tiistai 28. helmikuuta 2017

Pumpulipilviä

Pumpulipallopilviä taivaan täydeltä eilen 27.2.2017
Eräs kolmen vuoden ajalta tuttu liian nuori mies on kärttänyt ulos monta kertaa viimeisen kahden kuukauden aikana, enkä oikein edes ymmärrä miksi. Hän kuuluu sellaiseen tuttavapiiriin, missä itsekin liikun, ja siksi joudun hänen kanssaan tekemisiin toistuvasti, tulevaisuudessakin. Olin jo aika ärsyyntynytkin niistä uloskärttämisistä, koska itse en tunne mitään vetoa kyseistä tyyppiä kohtaan, vaan koen hänet ennemminkin "pentuna", olosuhteiden myötä seurueessa mukana olevana yhtenä henkilönä muiden joukossa. Eilen lopulta keksin, kuinka lopetan tuon typerän vinkumisen niin, että ei tarvitse sanoa hänelle niitä kaikista pahimpia sanoja, eikä olla suunnattoman ilkeä. Ajattelin, että tuon toimintatavan myötä voimme edelleen mahtua molemmat tuohon samaan, isoon seurueeseen ilman avointa riitaa.

Olimme sopineet, että tapaamme kello kolme Bistro Bellmanin edessä. Muut hänen ehdottamansa paikat tyrmäsin, koska en olisi kehdannut esiintyä siellä tuttujeni edessä sellaisen  näköisenä, kuin mitä tänään satamassa olin. Menin keskustaan jo hyvissä ajoin. Söin eräässä ravintolassa, jossa henkilökunta käyttäytyi äärettömän uteliaasti. En ollut yhtään keskustelunhaluinen, itse asiassa he häiritsivät keskittymistäni tuohon kohta edessä olevaan Roolisuoritukseen, joten yritin lopettaa keskustelun lyhyeen kysymällä tuolta vanhalta tarjoilijalta jotain henkilökohtaista. No, se oli virhe. Hän olisi puhunut vaikka viikon... jätin siis jälkiruokajäätelön tilaamatta, ja kävelin jo valmiiksi satamaan teeravintolaan.

Siellä jäätelöannosta ja isoa teemukillista syödessäni nauroin taas sisuskalut hytkyen viereisten pöytien tyyppejä. Kun valitsin paikan johon istuin, niin viereeni singahti alkoholistin ihon omaava, pöhöttynyt mutta honkkeli-laiha vanha mies, joka yritti vaikka miten luoda katsekontaktia. Olin kai riittävän epätoivoisen ja vanhan näköinen, höynäytettävän näköinen. Kovin oli hän kaunis kasvoiltaan, joten liekö oppinut siihen, että ulkomaalaiset naiset auttavat hädässä.  Aurinkolasit ovat ihanat kapineet. Sieltä takaa voi katsella ihan kaikessa rauhassa, eikä toinen välttämättä näe olenko nähnyt hänet vai en. Tuttavanaiset ovat kehuneet aurinkolaseja erityisesti rantakäytössä, ja nyt kun itselläkin on silmälasivahvuuksin varustellut, niin ymmärrän paremmin mistä naiset puhuvat. Tosin ne myös sopivasti peittävät silmien värin, joten välillä tulee tilanteita, joissa luullaan turkkilaiseksi. On taas sen tyylinen ja värinen kampaus, että menee uskottavasti täällä, samoin kuin paikalliset vaatteet.

No sitten se toinen naurun aihe... selfie-pissis. Voitko kuvitella melko kauniin naisen, joka tuon 35-45 minuutin aikana ottaa itsestään vähän väliä uusia selfieitä, ja jopa nauraa itsekseen ääneen siinä poseeratessaan, että saa sopivan tunnelman kuvaan. Ai jestas, kun jouduin pidättelemään itseäni, niin kuin näkyi tekevän myös muiden naapuripöytien porukat. Pinkit sulat mustissa hiuksissa keikkuen, nahka ja korut kiiltäen sekä muotiaurinkolasit milloin missäkin asennossa silmiä peittäen tuo kikatteleva miehensä sulostuttaja sulostutti olemuksellaan hymyä ja hyvää mieltä myös tosi monelle lähistöllä olleelle. Siinä sitten unohdin ajankulun, kunnes huomasin, että herra on jo 30 minuuttia tapaamisestaan myöhässä. Maksoin ostokseni ja lähdin kävelemään kohti bussipysäkkiä.

Sitruunajäätelöä... 28.2.2017
Samalla puhelin soi, ja tuo jääräpäinen heppu puhuu englantia tavalla, jota en ymmärrä. Lopulta hän ymmärtää sen, että odottaa siellä missä on, tulen sinne. Ja minähän menin. Noin 5 metriä ennen kuin olisin kohdalla, hän tajuaa, että häntä vastaan kävelevä vanha mummo on se, jota hän on tullut tapaamaan. Kasvoille nousi sellainen "hyi s**tana"-ilme, siis todella vahvaa inhoa ja vastenmielisyyttä kuvaava ilme... ja taas sisälläni kupli nauru. Hänen kasvojensa vaihtelusta näki myös sen, ettei hän oikein tiennyt mitä uskoo ja mitä ei, olenko se minä vai enkö ole, ja mitä seuraavaksi, mite hän minuun suhtautuu. Sain aikaiseksi juuri sen reaktion, jonka halusinkin. Käännähdin edessä, huiskautin kättä hyvästiksi ja lähdin kävelemään basaarialueen pikkukatujen sokkelikkoon niin nopeasti kuin pystyin.

Hänellä kesti hetken, ennen kuin hän tajusi, ja samalla aikaa ehdin jo sellaiseen paikkaan, että saatoin rentoutua ja huokaista helpotuksesta. Tunnen ne sokkeloiset kujat paremmin kuin moni paikallinen, aina työssään kiinni oleva, eikä hän tavoittanut minua enää. Olin käyttänyt kaiken maskeerausosaamiseni ja koonnut epämuodikkaat vaatteet mummoyhdistelmäksi, ja oikeasti näytin reilusti ikäistäni vanhemmalta, itseasiassa aika kauhealta tuossa asussa ja meikissä. Katosin hänen näköpiiristään siksi, ettei hän näe tiettyjä asioita maskeeratuksi. Vaan loppuipa "pennun" tapailuhalut siihen. Tällä kertaa tuli oltua epäsuorasti ilkeä, mutta tarkoitusperä oli hyvä, ja tämä ilkeily oli kuitenkin paljon lievempi (ja tehokkaampi) kuin mitä sanallisen arkun avaaminen. Kovin vaan reissussa jännäsin sitä, että moniko tuttu tulee vastaan, tunnistaa ja olettaa, että viimeistään nyt se on seonnut. Bussikuski, ja juuri se kaikista mukavin tuon linjan bussikuski tunnisti poisjäädessäni, mutta hänelle oli helppo sanoa "biraz tiyatro yaptık", ja hän vaan nauroi. No, kotiovella tuli vastaan talon kaikista pahin, ilkein vanha nainen... ja jäi katsomaan suu auki, ei tullut ulos sanan sanaa. Siinä oli sitten viimeinen ison hymyn aihe. En edes yritä arvata mitä mamma tuosta mietti, vaan hänenkin naamansa oli näkemisen arvoinen.

maanantai 27. helmikuuta 2017

Laiton puhelin ja moraalisaana

Pari sanaa älypuhelimesta. Viime kesänä tai keväällä täällä Alanyassa puhelinta rekisteröitäessä kävi ilmi, että Suomesta ostettu älypuhelimeksi ristitty kapine ei kelvannut täällä kansainväliseen rekisteriin rekisteröitäväksi. Syyksi ilmoitettiin, että puhelimessa olevat molemmat IMEI-koodit kuuluvat Applen ennakkovaraamiin IMEI-koodeihin, ja kun kyseinen puhelin ei mitenkään liittynyt Appleen, niin se luokiteltiin laittomaksi kopioksi. Sitä ei siis voinut käyttää täällä. Suomessa sen käyttö onnistui, koska siellä kukaan ei kysellyt mitään laitteen tunnistekoodien perään. Suomessa voi ihan vapaasti käyttää laittomiakin puhelimia, tosin niiden myynti ei ole siellä sallittua.

Kun tuo todellisuus valkeni, niin olin yhteydessä myyjään, kuluttajaviranomaiseen ja tulliin. Kuluttajaviranomaiselta sain hyvät ohjeet siitä, miten reklamaatio tehdään ja lähetetään, ja miten jatkot hoidetaan, mihin kaikkeen ollaan yhteydessä. Tulin marraskuussa Suomeen, ja puhelin lähetettiin lopulta 27.12.2016 Matkahuollon pakettina myyjätaholle. Myyjän edustaja on paketinseurannan mukaan vastaanottanut paketin 28.12.2016. Sen jälkeen emme ole kuulleet puhelimesta mitään. Myyjän nettisivuilla luvataan jonkinlainen yhteydenotto asian tiimoilta max 6 viikon sisällä. Kun kului reilut 7 viikkoa ilman mitään tietoa mistään, niin laitoin viikko sitten sähköpostin myyjätahon edustalle, samaan sähköpostiosoitteeseen, jonka kautta asiaa hoidettiin alunperinkin.

Sain seuraavana päivänä vastauksen, että sähköpostiosoitteellani ei tunnisteta mitään asiakkuustiliä, joten voinko antaa kyseisen tuotteen ostohetken tilausnumeron ja/ tai siihen liittyvän sähköpostiosoitteen. No, ne on annettu sekä aiemmin samassa sähköpostikeskustelussa, että puhelimen mukana paketissakin. Menneistä huolimatta lähetin ne tiedot uudelleen myyjätaholle. Samalla lähetin myös leikekuvan Matkahuollon paketinseurantapalvelun tiedoista, joista näkyy, että he ovat ottaneet paketin vastaan. Lähetin sen ihan vaan siksi, että on turha sanoa, että paketti on hukkunut matkalla. On nimittäin tuolle firmalle hyvin epämiellyttävä juttu, jos tulee ilmi, että myyvät laittomilla IMEI-koodeilla varustettuja puhelimia. Siksi odottamaton puhelimen katoaminen olisi kai parasta, mitä heidän kannaltaan voi tässä tilanteessa tapahtua. Tämän vuoksi kaikki asiaan liittyvät dokumentit kannattaa pitää tallessa.

Aiemmin kyseisestä firmasta on vastattu kiitettävän nopeasti, ystävällisesti ja yhteistyöhaluisesti. Nyt on joko kyseinen henkilö lomalla, muuten vaan hyvin kiireinen tai tieto oikeasti hukassa, sillä mitään tietoa puhelimen tilasta tai edes sen sijainnista ei ole saatu. Sehän saattaa olla vaikka matkalla HongKongiin, josta se oli alunperin kotoisin. Odotamme mielenkiinnolla kuinka projekti jatkuu. Toivottavasti firma hoitaa asian loppuun asti hyvin, sillä heidän tuotevalikoimansa on mielenkiintoinen ja perheemme käyttänee heidän palvelujaan jatkossakin. Lisäksi pidin kyseisestä puhelimesta. Se oli käytössä hyvinkin hintansa arvoinen, niin kauan kuin sitä saattoi käyttää. Ja sen käyttöjärjestelmän logiikka sopi minun naisenlogiikalleni pienen alkuopettelen jälkeen oikein hyvin. Puhelimia rikkoutuu, kastuu, varastetaan, katoaa ja muuten turmeltuu niin paljon ja niin usein, että on ihan turha ostaa puhelinten mersua, kun em tilanteissa on ihan sama minkä merkkinen se on... paitsi että niitä kalliimpia puhelimia katoaa ja varastetaan paljon enemmän, kuin tuntemattomampia ja halvempia merkkejä.

En tarvitse uusimman ja kalleimman puhelimen suomaa statuksen lisäarvoa, koska olen joka tapauksessa minä. Tiedän kuka olen, ja tiedän arvoni, oli minulla sitten kädessä ikivanha Nokia, kapulamallinen Samsung, DooGee tai iPhone. Ei se puhelin minua mitenkään muuta, ei huonommaksi eikä paremmaksi. Jotkut selkeästi häpeävät olla seurassani sillä hetkellä, kun kaivan laukustani vanhalla soittoäänellä soivan, vanhan kapulakännykän, ja alan puhua siihen. Mitä sitten? Entäs sen häpeäjän arvo, mitä hänelle tapahtuu, kun hänen rakas iPhonensa otetaan häneltä pois? Tuleeko hänestä noin yksinkertaisella tavalla arvoton? No ei tietenkään tule, vaikkei hän itse kykene sitä kenties ymmärtämäänkään.

