lauantai 4. maaliskuuta 2017

Tunteella vai ilman

Alanya, Tosmur ja iltataivas 4.3.2017
Kävinpä tänään sellaisessa paikassa, josta sai nämä kuvat, tämän illlan sävyillä maustettuna. Välillä sisällä istuessa ja kaverin kanssa puhuessa, tai itsekseenkin touhutessa, tulee vaan sellainen "onpa ulkona nätti valo" -fiilis. Tänään oli taas sellainen ilta. Verhot olivat osittain edessä, ja keskityimme asunnon sisällä keskusteluun, kun silmä jotenkin sanoi, että verhot ovat nyt eriväriset kuin tavallisesti. Ja niinhän siellä verhojen takana oli menossa auringonlasku oranssimpana kuin eilen tai toissapäivänä jne. Joka illalla on omat värinsä. Värien voima ja yhteensopivuus on jotenkin hurmaavaa katsottavaa. Koskaan ei ole tullut taivaalla auringonlaskuja katsoessa vastaan sellaisia värejä, jotka eivät sopisi sinne taivaalle kesenään, jotka ikään kuin riitelisivät keskenään. Aina ne ovat harmoniassa,väreistä, väripaletista ja intensiteetistä riippumatta.

Luonto osaa aina rakentaa värien harmoniaa, myös vastaväreistä. Oranssi ja sininen, vastavärit, mutta iltataivaalla kovin kauniit ja sopuisat yhdessä. Eivät olleet yhtään räikeitä tai rinnakkain sopimattomia. Venuskohan se tuo iltataivaan valopilkku on? En tiedä, arvailen vain. Kauniisti se joka tapauksessa loistaa tuolla luonnollisella taivaalla, kuvassa ei niinkään. Voihan Venus.

Läsnäolosta, ja juuri tässä hetkessä läsnä olosta voisi puhua muutaman sanan. En nyt tarkoita mitään "fyysisesti läsnä - henkisesti läsnä - ei läsnä" -keskustelua tai ajatuskuviota, vaan jotakin laajemmalla skaalalla koettua.

Kun istut siinä lukemassa tätä blogia, niin mitä kaikkea aistit itsestäsi? Mitä kaikkea huomioit ja huomaat omista tuntemuksistasi, asennostasi, fiiliksistäsi jne.? MItä kaikkea huomioit tilasta, jossa olet? Entä tilan ulkopuolisesta maailmasta? Ovatko ne, mitä kauempaa huomioit tuoksuja, ääniä, tunteita, energioita? Mitä ne ovat? Missä menee herkkyytesi raja? Kuinka paljon pystyt sulkemaan itseäsi kaikilta noilta havainnoilta, kun oikein keskityt? Entä kuinka paljon pystyt huomioimaan, havainnoimaan, tiedostamaan itsestäsi, ulkopuolisesta maailmastasi ja itsestäsi tuossa ulkopuolisessa maailmassa, kun oikein keskityt?

 Jos et pysty tunnistamaan omia tunteitasi, jos et ymmärrä tunteitasi tai olotilaasi, tai et pysty ilmaisemaan niitä, niin mitä voit sille tehdä? Kyvyttömyydestä tunnistaa, ymmärtää omia tunteita käytetään nimitystä aleksitymia.

Alanya, Tosmur, iltataivas ja Kale 4.3.2017
Olen joskus elänyt palan matkaani sellaisen henkilön kanssa, jolle psykologi antoi diagnoosin aleksitymia. Toki siitä olin kuullut myös opintojeni aikana, mutta en vaan voinut käsittää millaista aleksityymikon arki, tai hänen lähipiirinsä arki voi olla. Aleksityymikon arkea en osaa vieläkään kuvailla, sillä ei hän koskaan pystynyt kertomaan sisäisestä maailmastaan. Hänellä yhteys omiin tunteisiinsa oli ihan poikki, rikki. Päällimmäiseksi jäi kolme asiaa. Hän kertoili paljon vitsejä, ja nauroi ja viihdytti porukkaa hyvin usein. En koskaan nähnyt häntä surullisena, mutta hyvin hämmentyneenä sitäkin useammin. Kun otin puheeksi kuoleman, vakavan sairauden tai esim. lasten surun, hän vain käveli mitään puhumatta ja hämmentyneen näköisenä pois. Seuraavalla kerralla häntä nähdessäni hän ei muistanut mitään kyseisistä keskustelunavauksistani. Jos joku muu otti hänen kanssaan vahvemmat tunneasiat puheeksi, niin seuraukset olivat ihan samat.

