torstai 23. maaliskuuta 2017

Äly hoi älä jätä

ALSEVin Perinnepäiviltä kuvattua, Alanyasta 22.3.2017
Mopot pörisevät tuossa viereisellä kadulla yksi toisensa jälkeen. Lintujen sirkutus kuuluu. Naapuritalosta kantautuu ruohonleikkurin ääni ja vastaleikatun ruohon ja ilmaan pöllähtelevän mullan tuoksu. Joku rapsuttaa maata haravalla. Alanyassa aurinkoinen ja rauhallinen kevätpäivä. Hieman olen ärsyyntynyt jälleen siitä, että tänne päin yritetään totuutena tuputtaa Suomessa uutisoitua propagandaa. Jos tietämyksesi paikallisista oloista on täysin Suomen uutisointien varassa, niin ei niitä kannata tänne tuputtaa. Otetaanpa konkreettinen esimerkki. Jos et ole juuri nyt käynyt Atlantiksessa, niin kuinka voit oikeasti tietää millaista elämä Atlantiksessa on juuri nyt? Se, mitä herra X on kuullut herra Y:n kertovan herra Z:lta kuulemansa herra Ö:n tarinan perusteella, on tietysti adekvaattia faktaa, eikö niin? Ja kaikki, mitä lehdessä lukee, tv:stä tulee ja internetitä löytyy, on myös täyttä faktaa? Ihan niin kuin se jenkkilän erään uutistoimiston Ruotsi-asiantuntija. Onnea vaan.

Venäläisistä ja entisen itäblokin maista tulevista osoitteista tulee kuulemma runsaasti liikennettä taas blogiin, kuten kuulemma muutamille muillekin suomalaisille. Olen ulkoistanut liikenteiden lähteiden seuraamisen ja raportoinnit, se kun ei minua suuremmin kiinnosta. Heistä on hyötyä sen osalta, että blogin päivittäinen kävijämäärä on kahden päivän sisällä yli kaksinkertaistunut. Minullehan siitä on tietysti hyötyä. Tuostakin tietää taas Suomeen kohdistuvan, vaaleja edeltävän venäläistaustaisen propagandan olevan vahvistumaan päin. Ja aina on Suomessakin niitä heikkoja tolloja, älyllisiä rääpäleitä, jotka siihen propgandaan sortuvat ja heidän mukaansa lähtevät.


Perinnepäiviltä kuvattu.
Sitten ihmisyyteen. Ymmärrystä tarvitsee jokainen ihminen. Jokainen haluaa tulla ymmärretyksi. Jotta voi tulla ymmärretyksi, tarvitsee lähistöllä olla joku, joka kykenee ymmärtämään, kykenee olemaan ihminen ihmiselle. Ammattiauttajat ovat koulutettuja ymmärtäjiä. Silti normaalissa yhteiskunnassa voisi olettaa olevan myös ymmärryskykyisiä kanssaihmisiä. Aina se ei kuitenkaan riitä. Tänä päivänä koen, että kovin monelta tapaamaltani suomalaiselta ihmiseltä puuttuu halu ymmärtää toista ihmistä. Osalta jopa kyky. Jotkut yrittävät ymmärtää itseään, ja siihen se kaikki ymmärryksen käyttö sitten jääkin. Mitä sellainen ymmärtämiskyvytön ihminen aivoilla, sydämellä ja ihmisyydellä tekee? Hänessähän menee yksi ihmiselämä hukkaan... vai meneekö? 

Sitten ääripään tyyppeihin. Myös älyllisesti rääpäleet propagandakoneiston mukaan lähteneet kaipaavat ymmärtäjää, ja sitähän se kauempaa heitä ohjaileva koneiston jeppe hetken aikaa esittää. Esittää ymmärtävänsä, esittää tietävänsä ratkaisun heidän ongelmiinsa, vaikka käytännössä vain käyttää hyväksen. Käyttää omiin tarkoitusperiinsä. Älyllinen rääpäle tekee vain likaisen työn hänen puolestaan, ja on entistä onnettomampi ja katkerampi huomattuaan tulleensa höynäytetyksi. Ei löytynyt todellista ymmärtäjää sitäkään kautta, eikä lohduttajaa tai auttajaa. Löytyi vain käyttäjä, hyväksikäyttäjä.


Palataanpa takaisin tavallisiin ihmisiin. Toki jokainen on joskus "ei-jaksa-edes-yrittää-ymmärtää" -tilanteessa. Satunnaisesti ok, mutta jos siihen tilaan jää, niin silloin on kadottanut elämässään muutamia oleellisia onnellisuuden rakennuspalikoita. Silloin ei ole elämä tasapainossa. Se, että ei ymmärrä, tai ei edes yritä ymmärtää toista ihmistä, on valtavan itsekästä. Minä ja minun tarpeeni. Minä ensin. Minä haluan tämän. MInulla on oikeus. Minä, minä, minä.  Se, että saa mahdollisimman paljon itselleen, hinnalla millä hyvänsä, keinoilla millä tahansa, ei tee ketään onnelliseksi. Se, että on jo varakas ja paljon omaisuutta omistava, ei myöskään tee ketään onnelliseksi. Onnellisuus ei tule rahasta, tavarasta, omaisuudesta tai toisesta ihmisestä, eikä niitä onnellisuuden toivossa kannata edes metsästää. Jollei onnellisuutta osaa löytää omasta itsestään, sisältään, niin jäänee siltä osin osattomaksi, onnettomaksi.

Oma onnellisuus, toisen ihmisen ymmärtäminen ja toisen ihmisen onnelliseksi tekeminen kulkevat usein käsi kädessä.
Toisen ihmisen ymmärtäminen ja hänelle tuen, ajan ja avun antaminen (sopivassa määrin) auttavat kokemaan onnellisuutta. Aina on lähipiirissä myös niitä, jotka eivät ole lapsuudessa eivätkä aikuisiälläkään oppineet jakamaan omastaan, antamaan mitään, vaan ovat vain ottajia. Heille onni pysyy kaukaisena haaveena, eikä ymmärrys asu heissä. Kaikille ei ole kehittynyt kykyä ymmärtää itseään tai toista ihmistä, mutta silloin puhutaan jo psyykkisistä häiriöistä. Heiltä ei voi edes vaatia ymmärryskykyä, mutta joillakin heistä on sentään toivoa oppia, mikäli hakeutuvat terapiaan. Onnellinen ihminen on sen verran tasapainoinen, että ymmärtää ettei menetä mitään vaikka ymmärtääkin muita ihmisiä, antaa heille aikaa ja tukea, hitusen inhimillistä lämpöä tähän päivään.

ALSEVin Perinnepäiviltä kuvattua, Alanyasta 22.3.2017
Mikään ei ole tärkeämpää kuin olla kiltti. Siihen sisältyy myös kyky ymmärtää, kyky lohduttaa ja kyky rakastaa. Mikä ihminen se sellainen on, jolta nämä ominaisuudet puuttuvat?

Ne ovat juuri niitä, jotka ovat nyt suurimmassa äänessä Suomessa. Noita asioita ei opita koulussa eikä elämässä, ellei ihminen itse halua niitä oppia. Ellei halua kasvaa ja kehittyä ihmisenä, niin kukaan muu ei voi sitä kyseisen henkilön puolesta tehdä. Ja näitähän löytyy.

Jokainen meistä voi vaikuttaa keskuudessamme oleviin ymmärryskyvyttömiin ja rakastamiskyvyttömiin. Nyt jos koskaan on vaikuttamisen aika.

Kun äänestät kunnallisvaaleissa, niin äänestätkö kovuutta tai epäinhimillisyyttä, pahoinpitelyjä, julmuutta, väkivaltaa, alistamista, vai äänestätkö inhimillisyyden ja ihmisyyden puolesta?

Anna kiltteydelle ja hyvyydelle tilaa, kasvun mahdollisuus ja ruoki sitä, vahvista sitä.

keskiviikko 22. maaliskuuta 2017

Tasapainoilua

JOku mies tauolla, ottamassa omaa aikaa. 21.3.2017
Noin yhdeksän tuntia olen tänään ollut menossa pitkin kaupunkia, kävellen samalla useita kilometrejä. Myös tanssitunnit olivat päivän ohjelmassa. Nyt kun istun tässä tietokoneen ääressä, huomaan, että olen ihan järkyttävän väsynyt. Viime päivät kaikkineen ovat vaatineet veronsa monista eri syistä. Kaiken kaikkiaan viime päivien elämänmeno on  ollut epätavallista, erityistä, poikkeuksellista. Huomisellekin olisi sovittuja menoja, mutta nyt on taas aika ajatella itseä, omaa jaksamista, ja sanoa ei. Toisilla on valtavasti vauhtia heti aamusta, ja kova seurankaipuu. Sitten toisilla on hillitön halu istua yömyöhään jossakin ravintolassa puhuen ja juhlien. Kun nuo molempia tahoja edustavat tuttavat haluavat viihdytystä ja seuraa samalle päivälle, niin kadotan kokonaan itseni ja oman aikani. Nyt saa jäädä kaikki nuo tapaamiset väliin, on voimien keruun aika.

