerran raja on ylittynyt, aletaan tähyillä puolen miljoonan rajaa, sinnekään ei ole enää pitkästi. Ja sen ylityksen lähestyessä tapahtuu myöskin jotain mielenkiintoista ekstraa.

Päivissä ei juuri ihmeempiä tapahdu, niin että ei ole hirmuisesti ihmeempiä kirjoitettavia juttujakaan tämän päivän osalta. Levollista yötä sinne.


tiistai 27. joulukuuta 2016

Joulutorttuja sittenkin

Kävin eräässä pienehkössä MIgroksessa hakemassa pyykinhuuhteluainetta, mutta unohdin sen samalla, kun hetken mielijohteesta kurvasin pakastekaapien kautta. Pakastekaapissa oli lehtitaikinaa, ja hetken oli jo kaupassakin ollessa joulutorttujen maku suussa. Siellä Migroksessa oli kolmea erilaista Milföy-taikinaa, mutta en jäänyt lueskelemaan paketteja tarkemmin, kun oli kiire tanssitunneille, vaan otin sen, jonka kuva näytti parhaimmalta. ---eikö ollutkin hyvä valintaperuste taikinalle 😉.  Ehkä joskus toiste testaan ne kaksi muutakin. No, tämä mitä otin, on kilon paketti, ja sisältä löytyi valmiiksi kaulittuja ja puolitettuja lehtitaikinalevyjä, joista oli helppo tehdä joulutorttuja. Taikinassa on vain kasvisrasvoja ja vehnäjauhoa yms, eli se ei ole voitaikina, ja on täysin maidoton. Valmiiden torttujen osalta taikinan maku oli samanlainen, kuin Suomen kauppojen pakastealtaiden lehtitaikinoissakin. HInta oli muistaakseni noin 5-6 TL eli vähän alle 2 €/kg.

Luumuhillon löytäminen osoittautui haasteeksi. Löysin luumunpuolikkaita sokeriliemessä ja monia muita hilloja, mutta en luumuhilloa torttujen tekoa varten, ainakaan tuosta kaupasta. En tosin ole nähnyt sitä muuallakaan. Tuosta kaupasta en löytänyt myöskään muuta paistonkestävää hilloa, joten valitsin tavallisen kirsikkahillon, josta yritin eritellä tortun keskelle vain kirsikat. Se normaali sokerinen hillo-osuushan sulaa, valuu pellille ja kuivuu uunin lämmössä. Niin kävi tuollekin hillolle. Tortut eivät ole kauniin näköisiä, eivätkä maistu luumulle, mutta sai niillä joulutorttujen kaipuun poistettua. Kolme tuollaista pystyi syömään, ja sen jälkeen oli kiintiö täysi. Olivat aikamoisen sokerisen-rasvaisia.

Kylmässä tilassa tanssimisesta olen oppinut jonkun verran. Tanssituntitilamme on lämmittämätön, kaakelipintainen iso huone maanpinnan alapuolella, ja siellä on luontainen ilmanvaihto, sillä ikkunoita on aina auki. Tanssitilan lämpötila on likimain sama, kuin ulkoilmankin lämpötila. Tuohon on ollut vaikea sopeutua. Eihän minulla ole mitään tanssitunneille soveltuvia, lihasten lämpimänä pysymisen kannalta riittävän lämpimiä ja elastisia housuja. Suomessa käytössä olleet treenivaatteet eivät ole käyttökelpoisia tässä säässä ja tuossa tilassa. Niiden kanssa paleltuu. Nyt olen ratkaissut asian niin, että treenivaatteiden päällä on ns. tuulihousut, ja yläkerrassa t-paita, pitkähihainen paita sekä fleecetakki, ja taukojen ajaksi myös toppatakki. Tänään kaiken tuon vaatemäärän keskellä selvisi lihasvammoitta ja lihas-kivuitta. Kaikilla aiemmilla kerroilla on tullut lihas- ja jännekipuja, vaikka olen kokeillut monenlaisia vaateyhdistelmiä. Piti vain laittaa päälle todella paljon, niin, että pysyy koko ajan hikisenlämpimänä. Koska tuntien loputtua ei ole aikaa vaihtaa vaatteita, vaan opettaja poistuu ja valot sammutetaan heti tunnin loputtua, niin se vähemmän kiva osuus on matkustaa kotiin tuulisessa ja kylmässä säässä, hikisen märät vaatteet ihoa vasten.

Täällä paikallisessa kulttuurissa, näillä tunneilla, ihmiset eivät vaihda tuolla treenipaikassa vaatteitaan. Vain minä ja ukrainalainen tyttö vaihtaisimme, koska olemme siihen oppineet. Olen kuitenkin hyvilläni siitä, että olen noihin ryhmiin päässyt, ja voin olla siellä treenaamassa. On oma asiani pystyä kehittelemään sellainen varustus, joka soveltuu sekä matkoille että treeneihin.

Tänään oli upea aurinkoinen päivä, ja valoa oli taas tarpeeksi asti. Huomiselle saapunee jälleen sateet, ja harmaus. Lunta on edelleenkin luvattu lähivuorille. Alanyan keskustassa sitä valkeaa ainetta ei onneksi ole nähty, ainakaan luonnossa, taivaalta maahan pudonneena. Tiedän kuitenkin, että moni on hakenut vuorilta lunta pakastimeensa, jälkiruokatarkoituksiin, herkuttelua varten. Minulla ei ole mitään hinkua lumensyöntiin, ei sitten pienintäkään. Kahdesti aikaisemmin olen ollut tilanteessa, jossa perheen isäntäväki tarjoaa jälkiruokana kyseistä herkkua, ja kyllähän sitä syö, kun ei ajattele.

