keskiviikko 15. helmikuuta 2017

Asioiden sekamelska

Alanyan kukkia tänään 15.2.2017
Nyt on jotkut rahanpyytäjien kokoontumisajot täällä suunnalla. On vaikea säilyttää suhteellisuudentaju siinä tilanteessa, samoin kuin maltti ja asiallisuus. Tekisi mieli sanoa, että kukas minulle sitä rahaa antaa? Millä sinä luulet minun elävän? Ja olenko minä sinun vanhempasi tai aviomiehesi? Viimeinen heistä lähestyi minua hämärällä bussipysäkillä, kun siinä olin vain minä. Pyysi ihan suoraan tiettyä määrää rahaa. Tyyppi näytti ihan narkkarilta, tai muutoin järjenvalonsa kadottaneelta. Onneksi siihen tuli toinenkin bussin odottaja, niin tuo vetäytyi hieman kauemmas, mutta kysyi silti rahaa uudelleen. Sanoin hänelle, että voin antaa tämän pussillisen simitejä tai vaikka banaania, kun näytti, että hän kuolaa ruokakassiani. No, kyseiset syötävät eivät hänelle kelvanneet, eikä pienempi raha, vaan ainoastaan se tietty summa, mitä hän pyysi. Pysäkki täyttyi ihmisistä vähitellen, ja turkkilaiseen tyyliin ihmiset olivat 10 - 30 cm päässä toisistaan siellä pysäkin tuulensuojassa (vrt. Helsingin 2 metriset "turvavälit" myös bussia tai junaa odotellessa). Kyseinen tyyppi pyysi myös varakkaamman näköisiltä herroilta rahaa, ja hekin tulivat samaan tulokseen, eli että ruoka ei kelpaa ja rahasta ei tiedä mihin se menee.

Eilen suutahdin miehelle, jonka olen tuntenut 2012 Prince-hotellilla työskentelystä asti. Hänellä on kaksi omakotitaloa, hyvinvoiva perhe, auto, skootteri yms. Ja hän soittaa ihan vaan sen vuoksi, ettei nyt ole asiakkaita kovin paljoa, että tulot ovat pienet, voisinko antaa hänelle rahaa, kun minulla suomalaisena sitä kuitenkin on. Hänelle itsehillintäni repesi ihan täysin, ja tuli suusta ulos taas kaikki k-alkuisen ryhmän kehupuheet. Tänään tuli sitten poliisilta viesti kännykkääni, että ei saa antaa omaa puhelinta tai omalle nimelle rekisteröityä sim-korttia kenellekään toiselle, eikä pidä uskoa puhelimessa itsensä poliisiksi esittäviä rahanpyytäjiä; rahaa ei pidä antaa myöskään PKK:lle eikä muille terroristeille, eikä muutenkaan pidä antaa rahaa, vaikka joku sitä pyytää.

Yksi asia vielä rahasta, sitten lopetan sen aiheen. Nostin pankkiautomaatista tänään 1800 TL, mutta koska siinä on neljä automaattia vierekkäin, ja oli tosi ruuhkaista, paljon ihmisiä, niin en halunnut laskea rahoja siinä automaatilla. OLISI PITÄNYT! 100 TL puuttui, eikä pankki tietenkään usko, kun olen poistunut kameran ulottuvilta. Ties vaikka se 100 TL olisi päätynyt omaan taskuun, ja nyt vaan yritän vinkua heiltä lisää. Tässä 2-3 vuoden aikana tämä on toinen kerta, ja käytän pankkiautomaattia paljon, usein, eli ei se kovin yleistä ole. Sen aiemman kerran (2014) jälkeen olen nimittäin laskenut automaatin antamat rahat aina siinä paikan päällä. Pienissä summissa heittoa ei ole ollut koskaan, vaan se edellinenkin oli tilanteessa, jossa nostin 2.500 TL. Tämä on taas niin keskiviikko, niin keskiviikko. Jotkut väittävät maanantain olevan tällainen, mutta meillä se on keskiviikko.

