tiistai 28. helmikuuta 2017

Pumpulipilviä

Pumpulipallopilviä taivaan täydeltä eilen 27.2.2017
Eräs kolmen vuoden ajalta tuttu liian nuori mies on kärttänyt ulos monta kertaa viimeisen kahden kuukauden aikana, enkä oikein edes ymmärrä miksi. Hän kuuluu sellaiseen tuttavapiiriin, missä itsekin liikun, ja siksi joudun hänen kanssaan tekemisiin toistuvasti, tulevaisuudessakin. Olin jo aika ärsyyntynytkin niistä uloskärttämisistä, koska itse en tunne mitään vetoa kyseistä tyyppiä kohtaan, vaan koen hänet ennemminkin "pentuna", olosuhteiden myötä seurueessa mukana olevana yhtenä henkilönä muiden joukossa. Eilen lopulta keksin, kuinka lopetan tuon typerän vinkumisen niin, että ei tarvitse sanoa hänelle niitä kaikista pahimpia sanoja, eikä olla suunnattoman ilkeä. Ajattelin, että tuon toimintatavan myötä voimme edelleen mahtua molemmat tuohon samaan, isoon seurueeseen ilman avointa riitaa.

Olimme sopineet, että tapaamme kello kolme Bistro Bellmanin edessä. Muut hänen ehdottamansa paikat tyrmäsin, koska en olisi kehdannut esiintyä siellä tuttujeni edessä sellaisen  näköisenä, kuin mitä tänään satamassa olin. Menin keskustaan jo hyvissä ajoin. Söin eräässä ravintolassa, jossa henkilökunta käyttäytyi äärettömän uteliaasti. En ollut yhtään keskustelunhaluinen, itse asiassa he häiritsivät keskittymistäni tuohon kohta edessä olevaan Roolisuoritukseen, joten yritin lopettaa keskustelun lyhyeen kysymällä tuolta vanhalta tarjoilijalta jotain henkilökohtaista. No, se oli virhe. Hän olisi puhunut vaikka viikon... jätin siis jälkiruokajäätelön tilaamatta, ja kävelin jo valmiiksi satamaan teeravintolaan.

Siellä jäätelöannosta ja isoa teemukillista syödessäni nauroin taas sisuskalut hytkyen viereisten pöytien tyyppejä. Kun valitsin paikan johon istuin, niin viereeni singahti alkoholistin ihon omaava, pöhöttynyt mutta honkkeli-laiha vanha mies, joka yritti vaikka miten luoda katsekontaktia. Olin kai riittävän epätoivoisen ja vanhan näköinen, höynäytettävän näköinen. Kovin oli hän kaunis kasvoiltaan, joten liekö oppinut siihen, että ulkomaalaiset naiset auttavat hädässä.  Aurinkolasit ovat ihanat kapineet. Sieltä takaa voi katsella ihan kaikessa rauhassa, eikä toinen välttämättä näe olenko nähnyt hänet vai en. Tuttavanaiset ovat kehuneet aurinkolaseja erityisesti rantakäytössä, ja nyt kun itselläkin on silmälasivahvuuksin varustellut, niin ymmärrän paremmin mistä naiset puhuvat. Tosin ne myös sopivasti peittävät silmien värin, joten välillä tulee tilanteita, joissa luullaan turkkilaiseksi. On taas sen tyylinen ja värinen kampaus, että menee uskottavasti täällä, samoin kuin paikalliset vaatteet.

