sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

Vuoren rinteeltä


Alanya DimCayn tie 24.3.2017
Käydäänpä kuvien ja selitysten kera retkellä vuoren rinteellä. Influnssa pitää sen verran kipeänä vielä, ettei ajatus taivu muuhun. Ihan vaan vastustuskykyä vahvistaakseni nakkasin taas mahan pohjalle Ylpön juoman, eli pari tuoretta sitruunaa, 4-5 kynttä tuoretta valkosipulia ja pari rkl hunajaa sauvasekoittimella soseutettuna. Maha nikottelee hieman tuota saamaansa aromiannosta, mutta jospas nikottelisivat pöpötkin. Siksi tuon totin join. Niiden läsnäolo ei ole kovin riemullista, eikä haluttua tässä osoitteessa.

Nämä viereiset kuvat on otettu Dim Cayin, Dimjoen itäpuolelta, Kestelin puolelta, noin 3,5 - 5 km rantatieltä pohjoiseen. Noilla alueilla ollaan jo maaseudulla, omissa pienissä kyläyhteisöissään, joissa jokainen tuntee jokaisen talon joka asukkaan. Tällaisen muualta tulevan turistinkin he tunnistavat turistiksi jo kaukaa, varsinkin kun tämä vanhempi, pulskempi naisihminen liikkuu urheiluvaatteissa. Jokainen itseään kunnioittava, samanikäinen ja kokoinen nainen kun pitäytyy salvareissa, tummapohjaisissa ja pikkukukallisissa. Urheilutrikoot ja värikäs juoksupaita jäisivät ehkä useimmilta laittamatta päälle, edes kotioloissa. Minulle taas on likimain sama mitä päälleni vedän, kunhan ne vaatteet täyttävät omat kriteerini. Värikkäitä ne ovat joka tapauksessa, vaikka löytyy minunkin kaapistani pikkukukkasalvarit.

Alanya DimCayn tie 24.3.2017
 Tuota sinistä, kukkivaa pensasta tms. näkyy siellä täällä ympäri kaupunkia. Nimestä ei ole aavistustakaan, mutta kaunishan tuo on nyt kukinta-aikana, kun valtavan suuret kukkatertut ilmestyvät muuten vielä suht elottomalta näyttäviin oksiin. Haarapääsky istuskeli langalla ja lauloi niin kesäisen kauniisti, että eihän sitä voinut olla kuvaamatta. Isohko pääskysten parvi lenteli siinä lähistöllä, vaan tämä herra keskittyi laulamaan konserttoaan. Pääskysiä on täällä paikka paikoin paljon, niin kuin lapsuusaikana Keski-Suomessakin. On myös alueita, joissa ei näy tai kuulu linnun lintua. Siksikin pikareissu kyläteille on virkistävää vaihtelua. Siellä tuntee olevansa ihan tarpeeksi keskellä luontoa. Sisiliskot vipeltävät tien viereltä piiloon, kun lähestyn niitä. Kukkoja ja kanoja kurkistaa jostakin puskasta, ja kiiruusti nekin juoksevat turvaan kun tien vieren vieras kulkija niitä lähestyy. Parin kukon spurtin kohdalla olin jopa purskahtaa nauruun, niin hauskan näköisiä, kaarteissa motoristin tavoin puolelta toiselle kallistelevia pikajuoksijoita ne olivat.

Tuo viereinen, lehteen puhkeamassa oleva puu on viikunapuu. Viikunapuu on kivan näköinen talviaikaan lehdettömänä. Siinä on jotakin uljautta ja voimaa, vankkumattomuutta. Mistähän tuokin vanha sana putkahti mieleen... Myös nyt lehtien kasvun alkuvaiheessa viikunapuun profiilissa on jotakin kiehtovaa, kun voima ja uljaus yhdistyy herkkyyteen ja uuden syntymään. Se on yhdistelmä maskuliinisuutta ja feminiinisyyttä ;) .
Kuvat eivät tee oikeutta puun todelliselle kauneudelle, kun se yksinään jyrkänteen reunalla koristi maisemaa. Kesällä viikunapuun runko peittyy isojen lehtien alle, eikä runkoa juurikaan näe. Itse sorrun tuon puun kohdalla näkemään ensisijaisesti ne herkulliset viikunat. Kun minulla joskus on puutarha, niin kirsikkapuun jälkeen heti se seuraava istutettava on viikunapuu. Viikunahillo on sanoinkuvaamattoman hyvää, myös ilman lisättyä sokeria. Se voittaa suklaankin mennen tullen. Jos ostan meille kuivattuja viikunoita esim. kilon, niin ne tulee syötyä parissa, kolmessa päivässä, ja vaaka kiittää. Siksi en ole niitä viime aikoina ostellut. Sitten joskus taas...

