tiistai 31. tammikuuta 2017

Kadotettu mahdollisuus

Alanyan kaupungin leivänkeräysastiat
Turkissa syödään tosi paljon leipää jokaisella ruoalla. Ja koska hyää, tuoretta leipää on myynnissä pienimmissäkin kioskeissa, ja joka lähiössä, niin aamulla ostettu leipä ei välttämättä kelpaa enää iltaruoalla. Monilta jää periaatteessa käyttökelpoista leipää käyttämättä, ja tähän asti ne ovat menneet roskiin. Nyt voit nähdä Alanyan keskustan alueella tällaisia vaaleansiniiä, kannellisia pönttöjä. Ne ovat leipienkeräysastioita. Toivottavasti turkkia taitamattomat turistit eivät tunge niihin roskia, sillä roskiksia ne eivät ole. On hienoa, että Alanyan kaupunki on aloittanut ruokajätteen kierrättämisen tällätavoin.

Sitten väkilukuasiaa. Tänään uutisoitiin Alanyan väkiluvun olevan 294.558 henkeä, siis elossa olevaa ihmistä, ei henki-henkeä, tiedättehän... ja tuolla väkimäärällä Alanya on Antalyan maakunnan kolmanneksi suurin alue, ilçe. Gazipasan väkimäärä on 49.207.  Ja koko Antalyan maakunnan alueella on yhteensä 2.328.555 asukasta. Istanbul, Ankara, Izmir ja Bursa ovat Antalyaa väkirikkaampia, ja Konya ja muitakin kaupunkeja on taas ihan Antalyan kintereillä. Antalyan alueella on 111 henkeä/ km2. Joillakin alueilla on huomattavasti tiuhemmassa, ja sitten on hirmuisen isoja vuoristo alueita, joissa ei asu ketään, tai korkeintaan yksi tai kaksi perhettä. antalyan maakunnan alueella miehiä on 21.500 enemmän kuin naisia. Hyvin mielenkiintoista 😁. Ja kun siihen lisätään idästä tulleet kymmenet tuhannet kesämiehet, niin Tervetuloa vaan kaikki miestä etsivät turitinaiset tänne. Edelleen toivoa on. No, se siitä Toivosta.

Maantiepyöräilyn cupin aloitus Alanyassa
Turkin valtakunnallisen maantiepyöräilymestaruuskilpailun 1. cuposakilpailu käydään Alanyassa 3.-5. helmikuuta 2017. Lähtö  on Atatürk-patsaan luota Gazipasan suuntaan, kääntymispaikka Grand Kaptan -hotellin kohdalla, ja maali samaisen Atatürk-patsaan kohdalla. Niin että sinne vaan kannustamaan miehiä ja naisia, nuoria ja vanhempiakin. Sääennuste on luvannut puolipilvistä, mutta hiukan koleaa säätä; onneksi ei kuitenkaan sada.


Olen pari kuukautta jo miettinyt, että naapurin luona pitäisi käydä tervehtimässä ja kiittämässä edellisestä... vaan se on aina jäänyt, milloin milläkin tekosyyllä. Aivan niin, ne kaikki syyt ovat tekosyitä. Ja tänään kun tulin torilta kotiin, näin muuttoauton, ja tyhjät ikkunat, tyhjät huoneet. He muuttivat. Hekin muuttivat. Yht'äkkiä täällä onkin taas tyhjiä asuntoja lisää. Ja kun heidän firmansakin tavarat lähtivät, niin oletan, että siirtyivät firmoineen päivineen jonnekin. Muistan monia oman perheen muuttoja edelleenkin liian hyvin. Raskas ja voimaannuttava sekamelska työtä, luopumista ja uusia mahdollisuuksia. Itse voi sitten valita, jääkö kokonaisuudesta päällimmäiseksi tunteeksi luopumisen tuska ja suru, vaiko ilo uusista mahdollisuuksista. Sama se on ulkomaille muutonkin suhteen. Etäisyydet vaan kasvaa, ja uuteen sisälle pääsy vaatii opettelua enemmän kuin tutussa kulttuurissa. Ei kannata edes olettaa, että samanlainen elämä tulee jatkumaan uudessakin maassa, kuin mitä oli aiemmassa. Kulttuurit ovat aina erilaisia, ja ulkomailla tulet aina olemaan ulkomaalainen, niin kuin Tampereellekin muuttava on aina ulkopuolelta tullut suhteessa syntyperäisiin tamperelaisiin. Silti itse voi valita, miten asioihin ja olosuhteisiin suhtautuu. Valinnanmahdollisuudet ja valta valita ovat omassa päässä, ihan itsessä ja itsellä..




 

maanantai 30. tammikuuta 2017

Tavaton

Pienestä on ihmisen hämmennys ja ilo kiinni toisinaan. Ostin eri merkkistä kirsikkahilloa kuin yleensä, ja purkkia avatessani häkellyin, ja mietin, että mitäs tämä nyt on... Siellä purkissa oli kirsikoita. Voitko kuvitella, kirsikoita. Juu, ja niitä oli paljon! Otin sitten pari kolme, ehkä viisi tai kuusi, voileipäkeksiä lisää, ihan vaan varmuuden vuoksi ja laaduntestausmielessä. Että osas olla hyvvää :)) . Yksi pikku kysymys vaan jäi -mitä se edellinen kirsikkahillo sitten on mahtanut olla? Samalla kun minä yritän saada kirsikoita pysymään keksin päällä, myöskin käden ollessa matkalla lautaselta suuhun, suo naapuri sellaiset ääniefektit, että nauran taas vedet silmissä. Vielä viikko on koululaisten lomaa jäljellä, ja naapurin mamma veti taas sellaiset raivarit, että lähitienoo raikui. En tiedä oliko kohde anoppi, isäntä vai mukulat, mutta tuon jälkeen olivat taatusti rivissä ja ojennuksessa kaikki, paitsi se, joka poistui paukauttaen sekä asunnon, hissin että talon alakerran ovea niin, että hämähäkitkin heräävät horroksestaan. Aiherramunjeekale että teki hyvää, ainakin mun nauruhermoille, toivottavasti rouvalle itselleenkin. Näin se vaan tämäkin tammikuun viimeinen maanantai ja uusi viikko pärähtää käyntiin, iloisissa merkeissä.

Jospas vielä tämän päivän yritän malttaa pysyä kotona ja levossa, vaikkei kuumetta ole enää, ja henkikin kulkee taas perinteiseen malliin. Lämpömittariin ja ulos katsominen tukevat tätä ajatusta tällä kertaa hienosti, kiitos vaan. Ja uutisistakin saa taas lukea meteorologisesta varoituksesta, joka yllättän koskee kylmyyttä, jäätävää sadetta, teiden mahdollista liukkautta, yhden jos toisenkin asian jäätymistä ja kylmyydestä johtuvaa, lisääntynyttä sairastumisriskiä. Ja minä kun oikeasti luulin asuvani Välimeren ilmastossa. No, saahan sitä luulla, vaikka mitä ja kuinka paljon. Luonto on mitä on, ja tekee niin kuin tekee. Pienelle ihmiselle jää oma osansa, kun hän saa päättää, miten tuohon kaikkeen eteen tulevaan suhtautuu. Ja kyllähän me suhtaudutaan, se on varmaa se. Yhtä varmasti kuin aurinko nousee, niin tällainen rauhallinen ja vähään tyytyväinen, hiukan voimakkaalla tahdolla varustettu ja lämpöhakuinen naisihminen Suhtautuu Ei-toivottuihin asioihin kaikella sisään rakennetulla naisenlogiikalla ja energialla yhtä leppoisasti, kuin naapuri perheenjäseneensä hetki sitten. Tuli mieleeni monta lapsuusaikana vanhemmilta naisilta opittua ilmaisua, muttei ne nyt kaikessa kantaaottavuudessaan ihan julkaisukelpoisia ole nekään. Eikä niitä pieni tyttönen edes tajunnut, ennen kuin on tässä myöhempinä ikävuosina tullut joitakin yhdistäviä ahaa-elämyksiä. Oli nekin naiset vaan aikamoisia, kaikella kunnioituksella.

Tuosta pääsee taas sujuvasti miettimään suomalaisia avioliittoja ja naisten asemaa, mutta se on sellainen aihe, josta on parempi pitää näppinsä erossa, varsinkin, kun ne mieleen tulleet 20 ensimmäistä A4:sta asiasta eivät ole mitään iltasatukelpoista luettavaa. No, miten tästäkin nyt sitten jatkaa... muuten, kuin vaihtamalla aihetta ihan tuosta noin vaan. Mennään kohteliaisuuskulttuuriin.

Turkissa kohteliaisuuskulttuuri on ihan toisissa sfääreissä, kuin mitä Suomessa. Täällä on tärkeää olla kohtelias, sillä kyvyllä käyttäytyä kohteliaisuusetiketin mukaisesti oikein erilaisissa eteen tulevissa tilanteissa määrittelet myös omaa asemaasi yhteisössä. Turisteilta ei odoteta mitään osaamista tässä asiassa, eikä myöskään kohteliasta käytöstä. He käyttäytyvät juuri niin kuin käyttäytyvät, ja heille hymyillään, jos ei muuten, niin satalappusia ajatellen. Siihen minutkin on opetettu jo 90-luvulla, siis, että "jos ei muuten hymyilytä, niin ajattele jokaisen kohtaamasi asiakkaan kohdalla 100 mk rahalappusta". Hän oli tehokas kouluttaja. No, turistit siis saavat käyttäytyä niin kuin lomansa aikana käyttäytyvät, ja se siitä. Sitten täällä jonkun aikaa asuvilta odotetaan hieman tapojen oppimista, ede hieman. Silti heillekin annetaan heidän töppäyksensä anteeksi, ja ajatellaan, että ne on ulkomaalaisia, ei ne kuitenkaan opi olemaan maassa maan tavalla.

Turkkilaisen kanssa naimisiin meneviltä ulkomaalaisilta sen sijaan odotetaan hyviin tapoihin tutustumista ja etenevää hyvien käyttäytymistapojen noudattamista. Ajatellaan, että turkkilaisen puolison vastuulla on kouluttaa ulkomaalainen puolisonsa maan tavoille. Jokaisessa maassa on sama ajattelutapa, eli ulkomaalaisten toivotaan pystyvän käyttäytymään Maassa maan tavalla. Vain ylimieliset ääliöt eivät pysty tätä näkemään. Mutta, jos ulkomaalainen puoliso ei opi maan hyviä käyttäytymistapoja, ja käyttäydy niiden mukaisesti, niin siitä lankeaa häpeä myös puolison ylle. Tällöin ei anneta enää yhtä paljon anteeksi. Erityisesti suomalaisten käyttäytymistapa on karkea, kylmä ja epäkohtelias, kun vertaa sitä paikalliseen kohteliaisuuskulttuuriin.

Meidän kielessämmekään ei ole edes kaikkia tarvittavia sanoja, kuten esim. vastinetta sanalle lütfen, please. Kielemme ja erityisesti tapamme eivät myöskään ihan helpolla taivu Abe, Bey, Hocam, Efendi, Hanım tai Hanım Efendi -titteleiden käyttöön, tai esimerkiksi peruspuhekielessä teitittelyyn. Vielä vähemmän paikan antamiseen bussissa kaikille itseä vanhemmille ihmisille, paitsi jos olet pikkulapsi, tai vaikkapa automaattiseen vastaantulevien naapuruston ihmisten tervehtimiseen, tunsit heitä eli et. Minunkin naapuritalossa asuvaa ulkomaalaistaustaista naista tulee automaattisesti tervehdittyä kadulla, vaikka hän elein ja ilmein ilmaisee, että tuo tervehtiminen on hänestä valtavan vastenmielistä ja ei-toivottavaa. Viimeksi hän ei enää edes tervehtinyt, nyrpisti vain naamaansa. Kyllä, alan vähitellen muistaa, että tuo muija ei kuulu hyvät käyttäytymistavat omaavien joukkoon, eikä häntä tarvitse tervehtiä.

Tuolla tavoin hän itse määrittelee itsensä ulos joukosta, joko tietoisesti tai tietämättään, mutta se on hänen asiansa ja valintansa. Joillekin riittää se, että he ovat ulkomaillakin oman maan kansalaistensa ympäröimiä, ja että heillä on siinä suppeassa piirissä omat statuksensa. Se heille suotakoon. Jos aiot päästä sisälle ympäröivään yhteiskuntaan, ja siinä jonkinlaiseen sosiaaliseen asemaan niin, ettei asemasi ole pelkkää muiden antamaa kulissia (rahan tai vastapalveluksen odotuksen muodossa), niin paikallisten hyvien tapojen tunteminen ja noudattaminen on oleellinen lähtökohta. Jotkut ostavat rahalla asemansa, mutta niin kuin eräästä johtajasta näkyy, rahalla ei voi ostaa käytöstapoja eikä sydämen hyvyyttä. Ne tarvitsee oppia ihan omakohtaisesti.