No sitten se toinen naurun aihe... selfie-pissis. Voitko kuvitella melko kauniin naisen, joka tuon 35-45 minuutin aikana ottaa itsestään vähän väliä uusia selfieitä, ja jopa nauraa itsekseen ääneen siinä poseeratessaan, että saa sopivan tunnelman kuvaan. Ai jestas, kun jouduin pidättelemään itseäni, niin kuin näkyi tekevän myös muiden naapuripöytien porukat. Pinkit sulat mustissa hiuksissa keikkuen, nahka ja korut kiiltäen sekä muotiaurinkolasit milloin missäkin asennossa silmiä peittäen tuo kikatteleva miehensä sulostuttaja sulostutti olemuksellaan hymyä ja hyvää mieltä myös tosi monelle lähistöllä olleelle. Siinä sitten unohdin ajankulun, kunnes huomasin, että herra on jo 30 minuuttia tapaamisestaan myöhässä. Maksoin ostokseni ja lähdin kävelemään kohti bussipysäkkiä.

Sitruunajäätelöä... 28.2.2017
Samalla puhelin soi, ja tuo jääräpäinen heppu puhuu englantia tavalla, jota en ymmärrä. Lopulta hän ymmärtää sen, että odottaa siellä missä on, tulen sinne. Ja minähän menin. Noin 5 metriä ennen kuin olisin kohdalla, hän tajuaa, että häntä vastaan kävelevä vanha mummo on se, jota hän on tullut tapaamaan. Kasvoille nousi sellainen "hyi s**tana"-ilme, siis todella vahvaa inhoa ja vastenmielisyyttä kuvaava ilme... ja taas sisälläni kupli nauru. Hänen kasvojensa vaihtelusta näki myös sen, ettei hän oikein tiennyt mitä uskoo ja mitä ei, olenko se minä vai enkö ole, ja mitä seuraavaksi, mite hän minuun suhtautuu. Sain aikaiseksi juuri sen reaktion, jonka halusinkin. Käännähdin edessä, huiskautin kättä hyvästiksi ja lähdin kävelemään basaarialueen pikkukatujen sokkelikkoon niin nopeasti kuin pystyin.

Hänellä kesti hetken, ennen kuin hän tajusi, ja samalla aikaa ehdin jo sellaiseen paikkaan, että saatoin rentoutua ja huokaista helpotuksesta. Tunnen ne sokkeloiset kujat paremmin kuin moni paikallinen, aina työssään kiinni oleva, eikä hän tavoittanut minua enää. Olin käyttänyt kaiken maskeerausosaamiseni ja koonnut epämuodikkaat vaatteet mummoyhdistelmäksi, ja oikeasti näytin reilusti ikäistäni vanhemmalta, itseasiassa aika kauhealta tuossa asussa ja meikissä. Katosin hänen näköpiiristään siksi, ettei hän näe tiettyjä asioita maskeeratuksi. Vaan loppuipa "pennun" tapailuhalut siihen. Tällä kertaa tuli oltua epäsuorasti ilkeä, mutta tarkoitusperä oli hyvä, ja tämä ilkeily oli kuitenkin paljon lievempi (ja tehokkaampi) kuin mitä sanallisen arkun avaaminen. Kovin vaan reissussa jännäsin sitä, että moniko tuttu tulee vastaan, tunnistaa ja olettaa, että viimeistään nyt se on seonnut. Bussikuski, ja juuri se kaikista mukavin tuon linjan bussikuski tunnisti poisjäädessäni, mutta hänelle oli helppo sanoa "biraz tiyatro yaptık", ja hän vaan nauroi. No, kotiovella tuli vastaan talon kaikista pahin, ilkein vanha nainen... ja jäi katsomaan suu auki, ei tullut ulos sanan sanaa. Siinä oli sitten viimeinen ison hymyn aihe. En edes yritä arvata mitä mamma tuosta mietti, vaan hänenkin naamansa oli näkemisen arvoinen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Vain blogin jäsenet voivat kommentoida, ja vihaviesteistä, rasismista, uhkailusta tms. ilmoitetaan automaattisesti poliisille, profiilin omistajan kotimaasta riippumatta. Kunnolliset, suoraselkäiset ja tunteellisetkin kommentit otetaan ilolla vastaan, aidoilta ihmisiltä.

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.