Nyt on taas kello paljon, ja uni kutsuu. Hyviä unia teillekin, sinne missä olettekin.

maanantai 26. joulukuuta 2016

Ilona vai vaikeutena?

Alanya, rantaa Tosmurin kohdalta 25.12.2016
Tänään minut vedettiin mukaan erään opettaja-seurueen keskusteluun. Seurueesta eräs mies kysyi ensin, että mistä minä olen kotoisin. Kun vastasin, että Suomesta, niin seuraava kysymys koski Jouluaattoa.

- "Eikös teillä Suomessa juhlita 24.12. jouluaattoa, niin että on Joulupukki ja pappi ja lahjoja sun muuta?"
 - Kyllä.
- "No mutta miksi se joulupukki on humalassa?"
- Kun jotkut vaan juovat viinaa aina kun mahdollista. Eivät kaikki joulupukit ole humalassa.
- "No mutta juoko pappikin viinaa?"
- Ei pappi yleensä käytä alkoholia. Kuinka niin?
- "No, kun me seurattiin suomalaisten joulun juhlintaa, ja se pappikin oli kyllä humalaisen oloinen..."
Sitten kysyjän vierestä nainen jatkaa:
- "En nyt tiedä mikä on totta, tai miten te sen teette, mutta olen kuullut, että suomalaiset kastavat pieniä leivänpaloja viinaan, ja sitten syövät ne leivänpalat. Onko se totta?"
- Tuota en ole ennen kuullut, mutta käsittääkseni viina päätyy suomalaisiin ihan vaan juomalla, kaatavat lasiin ja juovat pois. Kiireisimmät juovat suoraan pullosta.

Olin keskustelun saamasta käänteestä johtuen niin lähellä nauruunremahtamispistettä kuin vain voi olla, mutta yritin pitää itseni ulospäin tyynenä, hymyilevänä ja asiallisesti käyttäytyvänä. Sisälläni nauru poukkoilu pitkin rintakehää, etsin ulospääsyä... ja löysi sen vasta puolen tunnin päästä, kun matkalla bussipysäkille kävelin itsekseni pitkin pimeää sivukatua. Niin on taas tämänkin päivän pölhön itsekseennaurajan titteli ansaittu. Ja kyllä, teki hyvää.

Talvinen rantakatu Alanyan Tosmurin kohdalla 25.12.2016
Oletin, että edessä on taas hankalamman sorttisia kysymyksiä, koska seurue on sentään asioita pohtivaa
opettajakaartia. He kysyivät varsin ymmärrettäviä asioita. Ihan niin kuin joku suomalainen kysyisi turkkilaiselta, että miksi sinä palastelet leipää ja kastat sen sitten kastikkeessa... Suomalaisena pääsee vastaamaan vaikka minkälaisiin suomalaisuutta ja suomalaisten tapoja, käyttäytymistä, uskontoa ja ilmastoa koskeviin kysymyksiin. Kaikki kysymykset eivät aina naurata, mutta nämä olivat niitä helpoimpia. Nämä asiasta kysyneet opettajat olivat ihan vakavissaan ajatelleet näkemäänsä ja kokemaansa, ja hämmästelivät  ja kummastelivat ristiriitaisia tapahtumia. Ristiriitaisuutta herätti jkokonaisuus, joka koostui joulun hengellisestä merkityksestä, hengellistä puolta edustavan henkilön läsnäolosta sekä ei-hengellisestä juhlinnasta, jollei korkealla viinahuuruissa leijailevia sieluja lasketa hengelliseksi toiminnaksi. Täällä paikallisessa kulttuurissa ei ole tavallista, että humalaiset osallistuvat hengelliseen tilaisuuteen, tai että hengellisyyden edustaja käyttäytyy niin kuin alkoholia nauttinut. Toisinaan on hyvin mielenkiintoista kuulla, millaisena meidät suomalaiset nähdään ja koetaan. Hyvin mielenkiintoista ja niin inhimillistä, puolin ja toisin.

Onneksi Uusi Vuosi lähenee, ja puheenaiheet vaihtunevat. Täälläkin nimittäin näkyy venäläisten meitä myöhäisemmän Joulun ja Uuden Vuoden juhlinta, Pakkasukko Vodkan kera, tai ilman. Kukapa tietää.

Pihlajamainen marjojenkantaja illan hopeassa 25.12.2016
Itse olen hämmästellyt auringottomuutta. Viimeiset kaksi viikkoa on ollut vain satunnaisia hetkiä tai yksittäisiä päiviä, jolloin on päässyt näkemään auringon. Tänään tuo samainen opettajaseurue kommentoi myös säätä, ja sanoivat, ettei tällainen ole normaalia Alanyan säätä, ettei näin pitkää yhtäjaksoista sade-ukkoskuuro-lumisade-rupeamaa yleensä ole. Odotamme nyt innolla huomista aurinkoisempaa päivää, ennen kuin keskiviikkona on taas pilvisen harmaa... jos sääennustukseen on uskomista. Tämän päivän ukkosmyrsky saa erityismaininnan upeista tehosteista. Jyrähteli niin, että "linnutkin tippuivat puista". Ensin olin jonkin aikaa ihan hiljaista, ja sen jälkeen yllä ollut musta pilvi "heräsi eloon", salamoi ja paukkui niin, että tuntuu. Sen jälkeen oli muutaman minuutin täysi hiljaisuus, kunnes taas tuli kertarytinällä hieman enemmän. Luonto on aikamoinen taiteen tekijä.  Myrskyistä ja lumesta on ollut se ilo, että Alanyan lähivuorillekin on ollut ruuhkaa. Lumiturismi rules. Ihmiset lähtevät perhekunnittain leikkimään lumessa, suurin osa ensimmäistä kertaa elämässään. Ja kaupungin henkilöstö ja tienhoitokalusto Volvoineen on täystyöllistettyjä teiden auraamisen, lumen saartamien ihmisten ja eläinten pelastamisen sekä tieltä rinnettä alas luiskahtaneiden autojen pelastamisen suhteen. Vaikeaa ja kylmää, ääriolosuhteita näille ihmisille, sekä myös iloa tuottavaa vaihtelua.

