keskiviikko 4. tammikuuta 2017

Anna mahdollisuus

Kyrenian patsaskisan tuotoksia 12/2016
Monenlaisia viestejä ja sähköposteja on tullut vuosien varrella, ja tulee edelleenkin. Tämä kyseinen tuli vastaan tänään,
kun siivosin törkysähköpostilaatikkoa.

"Kestelin rantapuistossa
patsas (äiti ja lapsi)
Voitko kertoa siitä tarkemmin .

R**** K**** (ja sähköpostiosoitteensa)"

En tiedä, onko lähettäjä keksitty, onko lähettäjän tiedoissa vaan käytetty erään vanhemman suomalaisen nimeä ja yhteystietoja, vai onko hän ja viesti aito, ja siksi vastaan tätä kautta.


En tiedä, missä on Kestelin rantapuisto, ja Kestelin keskustaan tai kyseiseen puistoon tutustuminen ei nyt houkuta  millään tavoin. Ehkä joskus törmään siihen, ja silloin voin kysyä joltakin läsnäolijalta patsaasta jotakin. Kestel on sellaista aluetta, josta tunnen vain pari kolme taloa pihapiireineen, muistan Triumfi-tyylisen portin, Hanönü Mezarlığın eli hautausmaan portin, sekä tuttavien maansiirtofirman... Niin, ja Alantur-hotellikompleksin, joka piakkoin puretaan ja rakennetaan uusiksi. Joskus 10 km lenkkiä tehdessäni saatan juosta pitkin Kestelin rantakatua, mutta yleensä ohitan Kestelin autolla tai bussilla. Tiedän Kestelistä nolon vähän, mutta näin se vaan on.


Alanyan maastossa olevista patsaista suurin osa on vuotuisen patsaskilpailun satoa. Aiemmin on työstetty marmoria, graniittia ja ties mitä kiveä. 2016 loppuvuonna patsaskilpailun materiaalina oli puu, ja ne patsaat olen nähnyt vain lehtikuvassa, en luonnossa. Patsaita on paljon, ja laajalla alueella. Kaupungin infossa tietänevät missä on ja mitä.

Sitten toisenlaisiin viesteihin, nimittäin facebook-viesteihin. Jotkut kyselevät minulta poliittiseen tilanteeseen liittyviä
Tunnetko Joukon? Onko haudattu Borlängeen vai Karstulaan?
kysymyksiä. En halua lähteä kyseiseen keskusteluun, sillä se on pohjaton ja upottava suo. Lisäksi osa kysyjistä haluaa vain provosoida ja saada aikaan kaaosta ja hämminkiä. Ja on ihan turha keskustella jostakin täkäläisestä paikallispolitiikasta sellaisen ihmisen kanssa, joka itse asuu Suomessa, ja on poliittisista asioista täysin lehtitietojen tai kurdituttaviensa välittämien tietojen varassa. Se, että käy täällä lomilla silloin tällöin, ja istuu kyseiset viikot jossain suomibaarissa tai kurdibaarissa, ei riitä antamaan kattavaa kokonaiskuvaa siitä, mitä yhteiskunnassa tapahtuu. Ja politiikka on muutenkin sellainen asia, joka ei kiinnosta minua vähääkään. Politiikka-sanaa vähemmän kiinnostavampi sana on vain sosiaalipolitiikka. Opiskeluaikana siitä sanasta tuli lähes kirosana. Niin, että etsikäähän politiikasta kiinnostuneet keskustelukumppaninne ja kyselyidenne kohteet jostakin muualta, vaikka sieltä suomibaarista, kiitos.

Omituinen välikysymys: Viereisessä kuvassa oleva Jouko saattaa periaatteessa olla vielä hengissä, ja mahdollisesti Borlängessä, mutta koska en ole enää vuosiin saanut yhteyttä hänen puhelinnumeroihinsa, niin oletan, että hän ei enää ole hengissä. En myöskään ole tavoittanut vuosiin hänen Antti-veljeään, jotta olisin voinut kysyä, enkä muista muiden sukulaistensa nimiä. Jos tunnistat tai tunnet Joukon (tai Antin), ja tiedät jotain hänen viime vaiheistaan, niin otapa yhteyttä. Kiitos. Vasemmanpuoleisen mamman kuolemastakin on ihan lähipäivinä jo 27 vuotta. Kuvaa otettaessa hän juhli 50-vuotispäiväänsä, ja pystyi vielä istumaan vahvasti tuettuna. Jouko tuli mieleen, kun hän oli tunteita näyttävä, lämmin persoona, eiliseen tekstiin viitaten.