Ja sellainen ihminen, joka häpeää olla toisen seurassa siksi, kun toisella on käytössä jotain vanhempaa tai halvempaa kuin itsellä, on iästään riippumatta vielä henkisen kasvunsa alkumetreillä, tietyissä asioissa juniorin tasolla. Olin vähälä kirjoittaa, että lapsen tasolla, mutta ei se niin ole. Lapsi vielä silloin kun oikeasti on "puhdas" lapsi, ei arvota ketään ihmistä hänen ulkonaisten ominaisuuksiensa tai omistuksiensa perusteella, vaan sydämensä hyvyyden perusteella. Junioreiden epävarmassa maailmassa, etsimisen, hakemisen ja itsensä muodostamisen keskellä hairahdutaan joskus rakentamaan omaa arvoa ulkonaisiin kulisseihin perustuvaksi. Sehän on sama kuin rakentaisit talosi vähä vähältä upottavaan suohon. Kaikki ulkonainen muuttuu ja aikanaan katoaa. MIssä se arvon mitta ja arvon perusta sitten on?

Merkkituotteita voi ja kannattaakin toki käyttää, sillä niissä on käyttökelpoisia, kestäviä ja kauniitakin tuotteita. Niitä ei kannata kuitenkaan käyttää oman arvon tai toisen ihmisen arvon mittarina, oman minuuden tukipilareina tai edes rehvastelun välineenä. Jotakin paljon pysyvämpää, arvokkaampaa ja tärkeämpää löytyy ihmisten sisältä, useimmilla. Jotkut ovat jääneet vain tyhjiksi kuoriksi, kuten saksanpähkinä tai manteli ilman sisusta. Nätti ulkoa, tyhjä sisältä.

Tuostakin tulee taas mieleen moraalin kehitys. Piaget ja Kohlberg ovat ehkä tunnetuimpia moraalin kehityksen vaiheiden kuvaajia, teorian kehittäjiä. Jos moraalin kehitys kiinnostaa, niin googleta, ja saat lisätietoa. Piaget kuvaa enemmän lapsen moraalin kehitystä, ja Kohlberg jatkaa tästä ja kuvaa aikuisen moraalin kehitystä. Yksi mielenkiintoisimpia kohtia Kohlbergin teoriassa on periaatteellisen moraalin taso. Vain hyvin harvat ihmiset kehittyvät elämänsä aikana tälle tasolle, eli suurin osa ihmisistä ei koskaan saavuta periaatteellisen moraalin tasoa. Tässä vaiheessa oleva ihminen haluaa mm tuottaa mahdollisimman suuren hyödyn mahdollisimman monelle ihmiselle, yms.

 Kun nykyisessä länsimaisessa yhteiskunnassa keskustellaan siitä ja tästä ja tuosta asiasta, niin äänessä olevat ihmiset ovat iästään, koulutuksestaan ja sosiaalisesta asemastaan riippumatta moraalinsa kehityksessä ihan eri vaiheissa. Alemmassa moraalin kehitysvaiheessa oleva ei pysty mitenkään ymmärtämään moraalissaan pidemmälle kehittyneen henkilön ajatusmaailman perusteita. Joku ei edes ymmärrä mitä moraali tarkoittaa tai mikä sen tehtävä on. Moraalisessa kehityksessä pidemmälle edenneet eivät aina muista, että kaikki eivät ole yhtä pitkällä, eivät ymmärrä heitä ja heidän toimintansa tarkoitusperiä. Silti kaikki nämä ihmiset ovat samassa yhteiskunnassa, jota tulisi luotsata yhteiseen, hyvään päämäärään. Niiltä, jotka ovat jo pidemmällä, vaaditaan kärsivällisyyttä ja ymmärrystä heille, jotka taapertavat vielä alkutaipaleella. Pidemmällä olevien tarvitsisi myös löytää keinot ohjata alkutaipaleella olevia niin, että yhteiskuntarauha  ja -järjestys säilyy.

Moraalinkin kehitys on paljolti itsestä kiinni. Jos ei huvita tutustua itseen, ihmisyyteen ja moraalisiin kysymyksiin, eikä kehittää itsessään näitä asioita, niin ei se kehittyminen puuroa syömällä tai kaljaa kittaamalla tapahdu. Siihen vaaditaan vilpitöntä tahtoa ja aivotyöskentelyä, ihan itseltä, ja vielä aiassa pidemmälle edenneen ihmisen ohjausta ja neuvontaa. Ihmisen on ensin opittava pitämään huoli itsestään, jotta voi ottaa huomioon muut ihmiset ja heidän vointinsa, sekä yhteiskunnan. Ja jotenkin nyt näyttää, että moni on jäänyt esimoraaliselle tasolle; on joko omasta tai vanhempansa tahdosta sivuuttanut koko aiheen. Eihän lapsi kehity, jollei vanhempi auta häntä kehittymään. Kuinka kehittymätön vanhempi voi auttaa lasta oppimaan jotakin, jota ei itsekään osaa? Ja miten Suomen kaltaisessa sirpaloituneessa ja itsekseen elelevien kulttuurissa korjataan ko tilanne, kun ei ole ympärillä sukulaisten suurperhettä, jossa on aina joku, joka osaa sen mitä muut ei osaa?


Lisätty 23.3.2017:
Puhelimesta tuli maahantuojalta viesti
"Moi Johanna
 Kiitos viestistäsi.
 Huolloltamme tuli ilmoitus, etteivät he voi korjata tuota vikaa puhelimessa. Pahoittelut tästä.
 Siirsin kauppasumman ja ilmaisen toimituksen puhelimesta asiakastilille. Voit sitten katsoa uutta mallia tai toista tuotetta verkkokaupastamme.
 Pahoittelut vielä kerran tästä.
 Hauskaa viikkoa!"

Kiitos heille sekä asiallisesta asiaan suhtautumisesta, hyvästä asiakaspalvelusta että rehellisyydestä. IMEI-koodi siis oli laiton, eikä sille puhelimelle voi tehdä mitään laillista sen laillistamiseksi. Nyt sitten ostamaan uutta puhelinta.

sunnuntai 26. helmikuuta 2017

Kolme kaikkien tuntemaa ruokaa

Alanyan valot iltayöstä Terassilta Kalelle kuvatuna 25.2.2017
Ok, grilli-ilta on ohi, ja ehkä ajatukseni grillaamisesta hieman pehmenivät. Suurin vaikuttava asia oli se, ettei itse
tarvinnut tehdä muuta, kuin odottaa ja syödä. Kylmä siellä tuulisella rinteellä tuli edelleenkin, vaan onneksi autossa oli ihan kunnon perinteinen villahuopa, kokoa XXL. Siihen kun itsensä kääri, niin mukavahan siellä oli istuskella. Ja ajoittain sain jopa kaivettua sen seurallisen puoleni esille, siihen saakka, kunnes väsymys voitti, turkki-englanti-ruotsi kieliyhdistelmä alkoi mennä pahasti sekaisin, ja tuli pohjattoman naurun vuoro.

Lupasin ne kolme ruokaa, joilla pärjää tietyt "tulikokeet". Menemen on perinteinen ja runsaasti varioitu aamiaismunakas, jonka kaavoihinsa kangistuneimmat hyväksyvät vain aamiaiselle. Itse en voisi kuvitella syöväni aamiaisella noin raskasta ruokaa, ellei sitä aamiaista sitten joudu odottelemaan tuntikausia, jolloin oikeasti tulee jo nälkä.

Menemen

Puhdista ja pilko 8  vihreää "suippopaprikaa", joita täällä kutsutaan nimellä yeşil biber.
Jos tykkäät tulisesta tai on mietoja punaisia, niin pilko myös pari punaista suippopaprikaa, kırmızı biber.
Puhdista ja pilko 8 tomaattia, ahkerimmat poistavat tomaatista myös kuoret.
Pilko 1 sipuli
Pilko jotakin makkaraa, salamityyppistä, tai leikkaa kapeasta makkarapötköstä muutama siivu.
Varaa valmiiksi 1-2 rkl turkkilaista, monessa ruoassa käytettävää paprikatahnaa, TAI 1 tl pull biberiä, punaista paprikarouhetta
1-2 tl suolaa.
Voita tai oliiviöljyä paistamista varten.
2 kananmunaa

Alanyan valoja Mahmutlariin ja Karcicakiin asti 25.2.2017
Laita kuumalle pannulle voita tai öljyä, ja jos käytät sipulia, niin kypsennä sitä ensin, lisää hieman myöhemmin pilkotut paprikat ja tomaatit tomaatista irronneine liemineen. Lisää paprikatahna, levitä se ainesten sekaan. Jos pannu on kovin kuuma ja kuiva, lisää hieman vettä, ja anna seoksen kypsyä hetken aikaa miedolla lämmöllä hiljakseen kiehuen.  Kananmunat voi lisätä kolmella tavalla. Toiset lisäävät kananmunat seoksen päälle niin, ettei keltuainen rikkoonnu, ja jättävät siihen hyytymään sen mitä luontaisesti hyytyy ruoan lämmössä. Kananmuna jää siis "juoksevaksi", osittain hyytyneeksi, ja siihen mm dipataan leipää. Toinen tapa on vatkata munia hieman kulhossa, lisätä niiden sekaan tilkka vettä, ja kaataa sitten seoksen päälle, sekoittaa varovasti, jolloin tuloksena on kuohkea munakas. Ja osa tekee siltä väliltä, eli lisää vatkaamattomat kananmunat ruoan pinnalle, sekoittaa varovasti hieman ja antaa hautua pari minuuttia. Salamit olen nähnyt lisättävän vain munakkaan pintaan, jolloin ne ehtivät hyvin lämmetä siellä samalla kun kananmuna hyytyy (tai ei hyydy). Toki salamit voi laittaa pannulle heti alkuvaiheessa, silloin kun paprikatkin, mutta naisten en ole täällä nähnyt tekevän niin. Sitten ripotellaan pintaan suolaa ja joskus myös pull biberiä eli paprikarouhetta (joista osa on jo chilirouhetta tulisuutensa vuoksi).


Iltapäivällä jotkut syövät raskaamman liharuoan, ja illalla keiton, mutta on toki vaihtelua toisinkin päin, ja sitten niitä, joka eivät syö keittoja kovinkaan paljoa. Keitot kuuluvat tähän ruokaperinteeseen yhtä vahvasti kuin karjaanpiirakka suomalaiseen keittiöön. Katsotaan kuitenkin ensin köfte eli lihapullat. Niiden ohjeita on valtavan paljon erilaisia, koska paikalliset tavat eroavat hieman toisistaan. Yhteistä on ohjeille oli kuitenkin se, että lihapullia tehdään valtavan paljon, koska yleensä syöjiäkin on paljon. Löysin yhden pienen ohjeen:


Köfte

600 g puolirasvaista nauta-lammas-jauhelihaa
Yhden leipäviipaleen pehmeä sisus (useissa ohjeissa ei käytetty leipää taikinan jatkeena, tehtiin puhtaasti lihasta)
1 sipuli hienonnettuna
1 kananmuna
1 tl kuminaa, mielellään juustokuminaa = Jeera
1 tl suolaa
1/2 tl mustapippuria

Sekoita ainekset, muotoile litteiksi lihapulliksi, ikään kuin pieniksi jauhelihapihveiksi, ja paista kahta puolta paistinpannulla tai grillissä.


Linssikeitto punaisista linsseistä, Mercimek çorbası

1 juomalasillinen punaisia tai keltaisia linssejä
1 sipuli
1 peruna
1 porkkana
6 juomalasillista vettä
2 rkl auringonkukkaöljyä

PIlko sipuli ja kypsennä sitä kattilan pohjalla öljytilkassa 2-3 min.
Ripottele hieman vehnäjauhoja sipulien päälle, ja lisää peruna- ja porkkanaviipaleet / -palat.
Lisää vesi kattilaan.
Huuhtele linssit, kaada huuhteluvesi pois, ja lisää linssit kattilaan.
Lisää suola ja mustapippuri.
Keitä noin 45 minuuttia, kunnes sekä porkkanat että linssit ovat kypsiä, pehmeitä.
Soseuta tehosekoittimella tai sauvasekoittimella.
Kaada keittolautasille, ja lisää pinnalle kirkastettua voita (voisulaa, josta vaalea osa on eritelty pois), tarjoile.

