keskiviikko 11. tammikuuta 2017

Pää kuin painekattila

Kleopatrarantakaan ei ole samanlainen kuin 4 kk sitten. 11.1.2017
Voit aivan hyvin tuomita minut menneisyyteni perusteella, jos haluat, mutta olet myöhässä, sillä en ole siellä
menneisydessä enää, en ole enää se sama ihminen. Kukaan ei ole enää sama ihminen kuin vuosi tai pari vuotta sitten, vaikka kuinka kuvittelisi tai niin haluaisi. Me jokainen muutumme koko ajan.

Tällaisissa mietteissä kirjoitan tätä, samalla kun taas oksettaa. Jo ekana päivänä piti tehdä sairaalareissu, joka ei mennyt ihan kauniin kaavan mukaan. En jaksa uusiksi selittää, joten lainaan kavereille laitetusta päivityksestäni suoraan tämän
  • On ollut taas yllätysten vuorokausi. Aamuyöstä kun herää selällään omaan oksennukseensa, jatkaa tätä voimakasta, norovirusmaista tyhjennystä kerta toisensa jälkeen, kunnes iskee järkyttävä päänsärky, ja pohtii "antien" välissä uskaltautuuko sairaalaan taksilla vai ampparilla, kun on tilanteessa, jossa on tarkastettava, että posahtiko päästä kenties verisuoni, niin pelkkä uuden aivovaltimoleikkauksen ajattelu saa toivomaan, että ainakin tuo kova päänsärky loppuisi pian. Ampparin väki ei sitten kiinnittänyt minua petiin, ja kuski ajoi kovaa. Sain suoneen joitakin lääkeitä, enkä tiedä mitä ne olivat, kun nimet oli eri kuin Suomessa, mutta "ulosanti" pysähtyi molemmin puolin, ja pamahti päälle alleginen reaktio. Sairaalalla neurokirurgi katsoi vain, että ulkomainen potilas, ja oletti, että minulla on europpalainen vakuutus (joka korvaa kaiken mahdollisen, tarpeellisen ja tarpeettomankin). VAsta viiden tunnin sairaalassa olon jälkeen hoitaja huomaa, että hups, mullahan on turkkilainen vakuutus, joka ei kata paljon mitään, jossa on omavastuu, ja ennen kaikkea se ei kata suurinta menoerää, eli pään CT-kuvaa. Se jää siis itse maksettavaksi. Ensiksi sanoivat hinnaksi 8.000€, ja verenpaineeni nousi niin, että tuli ihan punakin lakananvalkeille poskille. Samalla kun mietin, että mitä siihen vastaan, niin sanoivat, että olkoon, 2,500€, ja kysyivät, että paljonko minulla on rahaa (sillä ilman, että maksan kaikki maksut heti, en pääse sairaalasta ulos, ja uusi vuorokausi maksaa 1.200 €, eikä vakuutus kata niitä). Tuohan on lääkärin ja sairaalan moka, ei kukaan kysynyt minulta, haluanko sitä vai en, ja haluank omaksaa sen erikseen vai en -kommenttini jälkeen hinta alkoi tippua, ja lopulta maksoin päänCT:stä ja sen hyvästä palautteesta 150 €. Lopputulemana dg: virusmahatauti, joka laukaisi migreenin. Koti haisee oksennukselle, niin kuin kai asukkikin, eikä siivousintoisia ole näkynyt. Hengissä, mutta perusteellisesti väsynyt.
Eli ei onneksi ollut aivovaltimon pullistuma tai repeämä, sillä avh.epäilyn poissulkemisen vuoksi tuo reissu piti tehdä, niin kuin on
Meri on syönyt rannalta tonneittain hiekkaa. Kallio näkyy. 11.1.2017
ohjeistettu. Tuohon ei kuitenkaan loppunut haasteet. Lääketokkura, nestehukka ja energiavaje, sekä 38C-39C välillä liikkuva lämpö olivat kotiintuomisina saman päivän iltana. Yö oli kovakuumeinen, mutta ilmeisesti keskushermostoon vaikuttavien,  oksennusta hillitsevien lääkkeitten ansiosta oksennukseton. Eilisen päivän yritin jo jaksaa istua, mutta edelleenkään en uskaltanut syödä, kun ei ollut nälkä, eikä tuntunut siltä, että pitäisi syödä. Sain juotua kolmisen litraa teetä, mikä ei ihan kata tarvetta kuume huomioiden, mutta enempää ei mennyt alas. JA tänään iltapäivällä päätin käydä kaupungilla syömässä, tuttavan ruokapaikassa, koska en jaksa laittaa ruokaa kotona, enkä uskalla syödä sitä ainoata helppoa, eli jogurttiakaan juuri nyt. Bussipysäkille pääsin ihan ok, mutta hetken seisomisen jälkeen musteni silmissä pariin otteeseen, eikä ollut mahdollisuutta istua. Ruoka, jota tuttava toi eteeni, oli hyvää perusruokaa, mutta jo pelkkä ajatuskin syömisestä oli vastenmielinen. Mietin vain, että tältäköhän anorektikosta tuntuu? Ja tästä olisi helppo aloittaa anorektikon ura. Siis ihan idiootteja ajatuksia, mutta olo oli sen kaltainen. Kun sain syötyä lastenannoksesta puolet, niin päätin istua hetken Kleopatrarannalla, että jaksan matkustaa takaisin kotiin.