Vaikka tie ei ole vielä kovin korkealla merenpinnan yläpuolelle, niin se on silti tarpeeksi korkealla tarjotakseen mielenkiintoisina aukeavia näköaloja eri suuntiin. Tuolta tieosuudelta näkee kaupungin, meren ja kylien ylle, ja silmien edessä aukeaa huomattavasti toisistaan poikkeavia maisemakokonaisuuksia. Joillekin kävelymatkoille kaipaan seuraa, mutta tuo reitti oli parhaimmillaan yksin kävellen, hiljaisuudessa kävellen. KUn on matkaseuraa, niin tulee puhuttua. Ja kun puhuu, niin jää suurin osa ympäristöä huomaamatta. Tai siis jää monia pieniä, kiehtovia yksityiskohtia huomaamatta. En minä ainakaan pysty näkemään ja ihastelemaan luonnon kauneutta ja kuuntelemaan kanssakulkijan puheenpulputusta yhtä aikaa. Jompi kumpi jää väkisinkin vähemmälle.

Tuon laakson keskellä virtaa DimCay, ja alhaalla laaksossa on paljon hedelmäpuutarhoja, jonkun verran kasvihuoneita ja hieman asutusta. Tämä laakso jää sen uuden, rakenteilla olevan ohitustien pohjoispuolelle. Ja tie, jota kävelin, ylittää kyseisen ohitustien tunnelit eräässä kohden. Ei ole aavistustakaan missä tunnelien toinen suuaukko on, mutta aikanaan sekin selviää. DimCayn puoleiselta suuaukolta tunneli on edennyt kuulemma jo pitkästi. Aiemmin siitä pystyi ajamaan ohi, kuten mekin teimme muutamia kertoja,  mutta nyt siellä oli sen verran epämiellyttävät tiejärjestelyt, että eipä tee mieli huvikseen ajella niillä main. Muuallakin kaupungissa ohitustien työmaat etenevät nopeaan tahtiin, ja ei siinä kauaa mene, kun keskustan liikenne helpottaa, kun ohitustie aukeaa liikenteelle.

Tuo on Kestelin pohjoispuolelle olevaa, kauemman hyvin jylhänä näkyvää vuorenhuippua. Siellä vuoren kupeessa on jokin kylä muutamine taloineen. JOnkun verran näkyi olevan rakenteilla myös turisteille suunnattuja villoja. Toisaalta on harmi, että rakennetaan alueita täyteen, mutta toisaalta vuoristoa täällä kyllä riittää. Bussi 202 tulee yliopistolle, ja jotkut 202set jatkavat siitä vielä eteenpäin, tuonne kylän suuntaan. Jos haluat helpon tavan tulla tälle kyseiselle tieosuudelle, niin ettei kävelymatka tule kovin pitkäksi, niin tule bussilla yliopistolle (fakulte) ja kävele siitä joko ruskean viitan osoittaamaan Dim Mağarası -suuntaan tai sitten tuonne kylän suuntaan, tai no, voihan siitä kävellä takaisin kohti mertakin, ja silloin tievaihtoehtoja on todella paljon. Harkitsit sitäkin, mutta oikeasti se oli kartan mukaan sellainen teiden sokkelikko, että arvelin eksyväni suunnitellulta tieltä. Eihän siinä muuten mitään, mutta bussi menee vain tiettyjä tieosuuksia pitkin, ja jos eksyt bussireitiltä, niin saatkin kävellä kilometritolkulla "ties missä".