Ja ei kun syömään...

lauantai 25. helmikuuta 2017

Kevään ääniä meidän pihapiirissämme

Parvekkeen kukkijoita 23.2.2017
Tiedätkö sen äänen, kun variksen poikaset opettelevat raakkumaan? Ne eivät sano "kraak kraak" niin kuin isommat varikset, kun eivät vielä osaa sanoa ärrää. Myös ääni on aikuista kimeämpi, niin kuin lapsilla yleensä, ja muutenkin sellainen kakaramainen. Seitsemän aikoihin aamulla kuuluva kmää kmää kmää on sen verran epätavallinen ääni muiden aamuäänien seassa, että siihen herää, varsinkin kun nuo kmääkijät ovat makuuhuoneen isojen ikkunoiden vieressä olevassa puussa, ja ääni tulee hyvin läpi. Olen siirtänyt oman valvomisrytmini täysin paikallisen rytmin mukaiseksi, eli mieluiten nukkuisin lauantaina vielä seitsemän aikaan, ja tunnin tai pari lisää. Vaan ei noista voi edes ärtyä, sen sijaan alkaa naurattaa kun niitä kuuntelee hetken.  Kmää kmää, hyvää viikonloppua vaan sinullekin.

Saan aamuteeni keitettyä, kannan nuo kaksi 4 dl lasia sekä jogurtin + eilen keitetyn päärynäsoseen olohuoneeseen, avaan parvekkeen liukuoven ja istahdan pöydän ääneen nauttimaan hetkestä. Samalla kun rentoudun tuolille, niin aamutee yrittää mennä henkitorveen koskapa naapurin kukko vetäisee ensimmäisen osan serenadistaan. Ai hellanlettas. Oven ollessa auki kuulee, kuinka kovääninen tuo elukka on, vaikka onkin pihan ja pikkutien takana. Vaan sieltäpä on suora estradi tänne, ja kerrostalot vielä auttavat kaikua sillei sopivasti. Noista ei ilmeisesti koskaan pääse kuulomatkan ulkopuolelle, ennen kuin ne ovat padassa... mausteetkin löytyvät, vain kukko puuttuu ;) .

Parvekkeen kukkijoita 23.2.2017
Kaupungin bussit huristelevat tasaiseen tahtiin tuosta ohi, molempiin suuntiin. Välillä ohi kulkee sihinä-busseja, niitä isoja turistibusseja, joiden jousituksesta kuuluu rasittavaa sihinää ja puhinaa. Maansiirtokoneiden äänet kantautuvat pienen matkan takaa tähän, samoin kuin läheisten rakennusten äänet. Uuden, ihan vasta aloitetun rakennustyömään äänet ovat suurimmat, mutta aikanaan sekin hiljenee. Viime kesänä aloitetut projektit ovat edenneet pitkälle, ja ovat jo hiljaisessa vaiheessa. Joskus välillä joku neropatti pudottaa ylemmistä kerroksista maahan asti jotain sellaista, josta lähtee iso posahdus. Ohi ajavat autot ovat useimmiten pieniäänisiä, vaan on meillä pari vakiomeluajaakin. Toinen on valkoinen, vanha Talbotin näköinen auto, josta on pakoputki rikki, ja toinen on eräiden junioreiden mopo, ilman äänenvaimenninta. Ne ovat olleet tuollaisia jo kuukausikaupalla, ja lienevät vastakin, niin kauan kuin liikkuvat.

Ambulanssin äänet kuuluvat päivittäin, lähellä kun on vilkas tie. Poliisiauton kaiuttimesta kuuluva puhe kuuluu jonakin päivänä joka viikko, mutta ei usein. Liikennepoliisi ohjeistaa täällä autoilijoita ym tien käyttäjiä autonsa kaiuttimen kautta puheella / käskyillä. Moskeijan äänet kantautuvat meille vaimeasti, se kun on tuolla hieman kauempana. Kaupungin ja seurakunnan kuulutuksista en kuule mitään muuta kuin sen, että sellainen on menossa. Kaiuttimet ovat todella kaukana, liian kaukana ollakseen meille tarkoitettuja.

Parvekkeen kukkijoita 23.2.2017
No, sitten ei puutu enää kuin naiset. Lasten ja miesten ääniä ei juurikaan koskaan kuulu, sen sijaan mammat, ah mammat, tiedättekin jo. Kaiken kaikkiaan nämä nykyiset äänet ovat kotoisia ja levollisia, jopa tuo kukko.  Lämpötila on parvekkeella nyt +20C, pientä tuulenvirettä mereltä, Kalen ja vuoriston yllä tumma pilvipeite, mutta tässä kohden paistaa sopivasti aurinko. Ja oikeastaan kohta voisi alkaa sataa vettä, niin ei olisi grillaamisen aika... en ole yhtään grilli-ihmisiä, en yhtään. Sinne ulos voisi mennä mieluummin ilman, että pitää tuhertaa siellä jotain ruokaa. Olisi pajon siistimpää ja mukavampaakin. Niin, että vesisade, kiitos, ja äkkiä please. On muutenkin juuri nyt sen epäsosiaalisen minän vuoro, ei huvita seurustella ja puhua yhdentekeviä. Mieluummin istuisin aurinkotuolilla lämpimästi pukeutuneena, naama kohti aurinkoa ja ihan täydessä hiljaisuudessa, tuulta ja merta kuunnellen. Lupasin itselleni, että jos tänään kerran on lähdettävä grillaamaan, niin huominen on varattu merenrannalle ja puhumattomuudelle. Ei sitä nyt joka päivä määräänsä enempää jaksa puhettakaan kuunnella, saati sitten tuottaa. Pyh.

Huomaatko muuten itsestäsi, että jos aikasi kieriskelet kärttyisyyttä huokuvissa ajatuksissa, niin olet kärttyinen, vaikka et alunperin ollut? Se tunne mihin energiasi keskität, vahvistuu ja ottaa vallan. On siis aika vaihtaa positiivisemmille ajatuksille ja tunnelmille. Haetaan tunnelmanvaihtokaveriksi kaakaota, pullaa ja appelsiinihilloa. Ne auttavat varmasti.

perjantai 24. helmikuuta 2017

Torilla

Cuma Pazarı Alanya ja torin vihreitä herkkuja 24.2.2017
Puolentoista viikon vihannekset ja hedelmät on taas raahattu torilta kotiin. No, osa niistä on katoaa parissa päivässä, ja osa riittää reiluksi viikoksi. Päärynät ovat lähes aina hankala ostettava, ja tämän päivän päärynät päätyivät hilloksi, kun eivät olleet tarpeeksi makeita. Tuo päärynähillo on lähes ilman sokeria keitetty, eli tulee syötyä aamupuuron kaverina parissa päivässä. Appelsiinihilloa keitin ensimmäistä kertaa, enkä aluksi ollut edes varma, että haluanko hilloa vai marmeladia, että teenkö lyhyemmällä vai pidemmällä keittoajalla. Tarpeeksi pitkä keittoaika oli tämäkin, ja kolme lasipurkillista appelsiinihilloa tuli purkitettua. Ensimmäinen purkki tosin avattiin lähes saman tien, ja lähes puoli purkillista (pieniä purkkeja ;) ) kuumaa appelsiinihilloa meni laadunvalvonnallisiin toimenpiteisiin, pullan kera. Nyt on taas sokerinen olo. Jos jotain paheita on minullakin, niin satunnainen mkealla herkuttelu kuuluu niihin.
Pähkinöitä, kastanjoita ja kuivahedelmiä Cuma Pazarı Alanya 24.2.

Cuma Pazarı Alanya, appelsiinit parhaimmillaan, banaaniakin on.
Huomenna on tarkoitus tehdä mokkapaloja appelsiininkuorimausteella höystettynä, ja siksi raastoin neljän luomuappelsiinin kuoret kulhoon, neljä sormenpäätä nahkariekaleille ja neljä kynttä rikki. Viimeiset kaksi eivät olleet tehtävälistalla, mutta jotenkin nekin tulivat tuossa samalla tehdyksi, ihan huomaamatta. Niin että voi sitä vähän herkutellakin, kun on tullut oleellisia menetyksiä ;) . Onneksi ei nyt ollut geelikynsiä, vaan ihan vaan omat. Appelsiinimokkapaloista on parasta tulla hyviä, sillä ne tulevat olemaan lahjus eräälle tuttavalle. Ja jos sattuisi käymään sellainen moka, etteivät ne onnistu ihan täydellisesti, niin saatan tietää jonkun, joka tykkää appelsiinista lähes kaiken ruoan mausteena. Ja kun nyt ruoasta puhutaan, niin lisään sen verran vielä, että yksi päivitys tässä lähipäivinä tullee sisältämään konkreettiset ohjeet kolmeen sellaiseen ruokaan, joilla selviää pitkälle, siis jos tarvitsee tehdä vaikutus joko mieheen tai mahdolliseen tulevaan anoppiin. Sieltä on tulossa Menemen, Köfte ja Mercimek çorba. Niitä ei muistaakseni ole aiemmin tässä blogissa ollut, ja ainakin yhdellä tutulla on tarve oppia niiden teko.

Päivä oli jälleen aurinkoinen ja ihanan lämmin, aiempia selkeästi lämpimämpi. Parvekkeella tuli jopa kuuma, tosin päällä oli t-paita, pitkähihainen t-paita ja villapaita... mutta ihan oikeasti tuntui lämpimältä sekä parvekkeella, bussissa että torilla. Ja turistit, jotka eivät ajatelleet nenäänsä pidemmälle, naureskelivat taas isoon ääneen ihmisiä, joilla oli päällään enemmän vaatteita kuin heillä... yhtä tyhmää kuin ennenkin. Heillä itsellään ei ollut muuta kuin pikkushortsit ja virttyneet T-paidat, eikä mitään ymmärrystä paikallisten kehon lämpötila-asetuksista. Vaan niin se kai tulee olemaan aina, useimpien kohdalla. On hiukan enemmän kuin ylimielistä olettaa, että kukaan ympärillä oleva ei ymmärrä suomea, ruotsia eikä englantia, ja suoltaa suustaan ulos kaikkea sitä törkyä mitä noiltakin eri porukoilta tuli. Maassa maan tavalla, monien suomalaisten lempilausahdus. Kannattaa sitten olla täälläkin maassa tämän maan tavoilla. Käytöstavat ovat täällä korkealle arvostettuja. Öisin on muuten edelleen kylmä, lämpötila laskee päivälämpötiloja huomattavasti alemmas, eli kannattaa ottaa mukaan myös lämmintä vaatetta. Kaiken lisäksi huoneet ja pitkään käyttämättöminä olleet hotellihuoneetkin huokuvat kylmyyttä, ovat selkeästi viileämpiä kuin ulkoilma päiväsaikaan. Omat niskalihakset ovat taas tuon huonevaihdon jälkeen yökylmyyden  vuoksi ihan jumissa ja kipeinä. Vaan pari kuukautta kun mennään eteenpäin niin johan ovat yötkin lämpimämpiä.

Torilla oli taas kivasti ruuhkaa ja ihmisvilinää. Alanya on itsessäänkin vilkastunut, väkimäärä on kasvanut, autojen määrä on kasvanut, ja muulta tulleita opiskelijoitakin on kouluissa paljon. Bussit ovat etuovea myöten täyteen ahdettuja, niin kuin tälläkin viikolla joka kerta. Kadut ovat autoja täynnään, ja parkkipaikkojen löytäminen on vaikeaa esim torin läheisyydestä. Myös jalankulkijan liikkuminen kaduilla on ajoittain vaikeaa, sillä autoja on parkkeerattu jalkakäytävät täyteen. Tänäänkin poistuimme torilta naiset peräkkäin autojen seassa kadulla ostoskärryjämme raahaten, kun kadun kummankaan puolen jalkakäytävällä ei mahtunut kävelemään. Siinä sitä voi vaan toivoa, ettei kukaan hermostu ja aja päälle.

Cuma Pazarı Alanya ja hunajakennot 24.2.2017
Tämän viimeisen kuvan otin ihan noiden hunajakennojen takia. Vanhempi herra niitä möi. Hän oli ottanut puukehikkoiset kennot pesästä ihan siltään, kelmuttanut ne ja tuonut tarjolle. Lisäksi tuossa on kyläkanojen munia, siirappimaiseksi keitettyä viinirypälemehua (Uzum pekmezi), säilöttyjä oliiveja ja tomaatti- sekä paprikatahnaa. Tällä pariskunnalla oli myynnissä myös itse tehtyä juustoa ja tahinia, sekä maitoa (lehmästä ihan sellaisenaan, ilman kuumentamisia tms). Tosi monella vanhemmalla myyjäpariskunnalla oli jälleen myös niitä vuohennahkoihin tehtyjä juustoja myynnissä. Aina niitä ei näy, mutta nyt oli runsaasti. Noita pekmezi-siirappeja äidit antavat lapsilleen päivittäin, lusikalla suoraan suuhun. Ajatellaan, että ne ovat ennaltaehkäisevää flunssan torjuntaa, hyvää tekeviä ja vitamiinirikkaita. En tiedä muuta, kuin että se on siirappia, ja hyvää letun ja jäätelön päällä. Kannattaa maistaa, jos ei ole koskaan niitä maistellut.

