torstai 21. joulukuuta 2017

Voihan Herra ja veljet

Utuinen Alanya 21.12.2017
Sorry, nyt puhutaan taas miehistä...

Flunssa kuumeineen ja kurkkukipuineen on siinä vaiheessa, että kuume nousi vasta päivän kaupungilla käynnin jälkeen. Kurkkukipu on enää pientä, mutta jälkitautina on keuhkoputkentulehdus ja sinuiitti. Silti menin ruotsin tunnille. En malttanut olla pois. Jaksoin keskittyä vain puolet siitä mitä viimeksi, mutta ehkä jotain taas jäi päähän, ehkä ei. Siellä istuessani huomioni kiinnitti eräs vanhempi herra, joka ihan selvästi yritti flirttailla. Niin väsähtänyt en ollut, ettenkö tuota huomannut. Muistan nähneeni hänet aiemminkin monta kertaa, mutta ei sen kummempaa.

Kun lähdin tunnilta pois, kävelin erääseen konditoriaan siinä toivossa, että saan jotain voimakkaanmakuista kakkua ja ison kupillisen teetä. Pyysin vadelmakakkua, jota näin vitriinissä, mutta minulle tuotiin pöytään joku leppäkerttu. Siis ihan oikeasti se oli palkon isompi, ja siis kalliimpi leivos, joka ulkoa päin näytti ihan leppäkertulta. Vadelmaa on tämäkin vakuutti tarjoilija. Yääk, ei ollut. Sisus oli maito-vaniljakiisseliä ja sokerikakkua = pahinta mitä voi olla. Se ei maistu millekään, varsinkaan flunssaisen suussa, vaan tuntuu vain limaiselle ja epämiellyttävälle. Ensimmäisen kerran elämässäni jätän ison leivoksen syömättä. Raapaisin vain 3 lusikallista reunasta, ja totesin ettei todellakaan ole minun juttuni. No, ravintolan omistaja ja tarjoilijakin huomasi tämän, ja kysyi enkö tykännyt. 😬

ALanya 21.12.2017
Tuolta poistuessani ehdin kävellä jonkun matkaa entistä väsyneempänä ja jo vähän kärtyisenä, kun kuulen, että joku höpöttää minulle vierelläni. Ai, se sama tyyppi jonka näin siellä paikassa missä tunnit ovat. Koska hänessä on johtajan asennetta ja olemusta hyvin istuvine pukuineen kaikkineen, kohtelias käytös ja nätti hymy, niin vastaan myöntävästi hänen kysymykseensä lähteä Kalelle syömään. Ajattelin etten menetä siinä kuin korkeintaan aikaa, eikä se ole niin vakavaa.

Isolla ja raamikkaalla autolla nousemme kohti Kalen yläosassa olevia ravintoloita. Hän ajaa rauhallisesti ja ammattilaisen ottein. Käy ilmi, että hän on ajanut työkseen myös isoja linja-autoja Alanyan ja lentokentän välillä, niitä, joilla turisteja kuljetetaan. Ylhäällä hän valitsee pienen ravintolan, joka näyttää olevan suosittu, ja jossa en ole koskaan aiemmin käynyt. Hän valitsee ulkona olevat pöydät, joista on aivan huippu näköala kaupungille ja meren ylle. Ja ensimmäiseksi hän menee itse poseeraamaan ja ottaa muutaman selfien. Pyytää sitten minua ottamaan hänestä pari kuvaa hänen kännykällään. Siinä vaiheessa jo mietin, että mikähän tämä mies on... no, en nyt viitsi sanoa ihan suoraan mitä ajattelin.

Ruokavalinta on yllätys, Gözleme ja vihanneksia lautasella. Siis tavallaan ruoka, mutta tavallaan ei ruoka. Siinä syödessä huomaan, että kuume alkaa nousta, väsyttää tajuttomasti enkä ole kovinkaan puheliaalla tuulella. Alkaa ärsyttää koko tyyppi. Tavallaan ihan "menettelee" jos ei ole mitään muuta, tai jos on kovasti rahan perään, mutta meidän välillämme ei väreile mitään muuta kuin kylmä etelätuuli suoraan meren päältä.

Alanya 21.12.2017
Ruokailun jälkeen mies ei haluakaan heti lähteä viemään minua kotiin päin, niin kuin on luvannut, vaan jatkaa ajeluaan Kalen huipulla kierrellen. Hän puhuu ja puhuu, ja kertoo siitä kuinka olisi kiva tavata uudelleen, olla enemmän kuin vaan ystäviä, kuinka antaa minun valita ja antaa aikaa niin paljon kuin tarvitsen. Hitaasti hän ajaa tänne meille päin, ja mietin jo mitä keksin seuraavaksi. Lopputulokseen pääsy olikin taas helppo. Näille varakkaille herroille riittää karkottimeksi se, kun kertoo olevansa varaton. Kerroin, että menetin muutama vuosi sitten isomman yrityksen alasajossa kaiken mitä voi menettää. Alleviivasin vielä Kaiken. Meni noin minuutti, kun oli selvästi havaittavissa, että mies oli vetäytynyt omalle planeetalleen ja hänellä oli kiire saada minut autosta ulos 😁.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi. Mikäli kommenttisi ei sisällä vihapuhetta, se julkaistaan tarkastamisen jälkeen.