lauantai 7. tammikuuta 2017

Lauantaita

Alanyan aamumaisema 7.1.2017
Siitä eilisestä kuvasta ensin pari sanaa. Kysyin, että mikä on hassusti, mikä ei ole ihan sitä, miltä ensin näyttää... no, se kuva on ylösalaisin. Olin jo poistamassa sitä, kun vahingossa klikkasin "käännä", ja kun jatkoin leikkimistä, niin totesin, että ylösalaisin käännettynä se kuva toimi paljon paremmin kuin oikein päin. Vähän niin kuin Muumipapan taulu.

Tuo viereinen kuva taas kertoo tämän aamun maisemat. "Reippaana" raahasin itseni keittiöön aamupalan valmisteluihin, kun en enää saanut nukuttua salamoinnin ja ukkosen jyrinän suomien ääniefektien takia. Jäi siinä naapurin mammakin toiseksi, vaikka hän onkin nyt ostanut uudet korkokengät, joissa on ilmeisesti metallinen kantalappu. Herramujee sitä kopinaa, mikä lähtee mamman sirosti tepsutellessa asuntonsa keraamisilla laatoilla ja porraskäytävän marmorirappusilla. Sitten kun hän poistuu ulko-ovesta ulos, niin meille lakkaa kuulumasta. Vaan kuuluu se muillekin, katsotaan kenen kärsivällisyys ensimmäisenä katkeaa :)) . Se en tässä asiassa ole minä.

Niin vaan jossain vaiheessa päivää löysin itseni parvekkeelta nauttimasta auringonpaisteen lämmöstä ja ihanuudesta. Siinä sivussa ruokin ruusut, eli lorauttelin hieman lannoitetta niille kukkijoille. Vaan olipa auringonpaiste niin ihanan tuntuinen ja lämpöinen, että päätin lähteä taas rannalle, suolahoitoon. Keuhkot meinaa hiukan rohista, enkä ole kysellyt että miksi, mutta näkyi meri vaahtoavan niin voimallisesti Kale-kukkulan reunoja vasten, että rannalla olisi mitä todennäköisimmin isot aallot ja tarjolla luontaista suolahoitoa.

Kleopatraranta. Vesi tuli ylös rantatuolien paikalle asti. 7.1.2017
Ehdin istua bussissa vain yhden tai kaksi pysäkinväliä, kun jostain näkökentän laidalta pyrki tajuntaani hieman
erikoisemmat Adidaksen juoksukengät. Rekisteröin vain sen, että kenkien yläpuolella on harmaat, suorat housut, ja joku vanhempi mies. Saattaa hän olla omaakin ikäluokkaa, en vaan millään näe itseäni vielä "vanhempana naisena". Se määritelmä on varattu ajalle "20 vuotta myöhemmin". Kun ostin nykyisiä juoksuenkiäni, niin myyjä suositteli juuri samanlaisia, kuin mitä tuolla miehellä oli, mutta en halunnut niitä. Bussista jäin pois Sevket Tokuksella, ja kävelin Atatürk-kadulle. Puolisen tuntia myöhemmin kadulla kävellessä huomasin eräästä vaateliikkeestä ulos kadulle tullessani, että vieressäni oli taas samanlaiset lenkkarit. Hassua. Tuon värisiä ei moni tykkää pitää, eikä hintakaan ole ihan pieni. Mutta kas, tälläkin on harmaat, suorat housut, ja saman tyylinen vartalo kuin bussissa olleella, ja profiili muutenkin on samanlainen, sekä ikä. Tuijottaessani mies kääntyi poispäin, ja otti muutaman askeleen sinne minne nenänsä näytti.

Kuljin edelleen Atatürk-kadulla. Tosi monen liikkeen ikkunassa eri puolilla kaupunkia on isot tekstit: Lopetamme, alennusmyynti. Yllättäen ohitustien varrella myös pari isompaa huonekalukauppaa oli nyt vuodenvaihteessa kadonnut, lopettanut. Samoin monia uusia on ilmestynyt erityisesti keskikaupungille. Nyt on firmojen vaihtuvuus suurta. Jatkoin kulkuani ja näyteikkunaostoksia aurinkoisella Atatürk-kadulla. Pitkä villapaita olisi ostoslistalla, mutta ei löytynyt mieleisen väristä ja sopivan kokoista. Kaikki ne "menetelee"-puserot olivat pieniä. Olin jo kääntymässä Villa Okanin kohdalta takaisin Sevket Tokuksen suuntaan, kun silmäkulmastani näin liikennevaloihin pysähtyessäni taas ne lenkkarit, ja sen saman miehen. Vaivaantuneen oloisena hän kääntyi nopeasti poispäin. Olin käynyt niin monissa liikkeissä, ja tehnyt luontaisesti paljon mutkia matkaan, niin että ei tuo äijä taatusti ollut sattumalta samalla reitillä kuin minä. Varjo on taas mukana, en vain tiedä miltä taholta tällä kertaa. No, siinäpähän seuraa, jos siitä kerran on jotain iloa. Otanpa sitten hieman pitemmän kävelylenkin tänään, niin tulee hänellekin ne lenkkarit tarpeeseen, jos meinaa pysyä perässä.

