sunnuntai 26. helmikuuta 2017

Kolme kaikkien tuntemaa ruokaa

Alanyan valot iltayöstä Terassilta Kalelle kuvatuna 25.2.2017
Ok, grilli-ilta on ohi, ja ehkä ajatukseni grillaamisesta hieman pehmenivät. Suurin vaikuttava asia oli se, ettei itse
tarvinnut tehdä muuta, kuin odottaa ja syödä. Kylmä siellä tuulisella rinteellä tuli edelleenkin, vaan onneksi autossa oli ihan kunnon perinteinen villahuopa, kokoa XXL. Siihen kun itsensä kääri, niin mukavahan siellä oli istuskella. Ja ajoittain sain jopa kaivettua sen seurallisen puoleni esille, siihen saakka, kunnes väsymys voitti, turkki-englanti-ruotsi kieliyhdistelmä alkoi mennä pahasti sekaisin, ja tuli pohjattoman naurun vuoro.

Lupasin ne kolme ruokaa, joilla pärjää tietyt "tulikokeet". Menemen on perinteinen ja runsaasti varioitu aamiaismunakas, jonka kaavoihinsa kangistuneimmat hyväksyvät vain aamiaiselle. Itse en voisi kuvitella syöväni aamiaisella noin raskasta ruokaa, ellei sitä aamiaista sitten joudu odottelemaan tuntikausia, jolloin oikeasti tulee jo nälkä.

Menemen

Puhdista ja pilko 8  vihreää "suippopaprikaa", joita täällä kutsutaan nimellä yeşil biber.
Jos tykkäät tulisesta tai on mietoja punaisia, niin pilko myös pari punaista suippopaprikaa, kırmızı biber.
Puhdista ja pilko 8 tomaattia, ahkerimmat poistavat tomaatista myös kuoret.
Pilko 1 sipuli
Pilko jotakin makkaraa, salamityyppistä, tai leikkaa kapeasta makkarapötköstä muutama siivu.
Varaa valmiiksi 1-2 rkl turkkilaista, monessa ruoassa käytettävää paprikatahnaa, TAI 1 tl pull biberiä, punaista paprikarouhetta
1-2 tl suolaa.
Voita tai oliiviöljyä paistamista varten.
2 kananmunaa

Alanyan valoja Mahmutlariin ja Karcicakiin asti 25.2.2017
Laita kuumalle pannulle voita tai öljyä, ja jos käytät sipulia, niin kypsennä sitä ensin, lisää hieman myöhemmin pilkotut paprikat ja tomaatit tomaatista irronneine liemineen. Lisää paprikatahna, levitä se ainesten sekaan. Jos pannu on kovin kuuma ja kuiva, lisää hieman vettä, ja anna seoksen kypsyä hetken aikaa miedolla lämmöllä hiljakseen kiehuen.  Kananmunat voi lisätä kolmella tavalla. Toiset lisäävät kananmunat seoksen päälle niin, ettei keltuainen rikkoonnu, ja jättävät siihen hyytymään sen mitä luontaisesti hyytyy ruoan lämmössä. Kananmuna jää siis "juoksevaksi", osittain hyytyneeksi, ja siihen mm dipataan leipää. Toinen tapa on vatkata munia hieman kulhossa, lisätä niiden sekaan tilkka vettä, ja kaataa sitten seoksen päälle, sekoittaa varovasti, jolloin tuloksena on kuohkea munakas. Ja osa tekee siltä väliltä, eli lisää vatkaamattomat kananmunat ruoan pinnalle, sekoittaa varovasti hieman ja antaa hautua pari minuuttia. Salamit olen nähnyt lisättävän vain munakkaan pintaan, jolloin ne ehtivät hyvin lämmetä siellä samalla kun kananmuna hyytyy (tai ei hyydy). Toki salamit voi laittaa pannulle heti alkuvaiheessa, silloin kun paprikatkin, mutta naisten en ole täällä nähnyt tekevän niin. Sitten ripotellaan pintaan suolaa ja joskus myös pull biberiä eli paprikarouhetta (joista osa on jo chilirouhetta tulisuutensa vuoksi).


Iltapäivällä jotkut syövät raskaamman liharuoan, ja illalla keiton, mutta on toki vaihtelua toisinkin päin, ja sitten niitä, joka eivät syö keittoja kovinkaan paljoa. Keitot kuuluvat tähän ruokaperinteeseen yhtä vahvasti kuin karjaanpiirakka suomalaiseen keittiöön. Katsotaan kuitenkin ensin köfte eli lihapullat. Niiden ohjeita on valtavan paljon erilaisia, koska paikalliset tavat eroavat hieman toisistaan. Yhteistä on ohjeille oli kuitenkin se, että lihapullia tehdään valtavan paljon, koska yleensä syöjiäkin on paljon. Löysin yhden pienen ohjeen:


Köfte

600 g puolirasvaista nauta-lammas-jauhelihaa
Yhden leipäviipaleen pehmeä sisus (useissa ohjeissa ei käytetty leipää taikinan jatkeena, tehtiin puhtaasti lihasta)
1 sipuli hienonnettuna
1 kananmuna
1 tl kuminaa, mielellään juustokuminaa = Jeera
1 tl suolaa
1/2 tl mustapippuria

Sekoita ainekset, muotoile litteiksi lihapulliksi, ikään kuin pieniksi jauhelihapihveiksi, ja paista kahta puolta paistinpannulla tai grillissä.


Linssikeitto punaisista linsseistä, Mercimek çorbası

1 juomalasillinen punaisia tai keltaisia linssejä
1 sipuli
1 peruna
1 porkkana
6 juomalasillista vettä
2 rkl auringonkukkaöljyä

PIlko sipuli ja kypsennä sitä kattilan pohjalla öljytilkassa 2-3 min.
Ripottele hieman vehnäjauhoja sipulien päälle, ja lisää peruna- ja porkkanaviipaleet / -palat.
Lisää vesi kattilaan.
Huuhtele linssit, kaada huuhteluvesi pois, ja lisää linssit kattilaan.
Lisää suola ja mustapippuri.
Keitä noin 45 minuuttia, kunnes sekä porkkanat että linssit ovat kypsiä, pehmeitä.
Soseuta tehosekoittimella tai sauvasekoittimella.
Kaada keittolautasille, ja lisää pinnalle kirkastettua voita (voisulaa, josta vaalea osa on eritelty pois), tarjoile.

Ja ei kun syömään...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Vain blogin jäsenet voivat kommentoida, ja vihaviesteistä, rasismista, uhkailusta tms. ilmoitetaan automaattisesti poliisille, profiilin omistajan kotimaasta riippumatta. Kunnolliset, suoraselkäiset ja tunteellisetkin kommentit otetaan ilolla vastaan, aidoilta ihmisiltä.

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.