Moni tuttavanainen haluaa nimenomaan viihdykettä, tai viihdyttäjän, jotta oma aika ei kävisi niin pitkäksi. Se on todella paljon voimia kuluttavaa, ainakin minulle. Jostain syystä nämä ihmiset eivät osaa nähdä maailman mahdollisuuksia, eivät osaa elää itse. Jostakin syystä he tarvitsevat jonkun toisen, joka vetää heidät elämään, sytyttää heissä elämää tai jakaa oman elämänsä heidän kanssaan. Kun katson näitä naisia, niin on vaikea nähdä mitään selitystä sille, miksi he ovat näin "perässävedettäviä" tai elottomia, elämättömiä. Jo paljon aiempina vuosina olen tavannut Suomessa paljon "perässävedettäviä" miehiä, joita olen kutsunut myös peräkammarinpojiksi. Heidän kohdallaan olen ajatellut, että liian vahva äiti on kenties vienyt heiltä tahdon. No eihän sitä noin voi yleistää. Syitä ja tuohon tilaan päätymisen elämänpolkuja on varmasti yhtä monta erilaista, kuin mitä on näitä ihmisiäkin. Jokaisella on omanlaisensa tarina tuon elämättömyytensä takana.

Mikäli tunnistat itsessäsi samaa, mikä mahtaa olla sinun syysi? Ja miksi et muuta toimintaasi niin, että sinullakin on onnellisen tasapainoinen olo ja päivät täynnä elämää? Onnellisuus, hyvinvoinnin kokemus ja elämäntäyteisten päivien saavuttaminen on itsestä kiinni. Ihan vain omasta itsestä. Ja nuo ovat kaikkien ulottuvilla, sinunkin.

Tässä on hyvin mielenkiintoinen, ja joka ikisen ihmisen hyvinvointiin lisää ideoita antava blogikirjoitus, joka kannattaa lukea riittävän moneen kertaan.
blogit.kauneusjaterveys.fi/stressitohtori


Pieni, vihreä nainen

Sarille inspiraatiokuva
Nyt on taas pöydällä kaksi kasaa alien-valokuvia. Toisessa on vähän isompia kuvia ja toisessa hieman pienempiä.  Molemmissa pinoissa kuvasta tuijottaa valkonamainen, vihreä-asuinen nainen, jonka tukka on omituisesti aseteltu. Aseteltu paljastamaan kasvot kauttaaltaan, kuten korvatkin. Ja juuri silloin, kun panostan kampaukseen (mikä on minulle melko harvinista). Tarvitsin yhden kuvan passiviranomaiselle ja muutaman kuvan oleskelulupaa varten, en edes tiedä montako tänä vuonna. Koska sama kuva ei kuvakoon puolesta käynyt molempiin, niin nyt noita kauhistuksia on sitten kahdessa eri koossa, toisessa kuusi ja toisessa kahdeksan kappaletta. Voi jestas. Nuo kaikki kasvojen luut paljastavat kuvat, joissa hiukset on siirretty otsalle tehdyllä keskijakauksella mahdollisimman tarkkaan pois kasvoilta, ovatkin sitten sellaista katsottavaa, että niitä ei todellakaan jaella muille kuin ko viranomaisille, ja heillekin nurinpäin. Ne loput voi korkeintaan arkistoida jonnekin yöpöydän ylälaatikon takimmaiseen nurkkaan todisteeksi siitä, että kuvissa on taas käyty.

Intuitio kuljetti tänään kolmeen aika uskomattomaan tilanteeseen. Ensimmäinen niistä ratkaisi oleskelulupahakemukseen liittyviä asioita. Tai no, eräs nainen keksi ratkaisun, joka oli hyvin tervetullut. Toinen ilahduttava yllätys liittyi housuihin. Liikuin kaupungilla paikallisten ostosalueella, jossa liikun usein muutenkin. Erään liikkeen ulkooven vieressä, rekissä roikkui sellaiset farkut, joista farkkuihin vastentahtoisesti suhtautuvana jopa innostuin. Pienen pieni naistevaateliike, myyjänä keski-ikäinen, liikkeen omistava mies, mutta hyvin mielenkiintoinen vaatevalikoima. Tuon miniputiikin uumenista löytyi pitkät housut, jotka istuivat kuin ne olisivat räätälin mittatilaustyönä tekemät. Kaiken lisäksi housut olivat jopa jollakin tavoin muodinmukaisetkin, ainakin paikallisen mittapuun mukaan. Suomen muodista olen edelleen täysin ulkona, siitä ei ole mitään käsitystä. Miehen logiikka myös kulki samalla aaltopituudella kuin omani. Koska on todella vaikea löytää hyvin istuvia housuja, niin on parempi ostaa kahdet silloin, kun kerran hyvät löytyy. Päätöstä hän vauhditti vielä tekemällä hyvän hintatarjouksen kaksista. Kauppamies, mutta hänellä oli silmää vaatteille.

Illan kolmas tarkoitettu kohtaaminen oli norjalaiset sisarukset. Menimme suomalaisen ystäväni kanssa pitkin kaupunkia, vaatekaupasta toiseen, kunnes ilta pimeni ja kulkeminen alkoi tuntua jo työltä. Siinä vaiheessa vaiston ohjaamana suuntasimme tiettyyn paikkaan, tarkoituksena istahtaa hetki, keskustella hieman kaikessa rauhassa, ja lähteä sitten kumpikin omaan suuntaansa, kotia kohti. Toinen norjalaissiskoksista kommentoi meille norjaksi jotain jo heti kun meidät näki. Luuli norjalaisiksi. Hetkeä myöhemmin toinen sisaruksista tuli vielä luoksemme, puhui siinä pitkät tovit, ja pyysi siten heidän pöytäänsä. Siirryimme sinne, ja puhuimme tuntikausia. Tuo keskustelu ja kohtaaminen oli hyvin antoisaa, eikä se ollut sattumaa. Sillä lienee omat tarkoituksensa. Maailma antaa joskus kohdattavaksi hyvin mielenkiintoisia ihmisiä.

Sitten palanen hiukan vakavampaa ja hyvin tärkeää asiaa, taas mietelauseen muodossa:

"Emme näe asioita sellaisina kuin ne ovat, vaan sellaisina kuin itse olemme. -Anais Nin"

maanantai 20. maaliskuuta 2017

Ilonpisaroita

"Pieniä ihmeitä täynnä on elämä, pieniä ihmeitä pullollaan..."
 Olo on kuin ilmapallolla, joka on ollut viikon ylikireäksi puhallettuna, ja nyt yht'äkkiä onkin kaikki ilmat päästetty pois. Ihan vaan vaihteeksi on tullut mentyä venymisen äärilaidasta toiseen. Nyt on tyhjä ja kurttuinen olo, ilmat ihan pihalla. Ja jotenkin kotoisa olo. Tätä on ollut elämässä nin paljon. Ja lisäksi tiedän jo ainakin yhden oleellisen läksyn, mitä tästä opin (siitä kerron toisessa yhteydessä). Stressitilanne on siis jonkun verran helpottanut. Pikkuinen sai tänään lääkäriltä sellaisia hyviä uutisia, joilla jaksaa odottaa loppuviikkoon ja solutuloksiin. Jopa äiti jaksaa odottaa nyt kohtuullisen vähällä panikoinnilla loppuviikkoon asti. Tämä maailma pitää sisällään aikamoisia ihmeitä. Kiitos tästäkin ihmeestä.

Yksi stressin aihe kun pienenee niin toinen tulee näkösälle. Tuon kaiken keskellä unohdin oleskeluluvan kokonaan, aivan kokonaan. En muistanut, ei käynyt mielessäkään. Nyt sitten on taas ns. viime hetket, kirjaimellisesti. Sakkoja tullee taas varmasti, sillä kaikki ei millään ehdi valmiiksi ajoissa, määräaikaan mennessä. Mutta jospa hakemuksen saaminen vireille määräaikaan mennessä riittää, ja se *piip* puuttuva passi tulee sitten kun tulee. Tai sitten menetän sievoisen summan rahaa. Eihän siinä muuta käy. Ei siitä henki lähde eikä edes terveyskään.

