keskiviikko 28. kesäkuuta 2017

Tuolielämävuodatus

Auringonpaistetta päivään
Nyt "pieni ärtymyksen vuodatus". Vuorokauden sisällä kaksi ihmistä on kysynyt, liikunko MUKA oikeasti pyörätuolilla. Kysymyksistä kuultaa valehtelenko, vai huijaanko, eli kunhan muuten vaan leikin tuolin kanssa. Kyseiset ihmiset saavat vielä elämältä oman osansa, sen olen jo oppinut. Minun ei tarvitse antaa takaisin, vaikka sanallisesti tekisi kyllä mieli antaakin, sillä elämä kyllä antaa. Kuka nyt oikeasti ja vapaaehtoisesti alkaisi / jäisi pyörätuoliliikkujaksi? Se on maanpäällinen helvetti kahdella jalalla liikkumaan tottuneelle, aktiiviselle ihmiselle. Kokeilepa edes yksi päivä.

Suurimman osan päivää minulla oli avustaja, joka liikutti tuolia. Ennen kuin pääsin bussista hänen luokseen, olin a) poikittain suojatiellä, tuoli menossa liikennevirransuuntaan, kun käsivoimat loppui ja noveliin sattui, b) jouduin palaamaan suojatielle kääntämään pyörätuolin ja nostamaan jalkalaudat ylös, että saan itseni ja tuon tuolin potkittua jyrkästä reunasta ylös jalkakäytävälle, selkä menosuuntaan kun etuperin ei päässyt, c) olin lentää tuolista nenälleni maahan, kun tuolin pienet etupyörät tökkää katukivetykseen, kynnykseen, sadevesiviemäreihin ja kävelyteiden rikkoutumakohtiin, d) kädet, koko selkä ja niska ovat jumalattoman kipeät kyseisen 8 h kaupunkipäivän jälkeen. Tuolissa on tosi paha istua, vaikka se on tuunattu, ja siinä on myös omia tyynyjä jne. Tuolia on hankala hallita ja työntää katuolosuhteissa, varsinkin kun kyydissä istuu painava henkilö, ja avustajankin kädet ja yläselkä ovat päivän jäljiltä kipeät.

Izmir ja Pihtipudas, jotain yhteisiä muotoja?
Kauppojen ahtailla kulkuväylillä tunki aina joku ilman vanhempaa liikkuva 2-4v muksu eteen, tai lastenvaunuja ja yhtä tai kahta pentua kuljettava nainen, tai joku muuten vaan tavaroita katseleva parkkeerasi itsensä käytävälle niin, ettei ohi päässyt. Tuoli mahtuu menemään paljon pienemmässä tilassa kuin missä se kääntyy ympäri, mutta niillä, jotka odottivat että saan tuolin käännettyä että he pääsevät menemään ohi, ei tietenkään tullut sellainen mieleen. Ja vahvasti liikerajoitteinen niska on kipeä siksi, kun käytäviä itse ajaessa ja väistöperuuttaessa on pakko katsoa taakse... etenkin tavaratalo Halosen lasihyllyjen sokkeloissa. Tuoli on vetelä, koska siinä on kokoontaittomekanismi. Koska se on vetelä, kaikki jalkakäytävien kuopat  ja kallistukset saa aikaan sen, että kropan lihaksia joutuu käyttämään tavallista enemmän, etenkin sitä tulehtunutta alaselkää.

Niin, ja bussimatkat. Menomatkalla bussissa tajusin yhtäkkiä tuijottavani keskiovia, ja ensimmäinen ajatus oli, että eihän minun vielä pitäisi poistua, miksi minä tässä olen. ...bussi kaartoi niin rajusti, että tuoli vaan heilahti/ liukui ovelle, ajatusta nopeammin. Samalla huomasin, että olen osunut myös vauvanrattaisiin, jotka olivat parkissa vieressäni. Äiti oli hätääntyneen näköinen. Sanoi säikähtäneensä, että rattaat kaatuu. Shit. Kyseisessä bussissa ei ollut turvavyötä pyörätuolipaikalla. Asunnolle tullessa muuten sama juttu, mutta pyörätuolipaikan turvavyö oli minulla käytössä, se vaan ei toiminut  ennen kuin mitta loppui (ja pääretkahti eteenpäin). En siis päätynyt ovelle asti tällä kertaa, vaan puoliväliin, poikittain käytävälle ja yhden papan jalkoihin. Kiva sitten siinä sitten selvitellä itseään irti vyöstä, jalkatuet ylös ja potkia tuoli äkkiä paikalleen, että ihmiset pääsee autosta ulos (kun pysäkille tulltiin). Sen jälkeen tarrauduin tukitankoon pitääkseni itseni ja tuolin edes jollain lailla paikallaan. Nyt sattuu niskaan paljon enemmän kuin aiempina päivinä. Tosi ihanaa, rentouttavaa ja ah, niin helppoa. Ai huvikseenko siinä istun - jep, huvikseni. ***** *******!



Sitten ihan toiseen aiheeseen tai samaan, nimittäin siihen ajatteluun, älykkyyteen ja järkevyyteen. Haluan jakaa linkin
Jussi Viitaan kolumniin Äly ei tarkoita järkevyyttä. Hyvin mielenkiintoista tekstiä, ja synnyttää taatusti sekä keskustelua että ajattelunaiheita. Järkevyydestä on muuten viime aikoina tullut itselle lähes kirosana. Kerron joskus miksi.


Tämä oli tämän tuolin kanssa toistaiseksi pahin päivä. PIeni ja helppo matka menettelee, mutta toisitoimiin tuosta tuolista ei ole. Vaikka se on kunnalisen terveydenhuollon lainaama liikkumisen apuväline, on se ihan lelu ulkokäytössä. Mutta se siitä ja sen kommentoijista.

Toivotaan parasta, ja hyvää yötä nyt.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Vain blogin jäsenet voivat kommentoida, ja vihaviesteistä, rasismista, uhkailusta tms. ilmoitetaan automaattisesti poliisille, profiilin omistajan kotimaasta riippumatta. Rasistit voivat kokoontua vaikkapa Siperiaan tai Saharaan leikkimään leikkejään keskenään. Kunnolliset, suoraselkäiset ja älykkäät, tunteellisetkin kommentit otetaan ilolla vastaan.

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.