Kiire pois alta, jos aletaan puhua politiikkaa...
Matkan varrella on tullut taattua paljon sellaisia ihmisiä, että kun niiden kanssa sulkee pois keskustelut politiikasta, uskontokysymyksistä, perheestä, rahasta, alkoholista tai pintamuodista, niin ei jääkään mitään keskusteltavaa jäljelle. Häh? Voiko ihminen olla niin tyhjä? Jäljelle jäisi mahdollisuudet puhua esimerkiksi sinusta ja minusta, juuri niistä kahdesta tahosta, jotka ovat läsnä siinä hetkessä. Niin, ja tietysti siitä hetkestä itsestään, sen hetken hyvistä puolista, mahdollisuuksista, elämän kauneudesta, hyväntekeväisyydestä, ihmisyydestä... lista on loputon. Tulee mieleen sairaanhoito-opistoaikaisen psykologianopettajani tekemä perinteinen testi: tavallista ruokalusikkaa näyttäen hän kysyi, mikä tämä on ja mitä tällä  tehdään. Alattelemaan tottumaton, jonka luovuus ei vielä ollut päässyt kukoistuskauteensa, vastasi kahdella sanalla: ruokalusikka, syödään. Vilkkaimman ja luovimman mielikuvituksen edustaja listasi useita kymmeniä käyttötapoja tuolle samaiselle kapineella. Ruokalusikasta seurasi yksi ikimuistettavimpia oppitunteja, jonka elämykset voi soveltaa moneen muuhunkin asiaan.

Alanyassa olen oppinut kohtaamaan kahdenlaista keskustelunaloitusta, molemmat siis ihan yleisiä ja aina ihmisiä tavatessa käytössä olevia. Molemmissa tavoissa minulta kysytään Nasılsın, kuinka voit / mitä kuuluu. Toiset eivät jää odottamaan vastausta, eiväkä ota mitään katsekontaktia, vaan puhua höpöttävät jo muuta asiaa ja jatkavat omaa tekemistään. Ja toiset katsovat hymyillen silmiin, haluten oikeasti kuulla mitä vastaan. Sama pätee eurooppalaisiin tuttaviini, tosin suurin osa suomalaisista tutuista ei koskaan kysy, että miten voin tai miten menee. Ruotsalaiset ja norjalaiset tuttavat kysyvät lähes aina kun olemme yhteyksissä joko kasvotusten tai sähköisten viestimien kautta.

Miksiköhän suomalaisesta kulttuurista on tippunut pois tapa kysyä perheenjäsenen, sukulaisen, ystävän, työkaverin tai
Aurinkoenergiaa
muun kohdatun ihmisen vointia ja kuulumisia? Se auttaisi todennäköisesti nykyiseen empatiakylmyyteen ja pelkäämiseen. Silmiin katsoen kohtaisit toisen ihmisen juuri sellaisena kuin mitä hän sillä hetkellä on. Ja samalla olisit itse aidosti läsnä siinä hetkessä, sydän avoinna, alttiina antamaan ja vastaanottamaan, herkkänä erilaisille tunteille. Tarvitsee vain ottaa riski tuntea ne tunteet, joita itsessä sisällä liikkuu ennen kohtaamista, kohtaamisen aikana ja sen jälkeen. Arvelen, että tuo kohtaaminen, aito kohtaaminen, vaatii oman sisäisen rauhan ja vahvuuden ainakin toiselta osapuolelta. Mikset sinä olisi se osapuoli, joka aloittaa tuon kohtaamisen mahdollistamisen? Vähintään kerran joka päivä. Anna mahdollisuus. Saatat yllättyä.

"Rumi's answer to questions asked by a disciple -
What is Poison?
He replied with a beautiful answer - Anything which is more than our necessity is Poison. It may be Power, Wealth, Hunger, Ego, Greed, Laziness, Love, Ambition, Hate or anything
What is fear.....?
Non acceptance of uncertainty.
If we accept that uncertainty, it becomes adventure...!
What is envy ?
Non acceptance of good in others
If we accept that good, it becomes inspiration...!
What is Anger?
Non acceptance of things which are beyond our control.
If we accept, it becomes tolerance...!
What is hatred?
Non acceptance of person as he is.
If we accept person unconditionally, it becomes love...!

- Rumi"

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Vain blogin jäsenet voivat kommentoida, ja vihaviesteistä, rasismista, uhkailusta tms. ilmoitetaan automaattisesti poliisille, profiilin omistajan kotimaasta riippumatta. Rasistit voivat kokoontua vaikkapa Siperiaan tai Saharaan leikkimään leikkejään keskenään. Kunnolliset, suoraselkäiset ja älykkäät, tunteellisetkin kommentit otetaan ilolla vastaan.

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.