Viikko pääsee vauhtiin

Välimeren ilakointia

Tuntuu hivenen pöhköltä yrittää nukahtaa kello 19.30 - 20, varsinkin kun ulkona paistaa aurinko ja ikkunasta näkyy sinistä taivasta ja puiden latvuksia. 4:30 on taas herätys, tällä kertaa toivottavasti pakkasettomaan aamuun. Pakkasettomuus jää vielä haaveeksi, vaan mikäs tässä estää haaveilemasta. Annetaan haaveiden kukkia ja voida hyvin. Niin pienet kuin suuretkin unelmat ja haaveet ovat tärkeitä hyvinvoinnillemme. Jos yksi unelma loittonee, käy tarpeettomaksi tai kaatuu, niin sen tilalle uusia. Kannattaa unelmoida ja pitää hengissä monia erilaisia unelmia, saavutettavissa olevia ja "saavuttamattomia". Unelmien ihanuus on siinä, että ne voivat toteutua, jos niiden eteen on valmis tekemään työtä. Mitä tahansa hyvää työtä, ja niin paljon kuin on tarpeen. Jos jonkun pää ei suostu tuottamaan unelmia, niin umpijäässä olevan hyvyyden sulattelu, inhimillisyyden ja rakastamisen herättely ja opettelu kannattaa. Pahuudesta haaveilijoitakin on, varsinkin nykypäivän Suomessa heitä kuuluu olevan enemmän kuin tarpeeksi. Paha saa aina palkkansa, ennemmin tai myöhemmin, ja lopulta hyvyys voittaa. Kannattaa siis valita se valoisampi puoli, myös unelmoidessa.

Yllättävän moni suomalainen tuttu on nyt voivotellut ja kauhistellut kuulteni Turkin äänestyksen tulosta. Ei kannata. En ole kanssanne maa mieltä, enkä alistu mihinkään hömppäpropagandaan, mitä joku ulkopuolinen politiikantuntijaksi itseään tituleeraava arvelee, olettaa ja luulee tapahtuvaksi. Niin, nehän ovat vain arvailuja, luuloja ja oletuksia. Kukaan ei tiedä, kaikkein vähiten se, joka ei ole kasvanut kykseiseen kulttuuriin ja kyseiseen politiikkaan. Kannattaisikohan Suomenkin ensin hoitaa omat poliittiset ongelmat, omat äärijärjestöongelmat ja netissä törkyä kylvävät, raivoavat seköpäät, ennen kuin sekaantuu toisen maan sisäpolitiikkaan? Ei meidän poika, naapuri...  Tuli tähän perään kirjoitettua pitkä litania poliittista kannanottoa, mutta pyyhinpä pois. Politiikan voi taas jättää ihan omaan arvoonsa, sinne vanhalle evvk-osastolle. Elämä kulkee omaa latuaan poliittisista tuulista huolimatta, tai joskus niiden ansiosta. "Vain elämää, ei sen enempää, on kaikki tää, koita ymmärtää. Vain elämää, ei sen enempää, nää muistot koitan säilyttää"  Irwinin laulun sanoin.

Whatsappin kanssa kävi juuri niin kuin arvelinkin. Heti kun ilmoitin tuttaville, että nyt se toimii, alkoi tulva. Viestejä,

puheluita ja videopuheluita tuli neljän tunnin ajan enemmän kuin mihin ehdin vastata. Ne, joiden videopuheluun en ehtinyt vastata, loukkaantuneina murisivat hetken aikaa, kunnes alkoi "milloin palaat, ei voi olla totta, et kai oikeasti ole pois niin kauan..." . Itsellekin tuli niistä sellainen olo, että tuo suunniteltu täällä olon aika on Kauan, mutta onneksi se meni ohi. Kauan vai ei, sekin on asennekysymys. Huomenna on tarkoitus aloittaa tenttiin lukeminen, sen mitä jaksan työvuoron jälkeen, ja perjantaina on tentti. Elättelen toiveita, että osaan luontaisesti riittävän paljon :)) . No, se realisoituu perjantaina, kun kyseessä on valvottu netissä tapahtuva tentti, ja vastaus on yksiselitteisesti joko oikein tai väärin. Jos on tarpeeksi monta oikeaa vastausta, niin kaikki on hyvin, todistus tulee. Muussa tapauksessa on oikeasti opiskeltava ja tehtävä se tentti sitten muutaman päivän päästä uudestaan. Vaan kun ensi viikolle on jo buukattu toinen tentti, ja sellainen, johon todellakin tarvitsee lukea. Tänään hankin jo materiaalin... vaan en muistanut avata. Muistin sen vasta nyt, kun tätä kirjoitan 😏. Sekin tentti on nopea. Jos osaa asiat, on helppo vastata nopeasti ja oikein. Jos ei osaa eikä tiedä vastauksia, niin ei kannata kirjoittaa novellia liirum laarumia, vaan riittää että poistuu paikalta, hyvästelee tenttimaksuun turhaan käytetyn rahan, ja käy ostamassa ison lohtusuklaalevyn, Fazerin Sinistä.

Koska pääsin noron suht lievänä, kävin jo tänään etsimässä itselleni tiettyyn vintage-teemaan liittyvää työasun osaa, ja kiersin erään ison kirpparin. En löytänyt etsimääni, mutta hyllystä osui silmiini tuo vähän vanhempaa mallistoa oleva, pienen pieni, aito, nahkainen Daniel Ray. Kaiken lisäksi se oli niin siisti ja hyväkuntoinen, etten ollut uskoa silmiäni hintalapun suhteen. Hinnoittelija ei ilmeisesti ymmärtänyt mitä oli hinnoitellut. Hintalapussa luki 1€, mutta nuori kassaneiti antoi rahasta väärin takaisin, enkä halunnut alkaa siitä kinastelemaan, joten laukun hinnaksi tuli lopulta 5 €.

Jospas sitä nyt yrittäisi saada unta... nurinkurisen aikaisin.