lauantai 6. toukokuuta 2017

Turvallinen ruokailu lomalla

Alanyan sää havadurumu15gunluk.net
Eilen erehdyin katsomaan Suomen sääennustetta lähimmälle kahdelle viikolle. Lyhyesti muotoiltuna *piip* talvitakkikeli.  Säätiedot näkyvät tuossa viereisessä kuvassa. No, en voinut vastustaa kiusausta katsoa Alanyan kahden viikon sääennustetta. Apuva! Nyt siellä alkaa ylittyä se raja, että minäkin kokisin oloni lämpimäksi. Rantahiekkakin alkaa jo tuntua lämpimältä. Merivesi lähenee uimakelpoisen lämpötilan rajaa. Auringonotto onnistuu... kukkaloisto on parhaillaan ja monenlaisia herkkuja on torilla myynnissä. Ennen kaikkea puhdasta, tuoretta ruokaa kaipaan. Olisi niin ihanaa syödä samanlaista kasvisruokavaliota, kuin Alanyassa ollessa. Suomessa on taas ruokavalio kovin yksipuolista ja todella epäterveellistä. Ihmetellen katson myöskin sitä, mitä meidän vanhuksemme täällä syövät... ja toivon, ettei kenenkään yksin elävän vanhuksen tarvisisi syödä noin huonosti ja epäterveellisesti (säilöntäaineistettuja eineksiä). Turkkilaisesta kulttuurista olisi paljon opittavaa, mm. vanhusten hoitaminen, kunnioitaminen ja perhekeskeisyys. Siellä on koko perheen iso häpeä, jos vanhukset jätetään yksin johonkin mökkiin. Perinteisesti koko suku yhdessä hoitaa kaikki vanhuksensa, sillä sekä omat vanhemmat että appivanhemmat ovat perhettä, omaa perhettä.

Turkissa on muuten tulossa Berat Kandili -juhlapäivä keskiviikko-torstain välisenä yönä, ja siitä näkyi tänään jo ensimmäiset ilmoitukset ja "mainokset". Todella vapaasti selitettynä on kai kyse armon ja anteeksiantamuksen yöstä. Tässä linkki Hürriyet-lehden asiasta kertovaan artikkeliin.

LAitanpa jälleen linkin myös alanya.com.tr-sivustolle. Sivuston oIkeasta yläkulmasta Dil-kohdasta voit vaihtaa sivuston kieleksi englannin. Sivustolla on tiedon lisäksi ennen kaikkea upeita kuvia Alanyan eri paikoista sekä tapahtumista.

Alanyassa voi vielä tänään kello 20.00 käydä Kulttuuritalolla, museon ja Damlatas-luolan lähistöllä, katsomassa Töre -nimistä näytelmää maksutta. Linkki ilmoitukseen on tässä.

Kun sesonkiravintolat taas ovat avanneet ovensa, niin tässä vieressä on kuva ihan vaan muistutukseksi. Tällaisella oranssilla, isolla lipulla varustetut paikat täyttävät kaupungin ravintoloille asettamat hygieniakriteerit, ja ovat ns. tarkastettuja ravintoloita. Niiltä joilta kyseinen tunnus puuttuu, voi kysyä miksi se puuttuu. Monissa paikoissa hygienikriteerit eivät täyty, eikä se ole ruokailijan / ravintolan asiakkaan etu. Ei se ole myöskään ravintoloitsijan etu. Kaikki eivät ymmärrä hygienian merkitystä, mutta lämpimässä ilmastossa, jossa on tarjolla monenlaisia ruokamyrkytyspöpöjä, sen merkitystä ei voi kylliksi korostaa. Jokaisen turistin kannattaa katsella muuallekin kuin työntekijöiden silmiin. Pelkät kauniit kasvot ja asiakasta miellyttävä käytös eivät aina riitä.

Itse voi valita, ja valittavissa on myös sellaisia ravintoloita, jotka panostavat sekä hyvään ruokaan, asiakasviihtyvyyteen että terveyttä tukevan hygienian noudattamiseen. Kenellekään se ei ole liian vaikeaa. Tarvitsee vain tietää mitä tekee, miksi tekee ja sen jälkeen toimia oikein. Tarvitsee vain välittää. Edes sen verran kannattaa kunnioittaa asiakasta ja asiakkaan hyvinvointia. Tiedän, että monella Alanyaan matkaavalla naisella on joku sydänkäpynen, muru tai lomaromanssimussukka jossakin idästä tulleiden perustamassa sesonkiravintolassa. Selitä heillekin, miksi hygienia kannattaa, ja miksi tuo tunnus kannattaa hankkia. Esimerkiksi salmonella, A-hepatiitti ja sisäloiset ovat ei-toivottuja ruokailutuliaisia. Monesta helpommasta pöpöstä pääsee eroon sairaalassa, joskus kotihoidollakin, mutta jotkut tartunnat ovat todella vaikeita tai jopa peruuttamattomia. Turvallista ja terveellistä lomaa. Valitse viisaasti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Vain blogin jäsenet voivat kommentoida, ja vihaviesteistä, rasismista, uhkailusta tms. ilmoitetaan automaattisesti poliisille, profiilin omistajan kotimaasta riippumatta. Rasistit voivat kokoontua vaikkapa Siperiaan tai Saharaan leikkimään leikkejään keskenään. Kunnolliset, suoraselkäiset ja älykkäät, tunteellisetkin kommentit otetaan ilolla vastaan.

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.