keskiviikko 5. huhtikuuta 2017

Tavoitteita kohti

Viikko poissa Alanyasta on sellainen maksimi-poissaolo, joka vielä menee lomasta ;). Vaan nyt kun alkaa mennä yli viikon, ja tulee menemään tosi monta viikkoa yli tuon, niin kaipuu nostaa päätään. Sekä ihmisten, paikkojen että kulttuurin kaipuu. Täällä näkee niin paljon ilottomuutta ja elottomuutta. Surullisia, alaspäin painettuja kasvoja, alistuneen kasaan painuneita hartioita, hymyttömiä kasvoja. Hymyilin vaistomaisesti bussissa eräälle mummolle, ja sain vastineeksi hyvin kummastuneita katseita häneltä ja kanssamatkustajaltaan. Unohdin missä olen. Toisessa bussissa huomioni kiinnitti eräs aktiivisesti katsettani hakeva miesmatkustaja... joka jakoi vaalimainoslehtisen jokaiselle, jonka katseen sai kohdattua. Mutta siitä huolimatta on kevät ja voi se aurinko paistaa ihmisten sisimpäänkin asti.

Vaikka emme ulkona nähneet tänäänkään aurinkoa, kunpilviverho sen esti, niin sisäisesti aurinko paistoi täydeltä taivaalta. Aamun olo kertoi jo sen, että influenssan jälkitauti on siinä pisteessä, että lääkäri kutsuu. Siitä riesasta selviää lääkekuurilla ja paketillisella nessuja, joten tuli vietettyä pari tuntia terveyskeskuksessa. Kampaajaoppilaan käsittelyssä koin riemullisia hetkiä lähinnä keskustelun osalta. Kohdalleni osui hyvin mielenkiintoinen nuori nainen, jolla on vielä paljon annettavaa kanssaihmisilleen. Sen lisäksi hän leikkasi hyvin ja nopeasti. Nyt on sitten hiuksetkin sellaisessa kuosissa, että kehtaa kulkea ulkona ilman lakkia. Juniori toimi niin "miehen hoksottimilla" kuin vain voi toimia, eikä edes tunnistanut mitään eroa, vaikka hänet kampaajan jälkeen tapasinkin. No, kaikkea ei voi huomata. Jokaisella on omat "sokeat" kohtansa niin kotona, kuin läheistensäkin näkemisen ja havainnoinnin suhteen. Ihan inhimillistä.

Erään haaveeni suhteen sain niin mieluisen sähköpostin tänään, että ihan siitä ilosta paistaa sisäinen aurinko monta päivää. Viimeisen parin vuoden aikana olen käytännössä oppinut sen, että tähän blogiin ei voi konkreettisesti tuoda mitään suunnitelmia ennakolta. Ei mitään. Silti kerron tuonkin asian vain näin maininnan tasolla, koska se on oleellisena osana tätä päivää. Se tieto saa askeleen kevyeksi ja kasvot hymyilemään entistä leveämmin, vaikka leveyttä näissä poskissa on jo entuudestaankin, paljon. Ihania ihmisiä ja hyviä uutisia tarvitaan, jokainen meistä tarvitsee niitä. Ja itse kukin meistä voi aina olla se ihana ihminen tai hyvien uutisten tuoja jollekin toiselle. Eikö niin? Sekin on vain itsestä kiinni.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Vain blogin jäsenet voivat kommentoida, ja vihaviesteistä, rasismista, uhkailusta tms. ilmoitetaan automaattisesti poliisille, profiilin omistajan kotimaasta riippumatta. Kunnolliset, suoraselkäiset ja tunteellisetkin kommentit otetaan ilolla vastaan, aidoilta ihmisiltä.

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.