Ajatus oli siis istua tuolla kauniilla merenrannalla vaikkapa puolisen tuntia, ja rentoutua ja kerätä voimia. (Melkomontarumaasanaa)! Ehdin olla paikallani rannalla enintään 2 minuuttia, kun poliisin näköinen mies, normaaleissa arkivaatteissa tosin, tulee kyselemään kaikenlaista. Kysymykset olivat aivan liian tarkkoja ollakseen pelkkää sattumaa. Aivan liian tarkkoja. Ja hän oli taitava kyselijä. Jäätävyys ja etäisyys sekä omaan rauhaani uppoutuminen saivat kuitenkin tämän ex-konyalaiseksi ja kristityksi itsensä esitelleen miehen lopulta luovuttamaan ja poistumaan. Olin päättänyt jo paljon aiemmin. 2015, etten sano enää kenellekään "painu helvettiin"-sanoja, vaikka ne tunnenkin, koska se on tässä(kin) kulttuurissa erittäin pahasti sanottu. Ne olivat kuitenkin tulla ulos, sillä edellinen kun lähti, niin minuutin sisällä tuli toinen, metallinpaljastimen kanssa.

Tämä toinen tyyppi siis harrastaa metallinpaljastimen kanssa rantahiekan tutkimista, ja kaivoi taskustaan kourallisen tavaroita, joita oli ottanut talteen tämän päivän löydöistä. Hän esittelli itsensä valtion työlupaviranomaiseksi, tosin nyt jo eläkkeellä olevaksi, kunhan oli ensin kysellyt paljolti samoja kuin edellinenkin mies (työskentelystä, asumisesta, kansallisuudesta, nimestä, kuka kanssani asuu, mistä rahani tulee ja miksi olen täällä) +&%*. HUomaa, että olen edelleen tosi väsynyt, sillä vaikka en enää sanokaan ääneen, niin ehdin kuitenkin ajatella monta kirosanaa. Tuosta eläkeläis-työlupaviranomaisesta minut pelasti joku hänen tuttavansa, joka viittoili hänelle kadun reunasta. Mies sanoi, että odota, hän palaa kohta, Juu, odotin pari minuuttia, ja kävelin Migrokseen "ruokaostoksille".

Tarkoitus oli tehdä ruokaostokset, koska kotona ei ole juurikaan mitään helposti laitettavaa ruokaa, enkä jaksa nyt
Vesi on korkealla, ja suojautua yritetään. 11.1.2017
väntää mitään tunnin keittämisen vaativaa linssikeittoa tai vastaavaa. Kun pääsin kaupasta bussiin, niin tajusin samalla, että kassissa on VAIN karkkipussi, teetä ja vehnäjauhoja. Taas pullahti sivistyssanalitania mieleen. Mutta en jäänyt bussista pois, sillä istuin juuri siinä bussissa, jolla pääsen kotioven viereen, ja voin pahoin. Mikäs sen mukavampaa, kuin alkaa oksennella täpötäydessä bussissa -käväisi vaan mielessä tuollainen ajatus, siinä samalla, kun keskityin hengittelemään rauhallisesti, ja pitämään mahan sisällön mahassa. Vaan eihän siinä auttanut, kuin uusi lääkärin kontaktointi, koska käskivät palata, jos oksentelukin palaa. TArkentui myös dg -mitä todennäköisimmin influenssa, joka laukaisi alussa migreenikohtauksen, ja johon liittyy myös tulehdus korvan tasapainosysteemissä. Ja tuo oksentelu ja ripulointikin kuulemma on ollut joillakin osa tätä tämänvuotista kovaa influenssaa. Dg muuttuu sitä mukaan kuin lääkärikin vaihtuu, ja moni asia nähdään erillisenä, vaikka en ihan aina ole samaa mieltä, no, en lääkäri olekaan. Silti karsisin dg:a. Tämä on toinen tai kolmas  täällä Alanyassa sairastettu influenssa kaikkien näiden vuosien aikana, jollen jotakin unohda, ja ne ovat alkaneet samalla tavalla. Eikä minulla tietenkään ole mitään influenssarokotetta, vaikka riskiryhmään kuulunkin. Enkä ota jatkossakaan. Pahimmat tunnit tuntui siltä, että siihen saattaa jopa uuvahtaa ja menehtyä, mutta sen jälkeen tiesin jo, että ei ole vielä minun aikani. Nyt ollaan jo hyvästikin voiton puollla, tosin loppuviikko menee toipuessa.

