torstai 19. tammikuuta 2017

Kevätpuroja

Espanjan ja Turkin ilmaston osalta "osat ovat vaihtuneet". Meillä täällä on ollut tänäänkin kaunis, aurinkoinen
Alanyan iltataivas 19.1.2017
kevätpäivä, keväisine lämpötiloineen. Oli jo lähellä, ettenkö siivoa koko asuntoa auringonvalon inspiroimana, ja siksi, kun se ihanan kirkas valo näytti kaunistelematta siivoamisen tarpeen 😊. Vaan mikäs siinä, tyynen rauhallisesti istuin alas njatuoliini, käperryin peiton sisään lämpimään, ja odotin, että siivousinspiraatio menee ohi. Menihän se. Sen jälkeen vaan siirsin nojatuolin auringonvaloon, parvekkeen ovi hieman raolleen, ja työstin erään keskeneräisen villapaitaprojektin loppuun asti. Välillä haaveilin tanssitunneille lähtemisestä, ja juuri kun olin lähdössä, tuli viesti, että opettajilla on parin viikon loma, joten meilläkään ei ole tunteja kahteen viikkoon, on loma. Wau, minullakin on loma.

Varma kevään merkki on myös se, että naapuruston rouvat huutelevat talosta toiseen niin, että koko seutukunta raikaa. Samassa pihapiirissä kanat juoksentelevat pitkin pihamaita, käyvät välillä autotielläkin, ja lennähtävät toisinaan viereisen talon ensimmäisille parvekkeillekin katselemaan maailmaa vähän korkeammasta vinkkelistä. Kukko kailottaa ja yrittää pitää laumaansa koossa, tai, no, mikä liekään laulunsa syy, en ole kysynyt. Toisessa naapuritalossa, ylimmällä parvekkeella, pestään mattoja vesiletkun ja harjojen kanssa. Katsoin ihan kahteen kertaan, että varmasti näin oikein. Jep, siellä on käynnissä mattojen pesu. Vettä tulee alemmille parvekkeille pienen tuulen mukana lotisemalla. Niin, ja se pesuaine ja kaikki muukin niistä matoista tulee sen veden mukana... Mitäköhän alempien parvekkeiden asukkaat tykkäävät? Ei ehkä ollut naapuruussuhteita parantava eikä ihan loppuun asti ajateltu matonpesupaikka.

Tuosta kuvasta tuli jostain syystä mieleen, että äidin hautajaisista on nyt 27 vuotta. On äärettömän vaikea kuvitella, että hän olisi jakanut kaiken tämän, mitä on tapahtunut, tai edes tullut tietämään murto-osaakaan näistä asioista, oli hän niin vanhoillinen. Vaan oli mitä hyvänsä, äiti on äiti, ja ilman äidin osuutta elämääni minä en olisi minä. En minä omille lapsillenikaan mikään toiveäiti ole, todennäköisesti aika kaukana siitä, mutta olen ainakin onnistunut korjaamaan joitakin sellaisia käyttäytymismalleja, joita omassa ydinperheessä olisi tarvinnut muuttaa. Elämä on.

Se seuraileva, sekä hallitsemaan ja omistamaan pyrkivä äijänketale on ollut haasteellinen karistettava. On lähestulkoon sama, kuinka kauan olen ollut tai en ole ollut jonkun kanssa paisuhteessa, olen silti äärimmäisen varovainen ja hitaasti etenevä. Tuokaan ei ole koskaan meillä käynyt, eikä talomme turvajärjestelyistä johtuen edes pääsisi sisälle ilman minun hyväksyntääni. Nyt olin äärettömän hyvilläni siitä, että vuokrasopimuksen ehdoista johtuen kukaan mies ei voi tulle meille, ellei kyseessä ole aviomieheni. Ja niin hullu minä en koskaan ole, että avioituisin, ajattelen taas tämänkin jälkeen. Onneksi puhelimissa ja kaikissa on jo nykyään estot niin, ettei ne sen puhelut tms tule läpi. Tänään puhelin alkoi kuitenkin jostain syystä päästää sen viestejä läpi, ja kun se tajusi sen, niin niitä tulikin sitten heti perää perää vaikka kuinka monta, ihan liikaa. Jouduin käyttämään sitä ainoaa pelotetta, joka näille tepsii, eli poliisia. Kerroin, että viestit ovat tallessa, ja jos yksikin viesti vielä tulee, niin vien ne poliisille, ja kerron tilanteesta. Ja tietenkään se ei sitä ymmärtänyt, vaan laittoi sen yhden viestin, muttei onneksi enempää. Seuraavaksi, äärimmäisessä tarpeessa käyttöön otettava keino on se, että menen sen marketin ovelle "käyttäytymään huonosti". Toivottavasti niin alas ei tarvitse vajota.

Vajoamisesta mutaan vajonneeseen autoon... Eilen, kun olin lähdössä kohti bussipysäkkiä, pysähtyi tien viereen
Kevätpuroja
kohdalle älyttömän iso, vihreä ja kuraroiskeinen maasturi tummennettuine ikkunoineen. Ehdin jo naurahtaa, että mihinkäs minua nyt noudetaan, kun tunnistin kuskin. Eräs tuttava oli vaihtanut autoa, ja halusi välttämättä viedä minut sillä bussipysäkille 500 m päähän, samalla kun itse oli menossa vuorille. Korkeaan maasturiin kömpelösti kavutessani mietin entistä nuoruutta ja kadotettua lihasvoimaa kaipausta tuntien. Etupenkillä istuessa tuli ihan oma entinen Chevrolet Chevy Vani mieleen. Ihan yhtä korkealla istuttiin, ja ärhäkkä diesel jyrisi alla. Kuitenkin kaikella kunnioituksella kyseistä, hienoa autoa kohtaan, Chevyssä oli paljon paremmat jyrinät, kunnon kumea diesel, ja todennäköisesti jopa isompi kone, heh. Chevyssä oli sitä jotain, mutta silti tuo maasturi oli ihan huippu, ison pojan leikkikalu. Kyllä minäkin tuollaisella tykkäisin ajella maastoteillä... Enkä tietenkään malttanut olla härnäämättä kuskia off-roadeista. Sitten, kun päästään bussipysäkin kohdalle, niin hän katsoo vaan, että bussi tulee, ja hirveällä tööttäämisellä pysäyttää sen bussin, samalla kun minä kapuan autosta alas, ja yritän selittää, että en millään haluaisi tuohon bussiin, vaan ihan toiseen. Koskapa bussikuski kuuliaisesti pysähtyi, niin koin, etten voi olla menemättä tuolla kyseisellä bussilla, vaikkakin se meni ihan väärään paikkaan. Katselin siis maisemia, ja vaihdoin aikanaan siihen oikeaan bussiin. Onneksi oli aikaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Vain blogin jäsenet voivat kommentoida, ja vihaviesteistä, rasismista, uhkailusta tms. ilmoitetaan automaattisesti poliisille, profiilin omistajan kotimaasta riippumatta. Rasistit voivat kokoontua vaikkapa Siperiaan tai Saharaan leikkimään leikkejään keskenään. Kunnolliset, suoraselkäiset ja älykkäät, tunteellisetkin kommentit otetaan ilolla vastaan.

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.