Alanya Öz Stat postin takana ja taivaallinen herkku 19.3.2017
Kun eilen kehuin, että saimme Öz stat ravintolassa orgastisen hyvää jälkiruokaa, niin se oli uunissa paahdettua
appelsiinipaahtovanukasta. Turkkilaisista kaupoista löytyy Muhallebi-nimellä valmispusseja, joissa on appelsiinia, maitoa ja voita lukuunottamatta muut ainekset valmiina, ja valmistusohje pussin kyljessä (turkiksi). Tuon pussin sisällöstä tulee hyvin paljon saman tyyppinen. Kokki, joka meille tuon annoksen ihan hyvää hyvyyttään ja lahjaksi teki, on kyllä taitava. Edelleen toistan itseäni, mutta en ole syönyt mitään noin taivaallista jälkiruokaa pitkiin aikoihin, josko koskaan. Se osui sekä minun että Ninan makuaistiin aivan täydellisesti. Siinä vaiheessa kun ensimmäistä lusikallista maistoin, meni tajuntaan asti myös se, että tässä on maitoa. Mutta makuaistimus ja himo voitti, ja niin kauan kuin savisessa uunivuoassa oli yhtään tuota herkkua jäljellä, ei millään maidolla enää ollut mitään väliä.

Tuon jälkeen on paha sanoa mitään, kuolaan kuin pikkulapsi. Nyt on kai aika kerätä taas itsensä ja henkiset voimavaransa parhaaseen mahdolliseen kuosiin, ja jatkaa elämää entiseen malliin. Fyysisestikin olen väsynyt tanssituntien jälkeen, vaikkei ne nyt niin rankat olleet. Tänään jouduin kertomaan parille ihmiselle syyn siihen miksi en ehkä voi osallistua esiintymiseen yhdessä ryhmän kanssa. Oli liikuttavaa huomata, kuinka läheisiä joistakin ihmisistä on tullut. Aika näyttää miten senkin asian kanssa käy. Huomenna on muutenkin aika pysähtyä miettimään taas seuraavien kuukauden tai kahden suunnitelmia, ja erityisesti kirjoitussuunnitelmia. Yksityiskohtaisesti.


Energiaa auringosta ja väreistä :))
Tänään tuli facebookissa vastaan nykyistä maailmanmenoa osuvasti kuvaava lause. Alkuperäinen oli muistaakseni Shams Tabrizin turkinkielinen, joka jaettiin fb:ssä englanninkielisenä. Jos muistan kirjoittajan väärin, niin korjannen tiedon joskus.

"Älykäs uurastaa  työssään, tyhmä ihmisiä manipuloiden. -Shams Tabrizi"

sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

Yöpilviä

Alanya ja Kleopatraranta 19.3.2017
Viime yön unet meni valvomisen puolelle. Tuntuu vaan tosi hölmöltä herätä 12.30 mutta joskushan sitä on nukuttava. Tuohon aikaan kun herää, on kuin puoli päivää olisi jo mennyt. Mieluiten olisin aamuvirkku, kuten kropalleni on luontaista, mutta jos ei yöllä saa nukuttua, niin sitten päivällä.

Iltapäivä oli jo pitkällä, kun viime yönä Suomesta tänne viikon lomalle saapunut tuttava ja minä iloisen puheensorinan kera kävelimme pitkin Damlatasta kassi kilisten kuin kassialmalla konsanaan. Rannan läheisyyteen päästyämme emme voineet kuin ihmetellä ihmisten määrää. Moni paikka oli tupaten täynnä sunnuntain perheaikaa viettäviä turkkilaisia. Kleopatrarannan viitosrannan kohdalla nelihenkinen seurue suuntasi rannalle mukanaan neljä täyttä ostoskassillista ruokaa. Siinä jäimme jo hieman miettimään, että kuinkahan iso joukkio siellä rannalla odottaa. Muussa tapauksessa olisi ilmeisesti tarkoitus syödä muovikassillinen per nuppi... huh huh.
Alanya ja Kleopatraranta 19.3.2017

Istahdimme hetkeksi Kleopatraravintolaan, ihan vaan vaihtamaan kuulumiset ja odottamaan että auringonlasku lähenee. Aikanaan sitten päädyimme taas Delfino Beach Baarin takapihan aurinkotuoleille nauttimaan hiljaisuudesta ja leppeästä kevätillasta, kuullen vain rantaan kevyesti lyövien aaltojen äänen. Totesimme molemmat, että olisi ihana istua useamminkin illan hämärtyessä, kaikessa rauhassa rannalla, ihan vain rentoutuen ja nauttien. Tässä kohden olisi kätevää, jos olisi puoliso, joka myös nauttisi tällaisista äänettömistä luontohetkistä. Aina ei tarvitse mennä kauas maastoon tai vuoristoon, vaan läheltä ja yllättävistäkin paikoista löytyy rauhaa, hiljaisuutta ja luonnon rauhaa ja energiaa. Riittää, että valitsee ajankohtan nähden sopivan paikan.

Alanya ja Kalen valot 19.3.2017
KOtona on kaavoja ja kankaita olohuoneen lattialla. Tänään en ehtinyt vielä leikata, joten huomenna toivottavasti saan sekä leikattua että ommeltua ainakin yhdet "puolipulukalle" mahtuvat housut. Alanyassa on todellinen ongelma löytää housuja, jos ei ole pillikinttuinen eikä halua salvareita. Juurikaan muuta ei ole tarjolla. Joissakin paikoissa löytyy isojen kokojen farkkuja, mutta niissäkin sääri- ja reisiosuus on kuin kanankoivelle sovitettu, ja mahan kohta on hillittömän iso. Salvareita en kehtaa pitää kuin joskus kuumimpaan aikaan, ja tällä säällä en edes tarkenisi salvareissa. Räätälin luona kävin jo loppusyksystä, mutta hän ei ymmärtänyt millaista mallia halusin, joten päätin turvautua kotiräätäliin. Kangasta etsiessä meni pari kuukautta, nyt ensimmäinen kangas on jo tuolla (kutistus)pestynä odottamassa. Kaavat ovat Burdasta ja helpot sekä leikata että ommella. Jännä nähdä millaisen lopputuloksen tuolla kankaalla saa aikaan. Samalla tämä on täältä ostetun ompelukoneen ensimmäinen tulikoe. Uuden koneen opettelu on aina oma projektinsa, mutta tuo on samaa merkkiä kuin aiempi Suomessa ollut koneenikin, joten ei kai siihen kauaa tarvinne totutella. Vanhassa oli niin paljon oikkuja ja pikkuniksejä, että tämä "juniori" saattaa olla jopa paljon helpompi.

 Oikein elämäntäyteistä alkavaa viikkoa itse kullekin.

Suomalaisten naisten turvaksi

Suomessa naisiin kohdistuva väkivalta on arkipäivää. Väkivaltaa ilmenee useissa eri muodoissa, mutta missään muodossa se ei ole hyväksyttävää. Suomalaisten miesten aiheuttamasta väkivallasta kärsivät naisten lisäksi myös perheen lapset.

Suomesta puuttuu tällä hetkellä satoja turvakotipaikkoja, joita väkivaltaa kokenut nainen ja lapset tarvitsevat.

Sinä voit auttaa -  Allekirjoita vetoomus!
www.amnesty.fi

https://www.amnesty.fi/vetoomukset/sanoista-tekoihin-naisiin-kohdistuva-vakivalta-pysaytettava/?utm_source=facebook&utm_campaign=nkv_suomi_0317&utm_medium=cpc


lauantai 18. maaliskuuta 2017

Kylämaisemia

Kuvia kyläreissulta Dimcayin reunamilta. En tiedä kylän nimeä.Viimeinen kuva on jo aika läheltä Alanturia, arviolta n, 2km siitä.







perjantai 17. maaliskuuta 2017

Pankkiautomaatti piti rahat itse

Eilisen iltahämärän vihreitä niittyjä DimCayin varrelta
Tiedän muutaman tuttavapiirissäni olevan naisen pohdiskelevan kirjoittamisen aloittamista ja/ tai blogin aloittamista.  Aloittelevan kirjoittajan kannattaa tutustua myös ohjelmaan nimeltä Writer's Cafe. Se on oiva työkalu fiktiivisten kirjoitusten, esim. novellien kirjoittamiseen, tai romaaninkin. Yllättävän monipuolinen, monitahoinen ja vihjeitäkin antava. Se ei opasta eikä tee puolestasi mitään, vaan antaa alustan, jolla on helppo kuljettaa ja kehitellä juonta, tehdä tarvittavia muutoksia jne. Sen sisällä oli yllättävän paljon ominaisuuksia, ja käyttö oli helppo aloittaa. Tosin monipuolisen käytön oppimiseen ja ohjelman koko kapasiteetin hyödyntämiseen tarvitaan hieman opettelua. Googletapa ja kokeile demoversiota.