Olen hiukan jo päässyt jyvälle siitä, milloin tervehdittävää ihmistä kutsutaan tittelillä, milloin Efendim tai Bey-sanoilla, ja milloin riittää pelkkä muodollinen tervehdys, mutta valtavan paljon tuossa on vielä opittavaa ja hienosäädettävää. Ja edelleen kiusaannun siitä, kun minua vanhemmat ihmiset teitittelevät minua, tai kun ravintolan tarjoilija käyttää sanaa Hanım Efendi. No, se tulee onneksi vain yhdessä ravintolassa, yhden henkilön suusta, ja hänellä on siihen perustelunsa, mutta en jaa hänen perustelujaan, ja siksi kiusaannun.

Tällaista tällä kertaa. Tv-sarjaa seuratessa on muuten tullut opittua vaikka mitä, hyvin mieleen jääneitä sanontoja ja yksittäisiäkin sanoja, muttei niitä uskalla käyttää, kun ei ole aavistustakaan mitä ne tarkoittavat. Ja kun olen yrittänyt kerran kysyä tuttavalta, niin jo ensimmäisen sanonnan kohdalla hän nauroi minulle hetken aikaa lähes pissat housussa, joten ei ollut kovin kannustava alku, ainakaan kyseisen sanonnan käyttöönoton suhteen... vaan kun se olisi niin kivasti kielenpäällä pyörähtävä, helposti suusta ulos tuleva. Juu ei. Kuvien perusteellakin paraneminen on hyvässä vauhdissa. Koko ajan on nälkä 😁

sunnuntai 29. tammikuuta 2017

Vähemmällä pääset, kun et lue.

Hyveistäkin olisi varmaan mielenkiintoista kirjoittaa, tosin se vaatisi paljon syventymistä ja perehtymistä kyseisiin asioihin... minä kun luulen, että se pahe-osasto on minulle sitä tutumpaa puolta, ainakin, jos entisiltä tuttavilta kysyy. Nykyisillä tuttavilla sen sijaan on ihan erilaiset vastaukset kuin entisillä tuttavilla, jostain tarkemmin seilttämättömästä syystä.

Sanoilla voidaan leikkiä niin monin eri tavoin. Otetaan kolme lyhyttä, negatiivista esimerkkiä.

Miksi pelkäät häntä? - Koska en tunne häntä.
Miksi pelkäät häntä? - Koska tunnen hänet.

Miksi et luota häneen? - Koska en tunne häntä.
Miksi et luota häneen? - Koska tunnen hänet.

Miksi et halua olla hänen kanssaan tekemisissä? - Koska en tunne häntä.
Miksi et halua olla hänen kanssaan tekemisissä? - Koska tunnen hänet.


Mistä tunnet hänet?
  • Työskentelimme samalla työnantajalla (yli 3.000 muun työntekijän kanssa, ja eri yksikössä, koskaan emme työskennelleet työparina, mutta olen kuullut...)
  • Olen keskustelupalstalla, jossa voi aina kysyä ihan mistä vaan, ja aina joku tietävä vastaa. Siellä hänestäkin on puhuttu moneen kertaan. Sieltä hänet tunnen.
  • Tapasin kerran kaupassa, näin kun hän oli siellä ostoksilla, joskus viisi vuotta sitten.
  • Olen lukenut hänen kirjoituksiaan, ja niistä käy selvästi ilmi, millainen ihminen hän on. Niistä voi päätellä mm. ...
  • Olen kotoisin samasta kylästä, ja työpaikalla ihmiset puhuivat hänen lapsuudestaan ja vanhemmistaan. Voi voi...
  • Olemme keskustelleet sähköpostilla pari kolme kertaa, noin pari vuotta sitten. Kyllä minä hänet tunnistaisin jos näkisin.
  • Kaikkihan sen hullut tempaukset nyt tuntee. Oletko kuullut, että...
Niin, että mitä se ihmisen tunteminen oikeastaan tarkoittaakaan? Ja voiko tuollainen pintaliitäjävastaaja ollenkaan hahmottaa, että tuntemisessa on tasoja enemmän kuin kaksi, enemmän kuin tunnen ~ en tunne? Tuskin. Meillä on keskuudessamme aika paljon sellaisia, jotka eivät vaivaudu käyttämään aivojaan, ellei ole ihan pakko. Onneksi iso enemmistö on asioita ja ilmiöitä tavalla tai toisella pohtivia, erilaisia tunteita tuntevia ja elämäänsä positiivisesti asennoituvia, ihan tavallisia miehiä ja naisia.

Kielen opiskelussa olen jo toistamiseen törmännyt yritysmaailmastakin tuttuun 20-80 -jakoon. Yritysmaailmassa 20% yrityksen asiakkaista tuo 80% yrityksen tulosta. Kielen opiskelussa fiksusti järjestetty kielikoulutus tarjoaa opittavaksi ensin sen 20%, jonka avulla voi selvittää 80% arkielämän tilanteista. Ihan täysin mututuntumalla, vailla minkäänlaisia faktoja tai edes faktanetsimishaluja, heitän ilmaan ajatuksen, että niin merten takana kuin Suomessakin 80% yhteiskunnallisista ongelmista aiheuttaa 20% kansasta, ihan vaan siksi, että ihmiselle suotu, eläimiä fiksumpi tunne- ja ajattelujärjestelmä kaikkine mahdollisuuksineen ei ole käytössä, ei ainakaan mahdollisuuksien koko kapasiteettia hyödyntäen. Ja jos sitä tunne- ja ajattelujärjestelmää on liotettu keskikaljassa tai missä tahansa päähän luontaisesti kuulumattomassa litkussa vuosikausia, niin ei kai se enää entisellä tavalla toimi. Tästä tuli pari elävää esimerkkiä vastaan jokin aika sitten, vaan kun ei niitä voi tässä repostella. Sen sijaan tuota ajatusta voi jatkaa´. Jatketaan siis.

Lähestytäänpä positiivisempaa puolta.

Miksi välität tuosta ihmisestä? - Koska hän on ihminen, elävä olento, jolla on lisäksi ihmisarvo.

Onko välittämisellä jotain tekemistä tuntemisen kanssa? - Tietyllä tasolla ei ole, sen yli meneviltä osilta on, mutta koskaan ei ole tilannetta, jossa voisi 100% sanoa, että en välitä tuosta ihmisestä.

Miksi jokainen ihminen on tärkeä? - Koska hän on ihminen, elävä olento, jolla on lisäksi ihmisarvo.

MIksi jokaisella ihmisellä on ihmisarvo? - Koska hän on ihminen, elävä olento, ja hänellä on jotain edes vähän enemmän kuin eläimellä, jos ei muuta, niin tietoisuus omasta kuolevaisuudestaan (mutta toivottavasti paljon muutakin).

Joskus sitä vaan miettii ihmisiä katsellessaan, kuinka jotkut ihmisen näköiset käyttäytyvät eläinten kaltaisesti.

Juu, olen taas lukenut uutisia sieltä jostain. Parempi, kun ei lue, niin ei ala närästää niin paljon.

Tähän peräänkin tuli kirjoitettua pitkät tarinat, mutta tarkemmin ajatellen se oli ihan turha vaiva. Ne, joiden olisi hyvä tajuta, eivät tajua, eivät sitten millään. Ja lopuille riittää jo pieniin vihje ahaa-elämyksen sytykkeeksi. No tulipahan taas purettua sanallista arkkua tässäkin asiassa. Jos on lusikalla annettu, ei voi kauhalla vaatia. ...ei minultakaan.

lauantai 28. tammikuuta 2017

Miehistä, näin kevään kynnyksellä

Alanyan linnoituksesta noin viikko sitten
"Tykkäät varmasti kun näet minut, olen niin komea. Kaikki naiset tykkää minusta. Ota minut. Mennään naimisiin ja eletään kaikessa rauhassa. Valmistan sinulle aamiaista ja tuon joskus aamukahvinkin vuoteeseen. " On vanhanpojan itsetunto korkealla, siitä huolimatta, että pää on jo harmaa, fyysinen kunto pohjalukemissa ja Parasta Ennen päiväys umpeutunut jo jonkin aikaa sitten. Vaan kun mies kokee, että hän on taivaan lahja naissukupuolelle, vaikkei siis ikinä ole naimisiin asti päässytkään tai perhettä perustanut, niin mikäs siinä auttaa muu, kuin pidätellä sisuksissaan kaikki mieleen hersyvästi pullahtavat, enemmän tai vähemmän härnäävät kommentit. Asiallisia kommentteja tällä mielikuvituksella ja luonteenlaadulla ei voi odottaa ensimmäisenä; ne tulevat sitten jälkikäteen, jos tulevat. Näin jutteli eräs kauempaa idästä Alanyaan töihin tuleva vanhapoika minulle Facebookissa, vaikkemme siis koskaan ole kasvokkain kohdanneet, emmekä kovin paljoa edes jutelleet. Mietin ensin, että vaihdan Faceen taas vanhan mummon kasvokuvan, niin kuin eräänä ajanjaksona jo oli, ihan vaan turhanhöpöttäjien karkottamiseksi.

Tässä talven aikana olen oppinut uutta 60+ naisten ja 25v k-poikien suhteista. Näiden poikien, ja vähän vanhempienkin, idästä tulleiden keskuudessa opastetaan toinen toisiaan, että helpoin tapa selvitä talven yli kuluttamatta kesällä tienattua omaa rahaa, on hankkia loka-marraskuulla naisystävä, jolla on oma asunto täällä. Hänen kanssaan voi sitten lämpimässä täysihoidossa viettää kylmimmät talvikuukaudet. Keväällä, kun henkilökunta-asunnot taas aukeavat työpaikkojen aukeamisen myötä, niin suhde onkin jo sen verran kypsä ja karilleajovalmis, että siitä on hyvä ja helppo poistua kimpsuineen ja kampsuineen sinne asuntolaan, kavereiden keskelle. Siellä voi sitten kertoa talven kuulumiset ja katsoa kuka minkäkin vedon voitti (kaunein-rumin, vanhin-nuorin jne.), sekä tehdä uudet tavoitteet, uudet vedot vuodelle 2017, Barboy rules.

Naiset, Kaksikymppinen mies on niin kakara vielä, että jos miestä etsitte, niin kannattaisikohan aloittaa se valinta vasta
PAri päivää sitten pääsi sade yllättämään. KUva Metron kohdalta.
niistä, joiden ikä alkaa vähintään kolmosella... voisi olla muutamaa astetta paremmat mahdollisuudet jatkoa ajatellen. Ja jos mies on jo nelikymppinen, eikä ole koskaan ollut pitkässä parisuhteessa tai perheellinen, niin mieti, mikä älytön kouluttaminen siinä on, että sen saa oppimaan sen kaiken saman, mitä eronnut mies osaa jo. Ja toisekseen, jos se on jo 20 vuotta pelannut naisten kanssa, niin miten se nyt tuosta noin vaan osaa sen lopettaa? Ja miksi. Jos mies on 50 tai 60 v, niin suurin osa heistä näyttää joko pystyyn kuivaneelta tai possukalta vaarilta, joten jos saat nuoremman, niin ehkä se kuitenkin on houkuttelevampi vaihtoehto. Niin, ja miehet lähes poikkeuksetta ja iästä riippumatta haluavat lapsen tai lapsia, mikäli sinulla vaan on se fysiologinen toiminto vielä käynnissä, joten harkitse vielä kerran. Tai no, paljon näkee 40-50+ naisia kaduilla oman vauvansa kanssa, joten jokainen valitsee juuri niin kuin haluaa. Täällä vaan vanheneva, konservatiivinen täti kommentoi mitä huvittaa.

Ja sain eilen nyt valmistumassa olevasta kirjasta palautetta. Siihen tarvitaan pieni lisäosa, noin 20 sivua lisää, joten palaan taas siihen, minkä olen jo oppimassa, eli muutoksen muutoksen muutokseen. On se hyvä, että on ihmisiä jotka sanovat, sillä itse sokeutuu asioille, joiden parissa on kuukausia, päivästä toiseen. Ja jossain unen ja valveen rajamailla nousi jo mieleen erään toisen kirjoitusprojektin, yhden novellin päähenkilön nimi, Rouva Juntukainen. Ja pelkkä nimi jo nosti sellaisen "punaisen langan", että hykerrellen voisin sitä työstää, vaan ensin tuo aiempi alta pois, loppuun asti. Ja on siinä jotain muutakin välissä, mikä viedään ensin loppuun asti. Rouva Juntukainen saa muhia ja kehkeytyä muutaman kuukauden, ja luonto suo kyllä sinäkin aikana lisää piirteitä tuohon(kin) tarinaan. Tarinan luominen on paljon mukavampaa kuin viimeistely, joka ajoittain jopa tympii. Vaan kun opettelen ajattelemaan positiivisemmin, niin se onkin kehittelyä, ja uudelleen luomista, joka kuulostaa jo paljon mielenkiintoisemmalta kuin viimeistely.

Jos sallitaan pieni mihinkään liittymätön välikommentti, niin Minä Niin Kaipaan Helteisiä Säitä! +35 C ja risat, huhuu,
Lepopäivän hupia ja rentoutusta. Salainen Puutarha -niminen kirja.
vanha kroppa ei tykkää kylmästä, ja tämä luita kolottava koleus riittää jo. Ulkona on +7 C ja kova tuuli, asunnossa +16 C ja pienoinen veto. No niin, on valitettu säästä ja pidetty hauskaa miesten ja naisen kustannuksella, joten siinä valitukset tältä erää, voidaan taas palata muihin asioihin.

