Yhtä kirjava j aaurinkoinen, kuin monen tunnemaailma. |
Joillekin suomalaisille tuo sanapari vastaa kirosanaa. Kaikkein suurimpana erona suomalaisen ja turkkilaisen kulttuurin kohdalla koen juuri tunteiden näyttämisen. Siksi siitä puhutaan muutama sana nyt.
Itsekin olen kasvanut lapsuuteni kodissa, jossa tunteita ei näytetty, jollei lasketa sitä, kun kuuntelin oven raosta isän ja parin tuttavamiehen ryyppyillan itkijäisiä. Eräs miehistä alkoi aina humalassa itkeä. Aina. Naurunkin muistan niistä illoista, mutta se oli jotenkin surullista naurua, ainakin sivusta seuranneen lapsen mielestä. Tähän perään kirjoitin pitkästi tekstiä, mutta ei se tähän sopinut; oli liian "jotain". Niin, suru, kateus, viha ja pelko, niitä sai näyttää kun oli tyttö, mutta poika ei saanut näyttää edes surua eikä pelkoa. Ankeaa. Ja älyttömän surullista. Eikä se ollut pelkästään meidän talomme, tai kulmakuntamme tai paikkakuntamme tapa, vaan jossakin mittakaavassa laajempikin tapa.
Silloin, kun aloitin opiskelut Tampereella, niin vastaani tuli aivan uusi maailma monenlaisine tunteineen ja vivahteineen. Juuri, kun opin tunnetavoille, niin tulin menneeksi naimisiin Keski-Pohjalaisen miehen kanssa, ja se muutti taas kaiken. Vain kateus, viha ja pelko olivat taloudessa näytettävät tunteet, ja pelkokin vain naisille. Aikaa oli kulunut yli 20v ja silti tilanne oli tuo. Niinhän siinä kävi, että en enää sopeutunut tunteettomaan elämään, kun kerran tuntemisen makuun olin päässyt. Nyt tiesin mitä kaivata. Tiesin, mitä puuttui, ja mitä en voisi saada, jos jäisin.
Eron jälkeen oli ihana kasvattaa kahta tuntevaa lasta, ja kasvattaa heitäkin näkemään ja kokemaan tunteita, suhtautumaan niihin luonnollisella tavalla. Niin, kunnes alakoulussa opettaja huomautti minulle, että lapsesi eläytyy videoihin joita katsomme, hän itkee ja nauraa yms. Niin, että mikähän tässä nyt on ongelma? Olisi pitänyt katsoa videoita niin kuin muutkin, täysin hiljaa ja ilman näkyviä reaktioita. Voi JumalAuta, siis oikeasti, auta tätä yhteiskuntaa. Elettiin kuitenkin jo vuotta 2003 tai 2004, ja kokenut alakoulun opettaja ohjeistaa minua äitinä siihen, että lapsen tunteet eivät saa näkyä koulussa.
Alanya, Damlatas, 1.1.2017 |
Suomessakin on jo onneksi tunneilmaisultaa terveitä perheitä, joissa nuo vanhat perinteet eivät enää toistu. SIlti esim. tiettyjen uskonnollisten ryhmittymien sisällä, sekä alkoholisti- ja väkivaltaperheissä ongelmaa on edelleen.
Turkissa tunteet ilmaistaan paljon avoimemmin. Muutamien idästä tulleiden tuttavien perheissä näen täälläkin, kuinka isät kieltävät esim. poikalapsiltaan surun ilmaisemisen, mutta enemmistö tutuista perheistä ei toimi näin. Suomalaiset voisivat oppia avoimempaa tunneilmaisukulttuuria monelta muultakin maalta, ja erityisesti myös Turkista. Ihminen on tuntevaksi tehty, eikä se ole Luojalta mikään virhe, vaan viimeisen päälle hyvin suunniteltu teko. TUnteettomat ovat koneita tai terapian tarpeessa olevia ihmisiä. Tunteva ihminen on Ihminen, jolla on mahdollisuus olla onnellinen.
4.1.2017 lisätty linkki, joka osuu aikalailla samaan teemaan, tunteisiin.
huffingtonpost.com/entry/artists-sensitive-creative_us
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Vain blogin jäsenet voivat kommentoida, ja vihaviesteistä, rasismista, uhkailusta tms. ilmoitetaan automaattisesti poliisille, profiilin omistajan kotimaasta riippumatta. Kunnolliset, suoraselkäiset ja tunteellisetkin kommentit otetaan ilolla vastaan, aidoilta ihmisiltä.
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.