Alanya, Ehl-i Künefe restorant. Ihanaa herkkua. 7.1.2017
Sevket Tokukselle, Baskent sairaalasta hieman itään päin on vuoden alussa avattu Ehl-i Künefe -niminen herkuttelupaikka. Olin suunnitellut, että käyn tutustumassa siihen, koska heidän Menunsa on minulle lähes 100% tuntematon. Kun katson ja luen herkkutarjontaa, niin en tiedä enkä tunne niistä mitään muuta kuin vuohenmaitojäätelön siellä viimeisellä sivulla. Tarjoilija suosittelee minulle jotain, jonka nimessä on sana special, erikoinen. Jääräpäisesti pyydän toista annosta, joka näyttää kuvassa hyvältä. Sen jälkeen kokki tulee siihen, ja puuttuu puheeseen. "Jos et näistä mitään tunne, niin se on kuule niin, että minä teen sinulle tuon speciaaliannoksen, niin tiedät sen jälkeen ainakin mikä on suurta herkkua". Eihän siinä voinut kuin nauraa ja myöntyä. Eteeni tuli tuo viereisessä kuvassa näkyvä künefe-annos, speciaali-jotakin. Ja oli todella hyvää. Siis suorastaan harmittavan hyvää, juuri sellaista, jolle olen perso... niin että tuo paikka on sitten niitä painonhallinnan kannalta vaaralliseksi luokiteltuja paikkoja. Auh.

Hetki ennen roiskahdusta, suolahuurteinen linssi jo nyt. 7.1.2017
Tuosta jatkoin ripein askelin kohti Kleopatrarantaa, sillä suola-annos oli vielä hengittelemättä. Ei pettänyt ranta tälläkään kertaa. Aivan ihana luonnonvoimien näytelmä oli siellä menossa. Silmälasit tajusin tallettaa laukkuun ja puistossa, sillä merestä noussutta suolapölyä tuli kovn tuulen mukana sinne asti. Kamera sen sijaan... sai taas tehoannoksen. Yhdessä vaiheessa sai ihan suolavesihuuhtelunkin, pärskeitten lisäksi. Toivottavasti toimii vielä huomenna. Ja muutaman kuvan otin merivetisellä linssillä, ennen kuin tajusin, että linssikin kaipaa huoltotoimia. En olisi millään malttanut lähteä pois, mutta aurinko laski ja pimeys ja kylmyys alkoi vallata alaa.

Samalla kun poistuin, niin eräs rantaravintolassa työskentelevä mies tuli tervehtimään epämukavan tuttavallisesti. Olisinkohan keskustellut hänen kanssaan noin viisi minuuttia, kun imelyys vaihtui vielä enemmäksi liialliseksi tuttavallisuudeksi. Heppu ajatteli, että hän voi tuosta noin vaan halata, ja hämmentyi, kun tuli torjutuksi. Kysyin, että halaatko sinä kaikkia tuossa kadulla tapaamiasi turkkilaisia naisia samalla tavalla. "No en tietenkään! Eihän nyt turkkilaisia naisia voi tuosta noin vaan halata." Mutta ajattelet siis, että koska minä olen suomalainen, niin voit tulla suoran iholle, pyytää minut suoraan huoneeseesi, niin kuin pyysit, ja hetken päästä olisit varmaan pussailemassa. "Ei kun käydään ostamassa kanaa ja syödään ensin, minä tarjoan." Syöhän poika kanasi ihan ilman minua, ja opettele käyttäytymään. "Mutta kun tänne tulevat suomalaiset  naiset tykkäävät siitä, että niitä halataan ja pussaillaan..." En enää kuullut miten tarina jatkui, kun olin jo matkalla bussipysäkille.
Pelastusvälineet. Kleopatraranta 7.1.2017

