maanantai 25. joulukuuta 2017

Aurinkoisilla vuorenrinteillä

Alanya Dinek mah. 25.12.2017
Kävin hyvän ystäväni kanssa tänään sellaisilla vuoristoteillä, joita en tunne entuudestaan. Aika lähellä kyseisiä paikkoja ja teitä olen ollut, mutta en juuri näillä mitä pitkin nyt ajoimme. Yritän selittää mistä ja minne...

Alanyan Antallyan puoleisella puolella on parit maantietunnelit. Niiden jälkeen keskustaan päin ajaessa on ensimmäinen iso risteys, josta pääsee Kleopatrarannan tuntumaan. Ohita se ja aja vähän pidemmälle. Seuraavasta pääsisit myös keskustaan, kalahallille, tiistaitorille ja Anadolu-sairaalaan. Siitä risteyksestä käänny vasemmalle, kohti vuoria, ja nouse Manzara restaurant -kylttejä seuraten lähes ravintolalle asti. Menet samaa tietä jota monet riippuliitopaikalle vievät jeepit ajavat. JOka tapauksessa tietä riittää kilometritolkulla. JOs menet sinne kävellen tai fillarilla, niin aiemmin pääsee kääntymään laaksoon yms helpommille teille, mutta jos menet autolla, niin aja vaan ylemmäs. Lopulta on DInek - Tepe -alueiden korkeilla paikoilla. Tuota toisena olevaa sumakki-kuvaa lukuunottamatta muut ovat sieltä alueelta. SIellä on ihan oma erityinen maailmansa, oma laaksonsa ja omat kylänsä, sekä todella hiljaista. Tänään oli hyvä päivä vierailla siellä, sillä taivas ja meri loistivat sinisinä, ja auinko paistaa helotti niin voimakkaasti, että kameran ruudustakaan ei meinannut nähdä mitään.

Myrkkysumakki nauttii auringosta
Vaikka iltaa ja yötä kohden viileni rajustikin, oli päivällä jopa niin lämmin, että tarkenin ulkona aurinkoisella rinteellä ilman takkia. Ihana kesäinen päivä. Monessa paikassa riitti kärpäsiä ihan häiriöksi asti. Jotain isompia koppiaisiakin lenteli, samoin kuin perhosia. LInnun laulu kuului monin paikoin, ja tuossa mäntyjen kuvauskohdalla kuului jopa lehmien ammuntaa ja vuohien määintää. Seurassani olllut ystävä on maanvilejlijän lapsi hänkin, ja vahvisti että kyseessä todella oli vuohi. No, hetken matkaa kun ajoimme, niin vuohia oli myös tien varrella. Kaikkein sykähdyttävin eläinten kohtaaminen on ankka- tai hanhiparvi. En edelleenkään hahmota kummat ovat kumpia, mutta valkoisia isoja lintuja, joista saa hyvänmakuista paistia 😋. OI joi mitä herkullista ruokaa -oli kuskinkin tuumaus. Na taapersivat kaikessa rauhassa siinä Tepen alueen maantiellä. Teki mieli avata auton takaovi kuin elokuvissa "olkaa hyvä, Sir". Vaan ehkä eivät olisi marssineet paistinpannulle, eivätkä edes kyytiin. Eikä meistä kumpikaan olisi hennonut oikeasti tehdä noista kauniista linnuista mitää paisteja.

Alanya Tepe MAh. 25.12.2017
Eläinlista jatkui hevosilla, pienemmillä hevosilla, aaseilla ja kameleilla. Kamelien kasvattajat asuvat aika lähellä tunneleilta vuoristoon päin nousun jälkeen, ja siellä näkyi isompaa ja pienempää kamelia. Väitin erästä nelijalkaista aasiksi, vaan heti kuului korjaus että tuo on pienikokoinen hevonen, ei aasi. Aasikin oli siellä ihan korkealla eräässä aitauksessa, ehkä. Emme käyneet tarkistamassa, emmekä olleet yksimielisiä, mutta ei sillä ole loppujen lopuksi mitään väliä. MAaseutumatkailua ja lajien tunnistusta siis on suoritettu tänään.

Erään maanvyörymän näin kaikkein epämiellyttävimmässä kohden, eli ikkunasta ulos katsoessani siinä tien laidassa, auton vieressä. Ajoimme ylhäällä jonnekin picknik-alueelle, jonka nimeä en tiedä, ja siellä meitä odotti oletettavasti sateista johtuva maan vajoama. Yllättävän pitkälle matkalle oli ilmestynyt kuoppa, jonka pohjaa emme nähneet. Itse asiassa kummankaan ei tehnyt mieli mennä kovin lähellä tuota aluetta, ja sieltä mistä katsoimme ei voinut nähdä kuinka syvästä vajoamasta on kyse. Se oli tarpeeksi pelottava etäältäkin.

Alanya, Tepe Mah. 25.12.2017
Lehdettömiä, talvikunnossa olevia puita on ylempänä yllättävän paljon. No, minähän en niistä tunnista muita kuin viikunapuun, eikä tuo ole se. Tuo on Joku Lehdetön Puu. Teki mieleni kysellä ystävältä mikä tuo puu on ja mikä tämä pensas on, mutta olen toistaiseksi saanut vastaukseksi muilta tuttavilta vain "en tiedä" tai "joku puu, mitä sen on väliä", joten kyselyintoni on täällä ollessa laantunut, vaikka lajit edelleenkin kiinnostavat. Tuolla vuoristossa ajelu teki tänään puhumisesta melko haasteellista, sillä korvat olivat lukossa suurimman osan aikaa, kuuleminen vaikeaa ja korvissa oli ajoittain painekipuakin. Ihan ei ole vielä lentsu kaikkine lisäosineen siis poissa, vaan jotain kiikkuu vielä mukana. Ja kuski tupakoi joka välissä, autossa ja auton ulkopuolella, joten osansa teki sekin. Joka tapauksessa oli mukava käydä ulkona vuorilla nauttimassa uusien teiden tutkimisen riemusta, aurinkoisesta ja raikkaasta säästä sekä hyväntuulisesta jutustelusta.

Joka kerran kun laitan jalkaan uudehkot, valkoiset kengät, päädyn johonkin sellaiseen ympäristöön, jossa tarvittaisiin ennemminkin retkeilykenkiä tai kumisaappaita. Niin tänäänkin. KOtoa lähtiessä oli vain tarkoitus käydä kaupungilla asioimassa ja ystävän kanssa kahvilassa jutustelemassa. Sen sijaan kiikun jossain maastossa, jyrkällä vuoren rinteellä, ja mietin onkohan käärmeet hereillä tällä säällä, astunko vahingossa vuohen kakkaan jne. Niiltä molemmilta säästyin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi. Mikäli kommenttisi ei sisällä vihapuhetta, se julkaistaan tarkastamisen jälkeen.