Tänään olisi Latin Partyt keskustassa, eli paikalliset salsan tanssijat, tai ainakin osa heistä, kerääntyvät tanssimaan pienessä sievässä. Ainoa tuollaiseen ryyppy- ja rymypaikkaan lähtevä tuttavani on sairaana, ja muulle kaveripiirilleni tuo on vastenmielinen paikka ja tilaisuus. Yksin sinne ei voi mennä, koska vain h****t tekevät tässä kulttuurissa niin, ja käyttäytymisetikettiä tuntemattomat ulkomaalaiset. Koska en lue itseäni kumpaankaan joukkoon, eivätkä tuttavanikaan, ja koska haluan säilyttää tietyt asiat, niin tänään jää siis menemättä. Toinen puoli yksin menossa on se, etten aamuyöstä pääse sieltä kotiin muuten kuin taksilla, ja jos tulen yksin taksilla, niin hinta voi olla mitä tahansa, niin kuin matkan laatukin. Tässäkin näkyy taas luottamukseni miehiin, ja taksikuskeihin, mutta onneksi sinä olet omalla tavallasi ajatteleva, ja et-vaikutteille-altis.

Lisätty myöhemmin: Ulkona on niin hyytävän kylmä keli, että jäi taas menemättä ulos, varsinkin kun pikkukuumeilua on jälleen. Enpä tässä ole iltamenoillekaan lähtökunnossa, vaan eiköhän näitä viikonloppuja tule vielä lisää, toivottavasti. Niin että muutama päivä sitten otetuilla valokuvilla mennään taas.

perjantai 27. tammikuuta 2017

Hunajalla ja ilman

Tässä vielä eilisen fiilis :DD
Kiitos muuten teille, muutamalle naiselle, jotka olette lähettäneet omalla nimellä kannustavaa palautetta. Sähköpostiin tulleisiin viesteihin ajattelin vastatakin, ja laitoin ne tiettyyn kansioon sitä varten, mutta jotenkin kummassa onnistuin kadottamaan ne. Olen kuitenkin lukenut viestinne, ja olen niistä kiitollinen. 😊 aurinkoisia kevätpäiviä teillekin.

Aina kun kärttyisyys iskee minuun, eikä aiheuttajana ole mies, niin kannattaisi näköjään mitata ensimmäiseksi lämpö. Kuumeen puolella oli ainakin eilen illalla, tänään taas ei mitään. No, nukuinkin yli puolenpäivän, mutta en tiedä miksi edelleen on ajoittaista kuumeilua. Jospa se vaan on kylmyys, ja ...mikä lie. Jossain vaiheessa iltapäivää lähdin käveylenkille, ja ulkolämpömittariin katsomatta laitoin varmuuden vuoksi ylimääräisen fleecen ulkoilutakin alle, koska viime päivinä olen taas palellut. Ne yli +16 C lämpötilat siirtyivät jonnekin ihan muualle.

Haaveissa oli pitkä kävelylenkki, mutta jo puolen kilometrin jälkeen olin ihan jäässä. Lumisilta vuorilta puhaltava tuuli meni vaatteista läpi, ja paleli hirvittävästi. Käännyin suojaisemmalle reitille, ja palasin pikaisesti kotiin. Pari kilometriä tuolla vaatetuksella tuossa säässä riitti tälle päivälle. Toppatakki olisi ollut järkevämpi valinta, vaan eipä tullut mieleen... Lämpötila ei koko päivänä noussut yli +8 C tässä meillä, ei edes parvekkeella, johon aurinko paistoi. Ja en tiedä mitkä ovat olleet yön lukemat tällä alueella, sillä parvekkeella olevan ruukkubasilikan lehdistä osa oli paleltunut. Ensi yöksikin on luvattu nollaa ja vähän alle, mutta aika näyttää. Yleensä nuo pakkaslukemat ovat todellisuutta vain tuolla ylempänä vuoristossa. Tänä talvena pakkasöitä on koettu poikkeuksellisesti hieman alempanakin vuoristossa.


Turkinkielen opiskelun suhteen olen kerrannut vanhoja oppitunteja, ja huomannut kuinka valtavan paljon tunneilla käsiteltyä asiaa olen unohtanut. Itse asiassa olen omaksunut niistä vain sen, mitä sillä hetkellä olen tarvinnut, ja pystynyt ottamaan vastaan. Nyt kun taidot ovat karttuneet, niin ehkäpä kertauksen ja muutaman muunkin kertauksen jälkeen jää taas muistiin uusia sanoja, ilmaisuja ja kielioppiakin. Ja vasta sen jälkeen, kun kaikki vanhat on tarpeeksi monta kertaa kerrattu, jatkan uusiin kielioppiasioihin. Sanastoa täällä tulee viikoittain uutta. Sanavarasto karttuu kyllä, mutta loput kielioppiasiat ovat niin haasteellisia, ettei niitä lennosta opi, vaan ne on paras opetella jonkun osaavan ohjauksessa.

 Siitä hunajakennopalasta, jonka ostin aiemmin... kun siitä murtaa lusikalla palan, ja laittaa sen sellaisenaan suoraan suuhun, nin kyllähän se hunajalle maistuu. Ja hetken mutustelun jälkeen suuhun jää vain kasa mehiläisvahaa. Ja viereinen kuva kertoo, miltä näyttää, kun puolen litran juomalasiin, kuuman teen sekaan laittaa ison teelusikallisen sitä kennostoa. Tähän mennessä kerätyistä vahoista olisi ollut raaka-ainetta pieneen kynttilään, mutta roskiin olen kaiken heittänyt, vaikka olisihan tuo helppo puhdistaa kynttilän raaka-aineeksi. Aina ei vain viitsi. Puhdistettua mehiläisvahaa en ole löytänyt täältä myynnissä, ja Izmirin tuttava kertoi, ettei sitä olekaan, että pesissä käytetään muovikennoja. en tiedä mikä on todellisuus, mutta ainakin tämä kaupasta kotiin kantamani kennon pala on ihan ehtaa, mehiläisten valmistamaa kennostoa, eikä mitään muovia. Toisaalta, voihan olla, että toinen puhui aidasta ja toinen aidan seipäästä, kun molemmat puhuivat vieraalla kielellä (englanniksi). Suomenkielikin on niin muuttunut kun toimintakulttuurit ovat muuttuneet, etteivät kaikki välttämättä tiedä mitä tuo seiväs-sanakaan tarkoittaa, siis alunperin. Mutta sellaista tämä elämä on, muutosta muutoksen jälkeen, ja hyvällä tuurilla kehittymistä, joskus taaksepäin menemistäkin.

En muista minkä lehden nettisivuilla oli artikkeli viisaudesta. Jos törmäät siihen, niin luepa se. Sieltä saattaa löytyä ajattelemisen aihetta. Päällimmäiseksi mieleen jäi lauseet: Ajatteletko olevasi viisas? Jos kyllä, niin todennäköisesti et ole. Tästä saa sopivan aasinsillan siihen, miten muutamat miehet ovat itseään kuvailleet. Palataan tähän toisella kertaa.




torstai 26. tammikuuta 2017

Tavalla tai toisella

...öyle ya da böyle, tavalla tai toisella...

Kuvat ovat Alanyan Tophane Mahallesin alueelta, sieltä Punaisen tornin yläpuolelta, takaa, vanhan linnoituken alueelta parin päivän takaa. Kuume nousi jostain syystä taas, ja kärtyttää niin paljon, etten nyt juuri halua edes kirjoittaa.






Sellainen tavallisen laiska päivä

Alanya, Tophane Mah. 24.1.2017
Nyt on päivän moninaisten askareiden jäljiltä niin uupunut olo, ettei ole paljoakaan sanottavaa, vaan kärttyisyys yrittää
päästä voitolle. Päivä on ollut tavallisen rauhallinen, sopivasti vähätapahtumainen ja hiljainen, ja kaikista noista kolmesta pidän. Parvekkeella oleva (kaksoismetallijousi-) lämpömittari näytti aina vaan +12 C, vaikka tänään oli selästi lämpimämpi ilma. Pienen mittarin jousen vääntelyn jälkeen se kipusikin hiljakseen jopa 20 C:een. Ei ilma ihan niin lämmin ollut, siis yleisesti ottaen, mutta tuossa suojassa ja auringonpaisteessa lämpö nousi sellaisiin lukemiin, että minäkin hinasin tuolin ja itseni parvekkeen puolelle. Siinä oli hyvä nauttia lepohetkestä suljetuin silmin ja kasvot kohti aurinkoa.

Huomenna olen sopinut olevani suht varhain jo kaupungilla, ja nykyisellä, paikalliseen tyyliin kääntyneellä unirytmillä sekä 8-9 h unen tarpeellani se on hieman haasteellista. Kun naapurit ovat olleet tarpeeksi äänekkäitä, eloisia ja kolistelevia aina tuonne puoleenyöhön tai jopa yhteen saakka, niin niin tämäkin aamuvirkku on kääntänyt rytminsä iltavirkuksi. Se tarkoittaa väistämättä aamuisten auringonnousujen menetystä :) mutta sen sijaan hermot säästyy, kun ei tarvitse herätä moneen kertaan naapurien yöelämän ääniin. Nytkin kello 23:42 lapset kiljuvat käytävässä, kun perhe tuli jostain ulkoa, sukulaisten tai tuttavien luota. Ja kun mukuloilla on vapaata koulusta, niin aamulla kiljuvat sekä mukulat että mammat. Puolensa ja puolensa on kaikilla asioilla. Asioista löytyy aina myöskin jotain hyvää, niin kuin vanha sananlaskukin kertoo "ei niin pahaa etteikö jotain hyvääkin". Olen ainakin samassa rytmissä ympäristöni kanssa, vaikken heitä paljoa näekään, kuulen vaan.

Elimistö kaipaa liikuntaa, fyysistä, rankkaa rasitusta. On vieroitusoireita tanssitunneista, ja pahasti. Ehkäpä huomenna
Alanya, Punaisen tornin takaa, yläpuolelta 24.1.2017
saan itseni juoksulenkille, tai edes pitkälle vuoristotaipale-kävelylenkille. Se vähän riippuu siitä, mihin aikaan kotiudun kaupungilta. Tuttavapiirini ihmiset ovat niin liikuntaa vierastavia, etten saa lenkkiseuraa kenestäkään, en nyt, enkä myöhemminkään. Rouvat istuvat mieluummin sohvalla teetä ja pikkuleipiä vierellään, tai kävelevät maksimissaan kilometrin, ja herrat ajavat autolla tai skootterilla tupakka suussa, ettei vaan hapetus pääse normalisoitumaan... JOten vaikka joskus olisikin mukavampaa juosta seurassa, vaikkei mitään puhukaan, niin juoksu on kuitenkin täällä varsin yksinäinen laji.

 Puhumista en juoksulenkillä kaipaa, se vaan stressaa ja tekee ärtyisäksi, mutta lenkistä on helpompi luopua, jos ei ole kenenkään kanssa sopinut, että tänään mennään lenkille. Eli juoksuseuran merkitys on motivoinnissa ja pienessä "pakossa", kun ei kehtaa perua, kun on kerran sovittu. Nyt on helppo perua, ja istuskella vaan parvekkeella raittiissa ilmassa. IStuskelu ja löhöilykin on toisinaan tarpeen, mutta nyt sitä on ollut kylliksi.  Liikkumattomuus, tai itse asiassa se liikkumisen halun ja liikkumaan lähtemättä jättämisen välinen ristiriita tekee ärtyneeksi, niin kuin nytkin.  Vaan kun kello on 24 ,ja on sateista ja pimeää, niin en taatusti lähde enää ulos, enkä kolistele kotonakaan. JOspas otan käyttöön ärtyisten iltojen salaisen aseen, eli Ada cayın, salviateen. Sillä on niin vahvasti rentouttava vaikutus, että riittää hyvin pienen ärtymyksen nujertamiseen ja uneen pääsyyn.

Huomenna on uusi päivä ja uudet kujeet.


tiistai 24. tammikuuta 2017

Ai, mansikoita

Alanyan tuoretorilta väriä ja vitamiineja 24.1.2017
Viimeisiin vuosiin on mahtunut vain harvoin positiivisia kampaajakokemuksia. Tänään oli sellainen. Aikaa varaamatta
menin kampaajalle, josta olin kuullut puhuttavan hyvää. Sisälle tullessa kampaamotilassa oli seitsemän työntekijää ja kolme asiakasta. Omistaja sanoi, että jos maltat hetken istua, niin hän leikkaa tämän ensin loppuun, ja sitten sinun hiuksesi. Käytännössä hän leikkasi neljät hiukset siinä odottaessani, kun ovesta aina vaan käveli sisälle lisää naisia, mutta en lähtenyt pois, koska pidin näkemästäni. Hänellä oli tosi hyvä silmä hiusmallien suhteen. Naiset tulivat sisälle enemmän tai vähemmän homssuisina kotiäiteinä, ja poistuivat prinsessoina, hymyssä suin ja silmät ilosta loistaen. Föönauksen jälkeen kampaukset olivat todella kauniita, muodikkaita ja kantajilleen sopivia. No, minä kun haluan wash-and-go -hiukset, enkä uhraa hiustenlaittoon aikaa minuuttia enempää, niin toki se rajoitti hänen leikkaussuunnitelmiaan aika paljon. Mutta, hänellä on hyvä suunnitelma, eikä tämä hassumpi ole nytkään. Ja minulla on pitkästä aikaa kampaaja, jonka käsittelyyn menen seuraavankin kerran mielelläni.

