tiistai 11. huhtikuuta 2017

Marinaa ja marmatusta

Apostolinmiekka innostui kukkimaan aurinkoisena päivänä
Vuodatus postipakettien kulusta, taas kerran. Hieman nyt ihmettelen ääneen postin toimintaa. 4.4.2017 on kännykkäni
lähetetty Kiinasta kohti Suomea, ja se on nyt jo täällä, Suomen Postitullissa, sekä tullausilmoitus on matkalla kotiosoitteeseen. Sen sijaan 23.3. Alanyasta lähetetty paketti, joka on 27.3. aamullla lähtenyt Istanbulista lentorahtina Suomeen, on taas jumittunut jonnekin Postitullin peräkamariin. Normaali kirjeiden ja pienten pakettien kulkuaika tällä välillä on noin 10 pv. Tammikuussa pojan paketti oli likimain 20pv matkannut, ilman että sitä oli Suomessa kuitattu vastaanotetuksi. Kun otin yhteyttä Postiin, niin yllättäen paketti löytyikin muutamaa tuntia myöhemmin.

Nyt Alanyasta ystävälleni lähettämäni paketti on ollut matkalla tasan 20 päivää, ja huomenna ystäväni kysyy pakettia Postilta. Seuranta Suomen päässä ei toimi, tai sitten postin työntekijät ovat niin kiireisiä nurmikonleikkuun ja vanhusten ulkoilutusten kanssa, etteivät ehdi hoitaa perustehtäväänsä. On se nyt kumma, ettei tänne saada Postille mitään kilpailijaa. Tuo niiden touhu on omituista vitkuttelua. Ja se, että muslimimaista tulevat paketit lojuvat Postitullissa kaksinverroin kauemmin kuin esim. Kiinan suunnalta tulevat, haiskahtaa pahalta. Jos Kiinan pakettini matkaisi yhtä kauan kuin Turkista tuleva paketti, tai kauemminkin, niin olettaisin olevan työruuhkaa tms, mutta tuossa kuviossa ei ole enää kyse ruuhkasta, vaan jostakin ihan muusta. Vierastan tällaista kaksinaamaista touhua. Kyllä, kaikki eivät ole samanlaisia, ja suurin osa suomalaisista on eurooppalaisten oloisia, mutta pieni joukko pohjoisia änkyröitä on ihan toivottomia tapauksia.

Onneksi kaikki ei ole elämässä samanlaista, vaan ilonaiheitakin löytyy. Löytyy myös paljon kiitollisuuden aiheita. Tänäänkin voin olla kiitollinen monista asioista, myös Suomeen ja suomalaisuuteen liittyvistä asioista.

MyheritageDNA myy geenitestejä, joiden perusteella voit selvittää mihin kansanryhmiin ja mille aluille oman sukuperimän juuret ulottuvat. Testiä markkinoitiin hintaan 79€. Itseä tuo kiinnostaa erityisesti siksi, kun isän puolen suvusta ei ole mitään muuta tietoa, kuin että he ovat mahdollisesti tulleet Pihlajavedelle Laatokan rannoilta. Äidin suku on oletettavasti ollut aikalailla paikallaan keskisessä Suomessa, ainakin sukukirjan mukaan. Jonakin päivänä vielä tuon tilaan ja teen testin.

Aurinkoenergiaa kuvan kautta. Alanya helmikuun lopulla 2017
Olen ollut Suomessa nyt kaksi viikkoa, ja tuohon kahteen viikkoon on mahtunut YKSI aurinkoinen päivä. Useimpina päivinä on satanut joko vettä, räntää tai lunta. Tänään lunta ja räntää. Tuulee hyytävän kylmästi ja on pimeää. Kysyy jonkun verran tahdonvoimaa ajatella, että "ihan kiva sää"... Olin jo vähällä ostaa uuden ja entistä lämpimämmän talvitakin tänään, sellaisen kinuskin värisen. Koska ihmiset kuitenkin sanovat, että kevät tulee ja lämmintäkin on ihan kohta, niin jätin ostamatta. Asunnossa sisällä on +23 C, mikä riittää ja tuntuu mukavalta. Lasitetulle parvekkeelle haluaisin siirtää sekä nukkumapaikan että kirjoituspöydän, mikäli sää sen sallii, vaan eipä taida ajoissa sallia. Lähiviikot ovat vilkkaita edelleen, ja tulevaisuuden eteen tehdään töitä, kirjaimellisesti. Silti on suunnaton halu palata kotiin nyt, eikä sitten aikanaan kun asiat ovat sopivasti valmiina sitä varten.

