maanantai 6. marraskuuta 2017

On taas positiivisuus kaukana

Alanyan suurin mahallesi (alue) Mahmutlar pääsee uusien bussien makuun vuoden 2018 alussa, kun uudet, isot ja modernit kaupunkibussit saapuvat ja otetaan käyttöön. Tähän asti Mahmutlariin on ajettu pienillä erittäin korkealattiaisilla dolmuksilla, jotka ovat omalla tavallaan sympaattisia ja tunnelmallisiakin. Uudet kaupunkibussit ovat käyttäjäystävällisempiä matalalattiabusseja, joissa on myös ilmastointi ja entiseen verrattuna kaksinkertainen kuljetuskapasiteetti. Joten niin vaan dolmukset häviävät vähä vähältä katukuvasta, tosin mukavahan noilla uusilla busseilla on matkustaa.

Viime kuukausina on tullut puhuttua suht paljon siitä DimCayijoen padon takaisesta järvialueesta ja sitä kiertävistä teistä. Tänään osui silmiini uutinen, jossa kerrottiin että valkoinen minibussi oli lipsahtanut ajovirheen takia tieltä, ja pudonnut 85 m alaspäin. SIlminnäkijät olivat soittaneet pelastuslaitokselle, ja romuttunut auto sekä autossa ollut vanhempi pariskunta oli pelastettu. Yllättävää oli se, että autossa olleet henkilöt selvisivät ilman veren vuodatusta noinkin rajusta pudotuksesta. Onneksi selvisivät. Tuo tieltä suistuminen ja pudotus tapahtui juuri tuolla järveä kiertävällä tiellä, lähellä uutta Ak siltaa. Tässä linkki artikkeliin.

Joku tietsikkanörtti, tai siis ihan nimeltä tiedetty tyyppi, tekee rahaa toisten blogeilla. Hän valitsee kohteeksi mainoksettomia blogeja, kuten tämänkin. Hänen tienauskonstinsa ovat pop up ikkunat, joista hän kerää tuottoja erityisesti USAn, Kanadan ja UKn liikenteen osalta. Taas nämä takaperin toimivat linkit johtivat hänenkin jäljilleen. En tuntenut ennalta nimeltä hänen sivustoaan, joka ohjasi liikennettä minun sivuilleni, joten tarkistin mistä on kyse. Enkä ollut ainoa tarkistelija, sillä hänen blogitekstinsä kommenttikentässä oli useampia "rahastaisitpa vain omilla sivuillasi"-tyylisiä kommentteja. Jos Suomen ja TUrkin alueelta blogiin tuleville ilmaantuu jotain ponnahdusikkunoita blogini päälle, niin otapa kuvakaappaus ja lähetä joko minulle tai poliisille, kiitos. Ne eivät ole laillista toimintaa.

Suomessa olen taas kivulias, ihan järjettömän väsynyt ja kärttyinenkin. Kaiken lisäksi intuitioni eteen tulevista vaikeuksista osui taas oikeaan, ja on ollut yhtä sun toista, eikä loppua vielä näy... Ihanjumalattomanpitkäkirosanalitania. Joskus se vaan helpottaa ja on tarpeen. Enkä jaksa juuri nyt olla vähääkään positiivisesti asioihin asennoituva.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi. Mikäli kommenttisi ei sisällä vihapuhetta, se julkaistaan tarkastamisen jälkeen.