sunnuntai 1. tammikuuta 2017

Syvänvihreät silmät

Maku oli upea, kuva ei. Linssissä on jotain vikaa, aina sama paikka.
Leikitty on, ainakin kameralla, kuvankäsittelyohjelmalla, läheisten sietokyvyllä ja sanoilla. Ja leipomistakin voi pitää jonkinlaisena leikkimisenä, tai ainakin se on terapeuttista. Itse asiassa leipominen ja paistaminen, sekä lopputuloksen näkeminen ja testaaminen on kivaa. Vähemmän kiinnostavaa on se tuotosten syöminen, paitsi tänään. Tänään ei vaaka ja kilot näkyneet silmissä vaikka kakkua sekä katsoin että söinkin. Kostea appelsiini-suklaakakku on herkkua, ainakin tälle appelsiinipuun alla viihtyvälle haaveilijalle. Ja olin myös oppinut sen, että en käytä kidesokeria, koska se on kovempaa kuin Suomessa, vaan käytän tomusokeria. Muistin myös laittaa jauhoja vähemmän kuin mitä suomalaisessa ohjeessa on, nekin kun ovat hieman erilaisia, ja taikina toimi niin kuin sen pitääkin.

VAstineeksi kävin 11 km kävelylenkillä "rentoutumassa", ja palelen vieläkin siitä hyvästä. Onkohan ihan varma, ettei tullut termostaattivikkaa siinä puolentoista vuoden takaisessa leikkauksessa; tai jäänyt lääkäriltä joku säätö väärään asentoon? Siis kun alle +30 C palelee, vaikka kuinka paljon pukee päälle.

Alanya, Kleopatraranta no. 5, 1.1.2017
Lenkillä kävin pitkästä aikaa myös Kalen juurella, Kleopatrarannan puolella. Kesällä umpitäynnä oleva ranta näytti nyt tuolta. Kuva on otettu rannan numero 5 tuntumasta. Kolmosrannalla oli jokin rakennusprojektin pohja näkyvissä, mutta se ei korotstu tuosa kuvassa paljoakaan, kun muutin sen mustavalkoiseksi. Päivän värit olivat niin ankean harmaat ja yksitotiset, että ankeutin  kuvaa sitten entisestään, ja vaihdoin värit pois.

Alempi kuva on otettu Kleopatrarannan alkupään ihan ensimmäisestä puistosta, Kilim-baarin kohdalta, siitä, missä ennen oli minigolf-rata. Edelleenkin minigolfrataa on osa tuon härvelin takana, mutta osa on poistettu. Tuohon tulee nyt se kuuluisa "teleferik", tuolihissi tms., jolla pääsee sitten kesäkuusta lähtien nousemaan Kalen huipulle, linnoituksen ylämuurien luo. Kalen kapean tien liikenne vähenee, paitsi se jokailtainen ja vilkas "pi**uralli". Se tulee varmasti jatkumaan  niin kauan, kuin Kalella on vapaita pusikoita ja hyväuskoisia naisia. Niin, kyse on siis maisemien katselusta ja keskustelusta... Mutta tuolihissiä odotamme innolla, ja testaamme heti, kun se on mahdollista.

Tuolihissiaseman perustuksia Damlatakselta 1.1.2017
Katsoin aamulla innoissani taivaalta paistavaa aurinkoa, se kun on ollut vähemmän näkösällä viimeisen kuukauden aikana. Samalla tuli katsottua naapuritalon parvekkeelle kahteenkin kertaan, kun en ensimmäisellä otoksella uskonut näkemääni. Ei se ollut unta. Kyllä siellä talon neljännen kerroksen tuulisella ja avoimella, meren ja auringonpuoleisella parvekkeella oli eurooppalainen nainen ottamassa aurinkoa pienet shortsit ja narutoppi yllään. Kun itse koin ilman hyytäväksi, niin piti ihan varmistaa lämömittarista... +9 C. No, kuinkakohan pohjoisesta he ovat tulleet? Vaan mitä minä sitä ihmettelen, antaa heidän ottaa aurinkoa, jos siltä tuntuu. Siinä vaiheessa kun minä vielä odottelin kakkuja ulos uunista, niin naapurini  jo lähtivät ulos kävelylle T-paidassa ja shortseissa. Siksi minäkin valitsin ohuemman softshell-takin, enkä toppatakkia, kun lähdin omalle lenkilleni. Yritin olla niin kuin muutkin.

Kleopatrarannan puiston suihkulähde 1.1.2017
 Matkalla huomasin, että valitsin väärät "muut".  Niin, niitä "muut"-ryhmiä kun on aikas paljon, vaikka joskus sitä näkee vain jonkun itseä lähinnä olevan ryhmän, johon sitten vielä erehtyy itseään vertamaan. Onneksi tässä maailmassa ei tarvitse olla sitä, mitä muut sanovat, tai mitä muut ovat. Kun on tarpeeksi vahva, voi olla ihan sitä, mitä itse on. Sellaisenaan. Jollei se sovi sille yhteisölle, jossa sillä hetkellä on, niin saattaa olla, että se oma yhteisö on vielä löytämättä. Myös Saara Aalto tulee mieleen tästä oman yhteisönsä ja oman paikkansa löytämisestä. Nyt, kun Saara on yhteisössä, joka sallii hänen olla juuri niin upea, kuin mitä hän on, niin hän kasvaa ja vahvistuu, on viikko viikolta entistä upeampi.  HIenoa, että hän lähti seuraamaan unelmiaan.

Minäkin koen olevani kotonani juuri  näissä ympyröissä, joissa elämä nyt on, sekä Suomessa että Turkissa. Uskon, että vuosi 2017 tulee olemaan hyvä vuosi, jossa on ainakin 364 mahdollisuutta vielä käyttämättä.  Ja ainakin lapset, opiskelu, kirjoittaminen, tanssi, laulu sekä elämää täynnä olevat päivät tulevat kuulumaan elämääni myös vuonna 2017.

Tässä viereisessä kuvassa näkyvät päivän värit sellaisena, kuin ne kävelylenkin aikana olivat. Suihkulähde, meri ja taivas, kaikki samalta värikartalta. Tuolla suihkulähteen reunalla puuhiani seurasi uskomattoman vihreäsilmäinen kissa, suoranainen väriläiskä tuossa hetkessä. Kävi vaan vanhanaikaisesti. Kameran muistikortilta loppui tila, ja siinä, kun mietin mitä poistan ja mitä jätän, ehti kissa jo kävellä tiehensä. Eipä siinä jäänyt itsellekään muuta kuin kävellä tiehensä, katsella uusia mahdollisuuksia, uusia vihreitä silmiä.

Tuokoon tämä vuosi pintaan entistä enemmän ihmisyyttä, inhimillisyyttä ja välittämistä. Olkoon uusi vuotesi sellainen, kuin mitä tarvitset tullaksesi entistä enemmän itsesi näköiseksi, löytääksesi oman tiesi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Vain blogin jäsenet voivat kommentoida, ja vihaviesteistä, rasismista, uhkailusta tms. ilmoitetaan automaattisesti poliisille, profiilin omistajan kotimaasta riippumatta. Rasistit voivat kokoontua vaikkapa Siperiaan tai Saharaan leikkimään leikkejään keskenään. Kunnolliset, suoraselkäiset ja älykkäät, tunteellisetkin kommentit otetaan ilolla vastaan.

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.