Sitten pieni varoituksen sana Akbank-automaateista. Ystävä yritti nostaa Pohjois-Eurooppalaiselta pankkitililtään 600€ asuntonsa vastikkeita varten. Hän ei saanut rahoja, eli pankkiautomaatti ei antanut mitään, mutta rahat näkyvät nostettuina hänen kotimaansa pankkitilillä. Akbankin konttorissa sanottiin, että oman pankin täytyy tehdä heille reklamaatio, muuten mitään ei voida tehdä. Voi hyvä jysäys. Noston yksi oleellinen virhe oli siinä, että täällä pankkiautomaattinostoissa oman pankkikortin isommista nostorajoista huolimatta automaattien päiväkohtainen noston yläraja on 1.500 TL, ja nyt se ylittyi. On silti törkeää, että pankki kuittaa rahat nostetuksi, vaikkei se anna niitä ulos. Toinen ongelma oli se, että henkilö oli yksin automaatilla asioinut ja paikallista kieltä puhumaton nainen. Vastaan on osunut ei-niin-fiksusti-asian-hoitanut pankin työntekijä. Tuollaisessa tilanteessa kannattaa heti ottaa yhteys poliisiin. Automaatin kamera näyttää kyllä onko asiakas ottanut automaatista rahaa käteensä vai ei. Ja poliisin kanssa asiointiin kannattaa kysyä apua omasta lähetystöstä, kunniakonsulaatista, tai mitä ne nimet nyt ovatkaan.


Nyt ei vaan jaksa enää kirjoittaa muuta. Olen päivän voimani käyttänyt, ja ihan väsy.

torstai 16. maaliskuuta 2017

Jaksaa, jaksaa

Alanya ja Dimcayin vierustan vuoria 16.3.2017
Lähdin 7 km pääntuuletuslenkille sellaiselle tieosuudelle, jota en ole aiemmin kävellyt. Bussilla pääsee DimCayn luolalle vievälle tielle, ja aikanaan sieltä takaisinkin. Siellä on selkeästi maaseutumaiset näkymät, aromit ja äänet. Maaseutuahan se onkin. Koomisin tilanne koko kävelylenkin aikana oli kohtaaminen lehmää (hiehoa) narussa ulkoiluttavan isännän kanssa. Ne tulivat erään pienen talon pihalta samalle ajotielle, jossa kävelin. Lähistöllä oli upeasti vihreänä lainehtiva heinäniitty, ja ajattelin että he kenties suuntaavat sinne. Jatkoin kävelyäni, ja jäin sitten kuvaamaan appelsiinipuita ja niiden takana merelle asti avautuvaa näkymää. Viimeistä kuvaa ottaessani säikähdin "ihan vähän", kun lehmä ammui aivan selkäni takana. Jestas... en muistanut koko elikkoa, enkä arvannut että kuljemme samaa matkaa.

Tuo parivaljakko oli kävellyt kanssani samaan suuntaan jo lähes kilometrin verran. Vietiinköhän neiti lehmää herra sonnin luo kylään, tai tuotiinko sellaiselta reissulta, en tiedä. Tuskin sitä ihan vaan huvikseen ja kuntoilun ilostakaan siinä asfaltilla kävelytettiin. Tosin ei se lehmä pillastunut edes vierestä menevästä kaupungin bussista, joten voihan se olla jopa tottunutkin kadulla kävelijä. Toivotin vähäpuheiselle isännälle hyvää päivän jatkoa, kunhan olin ensin kehunut maisemat, ja poistuin reippain askelin pois lehmän edestä. Ei tuntunut kovin luontevalta kävellä tien laidassa lehmän edellä. Kummasti tuli askeliin pituutta ja vauhtia lisää.

Appelsiinitarhaa ja näkymä Kestelin yli Välimerelle 16.3.2017
Toiseen suuntaan mennessä kauhistelin kylmää, urheilutakistakin läpi pyrkivää pohjoistuulta. Vuorilta kun tuulee, niin tuulee kylmästi... paitsi kesällä ihanan viilentävästi. Nyt kaipasin jopa pipoa päähän ja käsineitä käteen. No, kumpiakaan ei tietenkään ollut mukana, eikä tule ennen seuraavaa talvea. Tien eräästä mutkasta, pilvien seasta näkyi tuo vuoren huippu, jonne laskettelukeskusta käsittääkseni ollaan suunnittelemassa / rakentamassa. Ja hyvä huippu onkin tuohon tarkoitukseen, sillä lunta siellä on tälläkin hetkellä, niin kuin kuvasta näkyy.

Samalla kun tähtäilin kameralla tuon vuoren suuntaan, niin säikähdin yhtä autoa... jotenkin tuli koikkelehdittua keskellä tietä siitä kuvatessa, kun ei ollut ollut liikennettä vähään aikaan. Sitten kun olen ajoradalla tien tukkona, niin tietysti juuri sellaisen tuttavan tien tukkona, jonka kanssa en niin välittäisi tavata. Siinä kohtuullisen kovasta vauhdista jarruttaessaan ja väistäessään hänen päänsä kääntyi yllättävän paljon. Notkeaniskainen mies, ehdin huomata, kun loikin pois alta ja jatkoin kuvaamista sieltä tien reunalta. Niin, ja jäi tervehtimättä, vaikka tunnistinkin. En ehtinyt nähdä yrittikö hän tervehtiä vai ei. Voinhan aina yrittää selittää, että en nähnyt, en tunnistanut, ja siksi en tervehtinyt. Se ei kuitenkaan kannata. Parempi kuin valehdella on olla sanomatta yhtään mitään.

Alanya ja Kale valmistautuu iltaan 16.3.2017
Perhepiirin käänteiden myötä olen hyvin huolissani, voisi sanoa jopa hermorauniona, kun odotamme patologisanatomista diagnoosia muiden tulosten tueksi ja lisäksi. En tiedä onko tuo luonteesta vai sairaanhoitajan tai äidin roolista nousevaa reagointitapaa. Ehkä kaikkia niitä yhdessä. En kuitenkaan ostanut lentolippuja (vielä), vaan toimin niin kuin juniori haluaa (ainakin toistaiseksi). Hiukan on sellainen "lähtökuopissa" -olotila, vaan yritän malttaa odottaa, ja sulkea aivoista toistaiseksi kokonaan sairaanhoitajan ajattelun osat. "Jätän päälle vain äidin". On ihan hirvittävän vaikeaa keskittyä mihinkään tekemiseen kunnolla juuri nyt. Itse olisin levollisempi, jos olisin myös fyysisesti läsnä siellä jossakin. Vaan tässä tilanteessa tärkeintä ei olekaan miten minä voin, vaan miten hän voi, jaksaa ja haluaa.

Voihan elämän kevät, sanoisi PikkuMyy. Sitä tasaista, rauhallista ja tylsää elämää ei ilmeisesti ole olemassakaan. Tai sitten sitä annostellaan vain tuollaisina erittäin lyhyinä jaksoina. En nyt keksi mitään piristävää sanottavaa tähän loppuun. Elämä antaa mitä se antaa, ja itse saa päättää miten siihen suhtautuu... himputti, niinkö sitä tuli sanottua jokin aika sitten. Vielä kun osaisi sitä ajatusta noudattaa, ja olla luottavaisin mielin ja rauhallisempana. Vaan se on se äiti kun rakastaa, toivoo ja pelkää yhtä aikaa. Ei ajattele järjellä vaan tunteella, ja vahvasti.

keskiviikko 15. maaliskuuta 2017

Auringonsäde


Mustikkajuustokakkua a la Vercenik Pastanesi 14.3.2017
Niin aamulla kuin nytkin, sisällä istuessa, kaipaan taas toppatakkia. On ihan käsittämättömän kylmä. Samoin oli viime yönäkin. (Likaisen) Ilmastointilaitteen ollessa päällä henki ei kulkenut, ts. astma kenkkuili. Kun sen sammutti, niin pian alkoivat lihakset täristä kylmyydestä vaikka päällä oli nahkatakkia myöten kaikki muut vaatteet, paitsi kengät, sekä ainoat tarjolla olleet peitot. Jos kotiin päin kulkisi busseja myös keskellä yötä, niin olisin ehdottomasti tullut kotiin, lämpimien täkkien alle. En millään tajua tuota hotellien vohveliruutuinen puuvillakangas plus virttyneeksi pesty villaviltti-yhdistelmää näin kylmässä ja koleassa säässä, lämmittämättömissä huoneissa. Myöhästyin viimeisestä bussista, kuten toiseen suuntaan menevä kaverikin, joten päätimme jäädä keskustaan pieneen hotelliin yöksi. Kumpikaan ei uskaltanut lähteä taksilla itsekseen omaan suuntaansa, joten hotelli oli seuraava vaihtoehto. 