Dim-luolalle mennessä tie on tällaista pientä ja kapeaa. Se kiertää erään laakson ympäri ja kohoaa pikkuhiljaa ja huomaamatta metri metrilä korkeammalle. Dim-luolan suuaukko on alhaalta katsottuna tosi korkealla, mutta kun sinne menee tuota tieosuutta pitkin, niin vasta luolan lähistöllä tulee sellainen olo, että "olenpa tullut korkealle". Aiemmin sitä ylemmäs kiipeämistä ei juurikaan huomaa, kun maasto hieman hämää.

Periaatteessa tuo olisi myös hyvä fillarireitti, mutta käytännössä en lähtisi sinne pyörällä, koska paljon jäisi näkemättä, ja koska osa autoilijoista ajoi hillittömän lujaa tuolla tiellä. Ylärinteen puolella voi toki aina väistää rinteeseen. Alarinteen puolella on jyrkkää pudotusta niin paljon, ettei joka paikassa tee mieli mennä edes lähelle tien reunaa. Vuohia ja vuohipaimenen näin siellä jyrkillä rinteillä, mutta itse jos sinne menisin, niin suunta olisi vain alaspäin, hallitsematta.

Silloin kun kävelin sinne, niin pari vanhempaa, eurooppalaista rouvaa tuli vastaan. Heidän kengistään päättelin, etteivät he ehkä ihan luolalle asti olleet kävelleet, mutta onhan tuolla matkan varrella muutakin. Siellä on muutamia paikkoja, joista voi ostaa ruoka-annoksia, juomia, ja joihin voi pysähtyä viettämään vaikka kokonaisen iltapäivän siinä pöydänääressä rupatellen. Ruokailijoille varattuja pöytiä oli sekä sisällä, että ulkona, varsinkin niissä tien alkuosuuden ruokapaikoissa.

En malttanut olla kuvaamatta appelsiinipuutarhaa eräästä ylärinteestä. Appelsiinipuu on niin kaunis sinistä taivasta vasten. Tuossa alla oli myös kauniisti kivetty penger, mutta ne kuvat, joihin olin penkereenkin ottanut mukaan, olivat liian epätarkkoja tänne laitettavaksi. Laitan myös epätarkkoja kuvia, silloin kun kuvassa on epätarkkuudesta huolimatta jotain haluamaani tarinaa. Aina en kuitenkaan kehtaa. Nyt oli sellainen. Yölinnun biisi Appelsiinilehtoon on jollain tapaa kaihoisan, epätoivoisen, toiveikas ja romanttinen. Kun appelsiinipuutarhaa katsoo lähempää, niin tällaiselle puoliksi luonnosta vieraantuneelle ja ötökkäkammoiselle siitä on romantiikka kaukana. Se appelsiinipuutarhan todellisuus sieltä puiden alta ja seasta on enemmänkin Röllin mieleen, arvelen. Ja muuten tuossa puutarhan vierellä oli jossain kasteluvesiallas... sillä aivan käsittämättömän kovaääninen ja monisävelinen kväkäti-qurk-konsertti oli menossa ohi kävellessäni. Sammakoita soitimellaan.

Pyysin loppuuodesta erästä osaavampaa ja kalleimmilla kameroilla varustautunutta valokuvaajaa ottamaan kuvan, jossa näkyisi vuoristosta tuollainen siniutuinen ja monikerroksinen silhuetti. Mahdotonta, sanoi hän. No, ok, mahdotonta sitten. Pikkukameralla saa vain tällaisen, jossa näkyy 6-7 eri kerrosta. Olisi kiva nähdä miltä tuon tyylinen kuva näyttää hyvällä kalustolla ja osaavan kuvaajan ottamana. Ei se mitään mahdotonta ole. Samoin Linnunrahan ja tähtitaivaan kuvaamis-pyynnöstä sain samantyylisen palautteen. Pitäisi kuulemma mennä satoja kilometrejä syvemmälle erämaahan, minne ei tule pienintäkään valon kajoa ihmisen tekeleistä, että sellaisen kuvan saisi. No, Facebookissa pari kolme nuorta valokuvaajaa ovat julkaisseet aivan upeita kuvia, joissa on mukana sekä Linnunrata että lähimmän ihmisasutuksen valot. Katsopa esim. Niko Laurila Photography tai Wille Heikkinen Photography nimillä, ja näet paljon upeita otoksia. Minä jatkan halpiskameralla otettujen turistiräpsyjen tarjoilua.

