torstai 1. kesäkuuta 2017

Positiivisuus on lomalla tänään

 *rumasana*...
  1. Soitan ajanvarausnumeroon (huhtikuun alussa), ja jään odottamaan hoitajan soittoa. Hän soitaa muutamaa tuntia myöhemmin, ja toteaa, ettei ole juuri nyt tiedossa / antaa yhtään vapaata lääkäriaikaa, joten soitellaan muutaman viikon päästä uudestaan. Toivoa on.
  2. 3-4 viikon kuluttua hoitaja soittaa, ja kertoo, että nyt olisi mahdollisuus saada vastaanottoaika kuukauden päähän. Ok, varaamme ajan. Tässä välissä oireet ovat oleellisesti pahentuneet ja laajentuneet, mutta siitä ei välitetä, kun uudella oamlääkärillä ei ole vapaita aikoja tätä aiemmin.
  3. Käyn välillä päivystyksessä, koska oireet pahenevat nopeasti ja kivut ovat läsnä 24 h vuorokaudessa, osin sietämättömän kovina apteekista saatavista kipulääkkeistä huolimatta. Päivystyksestä tarjotaan sellaisia kipulääkkeitä, jotka eivät minulle sovi (on testattu muutama vuosi aiemmin), ja siinä kaikki. Vaihtoehtoja ei ole. On vain odotettava lääkäriaikaa ja käytävä töissä. Lääkäri muistaa kyllä mainita, että jos lantiosta alaspäin menee tunto, pissat ei tule ja paskat karkaa, tai tulee halvausoireita, niin pitää ottaa uudelleen yhteyttä päivystykseen.
  4. Eilen olin vähällä pudottaa töissä potilaan, kun kesken painavan ja velton potilaan noston / siirron vihlaisee niveliin ja selkään jumalattoman kovaa, kramppaa alaselän ja lantion alueen lihakset, ja oma liike pysähtyy kivun ja krampin vuoksi. Samana iltana toinen hoitaja joutuu nostamaan puolestani 4 raskasta nostoa, kun en itse pysty. Saan kivun sallimissa rajoissa kannettua 6 pussillista kusivaippoja roskikseen, mutta raskaammat työt jää muille. Ei ole tasapuolista eikä toivottavaa. Illalla asunnolle tultua on monin paikoin helvetillinen kipu, samoin kuin koko yön.
  5. Kävin tänään lopultakin uuden omalääkärin vastaanotolla. Hänellä oli aikaa 20 min. ja hän toivoi, että keskitytään yhteen asiaan kerrallaan, ja aloitetaan reumasta, joka nyt lienee uutena seuralaisenani. Hän halusi ensin kirjoittaa muutaman laboratoriokokeen lähetteen. KUn ne tulokset ovat käytettävissä, arvioi hän sen jälkeen soittoajalla mitä tehdään / testataan seuraavaksi. KÄyn siis verikokeissa huomenna, ja sen jälkeen odotan 3 viikkoa sitä seuraavaa kontaktia, soittoaikaa, jolloin kuulen mitä seuraavaksi tapahtuu. Tällä välin yritän pystyä liikkumaan ja työskentelemään helvetillisistä kivuista huolimatta, itseäni ja potilaita vaarantamatta *rumasana*. Päivystykseen on turha mennä, koska en ole alkoholisti enkä muunkaanlainen vinkulöysäpersereppana, jolle ovet on auki milloin vaan ja sairaslomaa kirjoitetaan kun vähänkin pierettää, närästää tai on krapula.
  6. Kun kolmen viikon kuluttua soittoajalla selviää jotain, niin sitten käyn taas seuraavissa tutkimuksissa, ja odotan *rumasana* kauan seuraavaa *rumasana* soittoaikaa, koska *rumasana* osuu olemaan heinäkuu, ja *rumasana* lomakuukausi. Silloin kyseinen omalääkäri ei ole töissä. Odottelen sitten hänen lomansa yli jne jne *montarumaasanaa*. Nyt kyllä *rumasana* tuntuu siltä, että olisi erittäin suotavaa saada se *rumasana* soteuudistus tai joku muu kehitysaskel tämänkin paikkakunnan terveydenhuoltosysteemiin, ihan vaan asiakkaiden iloksi ja turvaksi. Ottaisivat edes mallia Espoon, Vantaan tai Helsingin toimintamallista. Erityisesti Espoon Samarian terveyskeskuksen pilotoima malli teki potilasjonoille ihmeitä.
  7. Ja *rumasana* ulkona sataa *rumasana* räntää ja rakeita, on pimeää kuin pe**reiässä, kylmää, koleaa ja nivelkipuja pahentava keli kaikenkaikkiaan. Antaa tulla lisää räntää vaan... työautoissa on kesärenkaat. Sujuu työpäiväkin sitten mielenkiintoisissa merkeissä kun liukastelee tai keksii muuta yllättävää ajankulua, millä sekoittaa tarkan minuuttiaikataulun ihan totaalisesti. Tämän työn hyvä puoli on se, ettei töitä voi jättää seuraaville, vaan työpäivä ei lopu ennen kuin kaikki asiakkaat / potilaat on hoidettu.
  8. Laskeskelen riittääkö nykyinen palkka sekä TUrkin että Suomen asuntojen vuokriin, elämiseen, lentolippuihin. firman avaamiskuluihin ja oleskelulupakuluihin, jos sittenkin menen yksityiselle reumalääkärille. Rahaa menee, mutta inhimillinen kärsimys vähenee oleellisesti, niin kuin vaaratilanteetkin.
  9. Burana ja Suklaata, tummaa suklaata, nyt.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Vain blogin jäsenet voivat kommentoida, ja vihaviesteistä, rasismista, uhkailusta tms. ilmoitetaan automaattisesti poliisille, profiilin omistajan kotimaasta riippumatta. Rasistit voivat kokoontua vaikkapa Siperiaan tai Saharaan leikkimään leikkejään keskenään. Kunnolliset, suoraselkäiset ja älykkäät, tunteellisetkin kommentit otetaan ilolla vastaan.

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.