torstai 26. tammikuuta 2017

Sellainen tavallisen laiska päivä

Alanya, Tophane Mah. 24.1.2017
Nyt on päivän moninaisten askareiden jäljiltä niin uupunut olo, ettei ole paljoakaan sanottavaa, vaan kärttyisyys yrittää
päästä voitolle. Päivä on ollut tavallisen rauhallinen, sopivasti vähätapahtumainen ja hiljainen, ja kaikista noista kolmesta pidän. Parvekkeella oleva (kaksoismetallijousi-) lämpömittari näytti aina vaan +12 C, vaikka tänään oli selästi lämpimämpi ilma. Pienen mittarin jousen vääntelyn jälkeen se kipusikin hiljakseen jopa 20 C:een. Ei ilma ihan niin lämmin ollut, siis yleisesti ottaen, mutta tuossa suojassa ja auringonpaisteessa lämpö nousi sellaisiin lukemiin, että minäkin hinasin tuolin ja itseni parvekkeen puolelle. Siinä oli hyvä nauttia lepohetkestä suljetuin silmin ja kasvot kohti aurinkoa.

Huomenna olen sopinut olevani suht varhain jo kaupungilla, ja nykyisellä, paikalliseen tyyliin kääntyneellä unirytmillä sekä 8-9 h unen tarpeellani se on hieman haasteellista. Kun naapurit ovat olleet tarpeeksi äänekkäitä, eloisia ja kolistelevia aina tuonne puoleenyöhön tai jopa yhteen saakka, niin niin tämäkin aamuvirkku on kääntänyt rytminsä iltavirkuksi. Se tarkoittaa väistämättä aamuisten auringonnousujen menetystä :) mutta sen sijaan hermot säästyy, kun ei tarvitse herätä moneen kertaan naapurien yöelämän ääniin. Nytkin kello 23:42 lapset kiljuvat käytävässä, kun perhe tuli jostain ulkoa, sukulaisten tai tuttavien luota. Ja kun mukuloilla on vapaata koulusta, niin aamulla kiljuvat sekä mukulat että mammat. Puolensa ja puolensa on kaikilla asioilla. Asioista löytyy aina myöskin jotain hyvää, niin kuin vanha sananlaskukin kertoo "ei niin pahaa etteikö jotain hyvääkin". Olen ainakin samassa rytmissä ympäristöni kanssa, vaikken heitä paljoa näekään, kuulen vaan.

Elimistö kaipaa liikuntaa, fyysistä, rankkaa rasitusta. On vieroitusoireita tanssitunneista, ja pahasti. Ehkäpä huomenna
Alanya, Punaisen tornin takaa, yläpuolelta 24.1.2017
saan itseni juoksulenkille, tai edes pitkälle vuoristotaipale-kävelylenkille. Se vähän riippuu siitä, mihin aikaan kotiudun kaupungilta. Tuttavapiirini ihmiset ovat niin liikuntaa vierastavia, etten saa lenkkiseuraa kenestäkään, en nyt, enkä myöhemminkään. Rouvat istuvat mieluummin sohvalla teetä ja pikkuleipiä vierellään, tai kävelevät maksimissaan kilometrin, ja herrat ajavat autolla tai skootterilla tupakka suussa, ettei vaan hapetus pääse normalisoitumaan... JOten vaikka joskus olisikin mukavampaa juosta seurassa, vaikkei mitään puhukaan, niin juoksu on kuitenkin täällä varsin yksinäinen laji.

 Puhumista en juoksulenkillä kaipaa, se vaan stressaa ja tekee ärtyisäksi, mutta lenkistä on helpompi luopua, jos ei ole kenenkään kanssa sopinut, että tänään mennään lenkille. Eli juoksuseuran merkitys on motivoinnissa ja pienessä "pakossa", kun ei kehtaa perua, kun on kerran sovittu. Nyt on helppo perua, ja istuskella vaan parvekkeella raittiissa ilmassa. IStuskelu ja löhöilykin on toisinaan tarpeen, mutta nyt sitä on ollut kylliksi.  Liikkumattomuus, tai itse asiassa se liikkumisen halun ja liikkumaan lähtemättä jättämisen välinen ristiriita tekee ärtyneeksi, niin kuin nytkin.  Vaan kun kello on 24 ,ja on sateista ja pimeää, niin en taatusti lähde enää ulos, enkä kolistele kotonakaan. JOspas otan käyttöön ärtyisten iltojen salaisen aseen, eli Ada cayın, salviateen. Sillä on niin vahvasti rentouttava vaikutus, että riittää hyvin pienen ärtymyksen nujertamiseen ja uneen pääsyyn.

Huomenna on uusi päivä ja uudet kujeet.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Vain blogin jäsenet voivat kommentoida, ja vihaviesteistä, rasismista, uhkailusta tms. ilmoitetaan automaattisesti poliisille, profiilin omistajan kotimaasta riippumatta. Rasistit voivat kokoontua vaikkapa Siperiaan tai Saharaan leikkimään leikkejään keskenään. Kunnolliset, suoraselkäiset ja älykkäät, tunteellisetkin kommentit otetaan ilolla vastaan.

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.