sunnuntai 25. joulukuuta 2016

Kanssakulkija hetken ajan


Alanya, Tosmurin ranta ja kalamies 25.12.2016
MIksi et eläisi niin, ettet katkeroidu elämättömän elämäsi vuoksi? Näitä katkeroituneita, kuivia käppänöitä, on paljon.
Kuivuneella tarkoitan tässä elämänilonsa menettänyttä henkilöä, sellaista, joka ei kykene enää rakastamaan itseään eikä muita ihmisiä.

Kuulen usein näiden kaltaisia lauseita:

"Kunpa pystyisikin lähtemään."
"Kunpa se olisikin niin helppoa."
"Kunpa lapset sitä, mies tätä, ja pankkitili blaa blaa blaa..."
"Kunpa"

Kunpattelija ei ole vielä valmis lähtemään yhtään mihinkään. Kunpattelijan sanat ja sanomiset on tarkoitettu hänen itsensä vakuuttelemiseksi ja omien lähtöhaaveiden nujertamiseksi, samalla, kun sisällä pieni sydän sanoo: "Sinäkin voit, osaat ja pystyt. Itse tiedät, mikä on sinun kutsumuksesi, ja sinun polkusi. Sinäkin olet rohkea ja elämänhaluinen, mene vaan."

KAtumaisemaa Tosmurista, sama kohta, 25.12.2016
Monen kunpattelijan kynnyskysymys on raha. Raha, raha, raha. Ja juuri nyt Jouluna haluan puhua erityisesti rahasta. Kaikkea ei voi saada, sen ovat useimmat meistä oppineet jo lapsuudessa. Toki poikkeuksiakin on, ja joskus ihmeitäkin tapahtuu; ja emme me tiedä sen ihmisen arkielämän todellisuutta ja onnellisuutta, joka meidän mielestämme näyttää saaneen kaiken. Tavalliselle kuolevaiselle kaikki ei kuitenkaan ole ulottuvilla. Siksi siis joutuu valitsemaan, haluaako elää rahaa, rahaa, rahaa -maailmassa, vai kutsumuksensa maailmassa, siellä. Valintakysymys, myös niille, jotka eivät valitse mitään. Valinta se on sekin. Silloin antaa ympäröivän maailman valita puolestaan. Jos jotakin haluat, niin tee sellaisia asioita, jotka johdattavat sinua sitä haluamaasi kohti. Suunnittele, valmistele, ja luovu jostakin. Kaikkea ei voi saada, ei edes miljonäärit.

"Everyone has been made for some particular work, and the desire for that work has been put in every heart.
~ Rumi"

Kesällä aurinko laski kuvan oikeaan laitaan, nyt tähän. 25.12.-16
Suuntasin tänään pitkälle kävelylenkille itäiselle rannalle, josta nuo kuvatkin ovat. Juuri kun pääsin lähelle vesirajaa, ja koin että tässä voisi vaikka rentoutua, niin yksi tutun näköinen ja toivottoman oloinen mieshenkilö lyöttääntyy seuraani. Saman tien muistin, miksi en ole viime aikoina kävellyt itäisellä rannalla. Jos sinne menee ilman seuraa, niin aina joku miespuolinen kävelee vierelle, ja alkaa epätoivoisen iskurepliikkilitaniansa. Täällä ei naisen tarvitse olla yksin, jos ei halua, ja jos ei ole kovin vaativa kumppaninsa suhteen.

Tämä herra muisti nähneensä minut aiemmin, mikä pitää paikkansa. Sen lisäksi hän ehdotti ammatikseni lehtimies; olin sanonut hänellekin aiemmin, että köyhä kirjailija, niin kuin sanon kaikille muillekin kysyjille. Hän myöskin muisti, että valokuvaan... hän on nähnyt minut kuvaamassa aiemminkin, tosin hieman eri paikassa. No, sitten hän vaan lähti kulkemaan rinnallani, riippumatta siitä, mihinpäin kävelin, kauanko viivyttelin kuvien otossa jne. En halunnut sanoa niin kovasti kuin ajattelin, en sanonut mitään, ja ajattelin, että siinähän kävelet. Hän kysyi olenko koskaan kalastanut ongella, kun kuvasin paria kalastajaa (heidän luvallaan).

Alanyan talven värejä 25.12.2016
Turkin kielen sanastoni yritti taas laajentua sanalla ongenkoukku, mutta unohdin sen kuitenkin. Siinä vaiheessa, kun pääsimme onkimiskeskustelussa koukkuun asti, niin yritin epätoivoisesti kysyä, että mitä täällä käytetään syötinä. Syötti-sana ei tietenkään ollut minulle tuttu, eikä hän millään meinannut keksiä mitä tarkoitan. Ehdotin kalan ruokaa ja vaikka mitä, mutta ei. Kun kysyin, että ei kai ne nyt tyhjää koukkua syö, niin hän sanoi, että kyllä ne joskus syövät. Lopulta sain selitettyä, että Suomessa koukkuun laitetaan esim. mato. Sitten hän ymmärsi, ja kertoi, että täällä käytetään kanan lihaa, kanan mahan jotain osaa, tai esim. leipää. Mieluiten laittaisin koukkuun leipää, jos noista pitää valita...

