tiistai 21. marraskuuta 2017

Voi mikä päivä

Tälle yölle ja kolmelle seuraavalle yölle on meteorologian laitos antanut Antalyan - Alanyan alueelle jäätymisvaroituksen. 😰🙈
Voi järkytys. Ihmisten selviämistä ja toimeentuloa koetellaan nyt ihan urakalla. KAsvihuoneyrittäjät ovat hätää kärsimässä jos sato paleltuu. Ei ole helppoa olla maanviljelijä eikä puutarhuri, siis muutenkaan, ja nyt kaikki nämä omituiset sääilmiöt vielä lisäävät sitä taakkaa. Omia niveliä pakottaa pelkkä ajatuskin pakkasen viilentämästä asunnosta, jota kukaan ei ole ollut lämmittämässä. Huh.

itsellä on ollut ristiriitaisten tunteiden päivä. Koulukaveri, jonka kanssa olin aikanaan enemmänkin tekemisissä, kuoli tänä aamuna syöpään. Näin jo pari kk sitten hänestä, että lähdön aika ei ole enää kaukana. Tällaiset asiat saavat aina pohtimaan elämän rajallisuutta ja lyhyyttä, sekä arvaamattomuutta. Kukaan emme koskaan tiedä milloin aikamme lopulta koittaa, paitsi tarpeeksi sairas ihminen pystynee hieman vaikuttamaan lähtöaikaansa, mutta silti. En voi tietää paljonko tai vähänkö itsellä on jäljellä. Siksi parasta mitä voin tehdä, on elää jokainen päivä tässä ja nyt, täysillä läsnä ollen, tulevia suunnitellen ja hyvää tehden.

Ihan samoihin aikoihin tuon uutisen kanssa tuli tieto, että olen päässyt Turkissa erään
työnantajan valintaprosessin viimeiseen vaiheeseen. Kaksi vaihetta on jo selvitetty. Ensimmäinen oli ns. paperihaku, toinen videohaastattelu ja nyt tämä kolmas tulee olemaan testipäivä Turkissa. Jos läpäisen viimeisen vaiheen, on tuloksena vakituinen ja laillinen työ Turkissa. Siksi tein tänään ainakin itseni yllättävän ratkaisun, ja lähden Suomesta yli viikko suunniteltua aiemmin ehtiäkseni ajoissa tuonne työhaastatteluun.

Haastattelu- / testipäiviä tarjottiin jo ensi viikolle, mutta ensi viikolla teen vielä tanssitunnit Suomessa, ja sen jälkeen poistun pika pikaa. Menetän muutaman työpäivän ja menetän myös tuloa, mutta se mitä voin saada ja saavuttaa on paljon tärkeämpää loppuelämän kannalta. Saatan saada laillisen työn työlupineen, ja palkkaa noin 350 - 400 € / kk, työskennellen 6 pv / vko, 10-12 h / pv ja lomia on vain valtion viralliset lomapäivät, arviolta yhteensä noin 2 vko / vuosi. Työn vuoksi saattaa tulla aiheelliseksi muuttaa pois Alanyasta, mutta sitä en vielä tiedä varmaksi. Miltäs kuulostaa? Kuulostaa tavoittelemisen arvoiselta ja hyvältä :)) .

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi. Mikäli kommenttisi ei sisällä vihapuhetta, se julkaistaan tarkastamisen jälkeen.