Syökäähän terveellisesti ja nauttikaa makuelämyksistä. Itselläni on taas tuoretta pinaattia ja tuoretta minttua jääkaapissa, ja niille tarvitsisi keksiä joku kiva käyttö tässä viikonlopun aikana. Otin ne ihan vain siksi, että tulisi kokeiltua jotakin uutta niidenkin suhteen.

torstai 23. helmikuuta 2017

Grilli-ilta tiedossa

Enkelipilvi Alanyan yllä 23.2.2017
Istun olohuoneessa tietokoneen ääressä, kun ihana ruoan tuoksu hiipii tajuntaan. Voi että. Naapurin ruoan tuoksut tulevat hassusti meille, ei ne yleensä näin tule, vaan kylläpä tuon tuoksuista ruokaa söisi... parasta lähteä itsekin ruoanlaittoon, kun ei tässä tuoksussa voi keskittyä mihinkään muuhunkaan. Keittiöön mennessä kuuluva poreileva ääni saa aikaan pienoisen paniikin. Se onkin oma ruoka, joka kiehuu hellalla, on kiehunut ties kuinka kauan. Ajasta ei ole mitään aavistustakaan, ja unohdin koko ruoan ihan täysin. Onneksi edes hajuaisti toimii ja saa liikkeelle, ja tässä tapauksessa vielä ihan ajoissa liikkeelle, nimittäin ruoka ei ollut edes palanut pohjaan kun oli pienimmällä mahdollisella kaasuliekillä.

Ok, en ole dementoitunut, vaan tänään poikkeuksellisen stressaantunut. Sekä naapurin kukko että oma väsymys syövät keskittymiskykyä, ja ajatustyötä. Ilmassa roikkuu
Meren yllä oli toisenlaiset värit 23.2.2017
pari kolme isompaa ja vielä ratkaisematonta kysymystä. Tai siis on taas aika tehdä päätöksiä, ja sen jälkeen konkreettisia tekoja niiden päätösten eteenpäin viemiseksi. Kaipaan pitkää ja raskasta juoksulenkkiä, tai jotain muuta fyysistä treeniä. Hamam-hemmottelukin kävisi, ja voisi olla aika jees tähän hetkeen. Kuitenkaan en nyt mihinkään hamamiin lähde, vaan kirjoittelen nämä jutut, katson vähän aikaa tv:tä ja siirryn unten maille. Juoksusta sen verran, että puolimaratonit meni sairastellessa, 26. pv on tulossa Alanyaan sekä ultramaraton että kansanjuoksu, jos oikein muistan, ja taas on räkätauti kimpussa ja kunto hukassa, mur.

Päivät ovat olleet sateisesta sääennusteesta huolimatta täysin sateettomia ja keväisen lämpöisiä, ja sekös meitä ilahduttaa. Viereiset pilvikuvat ovat tämän illan helmiäispilvistä, jotka ottivat silmiini kun, olohuoneeseen tulviva auringonlaskun valo oli eriväristä kuin useimpina iltoina, ja pilvien väritys jokiltaita vahvempi. Ilmakehällä on ollut omat jujunsa tällekin illalle.
Tässähän voisi nähdä vaikka sydämen 23.2.2017

On surullista, että esimerkiksi muslimituristit eivät enää uskalla matkutaa Suomeen tai eurooppaan niin kuin esim. 2-5 vuotta sitten. Eilen törmäsin tilanteeseen, jossa eräs Suomen matkaa suunnitelleen junioriryhmän johtaja siirsi päätöksenteon huhtikuun lopulle, jotta he näkevät ensin miten Suomen turvallisuustilanne siihen mennessä muuttuu, samalla kun muuttuu euroopan tilanne ja tilanne tuolla ison meren takanakin. Kun yksi jos toinenkin tulee vrovaiseksi ja pelkää tulla, niin saa siellä sitten Suomen festivaalit ja matkailuyrittäjät tehdä parhaansa houkutellakseen sekä lisää paikallisia että japanilaisia turisteja Suomen kesään. Tuokin ryhmä on sen verran iso, että olisi heidänkin matkansa jättänyt Suomen matkailuyrittäjille ja liikennevälineille sekä kaupoille kohtuullisen paljon korvausta tehdyistä investoinneista. Aina ei itse tule ajateltua miten joku muu, joku ulkomaalainen Suomen tilanteen näkee ja kokee. Tosin näkemyksiä ja kokemuksia on yhtä monta erilaista, kuin on näkijöitä ja kokijoitakin. Kukin tavallaan.

Illan hämärä laskeutuu, värit väistyvät 23.2.2017
Lauantaina lähdemme käymään tuolla vuorenrinteellä, hieman eri paikassa kuin missä yleensä vietämme aikaa. Mukaan lähtee myös kavereita, vino pino ruokaa ja grillihiilet. Asian ehdottomasti positiivisin puoli on se, että minun ei tarvitse osallistua grillaamiseen mitenkään. En heti edes muistanut, milloin olisin itse grillannut jotakin jonkinlaisessa sisä- tai ulkogrillissä, mutta pienen muistelun jälkeen keväällä 2015 yhden ainoan kerran, ja sitä ennen kenties 1997. En pidä grillaamisesta koska joudun yleensä siivoamaan grillin sekä ennen kyseistä toimenpidettä, että sen jälkeen. Eikä monikaan asia ole epämiellyttävämpää kuin grillin siivoaminen, paitsi tietysti hiiltyneen ruoan puhdistaminen siitä hiiltyneestä osasta. Juu-u, minulle ei edes kannata tarjota grilliruokaa, jos se tarkoittaa samaa kuin hiiltynyt ruoka. Turkkilaisessa keittiössä sanan kebab tarkoittaa grillattua, ja täällä grillattu ruoka on yleensä mehukasta, maistuvaa ja ei-hiiltynyttä. Poikkeuksen tekee se kuzu kokoreç, grillattu lampaansuoli, joka ei ollut mehukasta eikä maittavaa. Puistattaa vieläkin...  Jos pääsen lauantain ruokavalintoihin vaikuttamaan, niin grillissä on joko kalaa tai lammasta vihannesten lisäksi. Vaan saattaahan se olla, ettei sivustakatsojilta kysytä, vaan ne jotka tekevät myös valitsevat mitä tekevät. Käy se niinkin. Kaupunki on muuten rakennuttanut tosi monia grillauspaikkoja ympäri Alanyaa, ja useimmat niistä ovat sellaisilla paikoilla, joista on hienot näköalat ympäristöön. Kannattaa käydä tutustumassa niihin.

keskiviikko 22. helmikuuta 2017

Yllätysten päivä


Päivän tekstiaiheen poistin pienen harkinnan jälkeen, ja nyt on sitten edessä taas blanco sivu. Upeaa, saa aloittaa alusta, ja luoda taas haluamansa kokonaisuuden. Sitäkin tekstin tuottaminen on. Silloin kun ei kirjoita kenenkään ohjauksessa, eikä ketään toista tahoa varten, voi ihan itse valita mitä kirjoittaa ja millä sävyllä. Huomasin aiemmin, että kun kirjoitan tekstiä niin, että se tulee jonkun muun arvioitavaksi, tai jotakin tarvetta varten, niin siihen tulee sellainen sävy, kuin mistä kuvittelen sen ohjaajan / tilaajan / arvioijan / kustantajan pitävän. Silloin teksti lakasi olemasta itselle kirjoitettua paineenpurkua, tai itseä päiväkirjanomaisena muistipankkina palvelevaa päivän tiettyjen tapahtumien tallentamista. Siinä kävi samoin, kuin pikkulapsilla lastentanssitunnilla. Olen omalta opettajaltani kuullut ja käytännössä nähnyt, kuinka pieni lapsi esiintyy tanssitunnillakin aina vanhemmallee, mikäli vanhemmat ovat tanssitunnilla fyysisesti läsnä. Tällöin lapsi automaattisesti pyrkii miellyttämään vanhempaansa, eikä tanssi ulos omaa tanssiaan. Hän tanssii sitä, mitä olettaa vanhempiensa haluavan nähdä, mikä saa vanhemmat hymyilemään tai huomaamaan hänet. Oma tanssi jää toissijaiseksi, vaikka juuri se olisi oman hyvinvoinnin ja kehittymisen sekä ilon jakamisen kannalta se kaikkein tärkein asia.

On toisaalta aika karua, ja toisaalta äärettömän vapauttavaa näin aikuisenakin huomata toimivansa kirjoittamisessa osittain saman suuntaisesti, tai samantyylisistä lähtökohdista käsin, kuin lapsi tuossa esimerkissä. Olen hyvilläni siitä, että minussa on edelleen sitä Lasta, ja että se Lapsi minussa on tarpeeksi eloisa ja voimissaan. Olisi surullista ja järkyttävää huomata olevansa nainen, jonka persoonallisuudessa ei ole enää yhtään Lasta, jolla on jäljellä vain Aikuinen ja Vanhempi. Erkanen noista psykologisista termeistä takaisin omaan naisenlogiikkaani. Koen, että juuri tuo osa minussa on oleellinen osa voidakseni kokea iloa (myös onnistumisen iloa ja oppimisen iloa), voidakseni olla avoin, luottavainen ja utelias tämän elämän suhteen, ja voidakseni olla luova. Jos tuo lapsi minussa ei olisi elossa ja voimissaan, niin olisin todennäköisesti kärttyinen ja suorastaan v****mainen akka, sellainen kuin mitä näen päivittäin kulkemassa hymyttöminä, suupielet alaspäin väännettyinä ja myrskypilvi otsan yläpuolella salamoiden. He kulkevat kuin tankit, kaiken eteen osuvan joko omaan jonoonsa jonon jatkoksi liittäen tai alleen murskaten. Eikä sen akan suusta kuulu hyvää eikä kaunista, vaan rumia sanoja suoltaen tuo itsensä väärinymmärretyksi ja sorretuksi kokeva kimpale jatkaa jyräämistä ja hajottamista, murskaamista ja tuhoamista, tajuamatta, että tuhoaa samalla itseään, sisältä päin, ja ihan itse. Siksi sanoin "kimpale". Sisuksista puuttuu ilo, onni ja elämänmyönteisyys. Ihan sama pätee myös tiettyihin miehiin. Entäs sinä ja sinun sisäinen Lapsesi?

Sitten ihan muuhun asiaan. Tämä on suoranainen mainos mitä yllättävimmästä kenkäkaupasta täällä Alanyassa. Tuo kyseinen kenkäkauppa on tullut nähtyä kymmeniä, kymmeniä kertoja, ja aina olen kulkenut sen ohi. Tänään tuttava usutti minut sisälle, muuten olisin kulkenut ohi edelleenkin. Sisältö oli todella positiivinen yllätys. Tämä on sellainen kenkäkauppa, jossa löytyi naisille nahkakenkiä, siis ihan oikeata nahkaa olevia laadukkaita kenkiä. En nyt viitsi laittaa tähän mitään kenkämerkkejä, sillä tuolla oli pari kolme sellaista kenkämerkkiä, että omia ostohaluja piti ihan tietoisesti hillitä. Voi jestas että oli mieleisen näköisiä nahkakenkiä, ja vieläpä jalassa hyvin istuvia. Pitkä mustien nahkakenkien metsästykseni ei vieläkään päättynyt, sillä sopiva koko oli loppunut. Tuolta löytyi vaikka kuinka monia mieleisiä ja sopivia kenkiä mitä upeimmissa väreissä, nahkaisena ja hyvin hinnoiteltuina. Minä palaan tuonne vielä monta kertaa... Sari, sinulle siellä olisi ollut sellaisia turkooseja luomuksia, että olisit päässyt ostamaan myös isomman matkalaukun 😂. Nyt vaan en kehdannut kuvata kaikkea, kun se ei oikein ollut suotavaa. Kuudennen kenkäkaupan jälkeen meille molemmille tuli kenkä-ähky, päiväkohtainen kiintiö täyteen, ja jatkamme yllätysten kierrosta jokus. Tavoitteena jatkossa on mennä myös sellaisiin paikkoihin, joissa emme ole koskaan aiemmin käyneet.