Hedelmä- ja vihannestorilla päätin kokeilla edes yhtä uutta juttua. Tällä kertaa se oli kuvassa näkyvät oranssit, isosta kurpitsasta leikatut lohkot. Olen tehnyt aikanaan kurpitsasta pikkelsiä, mutta se ei nyt kiinnosta. Kysyin myyjänaiselta, että miten tätä käytetään, mitä minun pitää tälle tehdä. Hän sanoi, että paikalliset tekevät siitä sokerin
Jotakin ison sienen näköisiä oli myynnissä myös 24.1.20017
kanssa makeaa herkkua, hilloa, ja turistit tekevät siitä suolaisia ruokia, sekä käyttävät perunan tapaan. Ja hän vielä selittikin sen paikallisen tavan tehdä sitä makeaa kurpitsahilloa, mutta eihän se kokonaisuudessaan näin kauaa muistissa pysynyt. Jostakin se ohje vielä löytyy, sillä niin paljon naiset noita ostivat, että ilmeisesti on suht yleinen herkku.

Eräs torimyyjä otti puheeksi, hieman ei-onnellisen-oloisena, että "onko sinulla täällä asunto, no, nythän sinä voit hakea TUrkin kansalaisuutta".  En tiedä mitä ihmiset luulevat eurooppalaisten varallisuudeksi, kun tuokin mies oletti, että 1-3 miljoonaa dollaria löytyy kyllä eurooppalaiselta naiselta tai mieheltä, pankkitililtä. Kummastuneena hän jäi katsomaan, kun sanoin, etten ole sellaisia rahoja eläissäni nähnyt omalla pankkitililläni, ainoastaan naimisissa ollessani yrityksen verotusarvo oli miljoona-sana, mutta sen jätin sanomatta.

Juuri, kun ajattelin, että kaikki on ostettu ja lähden bussipysäkille, niin silmäni näkivät mansikoita. Järki käski kävelä pois, mutta tunteet makuaistin johdolla veivät voiton, ja kaksi kiloa mansikoita tuli mukaan. Ja pitihän niitä heti kotiin päästessä, ihan ensimmäiseksi maistella muutama. Meillä tämä mansikoiden syönti menee niin, että ensin innoissani syön parisenkymmentä, ja olen aivan haltioissani mausta ja aromeista, tuoksusta ja väreistä. Sitten alkaa polttaa ja kutittaa, ja muistan, että "ai niin", ja haen lääkekaapista ylimääräisen annoksen antihistamiinia, allergialääkettä.
Parkissa sairaalan etuoven vieressä 24.1.2017
Siirrän mansikkapussin jääkaappiin, ja mietin, mitä niistä pitäisi tehdä. Kun parin tunnin päästä tulen jääkaapille, koska on nälkä, niin hullaannun siihen käsittämättömän ihanaan tuoksuun, joka avoimesta mansikkapussista leviää pitkin keittiötä. Tuoksusta hullaantuneena syön innoissani taas seuraavat parisenkymmentä mansikkaa, ihoa alkaa kutittaa mutta suuta ei polta, ja totean, että allergialääke vaikuttaa vielä riittävästi, syön vähän lisää... En ole mansikalle allerginen, en, sillä luomumansikasta ei tule mitään oireita, ja siksi tuo muistaminenkaan ei ole ihan "aktiivinen" tuossa asiassa. Ja on ne hyviä, niin hyviä.

Minulla on ollut ilo kasvattaa yhtä sellaista muksua, joka korjasi mielellään kaiken mahdollisen joko sinitarralla tai teipillä. Molempia löytyi milloin mistäkin. No, tuo kuva on erityisesti hänelle. Torilta tullessa, BAskent sairaalan kohdalla olin pärähtää nauruun, kunhan olin ensin tarkistanut, että näin oikein. Siinä sairaalan edessä kökötti ihan yksinään tuo hopeisensininen skootteri. Se oli kasattu jesarilla ja paikattu pahvilla. Ai jestas, että nauruhermoja kutkutti. Teipistä on moneksi, ja aaltopahvista kanssa. Vaan jäi yksi kysymys: onkohan skootterin omistaja potilaana sairaalassa, vaiko tuttuaan katsomaan tullut tuolla ihan vähän vaan kolaroidun näköisellä kulkupelillä... vai liekö skootteri tullut hakemaan ensiapua haavoihinsa. LÄhtisitkö tuon kyytiin, jos oikein komea herrasmies hymyilisi kauniisti, ja pyytäisi ajelulle?

maanantai 23. tammikuuta 2017

Kevätkurittomuus lähestyy

Alanyan sataman kalastajaveneitä iltavalossa 22.1.2017
Opiskelen uusia turkinkielen sanoja, ja toisinaan pienikin sanakirja on hyvin hämmentävä kokemus. Suomi- turkki-suomi -sanakirjassa tuli vastaan sana kielevä. Se on siis suomea, mutta en minä tiedä mitä se tarkoittaa, vaikka sanavarastoni onkin omasta mielestäni kohtuullisen laaja. Voin arvailla mitä se voisi ehkä olla, mutta täytyy myöntää, että ne ovat vain pelkkiä arvauksia. Sana kielevä ei sano minulle yhtään mitään. Ehkä se tarkoittaa puheliasta, mutta miksi ihmeessä joku vaihtaisi sanakirjaan puhelias-sanan tilalle sanan kielevä. Netin käännöspalvelu antaa vastaavalle sanalle suomennoksen kielinen. Ei helpota sekään yhtään. Kun turkinkielisen sanan dilli, josta siis on kyse, kääntää englanniksi, niin vastaus on multilingual. Kaiken järjen mukaan siis multilingual = kielevä... huh huh. Multilingual -sanan ymmärrän monikieliseksi, jolloin kielevä myös tarkoittaisi monikielistä? Se ei kuitenkaan kuulosta siltä, vaan menee omassa ajattelussani samaan sarjaan sanojen hurme, rössypottu ja tirppa kanssa, eli vanhoja ja alueellisia. Uudeksi sanaksi en sitä usko. Voin olla asiassa täysin väärässä, muttei se haittaa pätkääkään. Kaikkea ei tarvitse tietää, mutta sanakirjan suomenkielen osiota olisi sentään kiva ymmärtää.

Turvallisesti muurien suojassa, Alanya 22.1.2017
Yläkerrassa on vähintään kolme naista lapsilaumoineen paikalla, ja ihan helvetinmoinen riitely ja mekastus. Tuota mekkalaa on jatkunut nyt pari tuntia. Muijat huutaa välillä vuorotellen ja välillä yhtä aikaa. Ovet ja huonekalut paukkuvat. Lapset mekastavat siinä välissä, aistien tietysti kireän ilmapiirin. Liekö riitaisan iloinen jälleennäkeminen anopin tai oman äidin ja sisarusten kesken, sillä kyllä siellä välillä joku nauraakin. Vaan harvoin tässä talossa on tuollaista älämölöä, onneksi.

Tänään on tullut istuttua koneella aivan liikaa, koko päivä. Edes ruokaa en muistanut laittaa, enkä kyllä paljoa syönytkään... sen sijaan tekstiä on korjailtu ja kuvaa valittu. Kuvan valintaan ja muokkaamiseen meni itse asiassa tuntikausia. Ja vastineeksi tekisi mieli marmattaa niskakivuista yms. mutta jätän ne nyt vähemmälle. Totean vain, että mitään en ole oppinut ergonomisesta istuma-asennosta, silloin kun sitä olisi tarvis toteuttaa omakohtaisesti. Toisen asennosta on helppo katsoa, mutta mutta... ehkä joskus itsekin.

Niin että eipä tässä päivässä sitten mitään muuta julkisesti kerrottavaa ollutkaan;  Ei edes puhelinkaan soinut. Tasaisen rauhallista, tylsän ihanaa elämää tässä vain pyörittelen, sellaista, jossa ei satu eikä tapahdu. Kaksi päivää olen kirjan aikataulusta myöhässä, vaan odotas, kun saan sen käsistäni eteenpäin. Sitten on taas aikaa ja tapahtumia.  Jestas, että tämä vaihe on ollut tylsää, kurinalaista puurtamista, ja sen loputtua sille tarvitaan vastapainoksi jotain riittävän hulvatonta. En vain vielä tiedä mitä, mutta kevätkurittomuus kutkuttelee jo mahanpohjassa. 😁 Jos ei luontaisesti tapahdu mitään, niin ei se haittaa, laitetaan tapahtumaan.

sunnuntai 22. tammikuuta 2017

Puuhoroskooppi

Alanya Tophane Mah. 22.1.2017
Tällainen puuhoroskooppi -teksti löytyi muutaman vuoden takaisista päivityksistä, ja jaanpa sen tännekin.