Usein, kun kuvasin jotain, niin hän katsoi mitä kuvaan. PAri kertaa aivan säikähdin, kun hän olikin olkapään takana katsomassa kameran ruutua (itse olin jo ehtinyt unohtaa hänen olemassaolonsa). Kolmisen kilometriä käveltyä ja toimiani seurattua hän totesi, että ai, sinä kuvaat vaan luontokuvia, maisemia. Sitten hänen juttujensa taso meni ihan toiseen laitaan. Hän kysyi, että osaanko lukea, ja näytti Tosmur-kylttiä rannalla, tien vieressä? Ensin ajattelin, että "tyhmä", juurihan me puhuttiin uutisten lukemisesta ja kirjan kirjoitamisesta... mutta kun sitten mietin koko kävelymatkan keskusteluja, niin ei hän ollut tyhmä, nyt hän vain halusi jostain syystä esittää tyhmää.

Eräs laituri monista, Oban tienoilla, Alanyassa 25.12.2016
Hän oli välillä keskustellut kanssani sujuvalla englanninkielellä, ja oli hyvin perillä uutisista, ja muisti minusta asioita, joita sanoin hänelle puoli vuotta sitten, samalla rannalla pikaisesti kohdatessamme. Jostakin ihan muusta oli kyse. Ja yhtä nopeasti, kuin mitä hän ilmaantui, hän myös lopulta katosi, sanottuaan ensin "hyvää iltaa sinulle". Tiedän, että hän asustaa ja/ tai työskentelee tällä alueella, mutta hän väisti taitavasti kaikki hänen työhönsä ja persoonaansa kohdistamani kysymykset. Kuka lieneekään. Sellainen rantakävely tänään.

Huomenna alkaa taas uusi viikko, ja tanssitunnit. Hieman on vieroitusoireita tanssista, jopa viikonlopun aikana. Kiva mennä taas treenaamaan, niin se vaan on. Kroppa kaipaa fyysistä treeniä, samoin pää, ja hauskaahan tanssi on aina (paitsi silloin, kun se ei ole hauskaa ;) .

perjantai 23. joulukuuta 2016

Kyprokselta hieman lisää

Kypros, Kyrenia ja hotellimme 18.12.2016
Palataanpa Kyprokselle.

Lento Antalyasta Pohjois-Kyproksen Ercanin lentokentälle, neljän kilometrin päähän Kyproksen eteläisellä puolella sijaitsevasta Lefkosan lentokentästä, kesti vain 45 minuuttia. Ercanin lentokenttärakennus on pieni, kuitenkin reilusti Alanyan kenttää suurempi. VAstaanottomuodollisuudet olivat suht nopeat. Minulta kysyttiin, että tulenko ensimmäistä kertaa Kyprokselle, puhunko turkkia, kauanko olen asunut TUrkissa ja kauanko aion viipyä Kyproksella. Edelläni samalta tarkastajalta läpi mennyt turkkilainen miesseuralainen kommentoi tarkastajan selän takaa, että "hän on minun seurassani", jonka jälkeen kysymyksiä ei esitetty enempää, eikä minun ei tarvinnut vastata viimeiseenkään kysymykseen. Tuli kuitenkin perisuomalainen "mitä, enkö muka olisi voinut tulla tänne ilman miesseuralaista"-kysymys aivan kutsumatta mieleen.

Lentokenttäkuljetus oli odottamassa pikkubusseineen, ja mennessä olimme ainoat matkustajat. Matka lentokentältä Girnen (Kyrenian) keskustan lähistöllä, turistisataman vieressä sijaitsevaan uuteen Lord's Palace Kasinohotelliin kesti noin 45 minuuttia sekin. Auton kyydissä yritin katsella maisemia tiiviisti, sillä tien tai kuskin katsominen sai mahan kääntyilemään epämiellyttävästi. Tuolla autoa ajetaan oikealta puolelta, eivätkä liikennekohtaamiset, risteykset tai ohittamiset olleet alkuun mitenkään helppoa katsottavaa. Tuntui, kuin
Kypros, Kyrenia ja hotellihuoneeni 18.- 20.12.2016
tulisi törmäys väärien ajolinjojen takia... MIksi sitten siellä on oikeanpuoleinen liikenne, kuten esim. Britanniassa? No juuri Britannian ja entisten siirtomaa-asioiden ja nykyisenkin runsaan brittien määrän takia. Joka paikassa myös kylteissä oli englantia, ja asiakaspalvelijat puhuivat englantia; olipa siellä briteille oma hautausmaakin.

Jo lentokoneesta ehdin nähdä, että Pohjois-Kyproksen kaupungit eivät näyttäneet suuren suurilta, ja että saaren tuo osa on kuiva. Asukkaita Pohjois-Kyproksen Turkkilaisessa Tasavallassa (KKTC) on reilut 300.000, eli likimain saman verran kuin Alanyassa nykyään. Wikipedian suomenkielisiin tietoihin ei muuten kannata uskoa, ne olivat Kyproksen jakamaan esitteeseen ja turkinkieliseen vikiin verrattuna puutaheinää. Saarella ei ole omaa makeanveden lähdettä, eli kaikki makea vesi tuodaan isoa putkea pitkin Turkista. Siksi vettä ei tuhlata puutarhojen kasteluun ja vihreyden vaalimiseen yhtä
Kyrenia katua hotellin läheltä 19.12.2016
paljon, kuin esim. Turkissa. Luonto oli todella kuivaa, varsinkin nyt talven alkaessa ja ennen mahdollisten sateiden saapumista. Johtuneeko siitä, että vesi tuodaan kaukaa, sillä esim. hotellilla hanavesi oli niin kloorattua, että suihkun jälkeen iholla oli sama tuoksu, kuin että olisi juuri noussut suomalaisesta uimahallin uima-altaasta. Suihkuun tuli kuitenkin kuumaa vettä ja riittävästi, joten se vastasi tarkoitustaan.