Yemenı ayakkabı (Jemeni-kenkä) on paikalliselle nuorisolle järkytys, varsinkin tällaisen ulkomaalaisen jalassa, totesin taas tänään saamieni kommenttien perusteella. Eräskin nuori kenkäkauppias sanoi "OMG, etsitään sulle oikeat kengät", vaan eihän heillä ollut muuta kuin niitä karmeita muovikenkiä, keinomateriaalikenkiä. Tiesin, että kävelemme tänään paljon, ja että tarvitsen kengät, jotka on helppo laittaa jalkaan, jotka sopivat asuni väriin jne. Kun kotona ei ollut niitä mustia kävelykenkiä, niin laitoin jalkaani  nuo supermukavat jemenit. Sekä jalat että selkä kiittivät valinnasta, ja ainakin samassa bussissa lähellä istuneilla opiskelijatytöillä oli hauska kotimatka koulupäivän jälkeen, kun saivat nauraa kengilleni. On kiva tuottaa iloa kanssaihmisille.

Nauratapa huomenna edes kahta ihmistä, ja muista hymyillä vastaantulijoille edes yhden tunnin ajan. Ehdit muuttaa monen ihmisen päivää. Hyvä voittaa aina, ja hyvyyskin leviää tehokkaammin kuin pahuus, kunhan sitä vain muistaa käyttää ja levittää. Sytytä siis hyvä itsessäsi, ja jaa sitä eteenpäin niin pajon kuin jaksat. Tässä ajassa ja maailmantilanteessa se on tarpeen, ja parasta mitä voit tehdä.

tiistai 21. helmikuuta 2017

Purkupuuhia ja suunnittelua

Nyt tuoksuu vaniljiaisen voiselta, 21.2.2017
On niin kevättä, kun ulkona ilman takkia kävellessä auringon puoleinen puoli tuntee ilon lämmenneestä säästä, ja varjon puoleinen puoli kehoa palelee. Alamäkeen kävellessä aurinko paistaa ihanasti vasten kehoa ja kalpeita kasvoja, ja käy jo mielessä pienoinen rusketuksen kaipuukin. Hiukankin kun tulee tuulenvirettä, niin takittomuus kaduttaa, mutta vain alamäkeen mennessä. Raskaan ostoskärryn kanssa ylämäkeen kävellessä ei palele. On ruhtinaallisen hyvän tuntuista olla ulkona taas ilman talvivaatteita. Asunnon sisälämpötilakin nousi tänään jo +17C:een, kun oli parvekkeen ovet auki kahta puolta asuntoa. Ja vesihauteessa onnistuu jo pullataikinankin kohotus, ja tässä odotellessa on sopivasti aikaa tälle kirjoittamiselle.

Muista kirjoittamisista olen edelleen lomalla, täysin irti, paitsi mitä nyt mieli alkaa jo askarrella seuraavan projektin juttuja. Antaa kehitellä vaan, ja sitten kun on hirmuinen hinku päästä pistämään ne paperille, niin sitten on aika aloittaa se seuraava ihan uusi, tai jatkaa sitä turkkilaisen miehen käyttöopasta. Sekin kun tuolla jossain odottaa. Ainakin minulle on tärkeä antaa asioiden pyöriä mielessä ja kypsyä kaikessa rauhassa. Se kai on sitä luovaa prosessointia tässä inhimillisessä prosessorissa. Kamalaa käyttää ihmisestä teknisiä konetermejä, bläh, vaan käytinpä nyt, kun tulivat mieleen. Aiemmin työstin tekstiä enemmän, vaihdoin ilmaisuja ja tekstien paikkoja ja pohdin kuvia. Nyt tämä tulee lähes tajunnanvirran tahtiin, ja niillä ilmaisuilla kuin mitä mieleen tulee.

Harmi purkaa, muttei keskeneräiselläkään mitään tee 21.2.2017
Koneeksi tunsin tänään itseni, kun purin 4 kk lankoja odottanutta pitkää villatakkia. Olin virkannut tuota kuviovirkkauksellista takkia polven alapuolelta aina kainaloihin asti. Siinä vaiheessa kävi ilmi, että Alanyasta ei löydy enää päävärilankaa, joka tietenkin loppui kesken, enkä voi tilata sitä mistään nettikaupastakaan kun en ole varma sen nimestä. Löysin Alanyasta 6 lankakauppaa, ja menin lankamallin kanssa jokaisen valikoimat läpi. Ei ollut. Aikani sitten annoin puolivalmiin  tekeleen lojua olohuoneen yhdellä tuolilla muistuttamassa olemassaolostaan, kunnes tänään keksin, mitä sille teen. Purin yli metrin mittaisen, kauniin ja työlään käsityön kerros kerrokselta, väri väriltä. Siihen meni useita tunteja, ja aluksi nousi myös paljon tunteita turhasta työstä.

Lopun lähetessä tajusin, ettei se työ ole ollut turha, niin kuin ei tämä purkaminenkaan. Olen sinäkin aikana työstänyt paljon muita ajatuksia, niin kuin aina käsitöitä tehdessä. Käsin tiskaaminen ja asunnon tai vaatekaappien siivoaminen ovat samanlaisia projekteja. Koska ne ovat niin automaattiohjauksella tehtäviä töitä, niin niitä tehdessä voi sen verran rentoutua, että  ajatuksen tasolla voi työstää monia muita projekteja. Silittäminen ei ole kivaa, koska siinä kun yrität samalla tavoin uppoutua ajatuksiisi, niin on palovammoja iholla, ja nyt parikin isoa arpea muistona. Kyseiset kotityöt ovat vastenmielisiä silloin, kun joku päkättää vieressä tai on kamala meteli ympärillä, mutta kaikessa rauhassa ja hiljaisuudessa niitä tehdessä mieli lepää ja luovuus pääsee valloilleen. Ja juuri tuosta syystä en pysty ymmärtämään ainaisessa melussa asuvia ihmisiä, enkä heitä, jotka välttävät ajattelua, tai ajatuksille ja tuntemuksille tilan antamista. Mitä on elämä ilman tunteita, tuntemuksia tai niiden pohtimista. Tällaiselle ambivertille ajatteleminen ja pohtiminen, sekä tunteiden ja tapahtuneiden arviointi ja työstäminen on ihan arkipäivää. Siksikin olen ymmälläni siitä, miten joku voi olla ilman. Miten voi vaan olla (ilman ajattelua ja pohdintaa), ja väittää silti olevansa onnellinen ja oikeaan suuntaan menossa.

Apulämmöllä näkyi kohoavan isosti ja ilmavasti 21.2.2017
Kuvittelin, että kirjoitan tämän tekstin nopeammin kuin mitä pullataikina kohoaa. Ehei. Edellisen kappaleen jälkeen kävelin intuitiivisesti keittiöön katsomaan, että mikähän siellä on taikinan tilanne... ja kun vastassa oli viereinen näky, niin jäinkin sitten leipomispuuhiin. Monia jauhoja olen pullataikinaan kokeillut, ja tähän mennessä tämä Migroksen kakkujen ja piirakoiden tekoon tarkoitettu vehnäjauho on toiminut parhaiten, mutta sitkoa ei sitkeästä vaivaamisesta huolimatta oikein synny tälläkään. Voipullatkin pysyvät silti jo kasassa, eivätkä ole ihan murotaikinamaisia, kuten eräällä aiemmalla jauholla tehtäessä. Ja kyllä nuo alkavat jo näyttääkin pullan tapaisilta. Resuisesta ulkonäöstä huolimatta ovat hyviä, ja tuoksuvat vaniljaiselle voipullalle sen verran vahvasti, että rappukäytävässäkin on jo kommentoitu. Näistä jo kehtaisi viedä naapurille maistiaiset, vaan katsotaan nyt mitä sen kanssa teen.


maanantai 20. helmikuuta 2017

Allerginen?

Kirsikat kukkivat, kuvaustaito ei. 20.2.2017
Ensimmäistä kertaa Suomessa ostettujen satsumien jälkeen ostin täällä satsumia kaupasta, siis marketista. Lähes poikkeuksetta olen tähän asti ostanut kaikki hedelmät ja vihannekset torilta, torimyyjiltä. Näistä kaupan satsumista... niiden pinta oli samanlaisen mönjäkerroksen peitossa, kuin jos Suomesta ostaisi kaukaa kuljetettuja. Kuorimisen jälkeen kaikki ne osat, jotka satsumassa, mandariinissa ja klementiinissä normaalisti olisivat valkoiset, olivat oranssit, niin kuin ne olisi värjätty. Ja jokaisessa avaamassani kahdeksassa mandariinissa keskellä oleva kuitumainen pötkö, joka on normaalisti valkoinen, oli nyt porkkananoranssi, homeinen ja kova.

Yhden niistä söin, turposi kieli ja suun limakalvot, ja vatsa valittaa. Jälkiruoaksi olikin sitten allergialääkkeen vuoro. Tosi kiva olla allerginen säilöntäaineelle, tosi kiva. Maku oli saman tyylinen kuin Suomessa myytävissä satsumoissa, ja ihan erilainen kuin näissä torimyyjien makeissa mandariinin nimellä myytävissä satsumoissa/klementiineissä/mandariineissa. Parista löytyi se pieni liimatarra, mitä ulkomaantuontiin tarkoitettuihin laitetaan... olivat Etelä-Amerikkalaista tuontitavaraa. Ilmankos ne oli pakkeloitu pinnalta noin vahvasti. Yllätys silti, että sisusta oli tuon värinen. Liekö uitettu jossain kypsytys-säilytys-väritysliemessä. Tuo on nyt vaan arvaus noiden kohdalta, mutta yllättävän paljon noita pitkänmatkalaisia uitetaan. Loput tuosta ostoerästä menee meillä vääjäämättä roskiin, ja saa muutkin kaupan hedelmät olla ihan rauhassa minun puolestani. Joku Juntukainen kuitenkin taas huomauttelee, ettei Meillä Ainakaan Koskaan ole sellaisia tullut vastaan. Ei tietenkään, ei tietenkään, eivätkä kaikki näe tai hoksaa, vaikka uisivat samassa liemessä. Ja aina on niitäkin, jotka syövät kaikki mahdolliset kemikaalit, mistään mitään välittämättä. Niin, ja sitten on niitä, jotka kokevat olevansa siinä iässä, että on parempi syödä kaikki mahdolliset säilöntäaineet, mitä vaan ruoista saa. Kukin valitsee tavallaan.

Suutari ei suostunut värjäämään mustaksi 20.2.2017
Alanyassa on alennusmyyntien kulta-aika, tai paremminkin lopetusmyyntien kulta-aika. Atatürk-kadulla eräs kenkäkauppa myy hirmuhinnalla keinonahkaisia muka - Michael Kors -kenkiä. Kun kävelee kilometrin sivummalle, toiselle pääkadulle, niin sieltä voi ostaa erilaisia oikeita nahkakenkiä parilla kymmenellä eurolla. Nuo kuvassa olevat valkoiset nahkakengät olivat aika vekkulit, eikä niitä hennonut sinne kauppaan jättää. Mustia nahkaisia avokkaita etsin, enkä vieläkään löytänyt sellaisia, joissa olisi ollut jokin kiva juju, kuten noissa valkoisissa. Nahkisina oli vaan tavallisia aran ihmisen pelkistettyjä mustia, mummomalleja, juniorimalleja ja rokkikenkiä. Kai ne leikkisät ja "erilaiset" oli jo myyty. Tuossa kaupassa nimittäin oli sisäänostajalla silmää kengille. Muovikenkäpuolella, joita moni kutsuu nimellä keinonahka tai jopa kuminahka, oli sen sijaan ulkonaisesti vaikka kuinka upeita, hillittyjä, leikkisiä ja muutenkin mieluisia kenkiä. Vaan kun en halua muovikenkiä. Tuo kuminahka -sana tuli viimeksi vastaan ratsastussaappaita ostaessa. Teki mieli sanoa myyjälle, että kenkä joko on nahkaa tai sitten ei ole. No, on tietysti yksi välimuotokin: vanhojen, vanhojen papparaisten kumiteräsaappaat nahkavarrella. Miten ihmeessä päädytään papparaisten saappaisiin kun puhutaan naisten nahkaisista avokkaista. Naisenlogiikalla kaikki on mahdollista, paitsi miehenlogiikan ymmärtäminen.