Hunajakennoa on vielä, ja tiskari nauttii vahan poistosta
Kirjailijanpalkkioista pari sanaa. Tiesitkö, että jos kirjaasi myydään e-kirjana hintaan 7.99€, niin saat siitä itsellesi
vajaan 3€ miinus verot, ja minun tapauksessani myös miinus kirjanpitäjän kulut. Ja jos samaista kirjaa myydään paperikirjana hintaan 14,99€, niin siitä jää itselle noin 1,20€ miinus verot ja kirjanpitäjän kulut. Huimaa rahantuloa, eikö olekin. Suomenkielellä kirjoitettujen teosten ostajakunta on pieni, ja myyntiluvut varsinkin tuntemattomilla kirjailijoilla ovat todella pieniä, joten hyvä, jos tuloilla kattaa perheen kakkukahvit; ruokailemaan perhettä ei voi niillä tuloilla viedä, muualle kuin kotikeittiöön. Ensimmäinen kirjani on muuten painettu 2003, ja joillakin teistäkin se on, tiedän. Se ei koskaan tullut julkiseen myyntiin mihinkään, vaan sitä jaettiin tanssikoulun aikuisille oppilaille. Vaan se kirjoista tällä erää.

Joskus, kun kuulee itsestään jotain huhuja, joissa joku muka on tietävinään, että se on niin lyhytpinnainen ja sitä ja tätä ja tuota, niin ei voi kuin nauraa hekottaa sisäänpäin joidenkin tyhmyyttä. Parhaissa tilanteissa olen itse ollut läsnä, samassa bussissa tai samassa ravintolassa, ja sanoja, joka ei edes tunne minua, levittää vaan juttua innoissaan eteenpäin. Älykästä, vai? Tuli muuten mieleen, että tarkistakaapas ihmiset Kanta.fi:stä ketkä kaikki teidän sairaustietojanne ovat käyneet katsomassa. Jokainen voi tarkistaa omissa tiedoissaan käyneet henkilöt. Ja yllätyksiä saattaa löytyä. Oma reaktioni on se, että vien poliisin kautta eteenpäin kaikki minun tiedoissani asiattomasti käyneet. Ja kun kanta.fissä on laittomia käyntejä, niin silloin kannattaa tarkistuttaa myös sairaanhoitopiirin ja terveyskeskuksen potilastietojärjestelmistä vastaavat tapahtumat. Yllättävän moni hoitoalan työntekijä käy luvatta toisten tiedoissa. On mielenkiintoista kuulla, miksi sinäkin aikana, kun olen Suomesta pois, jotkut törpöt ovat käyneet sairaanhoitopiirin tiedoissani urkkimassa. En ainakaan ole ollut heidän potilaanaan.

