keskiviikko 22. helmikuuta 2017

Yllätysten päivä


Päivän tekstiaiheen poistin pienen harkinnan jälkeen, ja nyt on sitten edessä taas blanco sivu. Upeaa, saa aloittaa alusta, ja luoda taas haluamansa kokonaisuuden. Sitäkin tekstin tuottaminen on. Silloin kun ei kirjoita kenenkään ohjauksessa, eikä ketään toista tahoa varten, voi ihan itse valita mitä kirjoittaa ja millä sävyllä. Huomasin aiemmin, että kun kirjoitan tekstiä niin, että se tulee jonkun muun arvioitavaksi, tai jotakin tarvetta varten, niin siihen tulee sellainen sävy, kuin mistä kuvittelen sen ohjaajan / tilaajan / arvioijan / kustantajan pitävän. Silloin teksti lakasi olemasta itselle kirjoitettua paineenpurkua, tai itseä päiväkirjanomaisena muistipankkina palvelevaa päivän tiettyjen tapahtumien tallentamista. Siinä kävi samoin, kuin pikkulapsilla lastentanssitunnilla. Olen omalta opettajaltani kuullut ja käytännössä nähnyt, kuinka pieni lapsi esiintyy tanssitunnillakin aina vanhemmallee, mikäli vanhemmat ovat tanssitunnilla fyysisesti läsnä. Tällöin lapsi automaattisesti pyrkii miellyttämään vanhempaansa, eikä tanssi ulos omaa tanssiaan. Hän tanssii sitä, mitä olettaa vanhempiensa haluavan nähdä, mikä saa vanhemmat hymyilemään tai huomaamaan hänet. Oma tanssi jää toissijaiseksi, vaikka juuri se olisi oman hyvinvoinnin ja kehittymisen sekä ilon jakamisen kannalta se kaikkein tärkein asia.

On toisaalta aika karua, ja toisaalta äärettömän vapauttavaa näin aikuisenakin huomata toimivansa kirjoittamisessa osittain saman suuntaisesti, tai samantyylisistä lähtökohdista käsin, kuin lapsi tuossa esimerkissä. Olen hyvilläni siitä, että minussa on edelleen sitä Lasta, ja että se Lapsi minussa on tarpeeksi eloisa ja voimissaan. Olisi surullista ja järkyttävää huomata olevansa nainen, jonka persoonallisuudessa ei ole enää yhtään Lasta, jolla on jäljellä vain Aikuinen ja Vanhempi. Erkanen noista psykologisista termeistä takaisin omaan naisenlogiikkaani. Koen, että juuri tuo osa minussa on oleellinen osa voidakseni kokea iloa (myös onnistumisen iloa ja oppimisen iloa), voidakseni olla avoin, luottavainen ja utelias tämän elämän suhteen, ja voidakseni olla luova. Jos tuo lapsi minussa ei olisi elossa ja voimissaan, niin olisin todennäköisesti kärttyinen ja suorastaan v****mainen akka, sellainen kuin mitä näen päivittäin kulkemassa hymyttöminä, suupielet alaspäin väännettyinä ja myrskypilvi otsan yläpuolella salamoiden. He kulkevat kuin tankit, kaiken eteen osuvan joko omaan jonoonsa jonon jatkoksi liittäen tai alleen murskaten. Eikä sen akan suusta kuulu hyvää eikä kaunista, vaan rumia sanoja suoltaen tuo itsensä väärinymmärretyksi ja sorretuksi kokeva kimpale jatkaa jyräämistä ja hajottamista, murskaamista ja tuhoamista, tajuamatta, että tuhoaa samalla itseään, sisältä päin, ja ihan itse. Siksi sanoin "kimpale". Sisuksista puuttuu ilo, onni ja elämänmyönteisyys. Ihan sama pätee myös tiettyihin miehiin. Entäs sinä ja sinun sisäinen Lapsesi?

Sitten ihan muuhun asiaan. Tämä on suoranainen mainos mitä yllättävimmästä kenkäkaupasta täällä Alanyassa. Tuo kyseinen kenkäkauppa on tullut nähtyä kymmeniä, kymmeniä kertoja, ja aina olen kulkenut sen ohi. Tänään tuttava usutti minut sisälle, muuten olisin kulkenut ohi edelleenkin. Sisältö oli todella positiivinen yllätys. Tämä on sellainen kenkäkauppa, jossa löytyi naisille nahkakenkiä, siis ihan oikeata nahkaa olevia laadukkaita kenkiä. En nyt viitsi laittaa tähän mitään kenkämerkkejä, sillä tuolla oli pari kolme sellaista kenkämerkkiä, että omia ostohaluja piti ihan tietoisesti hillitä. Voi jestas että oli mieleisen näköisiä nahkakenkiä, ja vieläpä jalassa hyvin istuvia. Pitkä mustien nahkakenkien metsästykseni ei vieläkään päättynyt, sillä sopiva koko oli loppunut. Tuolta löytyi vaikka kuinka monia mieleisiä ja sopivia kenkiä mitä upeimmissa väreissä, nahkaisena ja hyvin hinnoiteltuina. Minä palaan tuonne vielä monta kertaa... Sari, sinulle siellä olisi ollut sellaisia turkooseja luomuksia, että olisit päässyt ostamaan myös isomman matkalaukun 😂. Nyt vaan en kehdannut kuvata kaikkea, kun se ei oikein ollut suotavaa. Kuudennen kenkäkaupan jälkeen meille molemmille tuli kenkä-ähky, päiväkohtainen kiintiö täyteen, ja jatkamme yllätysten kierrosta jokus. Tavoitteena jatkossa on mennä myös sellaisiin paikkoihin, joissa emme ole koskaan aiemmin käyneet.

Yemenı ayakkabı (Jemeni-kenkä) on paikalliselle nuorisolle järkytys, varsinkin tällaisen ulkomaalaisen jalassa, totesin taas tänään saamieni kommenttien perusteella. Eräskin nuori kenkäkauppias sanoi "OMG, etsitään sulle oikeat kengät", vaan eihän heillä ollut muuta kuin niitä karmeita muovikenkiä, keinomateriaalikenkiä. Tiesin, että kävelemme tänään paljon, ja että tarvitsen kengät, jotka on helppo laittaa jalkaan, jotka sopivat asuni väriin jne. Kun kotona ei ollut niitä mustia kävelykenkiä, niin laitoin jalkaani  nuo supermukavat jemenit. Sekä jalat että selkä kiittivät valinnasta, ja ainakin samassa bussissa lähellä istuneilla opiskelijatytöillä oli hauska kotimatka koulupäivän jälkeen, kun saivat nauraa kengilleni. On kiva tuottaa iloa kanssaihmisille.

Nauratapa huomenna edes kahta ihmistä, ja muista hymyillä vastaantulijoille edes yhden tunnin ajan. Ehdit muuttaa monen ihmisen päivää. Hyvä voittaa aina, ja hyvyyskin leviää tehokkaammin kuin pahuus, kunhan sitä vain muistaa käyttää ja levittää. Sytytä siis hyvä itsessäsi, ja jaa sitä eteenpäin niin pajon kuin jaksat. Tässä ajassa ja maailmantilanteessa se on tarpeen, ja parasta mitä voit tehdä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Vain blogin jäsenet voivat kommentoida, ja vihaviesteistä, rasismista, uhkailusta tms. ilmoitetaan automaattisesti poliisille, profiilin omistajan kotimaasta riippumatta. Kunnolliset, suoraselkäiset ja tunteellisetkin kommentit otetaan ilolla vastaan, aidoilta ihmisiltä.

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.