 Pari sateista päivää on taas luvassa. Kun katsoin paikallista kahden viikon sääennustetta, niin kahden viikon aikana oli
jopa 10 runsaasti pilvistettyä päivää, kaksi kaatosateista päivää eikä yhtään pilvetöntä päivää. Ihan niin kuin olisi pohjolassa. Kylmää ja sateista. Tosin täällä useina sateisinakin päivinä aurinko käy näyttäytymässä edes hetken. Harvoin on umpipilvisiä päiviä. Ja kuulemma sää alkaa nyt tuon jälkeen toden teolla lämmitä. Sitä odotan innolla. Oman makkarin avaaminen taas osaksi tätä huoneistoa laski huoneiston lämpötilan +15 C:een, joten ainakin kymmenellä asteella saisi nousta sisälämpötila näin ensialkuun, ja kyllä ne +35 ja yli lämmötkin houkuttelee suuresti.

JOku jo kyseli, että mitäs miesrintamalla... ai millä? Olen kyllä kuullut joskus tuon sanan, mutta en nyt tunnista sitä. OIkeasti ei mitään järkevää, eikä mitään viihdyttävääkään. Ei myöskään huolia eikä murheita. Otapas elämääsi yksi mies, niin heti on ongelmia. Oma poika on tietysti eri asia, puhun nyt puolison kaltaisista miehistä.

KUn ei ole sopivaa lukemista nyt tarjolla, niin sadepäivien tekemistä on edelleen serkun tyttären barbietalon asukkaiden helposti puettavien vaatteiden tehtailu, ensin langoista jotakin ja sitten kankaista jotakin muuta. Ainakin loppuviikon irrotan ajatuksia edellisestä kirjoittamisprojektista, ja alan valmistautua toisenlaiseen, ja siksikin tuollaiset pikkunäpertelyt ovat sopivaa viihdettä. Lankojen päättely jää silti jonnekin hamaan tulevaisuuteen... ;)

sunnuntai 19. helmikuuta 2017

Juupas eipäs

Naapurin kenkämeri :)) . Heidän omansa eivät yleensä leviä ihan noin pitkälle, vaan ovat kaapissa tai ihan oven pielessä, niin kuin tapana on. Säilyy kodin tilat puhtaampana. Tuon vuoren syntymisen myös kuuli, kun ovikello soi ja rappukäytävä raikasi. Heilläkin oli juhlat, party päivä. Meillä alimmassa kerroksessa sijaitseva, pyörävarastoksi tarkoitettu aputila on työkalujen ja auto- sekä konetarvikkeiden valtaama, joten lasten pyörät ovat joka kerroksessa oven vieressä. Aikuisilla ei ole polkupyöriä monellakaan, sitä kun ei vielä oikein ymmärretä. Autolla pääsee paljon helpommin. Oma fillarin hankinta on vaiheessa edelleen, sillä nyt on tullut yskittyä ja rohistua niin monet virustaudit peräkkäin, ettei ole ollut mitään intoa liikkua millään muulla kuin bussilla tai tuttavan autokyydillä. Ja niin on lenkitkin jääneet olemattoman vähiin, että ei ole mitenkään mahdollista osallistua millekään puolimaratonille, ennen kuin uudelleen rakentaa juoksukunnon. Voi kökkö. Pari kuukautta treenaamatta vie kuntoa alaspäin tosi paljon. Ja edelleen on keuhkoissa sellaiset rohinat, ettei ihan heti olla lenkille lähdössäkään. Tanssitreeneihin osallistumista se ei kuitenkaan estä, ellei kuume nouse. Sen verran siihen fillariin vielä, että en muuten aio raahata sitä hissillä tänne ovenpieleen, varsinkaan kun sille ei ole mitään tilaa. Pihamaalla ei ole mitän mihin sen voisi kiinnittää, paitsi portti, jolloin portin toiminta estyy. Uima-altaan nousukaide? JOs sen siihen laittaisi, niin saisimmekohan pyörätelineen pihalle? No, tarvinnee keskustella talon isännän kanssa.

Hetki sitten taivaalla näytti tältä.
Tänään on ollut aktiivinen päivä, siitä kello yhdestä saakka, kun sain itseni ylös. Aamu viideltä kroppa herätti ruhtinaalliseen päänsärkyyn, vaan en jaksanut vielä siihen aikaan nousta edes lääkekaapille, totesin vain, että siinäpähän särjet, ja jatkoin unia. Puoli yhdeltä rappukäytävämeluun herätessä ei ollut enää tietoakaan mistään päänsärystä. Nukkuminen auttaa moneen vaivaan ;) . Muistan, että olin eilen luvannut jotain tälle päivälle, ja otin siitä hieman stressiä. Joskus hankalista tilanteista selviää ulos parhaiten myöntelemällä, ja sen jälkeen unohtamalla lupauksensa. Miten minulla on sellainen pöhkö muistikuva, että poliitikkopiireissä toimitaan jotenkin tuohon tapaan, ainakin pari kolme kertaa uran aikana, jotkut joka viikko. Pitihän sitä tavalisenkin kansalaisen kokeilla, kun kerran isommatkin edellä... No, treffeille kyseli taas samainen herra, jolle taisin tehdä vastaavanlaisen tempun viime kesänäkin. Uudelleen nytkin hän konkreettisesti ajoi minut nurkkaan kysymyksineen, olemuksineen kaikkineen, ja lupasin sitten, että tänään ennen kello kuutta ilmestyn heidän liikkeeseensä. Se oli helpoin tapa päästä pois siitä hankalasta tilanteesta. Ajattelin, että menen tai en, huomenna sen näkee... vaikka jo alitajuntaisesti tiesin, etten mene. Ajattelin myös, että jos olen hänelle epäluotettava, hankala ja ei-toivottu, niin hän kenties lakkaa haaveilemasta tapaamisesta, ja lakkaa painostamasta seuraavaakaan tapaamislupausta. Hänen liikkeensä on sellaisella paikalla, että liikun siitä usein ohi, ja tulen näkemään häntä usein, halusin tai en. Yksinkertaisesti olisi vain helpompaa olla hänen silmissään ei-haluttu.

Siksi siis oli ihan hirveän paljon energiaa tänään, ja tarvittiin sopivaa sijaistekemistä. Siivosin koko asunnon, moppasin lattiat, vaihdoin nukkumapaikan vierashuoneesta omaan makuuhuoneeseen, siivosin makkarin kenkäkaapin, tiskasin kaiken mahdollisen pöytäpinnoilla lojuneen, pesin pyykkiä ja laitoin ruokaa ja... jätin menemättä. Ja viiden aikaan sain puhelinsoiton (ahaa, olin siis antanut numeronikin) sekä marinaa ja murinaa siitä, etten taaskaan pitänyt lupaustani. Ja sitten tivattiin ulos lupaus, että ilmestyn sinne huomenna siihen ja siihen aikaan. Jaa-a. Huomenna on kyllä treeneihin meno, joten sitä ennen ehkä pikaisesti, niin että ehtii juuri sen yhden teen juoda. Tai sitten ei. Tulee ainakin 10 kohtuullisen hyvää tekosyytä mieleen, muttei ainoatakaan oikeasti hyvää syytä olla menemättä. On se sitten niin hienoa olla naisen aivoilla varustettu, niin hienoa. Vaan ei kannata kysyä miksi, en tiedä vielä itsekään.

lauantai 18. helmikuuta 2017

Party time

Kleopatraranta Alanya 18.2.2017 auringonaskun aikaan
...kirjanvalmistujaisia juhlittiin tänään, enkä nuku vielä pitkään aikaan, joten aamulla ei kannata soittaa
aikaisin...aloitettiin satamasta, siirryttiin hyvän ruokapaikan ja Damlataksen kautta rannalle numero 2, josta poistuttiin, koska tajuttoman iso kangal köpek -koira tykkäsi meistä liikaa. Se oli sellainen, jolla on oikea silmä sininen ja vasen tumma, ja älyttömän iso koira. Se vainusi meidän bile-eväät, tuli norkoilemaan vierelle, söi mun lammaspideistä aika paljon, ja tuttavan sebzeli pidestä myös. Kuolasi ayranin osalta paljon enemmän kuin me, ja jäi siihen vielä haistelemaan, un me jo mietittiin, että missä jatketaan auringonottoprojektia. Jatkettiin sitten Delfino Beach Baarin takaterassilla, yhdessä paikalle ilmestyneen Muzzin ja Menduhin kanssa. Muzzi tosin hermostui jo alkuvaiheessa, kun tajusi, että tuttava ei häntä tunnistanut, koska hän näytti niin paljon vanhemmalta, enkä minäkään tajunnut häntä kehua.

Sama paikka ja aika, kroppa ja pää. Ehkä eri viini.
Siellä sitten pidimme omat partyt, ravintolan takaterassilla auringon sopivasti laskiessa, ja ravintolan väen sopivasti sulkiessa silmänsä tapahtumalta. Ja kotiin asti on päästy, hengissä ollaan, ja ei keuhkoputkentulehdusta kummempaa ole hidastamassa tätä elämää. Ruotsia yritän epätoivoisesti opiskella, sillä seuraavana työskentely-ympäristönä on yllättäen Ruotsi. Heja heja heja heja, me laulettiin hiljaa, ja vuonolla... ai, se olikin Norjasta. No, hauskaa sunnuntaita itse kullekin, ei mulla muuta.

JOtain tunteita herättävää valoilmiönä Kalen huipulla
Kun sitten oli todettu, että Menduh ei ollutkaan niin kärttyinen, kuin miksi oletimme, ja oli kiva nähdä vanhoja tuttuja, niin matka jatkui. Eli jatkettiin Damlataksen kautta sataman tuntumaan, Celloon, jossa vasta tilauksen teon jälkeen tajusin, että  olin tyhmä. Koska nyt on lauantai, niin 100 metriä edempänä olisi ollut salsailta, ja me ihan salsaamiskunnossa, jatkoi tuttava. Lämpöä kun olisi sellaiset 25-35 C enemmän, niin olisimme jatkaneet aamuun asti, filosofoimme, mutta ehkä todellisuudessa lämpökään ei olisi tässä tilanteessa auttanut. Vaan Cellon bändi ja turkkilainen musiikki olivat hyvin mieluisia tälle porukalle. Toisella kertaa lisää. Eikä kannata soittaa aamulla aikaisin. Nukun huomenna pitkään.

Delfino vähän ennen sulkemisaikaa terassilta katsottuna

torstai 16. helmikuuta 2017

Voihan Damlatas

Murskattua lakritsijuurta, herkkujuomaa tulossa
Kävelin tänään pitkin Damlatasta, lähes sieltä museon ja luolan tienoilta koulun luokse asti. En tiedä miten kuvaan sanoin sen tunteiden mylläkän, mitä tuo kävelylenkki aiheutti. Oli iltapäivä, ei siis mikään myöhä vielä, ja kaiken lisäksi arkipäivä, keskellä viikkoa. Aurinko paistoi viistosti, ja kohtuullisen kylmä tuuli puhalsi mereltä. Kadun varret olivat täynnään pysäköityjä autoja, ihmisiä oli "jossakin".  Kaduilla ei näkynyt montaakaan kulkijaa, ja näkyä olisi voinut verrata vanhojen amerikkalaisten länkkäreiden aavekaupunkeihin, hylättyihin kaupunkeihin.

Lähes kaikki vaate-, kenkä- ja laukkuputiikit olivat kiinni, samoin kuin iso osa ravintoloista ja muistakin paikoista. Todella monesta oli poistettu jopa nimikyltit, ja vain tyhjät raudat tai katkaistut naulat  törröttivät muistona. Häkellyin, niin, etten muistanut edes kameraa. Useissa oli lappu Vuokrattavana. Monta 4-5 vuotta tuntemaani yrittäjää on poissa.Osa noista suljetuista firmoista on todennäköisesti vielä talvitauolla, ja avaa ehkä ovensa joskus. Ne, jotka olivat vuokrattavina-lappua kantavia tai näyteikkunat riisuttuina ovat joko vaihtaneet paikkaa tai lopettaneet kokonaan. Ja muuallakin kaupungilla kävellessä on taas uusia Lopetamme-lappuja. Katukuva muuttuu rajusti. Se on sekä surullista, että mahdollisuuksia täynnä oleva tilanne. On hyvin mielenkiintoista nähdä, mitä tämä sesonki tuo tullessaan.