Pari tuttavaa on mieluillut noiden tosi korkeiden ja jykevien heinien tai ruokojen, mitä ovatkaan, hakemista sisustuselementiksi isoon lattiamaljakkoon. Tuonkin tien varrelta niitä löytyy. Korkeimmat olivat arviolta 3.5 - 4 metrisiä. Olivat sellaisella paikalla, että tuskin kukaan hermostuu, jos siitä pari kolme ruokoa leikkaa mukaansa. Taittaminen ei ehkä ihan onnistu, tosin en ole kokeillut. Arvelen vain varren jykevyyden perusteella, että jonkinlainen terävä työkalu ja hyvät käsivoimat tulevat tarpeeseen.

Tuo aloevera oli minua korkeampi, eli ei mikään pikkuinen ruukkukukka. Samoilla kohdin kun kuvasin tuota, tunsin ensimmäisen kerran, että minua seurataan. Hieman myöhemmin myös kuulin sen seuraajan, vaikken vielä nähnytkään. Oli aika epämukava fiilis kävellä keskellä ei mitään, ilman muiden ihmisten läsnäoloa, ja huomata olevansa seurattu. Kun hieman myöhemmin käännyin takaisin, niin seuraajakin tuli näyttäytymään. Se oli se koira, josta eilen puhuin. Toivottavasti joku eläintenystävä on sen löytänyt ja ainakin ruokkinut. Itse en kykene ainakaan pariin päivään mihinkään kävelylenkille, en, vaikka menisin bussilla niin lähelle kuin pääsee. Maanantaina tai viimeistään tiistaina on ihan pakko jaksaa käydä ostamassa vakuutus oleskelulupaa varten, tai tiistaina on poistuttava maasta. Jostain syystä vakuutuksen osto menee taas niin, että en ole vertaillut enkä kilpailuttanut, menen vaan ja ostan jonkun. Ihan toisin suunnittelin vuosi sitten, mutta enpä ole saanut aikaiseksi sitä kilpailutusta.

Aina ei kaikkea muista, eikä toki tarvitsekaan. Maailma jatkaa pyörimistään ja elämä kulkuaan, vaikkei kaikesta aina niin perillä olisikaan. Ja mitä sitten vaikka olisikin tietoinen ja paremmin perillä monista asioista? Mitä sitten? Miten se muuttaa elämän kulkua? Helpottaako oleellisesti -ehkä joskus. Vaikeutuuko elämä, jos ei tiedä niin paljoa, tai jos ei perehdy niin moniin asioihin? Voi olla jopa toisin päin. Mitä vähemmän tiedät, sen vähemmästä murehdit, sen kevyemmin elämään suhtaudut. Joten miksi siis pitäisi olla niin valtavan tietoinen, viisas, älykäs tai kykenevä? Jos onkin vaan oma itsensä, kaikkine inhimillisine piirteineen, tunteineen, vajavaisuuksineen. Samalla voi todeta, että on täydellinen juuri sellaisena kuin on, omana inhimillisenä itsenään. Kukaan ei osaa olla paremmin minä, kuin mitä minä olen. Siinä on saavutusta kylliksi yhdelle ihmiselämälle.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Vain blogin jäsenet voivat kommentoida, ja vihaviesteistä, rasismista, uhkailusta tms. ilmoitetaan automaattisesti poliisille, profiilin omistajan kotimaasta riippumatta. Rasistit voivat kokoontua vaikkapa Siperiaan tai Saharaan leikkimään leikkejään keskenään. Kunnolliset, suoraselkäiset ja älykkäät, tunteellisetkin kommentit otetaan ilolla vastaan.

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.