Etsi syntymäpäivämääräsi ja sitten puusi. Linjassa kelttiläisen astrologian kanssa.
joulu 23. -31. Omenapuu
tammi 01. -11. (Jalo)Kuusi
tammi 12. -24. Jalava
tammi 25. -helmi 03. Sypressi
helmi 04. -08. Poppeli
helmi 09. -18. Setri
helmi 19. -28. Mänty
maalis 01. -10. Itkupaju
maalis 11. -20 Lehmus
maalis 21. Tammi
maalis 22. -31. Pähkinäpuu
huhti 01. -10. Pihlaja
huhti 11. -20. Vaahtera
huhti 21. -30. Saksanpähkinäpuu
touko 01. -14. Poppeli
touko 15. -24. Pähkinäpuu
touko 25. -kesä 03. Saarni
kesä 04. -13. Valkopyökki
kesä 14. -23. Viikunapuu
kesä 24. Koivu
kesä 25. -heinä 04. Omenapuu
heinä 05. -14. (Jalo)Kuusi
heinä 15. -25. Jalava
heinä 26. -elo 04. Sypressi
elo 05. -13. Poppeli
elo 14. -23. Setri
elo 24. -syys 02. Mänty
syys 03. -12. Itkupaju
syys 13. -22. Lehmus
syys 23. Oliivipuu
syys. 24. -loka 03. Pähkinäpuu
loka 04. -13. Pihlaja
loka 14. -23. Vaahtera
loka 24. -marras 11. Pähkinäpuu
marras 12. -21. Kastanjapuu
marras 22. -joulu 01. Saarni
joulu 02. -11. Valkopyökki
joulu 12. -21. Viikunapuu
joulu 22. Pyökki
--
OMENAPUU (Rakkaus) - hento, charmikas, viehättävä, miellyttävä aura, flirttaileva, seikkailunhaluinen, herkkä, aina rakastunut, haluaa rakastaa ja olla rakastettu, uskollinen ja hellä kumppani, hyvin antelias, tieteellisiä lahjoja, elää päivän kerrallaan, huoleton mielikuvitusrikas filosofi.
SAARNI (Kunnianhimo) - epätavallisen viehättävä, eloisa, impulsiivinen, vaativa, ei välitä kritiikistä, kunnianhimoinen, älykäs, lahjakas, tykkää leikkiä kohtalolla, voi olla itsekeskeinen, hyvin luotettava, uskollinen ja harkitseva rakastaja, joskus ajattelee enemmän aivoillaan kuin sydämellään, mutta ottaa parisuhteen hyvin vakavasti.
PYÖKKI (Luova) - omistaa hyvän maun, huolehtii ulkonäöstään, materialisti, hyvin organisoitu elämä ja ammatti, taloudellinen, hyvä johtaja, ei ota turhia riskejä, järkevä, loistava elinikäinen kumppani, haluaa pysyä kunnossa (dieetit, urheilu, jne.)
KOIVU (Inspiraatio) - eloisa, viehättävä, elegantti, ystävällinen, vaatimaton, ei pidä kohtuuttomattomuudesta missään asiassa, kammoaa rahvaanomaisuutta, rakastaa elämää luonnossa ja rauhassa, ei kovin intohimoinen, mielikuvitusrikas, vähän kunnianhimoa, luo rauhallisen ja tyytyväisen ilmapiirin.
SETRI (Itseluottamus) - harvinaisen kaunis, sopeutumiskykyinen, pitää luksuksesta, hyvä terveys, ei tippaakaan ujo, tapa halveksua muita, itsekeskeinen, päättäväinen, kärsimätön, tykkää tehdä muihin vaikutuksen, monilahjakas, tuottelias, terveen optimistinen, odottaa Sitä Oikeaa, kykenevä tekemään nopeita päätöksiä.
KASTANJAPUU (Rehellisyys) - epätavallisen kaunis, ei halua tehdä vaikutusta, hyvin kehittyntyt oikeudentaju, eloisa, kiinnostunut asioista, synnynnäinen diplomaatti, mutta ärsyyntyy helposti ja herkkä seurassa, yleensä itseluottamuksen puutteen takia, käyttäytyy joskus ylimielisesti, ei tunne itseään ymmärretyksi, rakastaa vain kerran, ongelmia kumppanin löytämisessä.
SYPRESSI (Uskollisuus) - vahva, lihaksikas, sopeutuvainen, hyväksyy elämän sellaisenaan, tyytyväinen, optimistinen, himoitsee rahaa ja huomiota, inhoaa yksinäisyyttä, kiihkeä rakastaja jota ei saa tyydytettyä, uskollinen, äkkipikainen, kuriton, pikkutarkka, huoleton.
JALAVA (Jalomielisyys) - miellyttävän muotoinen, tyylikkäät vaatteet, vaatimattoman pyynnöt, ei ole tapana antaa virheitä anteeksi, iloinen, tykkää johtaa mutta ei totella, rehellinen ja uskollinen kumppani, tykkää päättää asioista muiden puolesta, jalomielinen, huumorintajuinen, käytännöllinen.
VIIKUNAPUU (Järki) - hyvin vahva, vähän itsepäinen, itsenäinen, ei hyväksy vastaanpanemista tai kiistelyä, rakastaa elämää, perhettään, lapsiaan ja eläimiä, hyvin sosiaalinen, huumorintajuinen, rakastaa joutilaana oloa ja laiskottelua, käytännöllisen lahjakas ja älykäs.
KUUSI (Salaperäisyys) - erikoinen maku, arvokkuus, sivistynyt, rakastaa kaikkea kaunista, pahantuulinen/oikukas, itsepäinen, tapana olla itsekeskeinen, mutta välittää hyvin läheisistä ihmisistä, melko vaatimaton, erittäin kunnianhimoinen, lahjakas, tuottelias, tyytymätön rakastaja, monta ystävää, monta vihollista, hyvin luotettava.
PÄHKINÄPUU (Erikoisuus) - charmikas, vaatimaton, hyvin ymmärtäväinen, osaa tehdä vaikutuksen, taistelee yhteiskunnallisten asioiden puolesta, suosittu, pahantuulinen/oikukas, oikullinen rakastaja, rehellinen ja suvaitsevainen kumppani, tarkka oikeudentaju.
VALKOPYÖKKI (Hyvä maku) - viileän kaunis, välittää ulkonäöstään ja kunnostaan, hyvä maku, ei ole itsekeskeinen, tekee elämästään mahdollisimman mukavan, elää järkevästi ja kurinalaista elämää, etsii ystävällisyyttä ja rakastajia, harvoin tyytyväinen tunteisiinsa, ei luota moneen ihmiseen, ei ole koskaan varma päätöksistään, hyvin tunnollinen.
LEHMUS (Epäily) - hyväksyy tyynesti sen mitä elämällä on tarjottavana, vihaa tappelua, stressiä ja pakkotyötä, ei pidä laiskottelusta ja joutilaana olosta, vieno ja myötenantava, tekee uhrauksia ystäviensä puolesta, monta lahjaa muttei tarpeeksi sitkeä saadakseen niistä kaiken irti, valittaa ja kitisee usein, hyvin mustasukkainen mutta uskollinen.
VAAHTERA (Mielen Itsenäisyys) - epätavallinen persoona, täynnä mielikuvitusta ja omaperäisyyttä, ujo ja varautunut, kunnianhimoinen, ylpeä, itsevarma, janoaa uusia kokemuksia, joskus hermostunut, mutkikas, hyvämuistinen, oppii helposti, ongelmallinen rakkauselämä, halua tehdä vaikutuksen.
TAMMI (Rohkea) - vahva luonne, urhea, vahva, heltymätön, itsenäinen, järkevä, ei pidä muutoksista, jalat maassa, toiminnan "mies".
OLIIVIPUU (Viisaus) - rakastaa aurinkoa, lämpöä ja hyväntahtoisia tunteita, järkevä, tasapainoinen, välttää agressioita ja väkivaltaa, suvaitsevainen, iloinen, rauhallinen, hyvin kehittynyt oikeudentaju, herkkä, empaattinen, ei ole kateellinen, rakastaa lukemista ja sivistyneiden ihmisten seuraa.
MÄNTY (Tarkka) - rakastaa miellyttävää seuraa, hyvin vahva, osaa tehdä elämästään mukavan, aktiivinen, luonnollinen, hyvä kumppani, mutta harvoin ystävällinen, rakastuu helposti mutta intohimo kuolee pian, luovuttaa helposti, kaikki pettymyksiä kunnes löytää ihanteensa, luotettava, käytännöllinen.
POPPELI (Epävarmuus) - näyttää hyvin koristeelliselta, ei kovin itsevarma, rohkea vain tarvittaessa, tarvitsee hyvää tahtoa ja miellyttävän ympäristön, valikoiva, usein yksinäinen, hyvin vihamielinen, taiteellinen luonne, hyvä järjestelemään asioita, tapana olla kiinnostunut filosofiasta, luotettava joka tilanteessa, ottaa parisuhteen vakavasti.
PIHLAJA (Herkkyys) - charmikas, iloinen, lahjakas, ei ole egoistinen, tykkää herättää huomiota, rakastaa elämää, liikettä, levottomuutta ja jopa pulmia, on sekä riippuvainen että itsenäinen, hyvä maku, taiteellinen, intohimoinen, tunteellinen, ei anna anteeksi.
SAKSANPÄHKINÄPUU (Intohimo) - armoton, erikoinen ja täynnä kontrasteja, usein itsekeskeinen, aggressiviinen, jalo, avarakatseinen, yllättävä toiminnoissaan, spontaani, lakkaamaton kunnianhimo, joustamaton, vaikea ja epätavallinen kumppani, ei aina pidetty mutta usein ihailtu, kekseliäs strateegikko, hyvin kateellinen ja intohimoinen, ei tee kompromisseja.
ITKUPAJU (Melankolia) - kaunis mutta täynnä melankoliaa, viehättävä, hyvin empaattinen, rakastaa kaikkea kaunista ja tyylikästä, rakastaa matkustamista, uneksija, rauhaton, oikukas, rehellinen, tapoihin voidaan vaikuttaa mutta vaikea elinkumppani, vaativa, hyvä intuitio, kärsii rakkaudesta mutta löytää joskus oikean kumppanin.

lauantai 21. tammikuuta 2017

Sadekausi on ohi

Alanyan vuorilta 20.1.2017
Ihanan rauhallinen, aurinkoinen kevätpäivä on kääntynyt iltaan, tai yötähän tämä jo on. Ei kuulu vielä kaskaiden siritys,
vaan tässä päässä sirittää tinnitus taas melko kovilla desibeleillä. Aamupäivällä sain kirjoitusprojektia mukavasti etenemään, ja pääsemme kohta parin kanssa tekemään seuraavaa vaihetta. Olen innoissani siitä, ja jo seuraavankin projektin kimppuun pääsemisestä. Kaiken lisäksi eräs tuttava on kehitellyt eteenpäin erästä ikanaan leikillä ilmaan heitettyä liikeideaa, ja tänään on tullut hieman naureskeltua tuollekin idealle, ihan porukalla. Joskus idea vaan on niin yksinkertainen ja perusasioihin perustuva, että se saattaa kaikessa yksinkertaisuudessaan jopa toimia. Vaan sen aika ei ole vielä, se kypsyy jossain taustalla. Ihana, kun on ystäväpiirissä ihmisiä, jotka innostuvat ja muistuttavat joistakin asioista, joista itsekin on tullut joskus innostuttua.

Tämän päivän kaunis auringonpaiste houkutteli kaikki asunnon villakoiratkin näkyville, ja vaikka kuinka yritin ummistaa niiltä ensin silmäni, niin tiskivuoren purkamisen jälkeen tuli siivottua koko asunto, pestyä pari koneellista pyykkiä ja palattua taas kirjan pariin. Siksikin tinnitus on taas "hiukan liian kovaääninen". Se kun innostuu aina, kun verenpaine vähänkään nousee, oli sitten kyse urheilusta, tanssista tai mistä tahansa fyysisestä suorituksesta. Kovat äänet provosoivat sitä myös. No, siinäpähän innostuu, ei se kuitenkaan pysty nukkumistani häiritsemään, niin kuin joillakin tinnituksesta kärsivillä tuttavilla on käynyt. Ja edelleen muistan, että tinnitus on erittäin pieni hinta elossa ja toimintakunnossa olemisesta. Kiitos vain suojelusenkeleille jälleen kerran.

Meillä pitkä sääennuste näyttää jo niin keväisen hyvältä, että rankkasadepäiviä ei näkynyt kahden viikon ennusteessa kuin yksi. Jee! Siis, kyllähän sateita vielä tulee, se on varma, mutta mitään viikon, puolentoista sadeputkea ei liene enää odotettavissa. Ja lämpötilakin alkaa sopivasti nousemaan yli 16 C:n. Kohta pääsee ripustamaan parvekeverhoja takaisin paikalleen, sillä kieltämättä on hieman kiusallista, kun aina, kun menen parvekkeelle, on joku jostain päin katsomassa tai näkemässä. Useimmiten katsoja on saman talon naapuri, joko samasta kerroksesta tai kerrosta ylempää, tai sitten toiselta sivulta naapuritalosta. Lähellä olevat turistitalot ovat likimain tyhjiä. Näyttää siltä, että vain kahdessa asunnossa on asukkaita, ja toinen heistä näyttää turkkilaiselta, toiset ovat saksalaisia. Kaupungilla näkee jo isoja matkalaukkujaan raahaavia, kauempaa maaseudulta tänne töihin palaavia nuorukaisia. Sesongin epävirallinen avaus on siis aika lähellä. Viralliseksi kauden avaukseksi lasken vasta turismifestivaalit toukokuulla. Toki sitä ennen ehtii pari kolme kuukautta olla jo kohtuullisia määriä viileämmän sään turisteja, niitä, jotka eivät välitä huippuhelteista. Tässä on yksi, joka odottaa helteitä, hoşgeldin.

HUomiseksi maastoudun kameran kanssa jonnekin pusikkoon... siis, kyllähän nyt jo tarvitaan kukkakuvia, kun pitkään on ollut pelkkiä rantoja ja taivaita ja pilviä. Kukkia on löydyttävä, ja löytyykin jo ;) .

perjantai 20. tammikuuta 2017

Ruoka-asiaa

Suurin osa päivän ostoksista, vain kalat ja suklaa puuttuvat.
Esitettiin toive, että puhu myös ruoasta, paikallisesta ruoasta. No, puhutaan siitä vaikka omien ostosten kautta, unohtaen tällä kertaa tuoretori. Kävin päivällä Metro-tukussa, ja menin sinne ensisijaisesti kaurahiutaleiden vuoksi. Keskustan pikkukaupoista löytyy sekä ylihinnoiteltuja pikkupusseja että suolistolle vaarallisia teräviä kuoripiikkejä sisältäviä hiutaleita, joten nyt oli aika hakea taattua tavaraa. Sitä on tuo tuolla takimmaisena oleva 3 kg pussi, joka on sekä hyvää että oikean hintaista. Paikallista perusruokaa, arkiruokaa ovat linssit, ja itse tykkään eri värisistä linssikeitoista. Nyt oli vuoro ostaa punaisia linssejä. Sekaan ei tarvitse oikeastaan muuta kuin sipulia ja suolaa, sekä hiven chiliä. Jotkut laittavat myös lihalientä, mutta se ei ole minun juttuni. Tuo Kuru fasulye eli valkoiset, kuivatut pavut -pussi kestää jonkun aikaa. Tykkään syödä niitä berlottipapuja, tuoreeltaan valmistaen, ja kun en muista niitä aina ostaa, niin toisinaan valmistan sitten valkoisia papuja. Perusruokaa sekin on täällä, mutta ihan sellaisenaan se valmistustapa ja -ohje ei minulle maistu, vaan teen siitä oman version.

Voissa paistetut Alabalık-kalat ilman leivitystä, nam
Arpa şehriye eli nuo siemenen malliset ohramakaronit ovat lisuke salaatteihin tai toisen makaronin sekaan. Joskus harvoin niitä syön, mutta en ole mikään makaronin ystävä, ja vaikka tuo pussi on pieni, niin kauemmin se kestää kuin 3 kg kaurahiutaleita. MAissijauhoista tulee vohveliraudalla tosi hyvää maissileipää, joka on kivaa vaihtelua vaalealle vehnäleivälle. Ruisleipää en ole leiponut sen jälkeen, kun jouduin heittämään loput jauhot pois kaupasta vehnäjauhojen mukana tulleiden, ja kaikkiin silloin kaapissa olleisiin kuivatuotteisiin levinneiden ötököiden takia. Ehtaa ruisjauhoa en nyt löydä, kun aiempi toimittajani lopetti, jäi eläkkeelle. Maissiryynit taas ovat sekä kalojen leivitykseen että puuron aineksiksi. Juu, paikalliset pitävät ruokavaliotani omituisena, koska en syö punaista lihaa, ja koska syön puuroja, jotka täällä ovat vain pikkuvauvalle tarkoitettua kammotus-mössöä.