Tuttu kiinteistönvälittäjä järjesti minulle taas treffit osakkaansa kanssa.
Taas, ja sen saman tyypin kanssa, jonka tapasin aiemminkin kesällä. Valitettavasti lasken hänet elottomiin ihmisiin.  Olen aiemmin miettinyt, miksi joku henkilö sytyttää, ja joku taas ei. Tänään siellä yllättäen esille tulleessa, ja epämukavassa tilanteessa en juurikaan tuota ehtinyt pohtia, yritin vain jättää itsestäni mahdollisimman kylmän ja epämiellyttävän vaikutelman. Karmeaa, mutta muutakaan en keksinyt, sillä se heppu itsekään ei ole tajunnut kahdesta tai kolmesta edellisestä kerrasta yhtään mitään. Rahalla ei voi korvata sitä, jos ihmisestä puuttuu elo, tuli, intohimo ja elämä. On kuin katselisi pystyyn kuivanutta puuta, tai tyhjää mantelinkuorta: Kuivunut ja puutunut pinta, sisältä eloton. Tiedän, on kovasti sanottu, ja lempeämpikin voisi olla, mutta kun ei tuollaisella yhdistelmällä herää minkäänlaista kiinnostusta, niin ei sitten herää. Sille miehelle itselleen en ole kärttyinen, vaan hänelle, joka minut taas tuohon tilanteeseen järjesti. Siinä olisi jollekin rahaa rakastavalle varakas sinkkumies, eurooppalaisen näköinen, juuri näinä päivinä Saksasta eläkkeelle jäänyt, ja Kleopatrarannalle vasta valmistuneen kerrostalon  rakennuttaja, ja kattohuoneiston omistaja. On upeat näköalat, ja paras paikka. Ja kyllä, tiedän, kuka järkkää treffit.
Vähän aurinkoenergiaa aiemmalla kuvalla

Maanantaina palelluin useampaan otteeseen ihan luita ja ytimiä myöten, skootterin kyydissä ja ilman. Ei auttanut, vaikka auton lämmittikin sen jälkeen saunamaiseen lämpötilaan, joku pöpö pääsi niskanpäälle. Tuossa tunteroinen sitten totesin, että olen jälleen jonkun räkätautiviruksen kärttyinen omistaja. Jää taas juoksulenkit ja kävelylenkit ja mitkä tahansa lenkit väliin, ja on tiedossa barbienvaatteiden tekemisen täyttävä viikonloppu. Onpas tämä heikkovastutuskykyinen alkuvuosi, ja onpas nuo ruuhkabussit hyviä pöpöläheitä. Alanpa yrittää positiivisempaa ajattelutapaa ennen nukkumaanmenoa. Siihen auttaa Pitbullin musiikkivideot ja Suklaa, hah.

keskiviikko 15. helmikuuta 2017

Asioiden sekamelska

Alanyan kukkia tänään 15.2.2017
Nyt on jotkut rahanpyytäjien kokoontumisajot täällä suunnalla. On vaikea säilyttää suhteellisuudentaju siinä tilanteessa, samoin kuin maltti ja asiallisuus. Tekisi mieli sanoa, että kukas minulle sitä rahaa antaa? Millä sinä luulet minun elävän? Ja olenko minä sinun vanhempasi tai aviomiehesi? Viimeinen heistä lähestyi minua hämärällä bussipysäkillä, kun siinä olin vain minä. Pyysi ihan suoraan tiettyä määrää rahaa. Tyyppi näytti ihan narkkarilta, tai muutoin järjenvalonsa kadottaneelta. Onneksi siihen tuli toinenkin bussin odottaja, niin tuo vetäytyi hieman kauemmas, mutta kysyi silti rahaa uudelleen. Sanoin hänelle, että voin antaa tämän pussillisen simitejä tai vaikka banaania, kun näytti, että hän kuolaa ruokakassiani. No, kyseiset syötävät eivät hänelle kelvanneet, eikä pienempi raha, vaan ainoastaan se tietty summa, mitä hän pyysi. Pysäkki täyttyi ihmisistä vähitellen, ja turkkilaiseen tyyliin ihmiset olivat 10 - 30 cm päässä toisistaan siellä pysäkin tuulensuojassa (vrt. Helsingin 2 metriset "turvavälit" myös bussia tai junaa odotellessa). Kyseinen tyyppi pyysi myös varakkaamman näköisiltä herroilta rahaa, ja hekin tulivat samaan tulokseen, eli että ruoka ei kelpaa ja rahasta ei tiedä mihin se menee.

Eilen suutahdin miehelle, jonka olen tuntenut 2012 Prince-hotellilla työskentelystä asti. Hänellä on kaksi omakotitaloa, hyvinvoiva perhe, auto, skootteri yms. Ja hän soittaa ihan vaan sen vuoksi, ettei nyt ole asiakkaita kovin paljoa, että tulot ovat pienet, voisinko antaa hänelle rahaa, kun minulla suomalaisena sitä kuitenkin on. Hänelle itsehillintäni repesi ihan täysin, ja tuli suusta ulos taas kaikki k-alkuisen ryhmän kehupuheet. Tänään tuli sitten poliisilta viesti kännykkääni, että ei saa antaa omaa puhelinta tai omalle nimelle rekisteröityä sim-korttia kenellekään toiselle, eikä pidä uskoa puhelimessa itsensä poliisiksi esittäviä rahanpyytäjiä; rahaa ei pidä antaa myöskään PKK:lle eikä muille terroristeille, eikä muutenkaan pidä antaa rahaa, vaikka joku sitä pyytää.

Yksi asia vielä rahasta, sitten lopetan sen aiheen. Nostin pankkiautomaatista tänään 1800 TL, mutta koska siinä on neljä automaattia vierekkäin, ja oli tosi ruuhkaista, paljon ihmisiä, niin en halunnut laskea rahoja siinä automaatilla. OLISI PITÄNYT! 100 TL puuttui, eikä pankki tietenkään usko, kun olen poistunut kameran ulottuvilta. Ties vaikka se 100 TL olisi päätynyt omaan taskuun, ja nyt vaan yritän vinkua heiltä lisää. Tässä 2-3 vuoden aikana tämä on toinen kerta, ja käytän pankkiautomaattia paljon, usein, eli ei se kovin yleistä ole. Sen aiemman kerran (2014) jälkeen olen nimittäin laskenut automaatin antamat rahat aina siinä paikan päällä. Pienissä summissa heittoa ei ole ollut koskaan, vaan se edellinenkin oli tilanteessa, jossa nostin 2.500 TL. Tämä on taas niin keskiviikko, niin keskiviikko. Jotkut väittävät maanantain olevan tällainen, mutta meillä se on keskiviikko.

Hunajakennoa on vielä, ja tiskari nauttii vahan poistosta
Kirjailijanpalkkioista pari sanaa. Tiesitkö, että jos kirjaasi myydään e-kirjana hintaan 7.99€, niin saat siitä itsellesi
vajaan 3€ miinus verot, ja minun tapauksessani myös miinus kirjanpitäjän kulut. Ja jos samaista kirjaa myydään paperikirjana hintaan 14,99€, niin siitä jää itselle noin 1,20€ miinus verot ja kirjanpitäjän kulut. Huimaa rahantuloa, eikö olekin. Suomenkielellä kirjoitettujen teosten ostajakunta on pieni, ja myyntiluvut varsinkin tuntemattomilla kirjailijoilla ovat todella pieniä, joten hyvä, jos tuloilla kattaa perheen kakkukahvit; ruokailemaan perhettä ei voi niillä tuloilla viedä, muualle kuin kotikeittiöön. Ensimmäinen kirjani on muuten painettu 2003, ja joillakin teistäkin se on, tiedän. Se ei koskaan tullut julkiseen myyntiin mihinkään, vaan sitä jaettiin tanssikoulun aikuisille oppilaille. Vaan se kirjoista tällä erää.

Joskus, kun kuulee itsestään jotain huhuja, joissa joku muka on tietävinään, että se on niin lyhytpinnainen ja sitä ja tätä ja tuota, niin ei voi kuin nauraa hekottaa sisäänpäin joidenkin tyhmyyttä. Parhaissa tilanteissa olen itse ollut läsnä, samassa bussissa tai samassa ravintolassa, ja sanoja, joka ei edes tunne minua, levittää vaan juttua innoissaan eteenpäin. Älykästä, vai? Tuli muuten mieleen, että tarkistakaapas ihmiset Kanta.fi:stä ketkä kaikki teidän sairaustietojanne ovat käyneet katsomassa. Jokainen voi tarkistaa omissa tiedoissaan käyneet henkilöt. Ja yllätyksiä saattaa löytyä. Oma reaktioni on se, että vien poliisin kautta eteenpäin kaikki minun tiedoissani asiattomasti käyneet. Ja kun kanta.fissä on laittomia käyntejä, niin silloin kannattaa tarkistuttaa myös sairaanhoitopiirin ja terveyskeskuksen potilastietojärjestelmistä vastaavat tapahtumat. Yllättävän moni hoitoalan työntekijä käy luvatta toisten tiedoissa. On mielenkiintoista kuulla, miksi sinäkin aikana, kun olen Suomesta pois, jotkut törpöt ovat käyneet sairaanhoitopiirin tiedoissani urkkimassa. En ainakaan ole ollut heidän potilaanaan.

On ollut taas paatoksellista tunteenpurkausta, mutta ilmeisesti helpottavaa. Isohko pussillinen vaahtokarkkejakin on tullut mussutettua tässä tekstiä tehdessä, huomasi vasen käteni äsken kun pussin pohjaa raapi. Nyt on sopivasti imelä olo, ellei jopa 😝 olo, joten jospa teksikin muuttuisi parempaan suuntaan. 😶😶😶 ja sitten ei tule mitään muuta mieleen, kuin että janottaa... huoh.
Lankakauppiasta kävin taas ilostuttamassa, raahaten mukanani kotiin kassillisen aiempaa paljon ohuempia lankoja, sellaisia barbien vaatteisiin ja amigurumeihin sopivia. Oli hauska nähdä paikallisten naisten naamanilmeitä, ja kuulla niiden kommentteja hölmöstä turistista, joka ostaa kymmenen eriväristä lankakerää, ja vielä niin huonosti yhteen sopiia värejä. Vaan maltoinpa olla kommentoimatta, hymyilin vain, ja pelkästään ajattelin, ettei älykkyys asu teillä. Vielä kun oppisi ajattelemaankin hieman positiivisemmin noissa tilanteissa, sillei tyyliin "onpas rouvalla kiva, kukikas, vihreä paita, ja violetti hame sillä parina, wau". Tai no, ehkä vähän enemmän oikeasti positiivisesti. Kai se on taas se mammansanonta "jos on lusikalla annettu, niin ei voi kauhalla vaatia". Se on kuitenkin paljon positiivisempi, kuin mitä monessa tilanteessa itse olen taipuvainen ajattelemaan. No, kun barbien vaatekaapissa on monen värisiä vaatteita, ja amigurumeissakin on värejä kuin kameleontissa, niin ei niitä nyt ihan yhdellä tai kahdella värillä tehdä. Tehdään vaikka kymmenellä värillä, ja todetaan sitten lopulta, että kotona lojuu kymmenen puoliksi käytettyä lankakerää. Kun tein alkuuodesta miehen kokoisen miesten villapaidan, sen jälkeen itselleni pitkän paidan neulomalla, ja näitä ennen pitkän villatakin virkkaamalla, niin nyt suorastaan sielu lepää tuollaisissa pienissä projekteissa. Nehän valmistuvat hetkessä, ennen kuin ehtii nenä palaa parvekkeen auringossa. Saa kerrankin nopeasti näkyvää tulosta aikaan, niin neuloessa kuin naamanahkassakin.

Kleopatrarantaa kävelytieltä 15.2.2017 ei mene hiekkaa kenkiin ;)
Nahkan grillaamisesta tulee aina mieleen Kleopatraranta. Kleopatrarannalla, siellä missä aallot olivat syöneet hiekat rannalta, oli nyt jo ihan toisen näköistä, tutumman näköistä. Pitihän sielläkin tänään piipahtaa, samalla kun kävin rannan loppupäässä sijaitsevassa Migroksessa jahtaamassa vuohenmaitoja. Ei ollut. Mutta ranta oli paikallaan, ja hiekoitettuna. Auringonpaisteessa ja tuulensuojassa on lämmintä, ja tekeehän siellä mieli istua kroppa kohti aurinkoa, ei sille mitään voi. Ja ehkä juuri siitä syystä AloeVera-geelitkin ottivat tänään silmiin erään apteekin ikkunasta. Kohta niitä taas tarvitaan, etenkin sitä After Sun kirkuvanpunaiselle iholle 😅 . Vaan on se Ihanaa! Tulee ihan vapaaehtoisesti mieleen se "tykkään susta niin että halkeen" -lause... Aurinko, lämpö, meri ja Alanya :)) . Kun siihen vielä lisätään muksut ja tanssi, niin siinä onkin kaikki minun onnellisuuteni elementit. No, jos yhden saisi lisätä, niin kirjoittaminen, vaan ei sekään ole pakollista, jos sen saa vaihtaa vaikka laulamiseen, soittamiseen, silkinmaalaukseen tai hevosten kanssa toimimiseen, tai... Kovin pienestä voi löytää onnellisuuden ja ilonaiheet, ja sitten kun heittäytyy ahneemmaksi, niin se lista kasvaa ja kasvaa, kunnes lopulta huomaa, ettei olekaan tyytyväinen siihen listaan, tai ylipäätään mihinkään. Joten loppujen lopuksi vähemmän on enemmän, kun puhutaan onnellisuuden siemenistä. Mitähän siemeniä siellä teillä on tänään kylvetty, tai kerätty? ...stop, stop, en halua tietää kaikkia yksityiskohtia, kunhan kysyin vaan...

tiistai 14. helmikuuta 2017

Annoitko rahaa, kun nainen pyysi?


