perjantai 6. tammikuuta 2017

Kakara

Alanyan rannikkoa 6.1.2017
Sanovat, ettei ole terveellistä istua pitkään, että pitäisi liikkua säännöllisin väliajoin. Hhmm. Kirjoittaminen on kuitenkin perinteisesti istumatyö, ellei sitten hanki jotain satulatuolia ja korotettua pöytää. Satulatuolissa on kyllä kaikki kivan esineen mahdollisuudet. Voi keikkua siinä tuolinnokassa niin kuin PikkuMyy poikkisahatun laiturin nokassa odotellessaan rantaan pääsyä. Tai voi vilkastuttaa verenkiertoa, ja rullailla pitkin lattiaa kuin pikkulapsi potkumopollaan tai -hepallaan. Ja leikkiminenkin on kuulemma terveellistä, ja sanovat, että se käy työstä, niin että mikäs siinä sitten, olisi ihan tuplasti terveellistä. Kirjoittamisesta jos saa työn, niin on se vaan hieno työ. Saa leikkiä sanojen lisäksi myös ajatuksilla ja tuoleilla, kavereiden kärsivällisyydellä ja lähes millä vaan. Tosikot ottavat todesta joka tapauksessa, epäilijät eivät usko edes itseensä, saati sitten jonkun muun teksteihin, ja nautiskelijat pitävät hauskaa.

Koska en omista satulatuolia, hevosta tai muutakaan ratsuksi kelpaavaa, ja kirjoittaa naputtelen edelleen konservatiivisesti tuolissa istuen, niin nuo kehon alimmat osat päättivät tänään hieman protestoida istumisen suurta määrää. Tai sitten ne turposivat ihan muuten vaan, huvikseen. Aamupäivällä jo lähdin aivan liian lämpimästi pukeutuneena ulos, kohti lähikauppaa, sitä pientä, jossa lukee Supermarket. Siellä sitten suklaahyllyt silmät kiinni ohittaen suuntasin päättäväisin askelin kulkuni kohti juomahyllyä ja kirkkaita. Nyt on jano, ja iso. Minua paljon pienempi ja hennompi kassaneiti kysyy, että tarvitsenko apua, ja katsoo silmät ymmyrkäisinä kahta, tiskille nostamaani isoa pulloa. Monta monituista ajatusta ehti kierähtää mielessäni, osa niistä teki jopa kuperkeikkaa, mutta niin vaan tyydyin puistamaan päätäni sanaakaan sanomatta, ja lastasin ostokset ostoskassiini. Ja huonohan siinä olisi ollut mitään sanoa, kun oli hanskat suussa ja molemmat kädet varattuja, niin ettei tiennyt mitä viskaa pois että saa suun tyhjennettyä, puhumista varten.

Rannalla istuminen on rentouttavaa ja voimauttavaa. 6.1.2017
Kaupan edessä minä ja pulloni olimme kaatua heti ensimmäiseen sadevesikouruun. Vuosi sitten hiukan naureskelin, että mitähän virkaa nuillakin kouruilla on tuolla katukiveyksen ja rotvallinreunan välissä, siellä katutasossa, mutta nyt muutamien monsuunien jälkeen en ihmettele enää yhtään. Siellä kouruissa menee vesi ja moni muukin asia hirmuista kyytiä alamäkeen. Jos pikkuisen enemmän lapsettais, tai olis vaikka pieniä lapsenlapsia, niin olisin taatusti rähmällään siellä jalkakäytävän reunalla, hirmuinen tavaramäärä vieressä. Aivan hyvin voisin kokeilla mitkä kaikki menee alamäkeen ja kuinka lujaa, samalla kun se vesikin. Pari kertaa olen jo kattellut siihen malliin, että ihan on lähellä, ettenkö testaa. Nyt kun tuo isompi taivahinen hanakin on lähes joka päivä ihan kunnolla auki, niin aivan sielua riipii, kun näkee ne kaarnalaivanuittopurot siellä villeinä virtaamassa. No niin mukulat, tarvittais lapsenlapsia, ja pian. Tai sitten tulette pelastamaan minut putkasta tai hullujenhuoneelta, jos ihan itsekseni joudun testailemaan.