Päiväkin on ollut hyytävän kylmä. Kotona on peräti +16 C ja toppatakin kanssa lähden illan treeneihin. Enempää en halua palella. Aamulla kotiin tullessa poikkesin lähimarketin leipäkaapin kautta, ja naureskelin itsekseni sitä, että kerrankin on aamupalalla todella tuoretta kaupan leipää. Pitkän aikaa on ollut niin iso hinku erilaisiin vohvelirautatuotoksiin, että lähes joka aamu olen tehnyt "aamiaisleivät" nimenomaan vohveliraudalla. Kivahan niitä on lämpiminä syödä, varsinkin kun sisuksetkin voi itse päättää ja voi muunnella. 

Kävelin äsken (14:30) keittiöön, kun tuntui lopultakin tulevan nälkä. Siellä keskellä pöytää oli suurin osa kello 9:n aamiaista, koskemattomana... oli unohtunut ihan täysin. Näin meillä. Milloinkahan alan unohdella suun auki syönnin jälkeen? Sellaistakin kun kuulemma voi tapahtua ;) . Tämä aamu on ollut niin jännittyneen stressin täyttämä, että sen piikkiin menee kyllä tuo aamiaisen unohtaminen. Positiivista noiden aiempien, järkyttävien tietojen jälkeen on ollut se, että tutkimuksia on tehty nyt nopeaan tahtiin, ja maanantaina kuullaan lääkärin arvio tarvittavista jatkotoimenpiteistä, ennusteesta sekä muista tarpeellisista seikoista. Hatun nosto yksityiselle lääkäriasemalle asiaan ottaantumisesta ja asiantuntemuksesta. Onneksi oli mahdollisuus tähän reittiin, ettei tarvinnut viikko tolkulla jonottaa lääkärille eikä lisätutkimuksiin. Jatkotoimenpiteiden paikka selvinnee ensi viikolla sekin. Pääasia näin äidin näkökulmasta on, että lapsi selviää.

Vuosimallia en tiedä, mutta tykästyin pikkuiseen
Joku kyseli aiemmin, että jos näkyy pientä hotellia vuokrattavaksi, niin ilmoittaa hänelle. En nyt yhtään muista kuka se kyselijä oli, joten tässäpä info: Prince Hotel Sevket Tokuksella, tai sen apart-huoneistopuoli on saanut kylkeensä ison plakaatin, jossa kerrotan, että kyseinen hotelli on vuokrattavana. Ilmeisesti Nuran Hanım pyörittää sitä toista puolta, ja arvelee sen riittävän tämän kesän skandinaaviasiakkaitten tarpeeseen. Skandinaavit kun ovat perinteisesti olleet tuon hotellin asiakkaita, ja nyt he jäävät vähemmitöön. Lomavarausennätyksiä on rikottu sekä Britannian että Venäjän suunnalta. Briteillä on ne omat suosikkihotellinsa, ja venäläiset haluavat vain viiden tähden hotelleihin, all inclusive. Princen luokitus on ollut 2-3 tähteä, mutta en tiedä onko sinne tehty remonttia nyt viimeisenä parina vuonna, onko luokitusta nostettu vai ei. Siinä on jollekin visionäärille projektikohde.

Eilen näin ensimmäistä kertaa tuttavani uuden ravintolan nimikyltit väreineen kaikkineen... ja olin vähällä mennä sanomaan, että eihän tuo nyt noin voi olla ;) . Ravintolan sisustus ja nimi ovat yhtä lähellä nimikyltin väriä kuin mitä Helsingin Stockmanni on Tokmannia. Nimen mukainen väritys olisi King's Kitchen & Bar -nimelle ilman mitään muttia ja selittelyitä kulta, royal blue, purppuran punainen tai joku muu kuninkaallinen väri. Mutta ruohonvihreä! Ruohonvihreän ainoa puolustus on se, että kadun toisella puolella ravintolaa pyörittävä veli käyttää koivunvihreä - violetti yhdistelmää. Josko veljekset olisivat yksissä tuumin päättäneet yhdistää sen mitä yhdistettävissä on, tai muuten vaan pitävät samoista väreistä, en tiedä. Aika näyttää mitä kokonaisuus tulee olemaan.

Sitten asenteeseen. Ajattelemisen aihetta niin yhdelle, pienelle ihmiselle kuin yhteiskunnallekin:

Yksi ainoa auringonsäde riittää hävittämään miljoonia varjoja. -Fransiskus Assisilainen (1181-1226)

tiistai 14. maaliskuuta 2017

Raskas huokaus

Kun olet terve, toimintakykyinen ja pärjäät ilman lääkityksiä tai sairaanhoidollisia apuja, niin älyäthän olla siitä äärettömän
kiitollinen. Ole kiitollinen ainakin niin kauan kun olet niin onnekas, että tällainen tila jatkuu. Ja jonkun verran voi elintavoilla vaikuttaa siihen mitä tulee, määräänsä enempää ei voi vaikuttaa.

Moni terve vinkuu ja kitisee ihan suotta, ja aivan mitättömistä asioista.

Koskaan et tiedä millä hetkellä sinulta tai läheiseltäsi löytyy joku elämää järkyttävä sairaus, sellainen, joka pistää taas miettimään tätä elämää ja sen tärkeysjärjestyksiä, tai sellainen, joka säikäyttää, tekee surulliseksi tai saa elämän tuntumaan epäreilulta.

Mieluiten olisin juuri nyt Suomessa rutistamassa pikkuistani. Näinä hetkinä tuntuu pahalta olla kaukana. Jännään vaan mitä huominen tuo tullessaan. Enkeleitä hänen vierelleen. Tänään en pysty tämän enempään.

maanantai 13. maaliskuuta 2017

Oikein päivien päivä

Alanya Kleopatraranta ja ihana meri 13.3.2017
On niitä päiviä ja sitten on näitä päiviä, oikein päivien päiviä 😖.

En herännyt herätyskelloon, vaan siihen, että miesystävä haluaa tavata minulle mahdollisimman huonoon aikaan. Samalla saan toisenkin puhelun, äärettömän epämiellyttävän puhelun, joka saa vereni kiehahtamaan. Aamu meni miten meni, en ehtinyt syödä mitään aamiaista. Odottaessani miesystävää, kun hän tuli myöhässä tapaamiseen olin vielä entistäkin kärttyisempi. Kerroin kyllä, etten ole ehtinyt syödä mitään ja tarvitsen ruokaa, mutta hän oli niin täynnä asiaansa, ettei tajunnut, ei kuullut, eikä siis mahdollistanut ruokahetkeä. Hän yritti olla painostamatta, mutta painosti, painosti ja painosti. Hän kertoo kuinka vahvasti hän uskoo, että kaikki menee hyvin, kun vaan luotan häneen. Hän haluaa edetä nopeasti, muuttaa yhteen, järjestää asunnon läheltä työpaikkaansa, ja haluaa naimisiin. Minä en halua missään nimessä muuttaa tästä nykyisestä asunnosta pois nyt, enkä pitkiin aikoihin. Enkä halua asumaan hänen kanssaan saman katon alle, koska menetän oman tilani sitten ...mutta naimisiin voisin mennä, jos siihen ei liity mitään muita vaatimuksia... vitsi, vitsi. Voi jestas! No, liian nopea eteneminen  ja liian nopea kosinta = helvetillinen stressi.