Jäi vaan jonnekin taka-ajatuksiin sen miehen sanat, samanlaiset, kuin mitä on tullut kuultua aika monelta mieheltä aiemminkin. Niistä tulee väistämättä mieleen, että suomalaiset naiset ovat noissa rantaravintoloissa ja rannoilla omalla käyttäytymisellään opettaneet miehet siihen, että suomalainen nainen tykkää siitä, kun sille puhutaan mukavia höpöjä, kosketellaan, halataan, käydään syömässä jotakin, pussaillaan ja mitä sitten lieneekään sen jälkeen. Ja kaikki ensitapaamisella ja hyvin nopeaan tahtiin, riippumatta siitä, onko nainen kihla- tai vihkisormukset sormessa vai ei. Tämänkin miehen ajatusmaailmassa turkkilainen nainen on se, jota kunnioitetaan, ja suomalainen on sopiva ja halukas seksileluksi, kun ne nyt vaan ovat sellaisia, ja itsekin haluavat sitä heti. Uff ya. Tässä asiassa on parin vuoden aikana tapahtunut asennemuutosta, suomalaisten  naisten kannalta nolompaan suuntaan. En tiedä, miten deittailu nykyään Suomessa menee, mutta en usko, että keskiverto nainen menee vieraan miehen mukaan ja sänkyyn tunti pari ensitapaamisen jälkeen. Juu, tiedän, että sellaisiakin on paljon, mutta en vaan usko, että he ovat enemmistö. Kyllä ne ovat vielä se äänekkäämpi, kännäävä vähemmistö.

Alanya, Kleopatraranta ja aaltojen ihailijoita 7.1.2017
Ja kun ei nyt ihan tuollaiseenkaan voi lopettaa, niin kerron tähän yhden uutisen uusimmasta tapahtumasta. Toimikunta on kokoontunut, ja päättänyt, että 14.-21.4.2017 järjestetään ensimmäiset, kansainväliset jooga- ja hyvinvointimessut Alanyassa. Tällaista on siis tulossa, ja onpa sopivan hyvää aikaan :)) . LInkki lehtiuutiseen (Alanyapostasi) on tässä. Ilmeisesti Kesän alkamisen juhla on myös joskus maalis-huhtikuulla, ja Turismifestivaalit toukokuussa. Luvassa on siis yhtä sun toista kivaa tällekin keväälle. Talvea ei ole jäljellä enää kovinkaan pitkästi. Ennen kuin huomaammekaan, on jo tammikuun loppu, pian helmikuun loppu, ja maaliskuu on jo kevättä, ihan sitä itseään. Niin, että oikeastaan on jo kevät...

Rannalta poistuessani oli taas jokseenkin kakaramainen olo. Bootsimaiset nilkkurit olivat läpimärät ja kuraiset, sukatkin suolavedessä. Farkkujen lahkeet olivat kivasti etupuolelta puolisääreen märät ja roiskeiset. Illan hämärtyessä ilma viilenee tosi nopeasti, ja kieltämättä lämmin henkilöauto olisi houkuttava kulkupeli. Bussin numerokylttiä tiiraillessani totesin, että silmälasit ovat sittenkin saaneet oman suolahuuruannoksensa, ja merisuola maistuu myös huulilta. Arvaukseni bussin suhteen osui kuitenkin oikeaan, sillä pääsin pysäyttämälläni bussilla kotiin saakka. Lämmin suklaamannapuuro odotti hellalla, ja taas oli herkuttelun vuoro. Suolaista kaipaa elimistö juuri nyt, kellonajasta riippumatta. Kuuluu naapurikin kolistelevan keittiössä, joten äänimaailmallisesti liityn seuraan.

LIsätty myöhemmin:
Onneksi menin Kleopatrarannalle. Toisella puolen, Keykubat-rannalla, oli iso merieläin kuolleena rannalla. Paikallislehden uutiseen tästä linkistä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Vain blogin jäsenet voivat kommentoida, ja vihaviesteistä, rasismista, uhkailusta tms. ilmoitetaan automaattisesti poliisille, profiilin omistajan kotimaasta riippumatta. Rasistit voivat kokoontua vaikkapa Siperiaan tai Saharaan leikkimään leikkejään keskenään. Kunnolliset, suoraselkäiset ja älykkäät, tunteellisetkin kommentit otetaan ilolla vastaan.

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.