Hunajakennosto sokerimelassiliemessä
Yläkuvassa etummaisena oleva hunajakennon pala, josta on lähikuva tässä vieressä, oli päivän arvaamattomin ostos. MOnet kehuvat, kuinka se on Niin Terveellistä ja Niin Ihanaa. Itse jännäsin lähinnä sitä, onko siinä nimeksikään hunajaa. Ja vaistoni osui oikeaan, ehkä oli nimeksi asti, mutta enimmäkseen se oli sokerimelassia. Täällä moni hunajatuote on feikkiä, mutta silloin, kun onnistuu löytämään oikean tuotteen, niin se on myös sen väärti. Torilla on yksi tuttavuus, joka ei petä, mutta päätin nyt kokeilla Metron tarjontaa, ja kokeiltu on. Sekä haju että maku on niin melassinen, että en pysty tuota tuollaisenaan käyttämään yhtään mihinkään. Sen sijaan teen seassa se meni, kun oli tarpeeksi vahvan makuista teetä. Ja toiseen testikupilliseen kaadoin kiehuvaa vettä kennostonkin päälle, ja lähes kaikki suli... kunnes teen jäähtyessä mehiläisvaha jähmettyi siihen teen pinnalle valkoiseksi massaksi. Käsittääkseni jotkut syövät ne vahatkin, mutta itse kippasin ne roskikseen, kun en niiden päälle ymmärtänyt muutakaan. Tuo melassi+kennosto on 900 g pakkaus, joten kestänee jonkun aikaa. Yleensä juon teetkin makeutamattomana, mutta kun ei tuolle muutakaan käyttöä ole, niin makeutelaan nyt sitten vähän aikaa, maltillisesti.

Timjami ja rosmariini ennen isompiin ruukkuihin vaihtoa
Päivän toinen lähes-ohari ostos oli nuo lohen sukuiset, kasvatetut Alabalık-kalat. Pennusta asti olen ollut niin paljon kalastuksen, kalan käsittelyn ja kalan valmistamisen kanssa tekemisissä, että kotona tunnistin kalat jo suht iäkkäiksi... mutta siis vasta kotona, silloin, kun pääsin niihin käsiksi. Se muutti hiukan suunnitelmiani, ja paistoin molemmat saman tien. Ja kyllähän voilla paistetusta kalasta hyvää tulee 😋 . Aivan liian harvoin tulee valmistettua täällä kalaa, koska kesän kuumuudessa miettii vain sitä, että kala ei säily kunnollisena kotiin asti. Sen sijaan talvi ja kevät on helppoa aikaa tuon tekosyyn kumoamiseksi. Kala on hyvää. Vaan on siellä kalatiskissä niin monenlaisia otuksia, että en edes tiedä miten niitä valmistaisin. Neljä tai viisi on sellaisia, joille tietää mitä tekee, muut menisi ihan kokeiluksi.

Sitten nuo yrtit. Myös ne olivat Metrossa myynnissä, siellä hedelmä, ja vihannespuolella. VAlitsin sellaiset ruukut, joissa oli hengissä olevat juuret ja eloisan oloiset versot, ja nyt ne toipuvat käsilaukussa ruttaantumisesta parvekkeella... oikeasti unohdin bussissa ihan kokonaan, että laitoin nuo ruukut käsilaukkuun, ja tietysti käsilaukku oli poikittain sylissä, ja kädetkin vielä siinä päällä. Vaan kyllä ne siitä selviävät. Niin, kyseessä on siis timjami ja rosmariini. Tuo timjami oli ihanan lempeän makuinen Suomessa aiemmin keinovalossa kasvattamaani timjamiin verrattuna, siis ainakin vielä. Saatanhan vielä kuivattaa ja ylilannoittaa sen niin, että sekin väkevöityy oikein tiukan pihkamaisen makuiseksi, hah. Seuraavalla kauppareissulla raahaan vielä parit basilikaruukut sieltä parvekkeelle, sillä käytännössä ne olivat hyvännäköisiä perusbasilikoita, joissa oli myös alkukasvatukseen riittävän suuri ruukku. PArvekepuutarha siis laajeni taas. Hiukan jo mietin, että miten saan ne selviämään kesähelteestä ja +50C parvekkeesta, mutta en murehdi sitä vielä. Kyllä siihenkin ratkaisu löytyy.

Ruokaa täällä on jokaiseen makuun ja kaikille rahapusseille. Turkkilainen keittiö on perinteikäs ja runsas, ranskalaiseen ja arabialaiseen keittiöön verrattavissa oleva kulinaristien ilo. MInä en kokkaile mitään erityisluomuksia, vaan syön jonkinlaista luolamiesdieetin tapaista, mutta hyvää ja monipuolista ruokaa. Sitä sopii kysyä ja miettiä, että mitä se sitten on. Se on juuri sitä, mitä milloinkin huvittaa kasviksista, juureksista, hedelmistä, pähkinöistä, kalasta ja kanasta tehdä. Joskus herkuttelen myös pitkään kypsytetyllä lampaalla, mutta en viitsi itse sitä valmistaa, pelkästään itseäni varten, joten kerran kuussa jossain perinneruokapaikassa nautin toisten tekemistä lammasherkuista. Tuo kasvisvoittoinen ruokavalio on kuitenkin tehnyt elimistölle niin hyvää, että en tule koskaan palaamaan enemmän punaista lihaa syöväksi, vaan pysyn siinä, minkä hyväksi koen. Kukin valitkoon omat herkkunsa.

torstai 19. tammikuuta 2017

Kevätpuroja

Espanjan ja Turkin ilmaston osalta "osat ovat vaihtuneet". Meillä täällä on ollut tänäänkin kaunis, aurinkoinen
Alanyan iltataivas 19.1.2017
kevätpäivä, keväisine lämpötiloineen. Oli jo lähellä, ettenkö siivoa koko asuntoa auringonvalon inspiroimana, ja siksi, kun se ihanan kirkas valo näytti kaunistelematta siivoamisen tarpeen 😊. Vaan mikäs siinä, tyynen rauhallisesti istuin alas njatuoliini, käperryin peiton sisään lämpimään, ja odotin, että siivousinspiraatio menee ohi. Menihän se. Sen jälkeen vaan siirsin nojatuolin auringonvaloon, parvekkeen ovi hieman raolleen, ja työstin erään keskeneräisen villapaitaprojektin loppuun asti. Välillä haaveilin tanssitunneille lähtemisestä, ja juuri kun olin lähdössä, tuli viesti, että opettajilla on parin viikon loma, joten meilläkään ei ole tunteja kahteen viikkoon, on loma. Wau, minullakin on loma.

Varma kevään merkki on myös se, että naapuruston rouvat huutelevat talosta toiseen niin, että koko seutukunta raikaa. Samassa pihapiirissä kanat juoksentelevat pitkin pihamaita, käyvät välillä autotielläkin, ja lennähtävät toisinaan viereisen talon ensimmäisille parvekkeillekin katselemaan maailmaa vähän korkeammasta vinkkelistä. Kukko kailottaa ja yrittää pitää laumaansa koossa, tai, no, mikä liekään laulunsa syy, en ole kysynyt. Toisessa naapuritalossa, ylimmällä parvekkeella, pestään mattoja vesiletkun ja harjojen kanssa. Katsoin ihan kahteen kertaan, että varmasti näin oikein. Jep, siellä on käynnissä mattojen pesu. Vettä tulee alemmille parvekkeille pienen tuulen mukana lotisemalla. Niin, ja se pesuaine ja kaikki muukin niistä matoista tulee sen veden mukana... Mitäköhän alempien parvekkeiden asukkaat tykkäävät? Ei ehkä ollut naapuruussuhteita parantava eikä ihan loppuun asti ajateltu matonpesupaikka.

Tuosta kuvasta tuli jostain syystä mieleen, että äidin hautajaisista on nyt 27 vuotta. On äärettömän vaikea kuvitella, että hän olisi jakanut kaiken tämän, mitä on tapahtunut, tai edes tullut tietämään murto-osaakaan näistä asioista, oli hän niin vanhoillinen. Vaan oli mitä hyvänsä, äiti on äiti, ja ilman äidin osuutta elämääni minä en olisi minä. En minä omille lapsillenikaan mikään toiveäiti ole, todennäköisesti aika kaukana siitä, mutta olen ainakin onnistunut korjaamaan joitakin sellaisia käyttäytymismalleja, joita omassa ydinperheessä olisi tarvinnut muuttaa. Elämä on.

Se seuraileva, sekä hallitsemaan ja omistamaan pyrkivä äijänketale on ollut haasteellinen karistettava. On lähestulkoon sama, kuinka kauan olen ollut tai en ole ollut jonkun kanssa paisuhteessa, olen silti äärimmäisen varovainen ja hitaasti etenevä. Tuokaan ei ole koskaan meillä käynyt, eikä talomme turvajärjestelyistä johtuen edes pääsisi sisälle ilman minun hyväksyntääni. Nyt olin äärettömän hyvilläni siitä, että vuokrasopimuksen ehdoista johtuen kukaan mies ei voi tulle meille, ellei kyseessä ole aviomieheni. Ja niin hullu minä en koskaan ole, että avioituisin, ajattelen taas tämänkin jälkeen. Onneksi puhelimissa ja kaikissa on jo nykyään estot niin, ettei ne sen puhelut tms tule läpi. Tänään puhelin alkoi kuitenkin jostain syystä päästää sen viestejä läpi, ja kun se tajusi sen, niin niitä tulikin sitten heti perää perää vaikka kuinka monta, ihan liikaa. Jouduin käyttämään sitä ainoaa pelotetta, joka näille tepsii, eli poliisia. Kerroin, että viestit ovat tallessa, ja jos yksikin viesti vielä tulee, niin vien ne poliisille, ja kerron tilanteesta. Ja tietenkään se ei sitä ymmärtänyt, vaan laittoi sen yhden viestin, muttei onneksi enempää. Seuraavaksi, äärimmäisessä tarpeessa käyttöön otettava keino on se, että menen sen marketin ovelle "käyttäytymään huonosti". Toivottavasti niin alas ei tarvitse vajota.

Vajoamisesta mutaan vajonneeseen autoon... Eilen, kun olin lähdössä kohti bussipysäkkiä, pysähtyi tien viereen
Kevätpuroja
kohdalle älyttömän iso, vihreä ja kuraroiskeinen maasturi tummennettuine ikkunoineen. Ehdin jo naurahtaa, että mihinkäs minua nyt noudetaan, kun tunnistin kuskin. Eräs tuttava oli vaihtanut autoa, ja halusi välttämättä viedä minut sillä bussipysäkille 500 m päähän, samalla kun itse oli menossa vuorille. Korkeaan maasturiin kömpelösti kavutessani mietin entistä nuoruutta ja kadotettua lihasvoimaa kaipausta tuntien. Etupenkillä istuessa tuli ihan oma entinen Chevrolet Chevy Vani mieleen. Ihan yhtä korkealla istuttiin, ja ärhäkkä diesel jyrisi alla. Kuitenkin kaikella kunnioituksella kyseistä, hienoa autoa kohtaan, Chevyssä oli paljon paremmat jyrinät, kunnon kumea diesel, ja todennäköisesti jopa isompi kone, heh. Chevyssä oli sitä jotain, mutta silti tuo maasturi oli ihan huippu, ison pojan leikkikalu. Kyllä minäkin tuollaisella tykkäisin ajella maastoteillä... Enkä tietenkään malttanut olla härnäämättä kuskia off-roadeista. Sitten, kun päästään bussipysäkin kohdalle, niin hän katsoo vaan, että bussi tulee, ja hirveällä tööttäämisellä pysäyttää sen bussin, samalla kun minä kapuan autosta alas, ja yritän selittää, että en millään haluaisi tuohon bussiin, vaan ihan toiseen. Koskapa bussikuski kuuliaisesti pysähtyi, niin koin, etten voi olla menemättä tuolla kyseisellä bussilla, vaikkakin se meni ihan väärään paikkaan. Katselin siis maisemia, ja vaihdoin aikanaan siihen oikeaan bussiin. Onneksi oli aikaa.

keskiviikko 18. tammikuuta 2017

Kansalaisuudesta ja työluvasta uutta

Aiemmin viime elokuussa kuulin siitä, että työlupaan on suunnitteilla muutoksia. Ja kerroin siitä loppuvuodesta, en vaan  muista milloin. Nyt 12.1.2017 on virallisessa lehdessä julkaistu työlupaan ja kansalaisuuteen liittyen uusia lainkohtia... menee vaan vähän yli normi-suomalaisen budjetista, mutta mitäs pienistä. Siellä nimittäin sanotaan, että jos teet kiinteistösijoituksen 1 miljoonalla dollarilla, teet 2 milj dollarin kaupallisen investoinnin, työllistät vähintään 100 turkkilaista tai teet vähintään 3 milj. dollarin euron sijoituksen, niin voit saada TUrkin kansalaisuuden. Se on siis nimellä Türk Altın Vize Kultaviisumi. Turkki haluaa tänne varakkaita, ulkomaisia investoijia, ja vastineeksi tarjoaa kansalaisuutta, jonka myötä tulee siis myös työlupa.