13.3.2017
Halusin miettimisaikaa ihan itsekseni, ja kävelin pitkin ihanaa, aurinkoista rantabulevardia. Lupasin, että tapaamme 30 min myöhemmin hänen työpaikallaan. Siinä kävellessä kenkä tökkäsi johonkin korkeampaan katukiveen, ja kengän pohja irtosi siitä etuosasta kertaheitolla, ihan tuosta noin vaan. Juu, helpotti kärttyisää ja stressaantunutta oloa ihan hirvittävän paljon 😣 . Luulin, että olen jo pystynyt luopumaan kiroilusta ihan kokonaan. Ei pitänyt paikkaansa. En mennyt sinne minne lupasin, mutta törmäsin häneen ihan muualla. Hän on liikkeellä skootterillaan, ja lupaa viedä minut suutarille. JOstain kumman syystä taivun siihen, ja nousen skootterin kyytiin ilman kypärää. Pelkään koko ajomatkan. Päädyn suutarille, joka haluaa kengänpohjan ensiavusta lähes uusien kenkien hinnan. Sanon, ettei tarvitse vaivautua, ja lähden kävelemään kohti bussipysäkkiä kengänpohja läpättäen... verenpaine nousee, kuten ärtymyksenkin taso.

Muistan samalla, että tänään piti olla tärkeät tanssitreenit, kävelen bussireitiltä treenipaikalle, kengänpohja edelleen irtonaisena ja mieli ****tuuntuneena. Onneksi päätän syödä kunnon kanadönerin treenipaikan naapurissa ennen tunneille menoa, ja omistaja vieläpä hymyilee ja toivottaa hyvää päivän jatkoa. Melkein purskahdan itkuun. Pääsen  treenipaikan pihalle. Näen, että ovi on lukossa, ketään ei ole pihalla odottamassa ja kello on jo aika paljon. Treenejä ei siis ole, mutta kukaan ei ole vaivautunut ilmoittamaan siitä minulle. Mieliala kohenee monta astetta, negatiivisessa mielessä. Argh argh argh!

Siinä sitten muistan sen herran, jolle lupasin vastata jotakin. SOitan hänelle, ja puhelun aikana alkaa taas painotus.
Samalla kun kävelen puolitoista kilometriä kengänpohja edelleen puoliksi irtonaisena, ja verenpaine korkealla, kuuntelen häntä ja yritän saada sanottua, että itse asiassa en halua edes jatkaa tästä pisteestä enää yhtään mihinkään. Haluan erota. Ensimmäisen kerran koko tuntemisemme historian aikana hän suuttuu, ja lyö luurin korvaan. Laskeutuu ihana hiljaisuus, ja paljon helpompi olo alkaa vallata tilaa. Tähän on siis tultu.

Kevään värit rantabulevardilta 13.3.2017
Seuraavaksi muistan, että minun piti olla teatterilla tänään kello 20 taidemusiikkikonsertissa. Laitan tuttavalle viestin, että sorry, en voi nyt tulla, en nyt vaan pysty. Tunteja myöhemmin käy ilmi, ettei hän nähnyt viestiäni ajoissa, vaan meni paikalle ihan turhaan, ja odotti ja odotti. Ei sitten mennyt konserttiin hänkään. Koen etten halua mennä kotiin näin karmeassa fiiliksessä, näin ärtyneen stressaantuneena, vaan kävelen vielä pari kilometriä kaupungin tiettyä katua (tanssitreenikengillä) ihan vaan rentoutuakseni ja rauhoituakseni. En ole näkevinäni enkä kuulevinani kadun toisella puolen huutelevaa tuttavaa. En vaan nyt jaksa hänen tänne asti loistavaa pirteyttään ja energiansa määrää. Se tietää valtavaa puheentulvaa ja pitkiä keskusteluja. King's Placen kohdalle päästyäni huomaan, että voin jo hymyillä. Tekisi mieleni viinilasillista, muttei Kuninkaan keittiö ole vielä auki. Bussipysäkillä bussia odottaessani tunnen jo, että olen tehnyt oikean päätöksen. Alan taas rentoutua, ja olla enemmän oma itseni.

Pääsen kotiin, koen olevani kotonani, ja että tässä on hyvä juuri näin.

sunnuntai 12. maaliskuuta 2017

Sunnuntain lyhyet

Alanyan päivän värit tuttavan luota katsottuna 12.3.2017
Kirjoitin pitkän tekstin, ja purin siihen sitä pahaa tuulta, mitä erään ei-niin-viisaan ihmisen yhteydenotto Suomesta sai
nousemaan pintaan. Miksikö ärryin? Koska en halua olla käyttöesine, joka kaivetaan kaapista esille vain toisinaan, ja unohdetaan sinne kaapin perukoille silloin, kun ei tarvita. Eräs tuttavuussuhde on saavuttanut tällaisen pisteen, ja on tullut aika lopettaa ko tuttavuus. Se siitä marinasta. Sitten muihin jonninjoutaviin höpötyksiin.

Hetken aikaa viimeisenä parina viikkona vaikutti jo siltä, että tulee kesä. Niinhän sitä voisi luulla. Varpaita ja sormia palelee taas, ja käsien niveliä särkee. Toppatakki olisi järkevä hakea päälle, mutta en hae, en enää. Talvi meni jo. Ulkona on +13 C, sisällä +16 C. Edes naapurin kukko ei nyt metelöi, kohmeessa kai sekin. Äänessä ovat vain kylän koirat, jotka räkyttävät kuin mielipuolet, koko seutukunta raikuen. Mitä lie jahtaavat.

90+1 purettuna...
Päätin pitää jonkinlaisen stressittömän lepopäivän käsityöprojektin kera. Viikon, toista olen virkannut omenanvihreitä tähtiä, yhteensä 91 kpl. Asettelin ne lattialle siihen muotoon, johon ne kootaan, että saan niistä haluamani asusteen. Useampi tunti meni siinä, kun liitin ne yksitellen toisiinsa, sakara sakaralta. Sitten vielä virkkasin toiseen reunaan jotakin oleellista, puin sen päälleni ja kävelin peilin eteen. Ei toimi. Aivan liian harva ja epämäräinen. Puretaan. Tunti menee aikaa purkamiseen, tähtien irrottamiseen toisistaan ilman että ne vaurioituvat (paitsi yksi).

Tuossa vaiheessa sopivasti soittaa joku tuntemattomasta numerosta. En vastaa. Jonkun ajan päästä soittaa ex-miesystävä ihan omasta numerostaan, ihan vaan tarkistaakseen, ettenkö sittenkin olisi muuttanut mieltäni ja lähtisi hänen kanssaan vaikkapa syömään. Puhelun alussa Mitä teet on kovin mieltä ylentävä kysymys tällaisessa tilanteessa. Mitäkö konkreettista ja näkyvää olen tänään saanut aikaan... en mitään. Tein tuntikausia työtä tehdäkseni jotakin, jonka sitten purin, ja kaikki se tuntikausien työ menetti samalla merkityksensä. Vaan eipä se kaikki ollutkaan merkityksetöntä. Se on ollut taas sitä miettimisaikaa, ajatusten pyörittelyä, pohtimista, asioiden työstämistä.

Päivä on ollut tätä, eipä siinä sen kummempia kertomisia näin julkisesti ole. Aurinkoista alkavaa viikkoa itse kullekin.

lauantai 11. maaliskuuta 2017

Ainoa, mikä merkitsee

Kevään lehdettömyyttä ja kuoren alla piilevää voimaa.
On ollut hyvin vilkas ja unohtumaton yllätysten päivä, vaikka minä en ole tehnyt mitään muuta kuin ollut läsnä. Hhmm. Tai ehkä se juju onkin juuri siinä läsnäolemisessa. Kuinka moni ympärilläsi olijoista on tässä hetkessä läsnä vieressä tai ympärillä olevien ihmisten kanssa? Vai viekö ruutuun tai johonkin muuhun tuijottaminen voiton? Onko helpompi tai turvallisempaa tuijottaa jonkun sähköisen vekottimen näyttöä, kirjaa tai sanomalehteä? Tai vaikka maisemia. Jokainen ohi kiitävä hetki on mahdollisuus, joka on edessä vain sen ainoan kerran. Ehkä armosta elämä antaa kohtaloomme kuuluvat tapahtumat tai ihmiset eteemme niin monta kertaa, että lopulta tajuamme kohdata heidät sellaisenaan, ja pitäen itsemme samalla ihan tällaisenaan.