Hotelli, hhmm, no, se oli ihan uusi, hieno, avara, ja ruoka oli erittäin hyvää. Hotellissa oli kattotasanteella huikealla näköalalla varustettu normaali uima-allas, joka on kesäaikaan varmasti paljon käytössä. Vieressä oli alkoholibaari, ja koska hotelli möi ainakin meidän liput all inclusive, niin monet niistä, jotka eivät olleet kasinolla, olivat tuolla juomassa jotain miestä väkevämpää. Myös kasinolla sai jotain ruoka-annoksia ja juomia, ainakin matkaseurani ja hänen krapulansa perusteella. Tosin... kasino, ryyppääminen ja rahapelit...
Kyrenian keskustaa 19.12.2016
on minun mielestäni sama, kuin ojentaisi ne rahat suoraan käteen kasinon johtajalle. Mutta hänen mielestään se ei ole sama asia. Kasinon ja baarin lisäksi löytyi myös spa, joka oli muuten samanlainen kuin Alanyan hamam-spa -palvelut, mutta hinta oli nelinkertainen (5-tähden hotellien tyyliin). Siinä ne heidän palvelunsa sitten olivatkin. Toisena päivänä olin jo hyvinkin pitkästynyt, ja kolmantena päivänä oli vaan "ihan pakko" päästä ulos, ja muualle.

Kahden etsintäreissun ja riittävän monen kysymisen jälkeen löytyi kahvila, ja juuri tuo viereisessä kuvassa näkyvä kirjakahvila. Kahvila näytti kutsuvan mukavalta, ilmapiiri oli aidosti hyvä, ihmiset ystävällisiä, upeat kahvintuoksut, hyvää juomaa, herkullisia suklaaleivoksia, paljon kirjoja ja kivoja sisustuselementtejä. Ai, mikäkö oli tärkein -se suklaa tietysti! No, muutkin. Vietin siellä kahvilassa reissun parhaat tunnit. Ja kirja, jota innostuin lukemaan, on nyt etsinnässä joko suomeksi tai englanniksi.
Kadun kulkija ydinkeskustasta 19.12.2016
Se oli siis todella parasta aikaa kaupungilla kiertelyn ohella. Kaupungilla vaan olisi tarvinnut olla seuralainen, joko mies tai nainen. Yksin kaduilla kävelevänä naisena koin epämiellyttävänä sen, kun erään kauempaa idästä ja afrikan puolelta tulevat miesjoukkiot tulivat liian lähelle, ja nimenomaan ryhminä. Vaan kun mukanani tullut seuralainen oli kasinolla pelaamassa, niin ainoa mahdollisuus nähdä hotellin ulkopuolista elämää, oli lähteä itsekseen ulos. Kävi hän kanssani ulkona kaksi pikaista kävelyreissua, sekä toiseen kasinoon että viinakauppaan (tuliaiset).

Sanon noista tuliaisista heti, etten unohda. Kyproksen kentän tullimies valitti minulle siitä, että matkustamoon tuleva laukkuni painoi kilon liikaa. Ok. Sen sijaan matkakumppani toi lentoaseman ulkopuolelta ostettuja viinoja yli neljä litraa käsimatkatavaroissa, matkustamon puolella, eikä lentokenttä reagoinut siihen, tai hänen laukkunsa ylikiloihin millään tavalla. Ehkä siksi, että hän jätti rahaa Kyprokselle, ja paljon jo pelkkien viinaostostensa osalta. Lentokentällä rikottiin turvallisuusmääräyksiä niin räikeästi, että jäin vaan miettimään, mitä, kuka ja milloin tuolta kentältä oikein tuo, ja mihin. Siltä kentältä lähtee päivittäin useita koneita Euroopan eri kaupunkeihin, erityisesti Britanniaan ja Saksaan (nähtyjen lentolistojen perusteella). Sieltähän voi tulla vaikka minkälainen pommimies läpi, kun lentokenttätarkastajat eivät välitä pätkääkään nestepullojen kuljetuksesta ja kansainvälisistä lentosäännöksistä. Matkaseuralaiseni laukku meni läpi kahdesta turvatarkastuksesta, kentälle tulevien ja ulkomaanlennoille lähtevien tarkastuksesta.

Hotellin vieressä oleva turistisatama, Kyrenia 20.12.2016
Turkkilainen puhelinliittymäni ei toiminut Kyproksella, joten en voinut soittaa kyproslaiselle tuttavallekaan, niin kuin pahimpina pitkästymisen hetkinä teki mieli. Juu, kuulit oikein, minä pitkästyin. Minulle tulee hyvin harvoin eteen sellaisia hetkiä, jolloin mietin, että mitähän tässä nyt tekisi, miten ajan saisi kulumaan. Nyt oli sellaisia tunteja yllättävän paljon. Hotelli on keskellä rakennustyömaata tällä hetkellä. Alueella rakennetaan kiivaasti, joka puolella (aidattua satamaa lukuunottamatta), ja kai siihen aikanaan nousee jotain kivaa. Koin olevani liian aktiivinen, liian paljon ympäristööntutustumishaluinen, ja liian ryyppyhaluton matkaseuraani nähden.  Tuttavani kertomusten perusteella ja vähäisen näkemäni perusteella alueelle kannattaa mielestäni mennä juuri tuttavien luo, villoihin tai huoneistoihin, ellei sitten rakasta tuon tyyppistä hotellielämää. Avoimemmassa ympäristössä Kypros saattaisi näyttää ihan erilaisen puolen itsestään. Ja toki samanhenkinen seurakin on tärkeä viihtyvyystekijä.