Myös hieman köyhemmillä on mahdollisuus kansalaisuuteen vähän lyhennetyn ajan puitteissa, mikäli
kyseessä on maineikas tutkija, urheilija tai taiteilija, tai mikäli henkilö tekee aiempia summia pienempiä investointeja. Tällöin tarjotaan Turkoosia Korttia (Turquoise Card) ja 3+2 vuotta, jonka jälkeen saa kansallisuuden ja työluvan. Ilman sijoituksia tai kansainvälisesti tunnustettua osaamista on edelleen ostettava oleskelulupa kahdeksana peräkkäisenä vuonna, ja sen jälkeen voi hakea kansalaisuutta. Tai on hankittava turkkilainen puoliso, jolloin kansalaisuutta voi hakea käsittääkseni 5 v jälkeen, mutta tästä vuosimäärästä en nyt todellakaan ole varma, sillä tämä tietoni on muutaman vuoden takainen. Ja lisäksi voi perustaa yrityksen, josta on omistettava yli 50% voidakseen sen perusteella hankkia itselleen työluvan, yleisin työlupaehdoin, mutta kansalaisuus on eri juttu.

Sitten ihan muihin asioihin. Meillä Alanyassa on ollut kaksi ihanan keväistä päivää. Kevät on alkanut. Toissapäivänä istuin parvekkeella pitkän ajan, ja vain ihailin pilviharson takaa kuultavaa aurinkoa, lempeää säätä ja keväistä lintujenlaulukonserttia. Ei kestänyt kauaakaan, kun olin taas sormet mullassa, niin kuin kevääseen kuuluu. Samettikukan ja kehäkukan siemenet on istutettu, mutta koska siemenpussit pääsivät kuumumaan viime kesänä kun unohtuivat parvekkeelle, niin voi olla, etteivät ne enää idä. Kokeilen kuitenkin, sittenpähän tiedän. Ja jos käy niin hyvin, että sattuvat itämään runsain mitoin, niin heitin kylvöhiekkaan koko pussilliset, eli niistä riittää sitten muillekin.

Kevään huomaa myös sisällä, sillä sisälämpötila on päivällä +17-18 C, ja tuntuu jo aika hyvältä. Vähän vielä kun
lämpenee, niin voi taas pitää parvekkeen ovia auki päivisin. Siitä nautin. Kuivatin jo pari koneellista pyykkiä parvekkeella, ja on niissä vaan mukava ulkoilmakuivatetun tuoksu, pitkästä aikaa. Ruusut kukkivat parvekkeella aika runsain kukin, ja sipulin ja purjon "tumpit" versovat jo pitkää, vihreää vartta, niin että kohta pääsee leikkaamaan niitä ruoan sekaan. Kaupungilla kevään huomaa pukeutumishaasteesta, sillä toppatakilla on liian kuuma, toppatakki auki palelee ja kevyemmällä takilla palelee erityisesti treeneistä kotiin tullessa. Treeneissä jaksan jo ihan kohtuullisesti, enkä tänään enää vältellyt kaikkia raskaampiakaan askelia, vain osan niistä fuskasin.  Sanoin "joo" kun kysyttiin, voinko lähteä mukaan esiintymään, hankitaanko lisenssi... enkä edes tiedä milloin tai minne, ja mistä ja miten saan asianmukaisen asun. Olin niin väsynyt, etten edes tajunnut kysellä tarkemmin, mutta kysynpä huomenna. Asioilla on taipumus järjestyä.

Kuvat ovat aiemmilta päiviltä, kun jostain kumman syystä kamera ei nyt vaan muistu mieleen ulos lähtiessä. Se on jäänyt pois matkasta jo yllättävän monina päivinä. Mikähän sille on tullut??? Dementiaa se ei voi olla, ei, vaan se on kevättä 😁. On taas niin paljon ihmeteltävää, ja ajatus kulkee jo vilkkaammin kuin toipuva kroppa.

Aurinko paistaa nyt taas jo ihan pohjoisimmassakin Suomessa, niin että kaamosaika on virallisesti päättynyt tässä jokunen päivä sitten. Kyllä se lämmin virtauskin löytää lopulta tiensä myös sinne, ja toivottavasti tännekin sellaiset +30C ja mieluummin reilusti päälle, kiitos. Odotamme innolla kesää, ja nautimme sillä aikaa kevään riemuista. Luonto on vielä monin paikoin lehdetöntä, ruskeaa ja karua, vaan kuukauden päästä on jo ihan toiset näkymät. Yeni Dünya puu on aloittanut kukintansa, se kun taitaa ollakin niitä ensimmäisiä kukkijoita. Toiset seuraavat kohta perässä. OIkein hyvää kevään alkua itse kullekin.

tiistai 17. tammikuuta 2017

Mustasukkaisen hulluudesta

Turistiräpsy Alanyan satamasta xD 14.1.2017
Illalla vähävoimaisena toipilaana päätin käydä katsomassa tanssitunnilla, sillä tiedän opettajan ohjaavan uutta koreografiaa nopeaan tahtiin. Paikan päällä kävi ilmi, että 1/3 porukasta on influenssan kourissa, tai toipilaana, niin myös opettaja. Siksikin ohjelmassa oli heiman rauhallisempi koreografia. Olin varustautunut sivustakatseluun, en tanssimiseen, siis järjellä. Henkisesti asia onkin ihan toisenlainen. Tanssinopettajan pitäminen pois tanssilattialta hyvän musiikin soidessa vaatii hieman enemmän, kuin jalassa olevat "kumisaappaat". Sadenilkkurit oli hankalat, sanoisin jopa että ******, mutta hillitsivät ne hieman; jätin kaikki grand pliet demiksi, ja ope vaan nauroi, kun muisti mitä olimme puhuneet sivustakatsomisesta.

Joten kun tunti lopulta loppui, ja raahustin tosi väsyneenä ja hikisenä bussipysäkille, niin oli hiukan voitonriemuinen olo. Vielä ennen kotiin pääsyä muistin marketin kohdalla, ettei kotona ole juomavettä, eikä mikään firma toimita näin myöhään, joten ei muuta kuin markettiin ja 10 litran pullo mukaan. Sitä ylämäkeen raahatessani hiipi sellainen pieni ajatus mieleen, että olisin voinut valita myös pienemmän ja kevyemmän pullon... sen sijaan piti ottaa suurin mitä ne myyvät, ja ärtyä lopun mäkiosuudella moneen kertaan.  Kun siihen vielä lisättiin mustasukkainen "missä olet, mitä teet, oletko jo kotona" teksiviesti kesken rankinta mäkiosuutta, niin lopputulos ei ihan mennyt parhaalla mahdollisella tavalla. Kaikki väsymys ja ärtymys purkaantui lankoja pitkin sille onnettomalle typerykselle, joka sen viestin erehtyi laittamaan. Ja koska enenevässä määrin ajattelen, että hän on onneton typerys, niin jotakin muutakin on pielessä, kuin pelkästään väsymys.

Muutenkin olen menettämässä kärsivällisyyteni tuon tyypin kanssa. Hän muotoili itse asian niin, että haluaisi kietoutua ympärilleni ja suojata minua koko maailmalta, koska rakastaa niin paljon. Hän haluaisi minut valvovien silmiensä alle "häkkilinnuksi".  Vaikka tuossa aiemmassa lauseessakin on jo kaikki ahdistusta aiheuttavat elementit, niin sen lisäksi hän on nyt niin mustasukkainen, että minä näen punaista. Keskustelustamme ei tule enää mitään, kun vastaan aina provosoivasti. Esim. eilen, kun hän soitti ties monennenko kerran: MIssä olet - Istanbulissa (Alanyassa, lähellä kotia). Oletko Alanyan keskustassa -kyllä (en, vuoriston reunamilla). Mitä teet -kannan 10 litran vesipulloa kotiin ihan itse, kun ei kukaan tarjonnut apuaan (olisit voinut auttaa). Vaan kun puheluita tulee ihan jatkuvasti, viestejä tulee sellaiset 40-50 per päivä, ja aina se kaikkein tärkein asia on selvittää missä olen, mitä teen ja kenen kanssa, ja olenko varmasti kotona, olenko ihan varmasti yksin siellä, voidaanko kesustella videopuheluna... taas kerran koen ymmärtäväni, miksi tältä on muija lähtenyt aikanaan.

Alanyan satamasta 14-1-2017
Eilen hän olisi puoliväkisin saatellut minut tanssitreenipaikalle, koska ei tiedä missä se on, ja ennen kaikkea ei tiedä keitä siellä on. No, ei onnistu minun kanssani. Mutta keskusteltuani opettajan kanssa 5 min treenipaikan portilla, alkoi tulla sellaisia vistejä, että hän on ilmeisesti seurannut minua. Samoin, kuin seuraa facebookissa. Aina kun ilmestyn sinne, niin hänkin aktivoituu, ja hänen kanssaan pitäisi keskustella koko ajan, ihan mitätöntä puppua tai typerimmistä typerintä tarrojen lähettämistä, jos ei muuta. Shit. Loppuillan kruunasi se, kun hän erehtyi kysymään, mitä tunnen häntä kohtaan juuri nyt, ja kysyi sen tietysti juuri pahimmalla hetkellä. Luuli saavansa vastaukseksi palavan rakkaudentunnustuksen, vaan kun sitä ei tullut, niin iski uhmaikä ja mökötys. En aio valehdella tunteistani, ja tiedän, että tuo tie on nyt katsottu loppuun; ei tuo tuosta enää paremmaksi muutu, kun toinen muuttuu koko ajan entistä mustasukkaisemmaksi.

Eräänä aiempana iltana, kun olin aistivinani, että hän itse seuraa minua, niin poikkesin ihan tahallani Abon luo hotellille. 15 sekuntia ehdin olla sisällä, kun puhelin alkaa suoltaa tekstiviestejä, ja puhelukin tuli, kun en viesteihin heti vastannut. En vastannut myöskään puheluun, vaan odotin, mitä hän seuraavaksi keksii. Viiden minuutin jälkeen tuli sisälle myös tuttu kampaaja, ilmeisesti vaan varmistamaan, että keitä siellä on ja mitä siellä tapahtuu. Kampaaja oli tullessaan hyvin hämmentynyt, kun siellä olikin keskenään keskustelemassa useampia ihmisiä, enkä ollutkaan kahden hotelinjohtajan kanssa.

Tuo sairaus on lähes toivoton, vaikka kyseinen ihminen kävisi kunnon terapiassakin, ja ilman terapiaa mustasukkaisuutta sairastavan ihmisen kanssa eläminen on silkkaa väkivaltaa, enenevässä määrin. Eli siis ihan arvotonta elämää. Ja niille, jotka ymmärtävät ainoastaan fyysisen väkivallan, muistutan, että väkivaltaa on hyvin monenlaista, alkaen vaikka ideologinen, hengellinen, henkinen...).  Minun mielestäni parisuhde sairaalloisen mustasukkaisen ihmisen kanssa kannattaa lopettaa, aina. Joiltakin se tulee esille nopeammin, joiltakin hitaammin, mutta se on täysin toivoton tauti joka tapauksessa. Sairaalloisesta mustasukkaisuudesta ei seuraa mitään hyvää, pikemminkin maanpäällinen helvetti. Ja helvettiin ehtii kyllä sitten aikanaan, turha siellä on ennenaikojaan kärvistellä. On olemassa myös vaihtoehto, elämä, jota voi elää hyvää tehden ja elämästä nauttien.

sunnuntai 15. tammikuuta 2017

Hätänumero ja sairaalakokemus

Muutama sana ambulanssin soittamisesta sekä sairaalakokemuksesta
Alanya, parvekkeella rankkasateelta säästynyt ruusu. 15.1.2017

Turkissa on käytössä sama 112-hätänumero, kuin mitä on Suomessakin. En enää muista, mitä puheluun vastattiin, mutta se joka tapauksessa meni hätäkeskukseen, josta voi tilata sekä ambulanssin että poliisin. Hiukan hankalalla murteella puhuva naishenkilö kysyi, minkälaista apua tarvitsen. Sanoin ihan selkeästi (omasta mielestäni) turkiksi, että tarvitsen avh-epäilyn vuoksi ambulanssin ja kyydin sairaalaan. Tiedän, että nykyinen puhelimeni on surkea kökkö, ja siinä on jotain vikaa äänentoistossa molempiin suuntiin. Kun olin kolmannen kerran sanonut asiani, niin kovaa kuin pystyin, niin nainen kysyy, mitä oireita minulla on. Aloitin sanomalla "erittäin kova päänsärky", jolloin hän korottaa äänensä ja alkaa naukua toisessa päässä, että "et kai sinä nyt päänsäryn takia ambulanssia tilaa". Nielin mieleeni tulleet kirosanat, ja en tiedä miten hän sen hetken hiljaisuuden tulkitsi, mutta kysyi sitten "haluatko keskustella englanniksi vai turkiksi". Sanoin vain "ihan sama, kunhan nyt jotenkin saisin sinut ymmärtämään asiani", ja jatkoin oireselitystä. Hän ei malttanut kuunnella, vaan tivasi tällä kertaa itse englantia puhuen, että "haluatko keskustella englanniksi vai turkiksi".