On ollut taas paatoksellista tunteenpurkausta, mutta ilmeisesti helpottavaa. Isohko pussillinen vaahtokarkkejakin on tullut mussutettua tässä tekstiä tehdessä, huomasi vasen käteni äsken kun pussin pohjaa raapi. Nyt on sopivasti imelä olo, ellei jopa 😝 olo, joten jospa teksikin muuttuisi parempaan suuntaan. 😶😶😶 ja sitten ei tule mitään muuta mieleen, kuin että janottaa... huoh.
Lankakauppiasta kävin taas ilostuttamassa, raahaten mukanani kotiin kassillisen aiempaa paljon ohuempia lankoja, sellaisia barbien vaatteisiin ja amigurumeihin sopivia. Oli hauska nähdä paikallisten naisten naamanilmeitä, ja kuulla niiden kommentteja hölmöstä turistista, joka ostaa kymmenen eriväristä lankakerää, ja vielä niin huonosti yhteen sopiia värejä. Vaan maltoinpa olla kommentoimatta, hymyilin vain, ja pelkästään ajattelin, ettei älykkyys asu teillä. Vielä kun oppisi ajattelemaankin hieman positiivisemmin noissa tilanteissa, sillei tyyliin "onpas rouvalla kiva, kukikas, vihreä paita, ja violetti hame sillä parina, wau". Tai no, ehkä vähän enemmän oikeasti positiivisesti. Kai se on taas se mammansanonta "jos on lusikalla annettu, niin ei voi kauhalla vaatia". Se on kuitenkin paljon positiivisempi, kuin mitä monessa tilanteessa itse olen taipuvainen ajattelemaan. No, kun barbien vaatekaapissa on monen värisiä vaatteita, ja amigurumeissakin on värejä kuin kameleontissa, niin ei niitä nyt ihan yhdellä tai kahdella värillä tehdä. Tehdään vaikka kymmenellä värillä, ja todetaan sitten lopulta, että kotona lojuu kymmenen puoliksi käytettyä lankakerää. Kun tein alkuuodesta miehen kokoisen miesten villapaidan, sen jälkeen itselleni pitkän paidan neulomalla, ja näitä ennen pitkän villatakin virkkaamalla, niin nyt suorastaan sielu lepää tuollaisissa pienissä projekteissa. Nehän valmistuvat hetkessä, ennen kuin ehtii nenä palaa parvekkeen auringossa. Saa kerrankin nopeasti näkyvää tulosta aikaan, niin neuloessa kuin naamanahkassakin.

Kleopatrarantaa kävelytieltä 15.2.2017 ei mene hiekkaa kenkiin ;)
Nahkan grillaamisesta tulee aina mieleen Kleopatraranta. Kleopatrarannalla, siellä missä aallot olivat syöneet hiekat rannalta, oli nyt jo ihan toisen näköistä, tutumman näköistä. Pitihän sielläkin tänään piipahtaa, samalla kun kävin rannan loppupäässä sijaitsevassa Migroksessa jahtaamassa vuohenmaitoja. Ei ollut. Mutta ranta oli paikallaan, ja hiekoitettuna. Auringonpaisteessa ja tuulensuojassa on lämmintä, ja tekeehän siellä mieli istua kroppa kohti aurinkoa, ei sille mitään voi. Ja ehkä juuri siitä syystä AloeVera-geelitkin ottivat tänään silmiin erään apteekin ikkunasta. Kohta niitä taas tarvitaan, etenkin sitä After Sun kirkuvanpunaiselle iholle 😅 . Vaan on se Ihanaa! Tulee ihan vapaaehtoisesti mieleen se "tykkään susta niin että halkeen" -lause... Aurinko, lämpö, meri ja Alanya :)) . Kun siihen vielä lisätään muksut ja tanssi, niin siinä onkin kaikki minun onnellisuuteni elementit. No, jos yhden saisi lisätä, niin kirjoittaminen, vaan ei sekään ole pakollista, jos sen saa vaihtaa vaikka laulamiseen, soittamiseen, silkinmaalaukseen tai hevosten kanssa toimimiseen, tai... Kovin pienestä voi löytää onnellisuuden ja ilonaiheet, ja sitten kun heittäytyy ahneemmaksi, niin se lista kasvaa ja kasvaa, kunnes lopulta huomaa, ettei olekaan tyytyväinen siihen listaan, tai ylipäätään mihinkään. Joten loppujen lopuksi vähemmän on enemmän, kun puhutaan onnellisuuden siemenistä. Mitähän siemeniä siellä teillä on tänään kylvetty, tai kerätty? ...stop, stop, en halua tietää kaikkia yksityiskohtia, kunhan kysyin vaan...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Vain blogin jäsenet voivat kommentoida, ja vihaviesteistä, rasismista, uhkailusta tms. ilmoitetaan automaattisesti poliisille, profiilin omistajan kotimaasta riippumatta. Rasistit voivat kokoontua vaikkapa Siperiaan tai Saharaan leikkimään leikkejään keskenään. Kunnolliset, suoraselkäiset ja älykkäät, tunteellisetkin kommentit otetaan ilolla vastaan.

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.