Maanantai-itana kävelin Sali Pazari alueen läpi, ja siellä eteläisellä sisäänkäynnillä, eräällä reunalla, penkillä tms istui muodikkaisiin ja kalliisiin, vaatteisiin pukeutunut nainen lapsensa kanssa. Hänellä oli lastenrattaissa roikkumassa täysi muovikassi, jossa näkyi olevan ruokaostokset. Lastenrattaat eivät olleet halvimmasta päästä, vaan sellaiset hieman paremmat, tukevat, modernit kaupunkirattaat. Lapsi nukkui rattaissa kaikessa rauhassa. Kun katsahdin rouvaan, niin saman tien hän otti kontaktia, aloitti kerjäämispuhelitaniansa ja ojensi oikean kätensä, avoin kämmen ylöspäin. Olin jokseenkin häkeltynyt kokonaisuudesta ja kaiken näkemäni perusteella oletin, että mitä todennäköisimmin nainen on vaan tosi röyhkeä hyväksikäyttäjä. Annoin taskun pohjalta kolikot, jotka siellä olivat. Nainen pyysi lisää, kertoen, että pitäisi päästä lapsen kanssa tuonne kalaravintolaan syömään. Hiukanko kiehahti sisälläni, mutta en sanonut mitä ajattelin. Kyseiset kalaravintolat kun ovat kaupungin kalleimmasta päästä, ja toisekseen niillä kolikoilla oikeasti nälkäinen olisi jo saanut mahantäytettä.

Siinä muistin, että en vielä käynyt pankkiautomaatilla, ja että rahapussin setelipuoli on konkreetisesti ihan tyhjä. Näytin tyhjää rahapussia naiselle, ja sanoin, että sait juuri viimeiset rahani, joita minulla täällä on, ja näin pitää nyt pärjätä jonkun aikaa. Saman tien hän ojensi kätensä minulle ja pudotti kolikot takaisin kämmenelleni. Kiitin, ja jatkoin matkaa. Pienen matkan päässä odottanut turkkilainen tuttavani sanoi, että kyseinen tapahtuma on nyt yleistymässä Alanyassa, eli että todella hyväosaistenkin perheiden naiset käyttävät tilaisuutta hyväkseen, ja pyytävät turisteilta rahaa, koska nämä antavat kovin helposti, ja joskus isojakin summia. Turistina täällä liikkuva ei välttämättä osaa erottaa kerjäävien naisten vaatetuksesta vaatteiden hintoja tai paikallista muodikkuutta (josta voi päätellä hinnan), koska ne vaatteet ovat joka tapauksessa erilaisia kuin heidän kotimaassaan. He eivät välttämättä myöskään erota huivin tyylistä ja tavasta sitoa huivi, että onko henkilö mahdollisesti hyvinvoivaa keskiluokkaa, vuoristosta tullut, pakolainen tai romaanikerjäläinen tms. No, jokainen voi antaa raha-apua kenelle ikinä haluaa, tai olla antamatta, sillä omista rahoistaanhan on kyse (ainakin useimmilla).

Ammattikerjäläisten ja kerjäävien hyväosaisten lisäksi täälläkin on kuitenkin olemassa niitäkin, jotka oikeasti tarvitsevat apua ja tukea. Toivoisin niin, että apu kohdentuisi niille, jotka jo pelkällä silmäykselläkin näkee nälkiintyneiksi, laihoiksi, aliravituiksi ja heikkokuntoisiksi. Tuokin nainen oli pullea kuin vasta syötetty ankka, eikä oikeasti köyhällä ole varaa olla lihava. Lihavuuden saa yleensä vain ylensyömällä. Pitkästä köyhyydestä kärsivä on mitä todennäköisimmin se laiha kuikelo, joka laahustaa pitkin kadun viertä, tai istuu kengänkiillotustelineensä takana. Oletko koskaan nähnyt täällä lihavaa kengänkiillottajaa? Enpä usko. Siinä työssä on vähän asiakkaita, erittäin pienet tulot ja nälkiintyneen näköisiä työntekijöitä. Vaikka niillä pulleilla mammoilla olisi miten monta kiljuvaa kakaraa tahansa siinä vieressä, tai vaikka nukkuva prinsessa, niin toivottavasti näet myös muut kohteet. Lapsiperheet saavat kaiken lisäksi sosiaalista tukea, ruoka-apua, vaateapua, kotisairaanhoitoapua, toisin kuin ne yksinelävät kuikelomiehet, tai laihan rouvansa kanssa kahden ja hiljakseen elävät laihat kengänkiillottajat. Tai kirjojen ja kansien ulkopuolelta tulevat, ja siksi systeemeihin kuulumattomat kodittomat.

Jos haluat avata rahapussisi, niin avaathan sitä ennen kuitenkin myös silmäsi ja ajatteluprosessin. Ja ne, jotka haluavat lahjoittaa enemmän, tai tukea enemmän kodittomia, vähäosaisia, avun pakolaisia tms. voivat tukea heitä tekemällä nimetyn lahjoituksen joko kirkolle, seurakunnalle, uskonnolliselle yhteisölle tai kaupunginkansliaan. Ja jos et vielä tiennyt, niin kyllä, täälläkin toimii erilaisia kristillisiä kirkkokuntia, erilaisia uskonnollisia yhdistyksiä ja muslimiseurakunnat, ja avustusta voi kanavoida montaa kautta. Luotettavimmat ja toimivaltaisimmat ovat kaupungille ja muslimiseurakunnalle konkreettisesti vastaanotetuksi kirjatut, ja tietyille ryhmille kohdennetut lahjoitukset, sillä niitä molempia valvotaan. Lisäksi molemmat tekevät jo avustustyötä säännöllisesti ja huomattavassa määrin.

Tahir

maanantai 13. helmikuuta 2017

Puhelinliittymähuijauksen purku

Vinkkejä puhelinkortti huijauksen jatkotoimiksi.
Ilta-auringon sävyjä Dinek-mah. suuntaan 13.2.2017

Ystäväni on varsin vahvatahtoinen, yksin elävä naishenkilö, joka on tottunut johtamaan firmaansa ja hoitamaan asiat itsenäisesti. Niin, ja tietysti haluaa toimiä täällä samalla tavoin. Tässä hänen läpikäymänsä prosessi, josko siitä olisi apua jollekin muullekin. Viime kesänä ystäväni osti ensimmäisen turkkilaisen sim-korttinsa asuntonsa lähellä sijaitsevasta pikkukioskista, jossa myydään kaikkea tikkareista vodkaan ja makkarasta puhelinliittymiin. Tämä Turkcellin liittymä toimi pari viikkoa, ja sen jälkeen alkoi ongelmat. Pari viikkoa ystäväni katseli ja kuulosteli, josko ongelman voii ratkaista, mutta ratkaisia ei löytynyt, eikä myöskään kunnollista selitystä simkortin toimimattomuuteen.

Kun en saanut häntä puhelimitse kiinni, ja olin hiukan kärttyinen TUrkcellille itseeni kohdistuneesta vuosientakaisesta, vastaavantyylisestä huijauksesta, niin ehdotin tuttavalle, että hän vaihtaa Vodafoneen, ja unohtaa koko Turkcellin. Kävimme Vodafonen liikkeissä, ja siitä on erikseen kirjoitus tuolla viime syksynä, jossakin siellä tekstien sessa. Kun ystäväni sitten kävi kotimaassaan, vietti siellä jonkin aikaa ja palasi takaisin, niin kas, Vodafone ei toimikaan enää, eikä sitä saa jostain selittämättömästä syystä muka toimimankaan.

Tässä vaiheessa hänellä paloi pinna, ja hän meni yksin samaan markettiin, josta osti aiemmankin Turkcellin sim-kortin, ja osti taas sieltä uuden Turkcelin sim-kortin. Hän täytti asianmukaisesti kaavakkeet ja antoi kopiot passista ja oleskeluluvasta jne. sekä jakoi uuden numeronsa ystäville ja perheenjäsenille. Kaksi ja puoli viikkoa liittymä toimi, ja sen jälkeen taas sulkeutui. Olin itsekin jo ystäväni puolesta vihainen ja ärhäkkä. Pyysin, että hän ottaa mukaansa oikean turkkilaisen, ettei varmasti jää mitään epäselvää, kun hän menee selvittämään kyseisestä marketista mistä ihmeestä nyt on kyse. Sen lisäksi pyysin, että hän ottaa riittävän korkeaan tahoon Turkcelissa yhteyttä, ja antaa palautetta tuosta, oli syy mikä hyvänsä.

Markettiin lähti miesystävä avuksi. Ja parin minuutin kuluessa molemmat yrittivät saada ystävääni ostamaan jälleen uuden puhelinliittymän, uuden sim-kortin. No, sen ja mutaman muunkin seurauksena miesystävä sai kuulla kunniansa yms. Sekä kauppias että miesystävä väittivät kuorossa, että kyseessä on turistiliittymä, joka toimii vain pari viikkoa. Muuten ihan jees, mutta sellaista ei ole nykyään olemassakaan, vuosia sitten oli. Jos joku väittää sinulle, että olet ostanut turisti-sim-kortin, ja siksi liittymäsi ei toimi, niin ota tulkin kanssa yhteyttä kyseiseen puhelinoperaattoriin, sillä mitä todennäköisimmin myyjä huijaa. Onneksi ystäväni ei suostunut miesystävän ja merketinpitäjän painostukseen uuden sim-kortin ostosta, vaan sanoi molemmille suorat sanat, ja marssi TUrkcelin suurimpaan paikallismyymälään, yksin, mutta mukanaan kaikki kuitit ja kaikki sim-kortit, sekä puhelimessaan olevat viestit, joista kävi ilmi paljonko on ladattu ja milloin, ja paljonko on käyttämätöntä puheaikaa, käyttämättömiä viestejä ja käyttämätöntä dataa.

Tuolla hänen kohdalleen osui hyvää englantia puhuva, oikeamielinen ja auttamishaluinen naistyöntekijä. Nainen oli aidosti järkyttynyt Marien saamasta kohtelusta, ts huijauksesta. Hän otti yhteyttä Turkcelin pääkonttorille, jossa hyvää englantia puhua, asiallinen ja osaava mieshenkilö kävi uudelleen ystäväni kanssa läpi koko kokonaisuuden. Tämän lisäksi ystävälleni tarjottiin mahdollisuus täyttää lomake, jossa hän vielä kertoo kaikki tapahtumat, ja johon hän yksilöi sekä myyjähenkilön, myynnin suorittaneen marketin sekä sen osoitteen. Pääkonttorilta kerrottiin, että tähän mennessä Turkcellin liittymiä myyneitä tahoja ei ole valvottu, mutta asiaa viedään nyt eteenpäin, ja toivotaan, että siihen tullee muutos.

Ystäväni joutui vielä kerran ostamaan uuden sim-kortin, sillä edelliset sim-kortit oli myyty vähintään kahteen kertaan, ja lopulta rekisteröity erään tanskalaisen miehen nimelle. Siitä päätellen, että molemmissa TUrkcellin korteissa oli saman tanskalaismiehen nimi, on hänelläkin ollut ainakin sen ensimmäisen kortin toimimisen suhteen jokin "epätavallisuus". Ystäväni sai nyt uuden, varman ja omalle nimelleen oikeasti reisteröidyn sim-kortin, sekä hyvät korvaukset kärsimistään vääryyksistä.

Jos olet puhelinliittymähuijauksen uhri, niin vie kuitit, kortit ja tarinasi operaattorin edustajalle, ja riittävän korkealle taholle. Ja kun hankit puhelinliittymän, niin säilytä tositteet ja puhelimeen operaattorilta saapuneet viimeisimmät viestit, ihan vaan kaiken varalta.