Olisi ollut kiva kiertää busseilla tai vuokra-autoilla pitkin ja poikin Pohjois-Kyprosta, se kun ei alueenakaan ole kovin suuri. Sellaisella aktiivilomalla voisin Kyrenian ympäristössä viihtyä hyvinkin.

torstai 22. joulukuuta 2016

Aurinkoa sielun sopukoissa

Päivän perusilme ukkospilvien jälkeen
Ei mennyt tämäkään päivä turhuuksiin. Kirjoitusprojekti eteni huimasti ja muksujenkin kanssa tuli vaihdettua muutama sana. Äsken ihmettelin ainoastaan sitä, miksi kello näyttää jo noin paljon, vaikkei vielä ole ollut edes ruoka-aika. Kirjoitusinspiraatio on ollut niin vahva, että voileivät ja reilut pari litraa kuumaa teetä ovat kannatelleet tähän asti. Ja varmaa on ainakin se, ettei nyt enää kannata mitään kokkaamista aloittaa, aamulla vasta. Vaa'allekin olisi periaatteessa mukava nousta, pitkästä aikaa, mutta ei se mitään kerro, kun patteri on tyhjä. Ja se saattaa olla tyhjä melko pitkään. Kuinka voi olla mahdollista edes yrittää muistaa sellaista asiaa kuin vaa'an patteria, kun kauppa pursuaa kaikenlaista muuta, paljon mielenkiintoisempaa. Ennen patterin loppumista jo hermostuin vaa'alle, kun se aina vaan näytti samaa lukemaa, vaikka farkut hieman jo löystyivätkin... elleivät sitten löystyneet vanhuuttaan ja kuluneisuuttaan ;) .

Koko tämä jäisenoloinen, ja sisällä tiiviisti vietetty torstaipäivä oli kovin tummasävyinen, ellei jopa hämärän harmaa, niin kuin Suomalainen syyspäivä ilman aurinkoa. Välillä pelkästään satoi (pyykit ovat ulkona parvekkeella jo toista vuorokautta, kuivumassa), välillä myös jyrisi jylhä ukkonen salamat välkkyen. Minä istun sisällä tietokoneen ääressä, syvällä paksun täkin uumenissa, lämpimänä, mutta pipo kiristäen. Usko tai älä, nyt kiristää, sininen puuvillapipo kaupan lastenosastolta. Ilman pipoa särkisi sekä niskan lihaksia että päätä, niin että kireäpipoisuus on noista kahdesta vaihtoehdosta se pienempi paha, ehkä.

Tanssitunneillekaan en tässä säässä lähtenyt tarpomaan. Eilen lähdin hyvissä ajoin, että ehdin käydä myös ruokaostoksilla ennen kuin vaatteilla topattuna ja kaatosateessa ostoskärryni kanssa taapertaen saavun treenipaikalle. 300 m ennen treenipaikalle pääsyä tuli tekstiviesti, ja samalla huomasin, että puoli tuntia aiemmin oli tullut toinen viesti: ei treenejä tänään kylmän sään vuoksi. En jaksanut edes harmistua, vaan jatkoin taaperrusta sateenvarjon ja ostoskärryn kanssa, palaten pitkin pieniä ja pimeitä kujia juuri sen saman reilun kilometrin matkan, mitä olin siihenkin asti tullut. Kärrykin painoi sen verran, että tuli kaikkien vaatekerrosten alla jopa kunnolla lämmin. Bussipysäkillä nautin odottamisen riemusta, ja siitä, että minulla oli iso sateenvarjo, joka suojasi ylävartaloa lähes vaakasuoraan vihmovalta sateelta. Housunpunttien kastuminen ei suuremmin haitannut, sillä vesi ei imeytynyt lasketteluhousujen materiaalien läpi, ja kylmenevien varpaiden tuntemuksista muistin uusien saappaitteni jo kotoa lähtiessä suoman yllätyksen -eivät pitäneet vettä. Mikäs tässä on ollessa ja elellessä, kun on ihan kotoisen suomalaisen oloinen, pimeä, kolea ja märkä ympäristö.

Alanya 22.12.2016 ja ihan lähimmät rinteet lumen peitossa
Tänään olen nauranut makeat naurut suomalaisen kannalta niin yksinkertaiselle asialle kuin lumelle, vai pitäisikö sanoa inhimillisyydelle. Kerroin jo aiemmin, että turkkilaiset tuttavat täällä Alanyassa rakastavat voimakkailla mehuilla maustetun lumen syöntiä. Tänään tuota valkeaa herkkua tuli senttikaupalla lisää, ja lumiraja on jo ihan Alanyan lähimmillä rinteillä, eli tuossa 2-4 km keskustasta. Gercek Alanya -lehti, jollen väärin muista, kun useampaa luin, oli napsaissut ison kuvan kahden aikuisen herkutteluhetkestä. Molemmilla lumihangessaistujilla oli lusikka kädessä, ja rouvalla vielä pekmezi, eli täällä paljon käytetty siirappi(melassi)-pullo kädessä. Pariskuntakin sen vahvisti, pekmezillä maustettu lumi on herkullista. Vuoriston kapeilla ja jyrkillä teillä on ollut ulosajoja ja onnettomuuksia. Osa teistä on jopa jouduttu sulkemaan turvallisuussyistä. Kaupungin aurauskalusto on liikkunut aktiivisesti ja teitä on myös suolattua, mutta faktaa on se, että tavallisten ihmisten autojen kesärenkaat ja kesäajotaito eivät sovi yhteen lumisten teiden ja ajoturvallisuuden kanssa.