En tiedä mikä saa ihmisen tuolla tavoin rikki, enkä tiedä paljoa sen hoidosta, mutta tiedän, että sitä on eri asteista ja ainakin kahta eri tyyppiä. Parasta on kuitenkin se, että aleksitymian hoitoon erikoistuneet pystyvät auttamaan aleksitymian kanssa eläviä. Kyse ei ole mistään pillereistä, vaan terapeuttisista keskusteluista ja toiminnoista. Miksi aleksitymiasta sitten kannattaa puhua ja miksi sitä kannattaa hoitaa?

Osa aleksityymikoista käsittääkseni pystyy tunnistamaan jonkun verran toisen tunteita, tai omiaan, mutta vähän ja kapealla skaalalla. Jotkut heistä eivät pysty ilmaisemaan omia tunteitaan. Aleksityymikon elämä saattaa pahimmillaan tuntua erittäin yksinäiseltä. Tämä on ensimmäinen syy, ja hyvin henkilökohtainen syy, miksi kannattaa etsiä apua aleksitymiaan. Toinen syy on vahvasti kollektiivinen. Sellainen ihminen, joka ei kykene tunnistamaan omia tunteitaan ei kykene tunnistamaan myöskään toisen ihmisen tunteita, oli sitten kyse elämänkumppanista, omasta lapsesta, naapurista tai vaikkapa ulkomaalaisesta. Suomessakin on aleksityymikkoja, mutta kuinkakohan paljon heitä on? Paljonko heitä mahtaa olla ns. diagnosoimattomina tuolla räyhäporukoissa, joita viekkaammat vievät kuin pässejä narussa?

Alanya, Tosmur, iltataivas ja Kale 4.3.2017
Jos olet vaikkapa HSP eli erityisherkkä, niin kuin nykypäivänä sanotaan, niin ole siitä onnellinen. Ole onnellinen että tunnet ja koet, että sinulla on hyvä yhteys sekä itsesi sisäpuolelle että ulkopuolelle. Se on lahja, ja siinä on kiitoksen aihetta kyllikseen. Tosin sen verran olen kapinallinen, että mielestäni moni erityisherkäksi itsensä kokeva on juuri sellainen Luojan luoma, kuin millaiseksi ihminen on tarkoitettukin. Ajattelen, että nykypäivän kova ja tunteettomuutta suosiva elämisen kulttuuri on siirtänyt tuota rajaa, että entinen normaalisti tunteva on nykyään erityisherkkä, koska suurin osa on jo niin kovettunut, että heidän herkkyystasonsa on muuttunut. Osa tuosta herkkyydestä on kadonnut, koska sitä ei tarvita enää lajin säilymisen kannalta. Osa herkkyydestä on kadonnut koska valtavassa informaatiotulvassa on suodatettava suurin osa informaatista pois, että jaksaa ja saa päivän työt ja toimet tehtyä. Osa herkkyydestä on kadonnut siksi, kun pienet lapset eivät saa tarvitsemaansa vanhemman turvaa ja suojelua, vaan joutuvat kokemaan aivan liian rankkoja asioita, Osa herkkyydestä on kadonnut siksi, ettei ole vanhempaa, joka opettaisi tunnistamaan tunteita, ja joka kertoisi, että tunteet ovat sallittuja, toivottuja ja tärkeitä ihmisyyden kannalta.

Kumman sinä itsellesi ja lapsillesi haluat, herkän yhteyden vai heikon yhteyden? Annetaan omien tunteiden olla tärkeitä, ja hyvässä harmoniassa keskenään. Silloin ihmisetkin voivat olla ihmisiä toisille ihmisille, ja levollisesti keskenään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Vain blogin jäsenet voivat kommentoida, ja vihaviesteistä, rasismista, uhkailusta tms. ilmoitetaan automaattisesti poliisille, profiilin omistajan kotimaasta riippumatta. Rasistit voivat kokoontua vaikkapa Siperiaan tai Saharaan leikkimään leikkejään keskenään. Kunnolliset, suoraselkäiset ja älykkäät, tunteellisetkin kommentit otetaan ilolla vastaan.

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.