No, kun hänelle lopulta selvisi, että hän voi puhua kumpaa lystää, sillä ymmärsin hänen englannistaan ja turkistaan yhtä paljon, en kuitenkaan kaikkea kummastakaan, niin päästiin jatkamaan asiaa englanniksi. Samalla hän kysyi mistä soitan, ja mikä on osoite. Sanoin osoitteen, jolloin hän taas hyvin kovaäänisesti toistelee "päätä nyt, että haluatko puhua englanniksi vai turkiksi, valitse joko englanti tai turkki". Jumalauta mikä toope. Koska osoite on Turkissa ja turkkilainen, niin miten ihmeessä sanon sen enganniksi. Tottakai se tulee sanottua sellaisena kuin se on, eli turkiksi. Siinä vaiheessa ajattelin, että hukkaan tuon torvelon kanssa vain aikaani ja energiaani, että soitan taksin, oli kyse mistä hyvänsä. Sanoin vain suht rauhallisesti, että "ilmeisesti sinulla ei ole mitään koulutusta tehtävääsi" ja suljin puhelimen.

Menee noin 10 sekuntia, ja 112 soittaa kännykkääni. Sama nainen on siellä toisessa päässä, ja kysyy taas englanniksi samaa litaniaa... tarvitsetko poliisin vai ambuanssin apua, Ok, mikä on osoitteesi. Sanon sen edelleen turkiksi, ja hän aloittaa jo "haluatko puhua...", kunnes hänellä välähtää, tapahtuu jotain älyämisen tapaista, ja hän sanoo "ai, sanoitko sinä osoitteesi? Onko tuo sinun osoitteesi? Ok, ambulanssi on pian siellä." 5 minuutin odottamisen jälkeen ambulanssista soitetaan, ja kysytään, että missä tällainen osoite sijaitsee. Selitän, aluetta koko ajan laajentaen, ja tietyssä kohden sairaanhoitajanainen tajuaa, millä suunnalla osoite on, ja sanoo sitten, että "tule sinne pihalle, tien varteen jo valmiiksi, niin tiedämme mihin tulla".

Alanya, parvekkeella rankkasateelta säästynyt ruusu. 15.1.2017
Ajatteen melko rumia, kun rajuimman oksentelun jälkeen päätä särkee ihan hirvittävästi, niskaa ja vas käsivartta vihloo, tinnitus huutaa kovaa, oksennuksen ja ripuloinnin hallinta on mahdotonta, kuumetta on 38C tienoilla, ulkona on voimakas, hyytävä tuuli. Otin käsilaukun ja muovipussin mukaan, ja ajattelin, että kai se sitten on odotettava pihalla. Seisoin siellä ainakin 5 minuuttia, ennen kuin alkoi kuulua ambulanssin hälytysäänet. "Tuokin vielä" ehdin ajatella, ja yritin käpertyä mahdollisimman lähelle kivimuuria sekä tuulensuojaan että näkösuojaan. Viittoilen heitä pysähtymään, ja siihen he eteeni kääntyvät.

Oli sitten lääkärikin mukana, ja ihmetteli, miksi avh-epäilypotilas on itse kävellyt ja on ulkona istuskelemassa... en edes viitsinyt vastata, kun ei löytynyt positiivista vastausta siihen hätään. Sen jälkeen sairaanhoitajanainen ja lääkäri puhuvat yhtä aikaa minulle, enkä tiedä kummalle vastaan ja kummalle en, kaiken lisäksi pitää hieman miettiä millä kielellä ja miten ne asiat sanoo. Lääkäri tekee pian päätöksen, että ajetaan siihen ja siihen sairaalaan. En suostu menemään vaakasuoraan makuulle, koska pahoinvointi pahenee siitä, ja saan lopulta paarien pääpuolta vähän ylös. Oksettaa ja pas***, kysyn oksennuspussia tms. ja hoitaja sanoo, ettei meillä ole. Kaivan käsilaukustani muovipussin, jonka vaistonvaraisesti otin mukaan, ja keskityn hengittelyyn ja oks+rip pidättämiseen. Hoitaja patistaa pariin otteeseen laskemaan pään takaisin alas, ja pitämään silmät kiinni. Kokeilen silmät kiinni olemista, ja päätän unohtaa sen saman tien, kun tekee entistä huonompaa.

Sen jälkeen hoitaja istuu penkillään, ja selaa kännykällään facebookia, kunnes yllättäen laittaa mansetin käsivarteen, ja mittaa verenpaineen. Hän sanoo painelukeman, ja kysyy, paljonko minun paineeni normaalisti on. Sanon 116/65 mmHg. Hän ymmärtää siitä yhtä vähän kuin minä hänen lukemastaan, sillä meillä on käytössä eri arvot, tai eri skaala, mikä tahansa, mutta ei sama asteikko. Hän kysyy lääkityksen, ja kerron, että on astmalääkitys, mutta en luettele lääkkeitä, koska se on tuossa tilanteessa ihan turhaa. Samalla tulemme isommalle tielle, ambulanssi kiihdyttää, ja minä luistelen pitkin petiä (ilman turvavöitä). Hän laittaa saturaatiomittarin sormeen, samalla, kun yrittää pitää vasemmasta olkavarresani minua siinä petillä, ja näemme normaalin saturaation sekä epätasaisen, ja korkean pulssin.

Alanya, parvekkeella rankkasateelta säästynyt ruusu. 15.1.2017
Matka tuntuu kestävän kauan, pillien ääni ärsyttää, ja kuski ajaa lujaa ja heittelehtivästi. Ensiavun pihaan päästessämme lääkäri huikkaa etupenkiltä, että odota siinä, viemme sinut paareilla sisälle. Hoitaja taas patistaa paareilta ylös ja kävelemään sisälle. Ehdin ottaa pari askelta auton sisällä, kun lääkäri komentaa paareille maate, ja miehet kantavat paarit sisälle. Tuttu päivystyksen lääkäri kyselee, verikokeita otetaan, ulkomaalaispotilaiden opas kyselee passia ja vakuutuskorttia, ja hämmentyy, kun saa oleskelulupakortin ja vakuutuspaperinivaskan. PAhoinvointi nousee taas, mutta suoraan suoneen pukataan keskushermostovaikutteisia pahoinvointia hillitseviä lääkkeitä, onneksi tällä kertaa hitaana infuusiona. Samalla kun mietin, että mihin oksennan, pistän merkille sen, että hoitajat ovat ottaneet käyttöön kumihanskat ja käsidesin.

Sitten havahdun liikenteeseen ja ääniin. Tajuan ,että minut on sijoitettu ensiavun lääkehuoneeseen! No, sairaanhoitajatuttavat ymmärtävät miksi tuo huomio on huutomerkillä. Ja sen jälkeen, kun vahvistan lääkärille, että kyllä, noiden muiden oireiden lisäksi on sekä oksentelua, että vesiripulia, niin osa hoitajista ottaa käyttöön 3m:n venttiilimaskit ja hanskat minua lähestyessään, ja osa ei edes lähesty. Käytävästä vaan kuuluu naisten puhe, että "minä en ainakaan tuon ulkomaalaisen luo mene, ja minä en ainakaan vie sitä CT:hen, vieköön joku muu". Sitten kahden ja puolen tunnin odottelun jälkeen tulee siirtoapu-nuorukainen, ja koska ei löydä pyörätuolia, niin lähtee viemään minua sängyllä ct-tutkimukseen. Täällä viedään taas jalat edellä, niin kuin aiemmallakin kerralla, ja se tuntuu jotenkin karmivalta, kun on tottunut siihen, että Suomessa vain ruumista viedään jalat edellä.

Nuorukainen ei ole ihan vielä oppinut sairaalasängyn hienouksia, eli ei osaa kääntää kahvaa siihen asentoon, että pyörien ohjaus olisi päällä. SÄnky luikertelee ja kiemurtelee, osuu seiniin ja päin ovenpieliä, ja on osua ihmisiinkin. Toisaalta, jalat edellä kuljetettaessa se ohjauslukitus ei ehkä toimi kunnolla, sillä nuo kansainväliseen käyttön tehdyt sängyt on tehty juuri toisinpäin ajettavaksi. Saan nauruni pidäteltyä vielä tässä vaiheessa. Tulomatkalla uorukaiselta palaa hihat ihan täysin, ja parin vaikean mutkan jälkeen hän antaa sängylle vielä lisävauhtia, kun huomaa, että se menee taas päin seinää. Siinä vaiheessa minä räjähdän -nauruun. Tapahtuman nähnyt toinen juniori tulee kaverilleen apuun, ja saa niskaansa hirveän ryöpytyksen, sillä oli ollut räpläämässä kännykkäänsä ennen kuin tuli avuksi. Aiempi nuorukainen latelee täyslaidallista tuolle toiselle siitä, kuinka tämä on välinpitämätön ja laiska, kuinka potilas on työaikana tärkeämpi kuin facebook, ja kuinka kännykkä on työaikana oltava kiinni. Ja minua naurattaa niin, että on jännitttävä kaikki alakerran lihakset ihan vaan siltä varalta, ettei sänky kuraannu nauraessa.

Samalla minut tuotiin ulko-oven viereen, joten tiedän pääseväni pois. Neurokirurgi purjehtii siihen kiharat keikkuen, ja ilmoittaa, että on hyviä uutisia: aivot löytyivät, ja mitään ongelmaa ei löytynyt. Hän singahtaa samantien muualla, palatakseen 10 sekunnin kuluttua kysymään, että mistä päin Suomea olen... niin, kun hän on ollut naisystävän luona Lappeenrannassa kolme päivää, ja se oli kaunista seutua. Saman tien hän katoaa taas, ja minä jään naureskelemaan itsekseni. Haa, hän on siis löytänyt sen suomalaisen prinsessansa, jota etsi jo 4,5 vuotta sitten, kun hänet ensimmäisen kerran tapasin. Niin se maailma etenee. Miessairaanhoitaja, joka tulee lähistölle, ilmoittaa, että pääsen pois, kunhan lausunnot ovat valmiit. Vaan kun se kiharapäinen mies kirjoitti lausunnot väärällä kielellä (englanniksi), kun ne vakuutusyhtiölle pitää olla turkiksi, niin odottelenpa sitten lisätunnin, tai pari. Jostain unen ja valveen rajamailta tunnen kylmää, vaan kun peittoa ei ole, niin voi sitä nukkua kylmässäkin.

Herättyäni pääsen jalkeille, koska ei ole avh:sta kyse, vaan virusperäisestä suolistoinfektiosta "kaikilla mausteilla". Ulkomaalaisille tarkoitettu tulkki / opas kävelyttää minua pitkin sairaalaa, vaikka tietää minun tuntevan talon oikein hyvin. No, hänellä oli syynsä olla mukana, ja hän oli itse asiassa yksi niitä harvoja, jotka pystyivät hoitamaan asian niin, ettei jäänyt sairaalan virheen makua. No, kun hissi ei toiminut, niin jo ennen ensimmäiseen kerrokseen pääsyä silmissä pimenee, keikun hetken pyörtymisen rajamailla, ja saan taluttajan, josta kuitenkin karistaudun irti heti, kun pääsen pois portaikosta. Sen jälkeen oppaani yrittää puhua kollegansa kanssa riittään nopeasti, mutta koska hän puhuu hyvää turkkia, niin ymmärsin heidän keskustelunsa. En kuitenkaan halunnut vielä kysyä, vaan jäin vaan aistit avoimina seuraamaan, että mitä seuraavaksi tapahtuu, ja miten hän aikoo asian minulle esittää. Hänet oli ilmeisesti pyydety siihen juuri siksi, etteivät muut halunneet selittää tapahtunutta.

No, oli tapahtunut sairaalan / lääkärin toimintavirhe suhteessa vakuutukseen. Minuahan se ei mitenkään muuten häirinnyt, kuin että minulle tarjottiin maksettavaksi ensin sitä summaa, joka olisi veloitettu vakuutusyhtiöltä, jos se olisi ko tutkimuksen suostunut maksamaan. Sen jälkeen sitä summaa laskettiin paljon. Ja kun sitä vielä kerran laskettiin, niin oltiin lähes realistisessa summassa. Ja siitä hieman tingittiin, jolloin päästiin maksettavaan summaan. TUttava hoiti prosessin kokemuksella, suoralla minimiselityksellä minut tuntien, ja melko tyylikkäästi. Pisteet hänelle. Saatan jopa palata samaan sairaalaan toistekin, vaivasta hieman riippuen. Tosin, päätin myös sen, että seuraavan lääkäritarpeen tullessa kokeilen Devlet Hastanesia, valtion sairaalaa, ja jos en saa sieltä apua, niin vasta sitten käännyn näiden puoleen. He ovat kuitenkin olleet ammattimaisesti toimivia ja ammattilaisia.
Alanya 14.1.2017

Tänään aamulla kaurahiutaleita, pari kuivattua viikunaa ja appelsiini, sen jälkeen pelkkää odottelua, koneella istumista  ja villapaidan neulomista parvekkeen viileässä auringonpaisteessa. Ja iltapäivällä, ensimmäisen kerran viikkoon, tajuntaan tuli viesti "hirveä nälkä". Siitä se lähti. Niin se vaan tämäkin vanha muija on taas jalkeilla, ja tästä vahvistuu takaisin arkikuntoon. HUomenna taas tanssitreeneihin (ihan vaan katsomaan). Viikossa ovat ryhmät edenneet niin paljon, että katsomisestakin on taatusti apua, vaikken vielä mitään jaksa tehdäkään.


"Everyone you meet is fighting a battle you know nothing about. Be kind. Always. -Tuntematon"