Vastapainoksi lumelle juhannuskeinu v. 2014
Lisäksi täällä on paljon ihmisiä, jotka eivät ole koskaan aiemmin olleet lumisessa luonnossa enempää kuin tunnin tai pari. Useilla ei ole edes olemassa tähän säähän soveltuvaa vaatetusta, tai ajatusta siitä, kuinka pukea, suojata ja ohjeistaa perheen lapset tai vanhukset kaiken tämän keskellä. Monella ei ole edes sukkia kengissä, tai on säärien päällä ja hameen alla paljas iho tai ohuet sukkahousut. Useila ei ole muuta takkia kuin vilatakki tai collegetakki-tyylinen ohut neulostakki. Käsineitä olen nähnyt tosi harvoilla. Mummuja on liukastellut luitaan rikki, ja vanhuksia jäähtyy. Pitkä sääennuste ei paljoa mutuoksia lupaillut, joskus vaan vähän aurinkoisempia päiviä. 20 vuotta sitten on uutisointien mukaan ollut edellinen kerta, kun Alanyassa on ollut lunta yhtä alhaalla kuin nyt.

Kun nyt taas tulin näistä talvisista ihmeistä puhuneeksi, niin en tee megapitkää juttua, eli palataan Kyprokseen ja sen parempiin puoliin toisena päivänä. Se kokemus ei karkaa enää mihinkään, tuskin valokuvatkaan. Ja silloin kun sataa, ja luonto siitä kiittää, niin aurinkoa voi etsiä muistoista, elämyksistä ja kokemuksista, jostain sieltä syvältä sielun syövereistä, jos ne elämykset ja muistot kovinkin kaukana ovat. Toisilla eletty elämä on lähempänä ja hyviä muistojakin on helpompi löytää. Nautiskellaan päivästä ja hyvistä asioista ympärillämme, tehdään hyviä muistoja huomista hämärää varten.

keskiviikko 21. joulukuuta 2016

Ensin ihmisistä...

Kypros, Kyrenia (Girne), ovi satamasta 19.12.2016
Silmät hämmästyksestä suurina täällä mietin edellisen kolmen päivän tapahtumia ja kokemuksia, ja lyhyenä yhteenvetona totean, että olipas opettavainen reissu, ja rankka. Ensinnäkin opin matkaseurasta noiden päivien aikana enemmän, kuin mitä voisin oppia Alanyassa vuoden aikana. Ihan oikeasti. Tuo ei ole mikään vitsi. Joskus maiseman ja olosuhteiden muutos tuo ihmisistä esiin sellaisia asioita, jotka muutoin pysyvät kuoren sisällä, tai muuten vaan jossain takavasemmalla, tiukan kontrollin alla. Ihan samalla tavalla kuin itsestä oppii uusia asioita uusissa olosuhteissa, voi myös toisesta oppia uusia asioita uusissa olosuhteissa. Ja usein sellaiset olosuhteet, joissa toinen kokee olevansa täysin vapaa kaikista rajoituksista, joita kotiseutuun ja arkiympäristöön liittyy, tuovat esiin hänestä niitäkin puolia, joita muuten ei näytetä.


Jollakin sen "ei näytetä" valinnan perusteena voi olla arkuus, toisella salailun halu ja kolmannella esimerkiksi se, ettei hän itsekään tiedosta tai tunnista kyseisiä puolia itsessään. Ja sitten on tietysti vielä monta muutakin syytä, perustelua ja toimintatapaa, ei tämä ihan noin mustavalkoista ole tämäkään. Ihminen, jota luulin vahvaksi ja älykkääksi, näytti itsestään täysin päinvastaiset puolensa. Minua elämä kai testasi eniten siinä, miten tähän kaikkeen näkemääni ja eteeni avautuviin tilanteisiin reagoin. Ja niiden myötä siis opin itsestänikin paljon lisää. JA muistin sen, että myös heikkous on osa vahvuutta.

Matkalle lähtö oli todella äkkinäinen, spontaani ja hieman salaisuuden verhoon kääritty. Vaistoni sanoi jo silloin, ettei matkasta tule helppo, että jotain sellaista tapahtuu, jota en voi mitenkään kontrolloida. No, kaikkea elämässä ei muutenkaan voi kontrolloida, eikä tarvitsekaan kontrolloida, mutta joskus olisi hyvä pysähtyä miettimään intuitionsa sanomaa. Nyt, matkan jälkeen, seuraava pohdittava aihe on, miten jatkossa suhtaudun tähän ihmiseen, ja eteen tulleiden tilanteiden minussa aiheuttamiin tuntemuksiin ja ajatuksiin. Toki itseni kanssa ko tunteita ja ajatuksia hieman työstän, pyörittelen ja kirjoitankin, mutta pystynkö olemaan niin suvaitsevainen ja niin... mikä se sana nyt olisikaan, että edelleen kohtelen tätä ihmistä kuin aiemminkin. Tuohon tuli mieleen sana "välinpitämätön", mutta se on vain osa kokonaisuutta. Koen, että olemalla välinpitämätön tietyistä minulle tärkeistä asioista ja arvoista, pystyn kohtaamaan hänet kuten aiemmimnkin. Silti siinä on myös paljon muuta. Ja onko edes tarpeen kohdata ja kohdella häntä kuten
Kypros, Kyrenia hotellin katolta vuoristoon päin 20.12.2016

aiemminkin, vai hyväksynkö sen, että en ole sama ihminen kuin ennen reissua. Tapahtumat muuttivat minua johonkin suuntaan, joka voi olla positiivista tai negatiivista, riippuen siitä mihin vertaan, ja siitä, mihin lopputulokseen tästä joskus päädyn.