Sain itse tänään kutsun erääseen paikkaan. Matkalla umpitäydessä bussissa tuli hetkittäin halu tuijottaa ulos, ja olla näkemättä ympäristön tapahtumia, olla olematta osallisena. Se kun on niin helppoa, ei tarvitse kuin sulkea ajatustoiminta ja olla vaan, ajelehtia virran mukana. Facebookin ihmeellisessä maailmassa hyvin moni kaveripiiriin kuuluva ystää tai tuttava on jollain tavalla mukana lähestyvissä kunnallisvaaleissa, ja kiihtyvällä tahdilla tulee pyyntöjä tukea sitä tai tuota ryhmää tai puoluetta, tykätä siitä tai tästä tai osallistua. Olen äänioikeuden saatuani jättänyt väliin vain yhden tai kaksi äänestystä, joskus nuorempana. Nyt ensimmäistä kertaa on sellainen olo, etten usko ainoaankaan puolueeseen tai vaalipiirini ehdokkaaseen niin paljoa, että vaivautuisin edes äänestämään. Ehdokkailla, joita vaalipiiristäni näen ja kuulen median kautta, on taas karannut mopo käsistä. Luvataan asioita, joita on mahdotonta pitää. Miksei Joku voisi pysyä realiteeteissa? Kyllä sellaisiakin ehdokkaita on, ja erityisesti yhden tiedän, mutta hän on äänestysoikeuteni ulkopuolella. Öf politiikka ja sen sikalikainen valtapeli. Öf! Politiikassa olen päättänyt olla olematta osallisena... onko se edes mahdollista?

Perinteitä, merkkihenkilöitä ja historiaa kankaan kuoseissa
Turkoosi kangaskin on paljon mielenkiintoisempi juuri nyt. Tuohon kankaaseen on kudottu Turkki ja se historiaa. Ay yildiz eli kuunsirppi ja sen kärkien välissä oleva tähti on sekä Turkin lipussa että myös Turkin symboli. Toinen Turkin symboli tuossa kankaassa on tulppaani. Kolmas kuvio vasemmalta, ylärivissä kuvaa akveduktia, Roomalaisten vesijohtojärjestelmää. Noita historiallisia rakennelmia on täällä edelleen paljon. Sitten siinä on turkkilainen ratsastaja Ottomaaniajalta, mutta en nyt arvaile, kun en muista varmaksi ketä hän kuvasi. Kankaasta löytyy myös Kappadokian kalliomuodostelmat ja kuumailmapallot. Mevlana Jalaluddin Rumiin ja KOnyaan liittyvä valkopukuinen pyörivä dervissi löytyy kankaasta, ja tuo riikinkukon jälkeen oleva monumenttikin on Mevlana-museona nykyisin toimiva, vanha sufikeskus ja Mevlanan hautapaikka. Riikinkukon merkitystä tuossa en tiedä, tiedän vain, että täällä niitä on. Kankaassa näkyy myös Troijan hevonen sekä nuo pari ornamenttikuviota, joille en tiedä mitään merkitystä. Kun ostat näitä kuviokudekankaisia laukkuja yms tuotteita, niin katsoma mitä symboleja siitä kankaasta löytyy. Näitä on muutamia erilaisia. Esim minun laukussani on ihan eri kuviot kuin tuossa kankaassa.

Päivä on sään puolesta ollut myrskyisän tuulinen, sateinen ja kylmähkö. Tällaisia on sääennusteessa pari kolme, tosin toivon, että ennuste ei osu kohdalleen. On tuota sadetta nyt jo saatu ihan riittämiin. Ei ole parvekeruusujakaan tarvinnut itse kastella, kun luonto hoitaa sen puolestani. Ja jalkoja palelee taas sisällä ja mari mari mari. No, sitten voimmekin siirtyä eteenpäin :)) .

Syvästi ihmettelin tänään ystäväni ruokailua. Kaksi täyttä lautasellista makaronia, eikä mitään muuta. Jätän kaiken muun kommentoinnin tuosta sikseen. En voi ymmärtää, kuinka joku syö makaronia vapaaehtoisesti muutamaa lusikallista enempää, ja vielä pääruokana, koko ateriana.

Juttelin tänään sellaisen henkilön kanssa, joka tuntee minut kolmen vuoden takaa, ajalta, jolloin en puhunut turkkia. Hänen englanninkielen taitonsa on hutera. Jotkut lauseet ovat lähes ok, joistakin joutuu arvaamaan mitä hän mahtaa tarkoittaa, ja joistakin lauseista en vaan kykene löytämään mitään asiakokonaisuutta tai merkitystä. Kun en ymmärtänyt hänen englantiaa, sanoin hänelle monta kertaa, että sano se turkiksi. Hän sanoi, ja asia oli selkeä ja ymmärretty. Lopulta sanoin, että voisitko puhua turkkia, kun tuo englanninkielesi on aika heikko. Kerroin, että oma turkinkielen puheeni ei ole läheskään täydellinen, mutta että ymmärrän myös nopeaa ja murteellistakin puhetta hyvin. Hän suostui, mut-ta pu-hui sen jäl-keen lä-hes ta-vu ker-ral-laan ja hy-vin hi-taas-ti... kunnes sanoin suorat sanat. Kerroin, että olen puhunut kanssasi jo puoli tuntia turkkia, "Ai niinko, en huomannut. Luulin, että puhut englantia." ... joten lopeta nyt se vauvalle lässyttäminen ja puhu kuin ihmiselle puhutaan. "Mutta sitten sinä et ymmärrä." Sinä olet nyt se, joka et ymmärrä. Ja osaan kuule kysyä, jos en jotakin ymmärrä. Kuinka luulet, että olen voinut seurustella 10 kk sellaisen miehen kanssa, joka ei puhu sanaakaan englantia... Jatkoimme sen jälkeen toisen puolisen tuntia turkinkielistä keskustelua, eikä tarvinnut kysyä kuin yhden kerran, erään vieraan sanan kohdalla. Jotkut ovat sitten jääräpäisiä, nimimerkillä Niin olen minäkin. Mitään kieltä ei opi, jollei sitä käytä ja opiskele aktiivisesti.

Vain tyhmä voi olla niin tyhmä, että olettaa minun, sinun tai jonkun muun olevan vuodesta toiseen samanlainen. Joidenkin ihmisten on hirveän vaikea tajuta, että ihminen muuttuu koko ajan. Koko elinkaarensa ajan ihminen muuttuu, halusi sitä tai ei. Jokainen muutoksen hetki, eli siis jokainen hetki, sisältää mahdollisuuden. Mahdollisuuden valita paremmin, mahdollisuuden luopua turhasta murhetaakasta, vääristä kavereista, huonoista tavoista, ja ennen kaikkea mahdollisuuden tehdä oikein ja oikeita asioita, oman polun mukaisia asioita ja myös muita ihmisiä ja yhteiskuntaa palvelevia asioita. Kullakin on polkunsa, ja sisällään intohimo polkunsa mukaisiin asioihin. Vanhoista kavereistakaan et voi enää tietää mitään, tai olettaa mitään, sillä eivät hekään ole enää samanlaisia kuin ennen. Siihen kun lisäään vielä se, että itsekin muutut samaa tahtia, niin vieläkö olette samalla kartalla vai joko toinen meni menojaan eri suuntaan. En enää löytänyt sitä, mutta näin ihan lähi päivinä pitkäaikaisen tutukimuksen tuloksesta kertovan artikkelin. Siinä todettiin yksiselitteisesti, ettei ihminen vanhana ole enää lainkaan se sama persoona, joka hän oli lapsena, niin paljon persoonallisuus muuttuu. Paljon olen nähnyt myös tuttavapiirissäni persoonallisuuden muutosta. Tärkein ja ainoa merkityksellinen on kuitenkin omaan persoonallisuuteen tutustuminen, ja sen nykyisen tilan tunteminen. Sillä, mitä olet joskus ollut, ei ole paljonkaan väliä, liekö yhtään. Ainoa mikä merkitsee on se, mitä olet juuri nyt, juuri tänään, tässä ja näille ihmisille joiden kanssa olet tekemisissä.

perjantai 10. maaliskuuta 2017

Lähemmäs luontoa

Näitä eräs ystäväni odottaa Suomessa hyvin innoissaan.
Sammakko, tuo pieni, vihreänharmaa loikkaotus saa päivän äänimaailmassa ihan oman paikkansa. Erityisesti aamuyöstä tekisi mieleni heittää niitä jollain tohvelilla, jos olisivat lähempänä. Nukuin viime yön ensimmäistä kertaa omassa makuuhuoneessa parvekkeen ovi raollaan, koska oli jo riittävän lämmin sää. Heräsin yöllä 20 - 30 kertaa erilaisiin luontoääniin, sateeseen, tuuleen, ukkoseen, eläinten ääniin... Vierashuoneessa vietetyt kolme kuukautta olin suljettujen ikkunoiden takana hiljaisuudessa, ja olin lopulta oppinut mekastaviin mammoihin ja jopa naapurin keittiön yöllisiin astiankolisteluihin. Nyt on ihan toisenlaiset luontoäänet, sillä tuonne ei kuulu rappukäytävän eikä naapuruston äänet talon sisältä lainkaan. Ihanaa.