Mielikuvituksella voi nähdä vedenneitojen tanssivan ;)  6.1.2017
Niin, olin kauppareissulta palaamassa, mukanani kaksi 10 litran vesipulloa ja parin kilon jogurttisanko, kun ylämäkeen koko kuormaa raahatessa katosivat kaikki muut lenkkeilyhalut jo ennen kuin pääsin edes kotiin. Koipien turvotus sen sijaan ei kadonnut mihinkään. Luonto veti takaisin tuolille, ja siinä taas näkötin naputellen, kunnes istuminen alkoi olla kivuliasta. Ei muuta kuin ne vanhemmat rymylenkkarit jalkaan, mamma alamäkeen ilman vettä ja suunta kohti uutta ja tuntematonta. Se uusi ja tuntematon on vaan jo niin kaukana, että tyydyin jälleen hieman inhimillisempään matkaan, ja päädyin erääseen itäisen rannan pärskepilveen. Kaukaa katsoen meri näytti hienosti höyryävän ja nostattavan ilmaan vaaleaa suolaista pärskettä. Ja tietysti leikin siellä vesirajan tuntumassa kameran kanssa, milloin istuen, milloin mahallaan. Fiksuna otin uudet silmälasitkin pois päästä, ettei käy niin kuin vuosi sitten. Suolapärskeiden kanssa sain linsseihin niin armottomat naarmut, ettei niillä laseilla tehnyt enää mitään. Nyt olin oppinut jo sen, mutta unohdin, ettei kamerakaan kovin intohimoisesti rakasta suolapärskeitä tai ilman suolaisia mikropisaroita. Eh.

Ensimmäisen parin, kohdalle vyöryvän aallonliepeen kanssa aivot harkitsivat jo perääntymistä, mutta kroppa kaikkine
Vasten aurinkoa otettu kuva rantavedestä 6.1.2017
kiloineen jäi miettimään, kunnes oli liian myöhäistä. Loiskis, kuin märkä kokovartalopusu. Kiitos. Kun kamerasta loppui akku, niin hetken aikaa siinä vielä istua köllöttelin kasvot aurinkoa päin. Jotenkin kummassa se aurinko katosi, ja tilalle ilmaantui violetinsiniharmaa pilvi. Aaltoja oli silti kiva katsella. Alkoi tuulla kylmästi, ja jostakin muistin sopukasta ponnahti pintaan ajatus, että kohta muuten sataa, ja kovaa. Oli ihan turha yrittää nousta ylös sieltä aikuisen-tyylikkäästi, sillä rannalta poistuessani muistutin kai isoa pikkulasta kurahousuissaan. Siinä hiekalla taapertaessani kaivoin vielä taskustani pienehkön muovipussin, ja litran verran rantahiekkaa lähti mukaan. Tuli mieleen ne tuhannet kilot kiviä, joita lentoasemien turvatarkastajat adoptoivat maasta poistuvilta lomalaisilta, pääasiassa naisilta, ja mietin, että pitäisikö minunkin potea jotenkin huonoa omaatuntoa, kun kannan rannalta hiekkaa pois. Ja Pöh. Hiekka on nyt minikasvihuoneessa, niin kuin basilikan siemenetkin, kurahousut pyykkikoneessa ja minä koneella. Ilta on siis taas ihan balanssissa.

 Tuo viimeinen kuva... kerropa, mikä siinä on hassusti, mikä ei ole ihan sitä miltä ensin näyttää. Vastaan huomisessa tekstissä kysymykseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Vain blogin jäsenet voivat kommentoida, ja vihaviesteistä, rasismista, uhkailusta tms. ilmoitetaan automaattisesti poliisille, profiilin omistajan kotimaasta riippumatta. Rasistit voivat kokoontua vaikkapa Siperiaan tai Saharaan leikkimään leikkejään keskenään. Kunnolliset, suoraselkäiset ja älykkäät, tunteellisetkin kommentit otetaan ilolla vastaan.

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.