Se, mitä hän teki ja miten hän toimi, on täysin inhimillistä. Samoin ovat minun ajatukseni ja tunteeni. EIkä hän ole paha tai väkivaltainen, sellaisesta ei ole kyse. Kyse on vain siitä, että näkee toisesta ihmisestä myös sen hänen "ei-julkisuudessa-näytettävän" puolensa, ns. pimeän puolensa. Ja kun elämä on kuitenkin aika raadollista, niin nyt on sitten puntarointi-tilanne. Kumpi puoli painaa vaa'assa enemmän, valoisa puoli vai varjojen puoli? Ja siitä päästään taas perinteisiin kysymyksiin -mikä elämässä loppujen lopuksi on tärkeää.

Reissun aikana yllätin itseni myös siitä, että hetken aikaa jopa kaduin matkalle lähtöä. Elämässäni on hyvin harvoin tilanteita, joita kadun. Tähän astisesta elämästäni tulee mieleen vain kaksi asiaa, kaksi elämän kohtaa, joita olen katunut, kunnes olen ajatellut ne toisin. Tuolla matkalla koin toissapäivänä mm. sen, että samaan aikaan Alanyassa loma tuohon yhteyteen. Ja nyt on tullut nähtyä myös Kyproksen pohjoispuolta, eniten Girnen (Kyrenian) osalta, ja on tullut muodostettua siitä jonkinlainen mielipide. Tästä mielipiteestä selviää enemmän, kun kerron kuvien kera sekä hotellista että kaupungista.
ollut tärkeä tapahtuma olisi ollut minun mielestäni elämälleni tärkeämpi ja parempi valinta. Vaan olisiko sittenkään? Kai näin oli kuitenkin tarkoitus. Tuo kolmen päivän matka lienee ollut omalla tavallaan korvaamaton oppijakso. MAtkasura sanoi sitä lomaksi, mutta minä en mitenkään pysty yhdistämään sanaa

Kypros, Kyrenia (Girne) linnoituksen vierestä 20.12.2016
Meillä täällä Alanyassa sataa, tuulee ja salamoi synkän harmauden keskeltä, vaikka kello on vasta 13.43 juuri nyt, tätä kirjoittaessa. Mieliala ei silti ole sään kaltainen, vaan tyynen rauhallinen, toiveikas ja optimistinen. Se, että matkaseura kuluttaa kasinolla lähes kaiken valveillaoloaikansa, katsoo pelejä kuin rakastavainen, kaataa kurkkuunsa viskiä ja rakia sen kuin ehtii, polttaa 2-3 askia tupakkaa päivässä ja lahjoittaa kasinolle kolmen päivän aikana kuusi tuhatta tästä hyvästä, ei mahdu minun moraalini raameihin, eikä edes hauskanpito-käsitykseen. Pidän pelihimoa, tupakalla itsensä tuhoamista (tuossa mittakaavassa) ja alkoholismia sairauksina, silloinkin, kun ne ilmenevät harvakseltaan. Ja silloin, kun ihmissuhteessa katson asioita enenevässä määrin entisen ammattini näkökulmasta, tiedän, että se ihmissuhde ei ole enää toimiva ja tasavertainen ystävyyssuhde. Shit ja vielä rumempiakin sanoja. Ja jos teennäisen positiivisesti ajatellaan, niin eipähän tarvitse kuluttaa sitä seuraavaa vuotta näiden asioiden näkemiseen tai esille saamiseen. Kolme päivää riitti isoihin, isoihin arvo-asioihin. Vaan annetaanpa ajan kulua, ja katsotaan, mihin päin ajatukset suuntaavat huomenna ja lähipäivinä.

Täällä taas

Kotiuduttu on, puoli tuntia sitten. Tämän viestin laitan tähän jo siksi, että eräs hätäilee missä olen kun ei tavoita. Turkkilainen yksityishenkilön liittymäni ei sitten toiminut Kyproksella, mutta matkaseuralaisen yritysliittymä sen sijaan toimi, joten olin puhelimen ulottumattomissa, ja suunnitellusti myös netin ulottumattomissa.

Tässä pari ennakkokuvaa kohteesta, illalla myöhään kirjoittanen lisää, ellen satu nukahtamaan tanssituntien ja matkustamisen yhteisvaikutuksesta...

 Paikka sattui olemaan uusi Lord's Palace, Hotel, Spa & CAsino Kyproksen Kyrenian (Girne) kaupungissa. On vaan ihanaa olla kotona. Jo Antalyan kenttää lähestyessä tuli "jes, se on ohi, kotona ollaan" -fiilis.


maanantai 19. joulukuuta 2016

Hetkinen vielä

Kesken matkanteon kuvattu 17.12.2016
Pää tyhjä kuin taiteilijan valkoinen kangas ennen ensimmäistä siveltimenvetoa. Välillä kirjoitusideoita, tai siis aiheideoita on paljon enemmän kuin tarpeeksi, vaan nyt, lauantai-iltana, jolloin pakkaamisen odottaessa ja lentokenttäbussin saapumisen lähentyessä tätä kirjoitan, mitään järkevää ei tule mieleen.

Tämän viestin ilmestymisestä voi kuitenkin päätellä sen, että nautin olostani tuolla matkalla. Jos tilanne olisi toisin päin, niin olisin hakeutunut Girnellä asuvan tuttavan luo, ja todennäköisesti olisin päivittänyt tännekin jonkin asiaan kuuluvan tiannepäivityksen. Nyt kun sellaista ei ole kuulunut, niin voi olettaa, että kaikki on hyvin. Minulla ei ole aavistustakaan mihin aikaan tänään tai tänä yönä kotiudumme. Oletan kuitenkin, että näin on tarkoitus, sillä puhe oli vain kahdesta päivästä...