Tämä asumisyhteisö, jossa nyt olen, on eloisa, vilkas ja äänekäs, ja ihan täysin vastakohta omalle kodille. En ole vielä oppinut nukkumaan täysiä öitä, mutta tarpeeksi väsyneenä tulen ihan taatusti nukkumaan. Osansa on toki antibiootilla, josta yksi annos pitää ottaa keskellä yötä, mutta huomenna sitäkään riesaa ei enää ole. Huomenna ei ole myöskään öisin herättäviä hengitysongelmia, toivottavasti. Astmasta sen verran, että tuo reilu vuosi toisenlaisessa ilmastossa meni taas hyvin pienellä astmalääkityksellä. Nyt on tarve taas muistaa, että mitäs ne käytöstä pois jätetyt lääkkeet ja niiden annostelut olivatkaan. Suomen ilmasto on paljon vaikeampi ja taas on palattava maksimaaliseen astmamummon lääkitykseen, ja 25 vuotta minua hoitaneen lääkärin vastaanotolle. Hän on varsinainen omalääkäri, ja tässä tapauksessa myös perhelääkäri, sillä juniorikin on hänen hyppysissään. Mitä ihmettä teen sitten, kun hän joskus päättää jäädä eläkkeelle? Uuden perehdyttäminen ja uusiin tapoihin oppiminenhan siinä on sitten edessä ;) . No, tuollaista ei kannata murehtia ennakolta. Leikittelin vain tuolla ajatuksella, realiteetti kun tuokin on.

Sitten turkinkieleen... katselen ja kuuntelen turkinkielisiä tv- ja radiokanavia nyt päivittäin, koska en halua taantua kielitaidossa yhtään tämän poissaolon aikana. Eilen naureskelin bussissa istuessani, kun samalta pysäkiltä viime hetkinä bussiin nousseet pari miestä alkoivat keskustella pari penkkiriviä taaempana. Ensin luulin kuulevani turkkia ihan vaan siksi, kun olin Alanyassa bussimatkoilla siihen tottunut. No, ei se ollut luuloa. Miehet puhuivat selkeää turkkia, tosin toinen osin hampaattomana puhui niin, ettei ihan kaikki lauseet olleet helpoimmasta päästä ymmärtää. Kaiken lisäksi he puhuivat hyvin henkilökohtaisista ja aroista asioista. Eivät kai olleet tottuneet siihen, että kukaan ei-turkkilaisen näköinen ymmärtää. Teki mieleni sanoa turkiksi, että please, älä kerro tulenarkoja tai kovin intiimejä asioita noin isoon ääneen puhuen. Jätin kuitenkin sanomatta, ja testasin itseäni siinä, kuinka paljon pystyn ymmärtämään. Hyvin leveästi hymyillen poistuin bussista sillä matkustuskerralla, vaikka olinkin väärässä bussissa ja menossa ihan väärään suuntaan. Miesten jutut olivat ihan omaa luokkaansa.

Niin, noista vääriin busseihin nousemisista. Odotin ihan oikealla pysäkillä. Eteen tuli vieraan numeroinen bussi, jossa tekstinä luki kuitenkin juuri sen alueen nimi, johon olin menossa. Se lähti sen verran erikoiseen suuntaan, että kysyin kuskilta reitistä suhteessa omaan päämäärääni. Olisin päässyt saman alueen toiselle laidalle, aikalailla minulle tuntemattomille alueille. BUssin reitti kohtasi tutun, oikean bussin reitin, ja samalla näin, että edessä menee juuri se bussi, jossa pääsen lähes pihalle asti. No, fiksuna naisena hyppään seuraavalla pysäkillä ulos, ja juoksen siihen toiseen bussiin. Kun bussi lähtee liikkeelle, niin se kääntyy kohti keskustaa, juuri sinne mistä olin tulossa. Samalla muistin, että nousin siihen bussiin VÄÄRÄLTÄ pysäkiltä. Siinä on peräkkäin kaksi pysäkkiä. Toisesta keskustaan ja toisesta kyseiselle asutusalueelle. Muuten olisi ottanut päähän hiukan enemmänkin, mutta niiden turkkilaisten miesten ällistyttävän henkilökohtaiset jutut ja keskustelun ymmärtäminen lähes 90% sai hyväntuuliseksi ja hymyilemään.


On päiviä, jolloin voin itse auttaa muita ihmisiä hymyilemään. Sitten on niitäkin päiviä, että on hyvä olle olemassa ihmisiä, jotka saavat minut hymyilemään. Vuorotellen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Vain blogin jäsenet voivat kommentoida, ja vihaviesteistä, rasismista, uhkailusta tms. ilmoitetaan automaattisesti poliisille, profiilin omistajan kotimaasta riippumatta. Kunnolliset, suoraselkäiset ja tunteellisetkin kommentit otetaan ilolla vastaan, aidoilta ihmisiltä.

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.