Eilisen lepäsin kyllä tunnollisesti. Mihinkään kirjoitusprojekteihinkaan en koskenut, enkä ottanut stressiä mistään, niin kuin en yleensäkään enää nykyään.  Istuin ja puoliksi kai nukuinkin välillä, ja katsoin neljä ensimmäistä tuotantokautta lempparisarjastani Aşk ve Mavı.  Ja kohta, kun olen tämän raapustanut, niin sama linja jatkuu. Ainakin yhden kauden verran romanttista draamaa Kappadokiassa, iltateet ja unille. Kun kerran on oksettava olo, eikä elimistö halua ruokaa, niin ei väkisin. Nälkä tulee vielä josku, syön sitten. Tosin huomenna tai viimeistään ylihuomenna tuttava tulee kontrollikäynnille, ja aikoi käyttää kaupassa ja viedä syömään jonnekin.

Mutta ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin. Tänään, ennen keskustaan lähtöä, vedin ylleni ne tavalliset farkut, todeten, että eihän näitä voi enää pitää, kun näyttävät jalassa tältä. Hetken mielijohteesta testasin Tavoitehousuni, jotka ovat odottaneet kaapissa 12/2014 tapahtumista asti käyttämättöminä. Ne ovat odottaneet sitä, että saan pudottettua leikkausprojektin aikana tulleen 20 kg painoa. Ja nyt ne housut mahtuivat jalkaan, tosin eivät ihan vielä olleet mukavat, mutta tuosta hyvästä hymyilyttää ainakin pari päivää. Ei ole enää tavoite kaukana. Ah yaa!

Mitäs Alanyassa:
  • Nyt on harva se päivä uutisoitu laittomien työntekijöiden karkotuksista, milloin minkäkin alan yrityksistä. VAltion ja
    Jotkut paljasjalkaiset lenkillä. 11.1.2017
    kansalaisten näkökulmasta harmaa talous on lopulta aina huono juttu, joten hyvä, että asiaan tulee tiukennusta ja yhtenäinen linja. 
  • Turkin ensimmäinen päihdehoitoon erikoistunut klinikka perustettiin Alanyaan, ja hyvä, että perustettiin. Hatunnosto.
  • Satamassa mitattiin parhaimmillaan 6 metriset aallot,joista osa meni Rihtim-ravintolan ikkunoista ravintolaan sisälle, kutsumatta, kun vauhdittajina oli tuulta 106 km/h. Kotonakin tuntui, että olohuoneen iso lasiovi tulee tuulen voimasta sisälle, kun tuuli pahimmillaan oikein painatti ja ujelsi täälläkin, mutta meillä ei onneksi ole hajonnut mitään, enkä edelleenkään tiedä, mitä parvekkeelta puuttuu, joten se ei kai ollut mitään tärkeää. Lehtiuutinen löytyy täältä
  •  Vuorilla, tuossa lähellä, on lunta todella runsaasti, ja aurauskalusto tekee 24/7 töitä, ja osa pohjoisen alueen kouluista on lumen ja kylmyyden vuoksi tauolla pahimpina päivinä, ja osa teistä on suljettuna.
  • Odotan innolla talviurheilukeskuksen valmistumista tänne, lähivuosina, sillä lunta ainakin piisaa, ja pikkupakkasia tuolla vuoriston ylärinteillä.
Vältelkäähän influenssaa, missä sitten olettekin, ja nautiskelkaa elämästä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Vain blogin jäsenet voivat kommentoida, ja vihaviesteistä, rasismista, uhkailusta tms. ilmoitetaan automaattisesti poliisille, profiilin omistajan kotimaasta riippumatta. Kunnolliset, suoraselkäiset ja tunteellisetkin kommentit otetaan ilolla vastaan, aidoilta ihmisiltä.

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.