Makkarin parvekkeen ovesta kuuluu ajoittain sammakoiden soidinmenot, tai siksi niitä arvelen. Tuttava vahvisti, että äänet todellakin lähtevät tuolla hieman kauempana ojan vesissä asustelevista sammakoista. Ääni on iso ja kauas kantautuva, siis todella iso. Aamuyön pikkutunteina siihen kurnutuksen-kuorsauksen-raakkumisen-tyyliseen äänisekamelskaan herätessä teki mieli käydä katsomassa, että minkä kokoisia ne paikalliset sammakot oikeasti ovat. Jospa muistikuvani lapsuusaikana nähdyistä sammakoista onkin jo niin hatara, että muistan ne vaan liian pieniksi. Tai jospa lämpimässä ilmastossa kasvaa hieman isompia kurnuttajia. Joku päivä haluan kyllä nähdä edes yhden niistä "äänilähteistä", sillä nuo äänet kaikessa voimassaan eivät mitenkään täsmää mielikuviini sammakoista, eivät mitenkään.

Eräät toisetkin kesäasukkaat ovat aktiivisia taas. Oven hyttysverkossa näkyy jälleen hyttysiä, valmiina saalistamaan. Onneksi ovat vielä ulkopuolella. Stilex-voide on jo valmiiksi etsitty näkösälle, ihan vaan pistojen ja puremien lievittämiseksi. Vaan jospa ne eivät tänä kesänä pistäkään, katselevat vaan... voisiko tuollaista edes toivoa. Nuorempana minulla oli sellainen astmalääkitys, etteivät hyttyset eivätkä mäkärät pistäneet / purreet lainkaan. Mahtoi veri tuoksua vastenmieliselle. Hyttysistä tulee mieleen maastot ja ulkoilu. Viikonlopuksi olin suunnitellut vuoristoon tai tuonne hieman kauemmaksi megapitkälle kävelylenkille menemistä, mutta sääennuste sai mieleni muuttumaan. Koko viikonlopun ajaksi on luvattu ukkoskuuroja, vettä ja jopa myrskyisiä tuulenpuuskia. Sisäasukin elämä kutsuu tuollaisia ennusteita lukiessa. Eli en tiedä yhtään miten käy viikonlopun ulkoilujen, sillä sateeseen en viitsi lähteä.


Kenkätilauksesta taisin puhua täällä aiemminkin. Tänään aamulla heräsin siihen, kun kuriirifirmasta mies soittaa, ja sanoo, että pakettini on firman toimistolla Cikcillissä, ja voin noutaa sen sieltä. Unen pehmittämillä aivoilla sanoin, että ok, tulen hakemaan sen sieltä, jos vaan löydän teidät jostakin, kun en tunne Cikcilliä oikestaan yhtään. Se kun ei ole millään tavoin houkuttelevaa aluetta. Jos Cikcilli olisi Tampereella, niin se olisi Hervanta. Lupasin kuitenkin mennä, ja ajattelin, että soitan sitten sieltä lähempää, ja kysyn missä he ovat. Puhelimessa en tajunnut kuriirifirman nimeä, siinä kun oli joku epäselvä äänne.

Kaksi tuntia myöhemmin istuin suosta revityn näköisenä kotona, ja suunnittelin suihkuun menoa. Sitä on paras suunnitella ensin, sillä suihkuhuone on Kylmä, kylmempi kuin muu osa asuntoa. Olin juuri lopettanut aamupalan syönnin, kun puhelin soi. Kuriirifirman mies ilmoittaa olevansa jossain asuntoni läheisyydessä, muttei oikein hahmota missä taloyhtiömme sijaitsee. Selittämällä saan hänet ajamaan autollaan talon lähistölle, ja ikkunasta huitomalla hoituu loput. Kun hissistä astuu huoliteltu, komea mies paketin kanssa, niin suosta reivitty ja suihkua kaipaava tuntee itsensä hieman homssuiseksi. Sitä kai se kotona hyvin paljon oleminen saa aikaan. Joka tapauksessa paketista kuoriutui ystäväni odottamat kengät, toiset niistä. Toiset näkyi nettitietojen mukaan lähetetyn päivää myöhemmin, eli saapunevat huomenna tai viimeistään maanantaina.

Nyt se sammakkokuoro raakkuu taas, tai ehkä nuo oli variksia... parempi siirtää nuo kengät turvaan, jos tulee hapuiltua yöllä jotakin heitettävää ;)

torstai 9. maaliskuuta 2017

Pieni levollinen välietappi

Alanyan linnoituksen muuria suht ylhäältä kuvattuna
Ulkoa kuuluu lotina kun sataa kaatamalla. Aamupäivä oli harmaa ja ihanan lämmin. Jossain vaiheessa iltapäivää verhot alkoivat lepattaa taas tavallista enemmän, ja kuului kuinka parvekkeilla siirtyi tavaroita laidasta laitaan. Pimenikin hiukan. Sain itseni irrotettua kirjaprojektista juuri sopivasta keräämään parvekkeelta, kuivaustelineestä kuivat pyykit pois. Viimeisiä irrotellessa satoi jo riittävästi. Siitä asti sadekuuroja on tullut yksi toisensa jälkeen. Tällä kertaa sadepilvien tulosuunta on mereltä päin, eli tässä meillä kun pilvet jo vähän kohoavat noustakseen vuorten päälle onkin sitten sopiva paikka pudottaa vesilastia maahan asti. Korkeimmilla vuorilla on kuulemma taas tullut paikka paikoin lunta, tosin nyt on jo sen verran lämpöasteita, ettei se siellä kauaa lumena pysy.

Olen pysynyt tänään kotosalla ihan taktisesti, koska odotamme ystäväni pakettia saapuvaksi. Eräs turkkilainen nettikauppa möi esiintyvän taiteilijan tyyliin ja bändin nimeen täydellisesti sopivia korkokenkiä, mutta he eivät toimita ostoksia / paketteja Suomeen. Asia on helposti ratkaistu, kun paketti tulee tänne. Avaan sen, ja katson että sisällys on sitä mitä sen pitikin olla, ja postitan sen onnelliselle odottajalle Suomeen. Eilen sain nettikaupasta puhelinsoiton, jolla he tarkistivat että olen paikalla, jos rahtifirma toimittaa paketin tänään tai huomenna tänne kotiin asti. Koska se paketti ei tullut tänään, niin huomenna on sitten Se päivä. Kiva katsoa millaiset ne kenkäparit ovat oikeassa elämässä, ja minkä kokoiset.

Kirjantaitto-ongelmakin ratkesi tänään. Onneksi en vielä ostanut tuota taitto-ohjelmaa, vaan tein kirjan taittoa demoversiolla, tarkoituksenani testata sekä ohjelmaa että omia taitoja ennen ostoa. Onneksi siksi, että tuli pieni yllätys. Taittoa ammatikseenkin tehnyt ystäväni otti hänkin ohjelman demoversion auttaakseni minua ratkaisemaan sen yhden oleellisen asetteluun liittyvän pulman. Aamulla muistin, että onhan ohjelmaan myös käsikirja, käyttöopas... ja aloitin sen lukemisen. Ei tarvinnut edetä kovinkaan montaa sivua, kun siellä ihan yksiselitteisesti sanottiin minkä tyylisiin kirjoihin ohjelma on tarkoitettu, eli mihin se taipuu. Kerrottiin myös, että ohjelmalla ei pysty tekemään juuri tätä kyseistä, kaipaamaani toimintoa, ellei koodaa sitä sinne html:ään tai johonkin toiseen, en  nyt muista mitä seetä ja ässiä siinä oli. JOten kävipä mielessäni sanat "shit, olisi kannattanut lukea käsikirja ennen kuin käyttää tuntikaupalla aikaa ohjelmaan ja kirjaprojektin työstämiseen ko ohjelmassa. No, tulipahan tuokin ohjelma tutuksi, ja sitä voi käyttää johonkin seuraaviin projekteihin, etenkin kun nyt tietää mikä toimii sen kanssa ja mikä ei.

Ihanaa sinistä silmänkantamattomiin, Välimeri ja taivas 5.3.2017
Seuraavat 8 tuntia istuin koneella siirtäen projektia pdf-muotoon, ja viimeistellen sitä siinä muodossa. Nyt on neljä kirjaa jo postitettukin eteenpäin, koekäyttäjille / testaajille / arvioijille. Tässä vaiheessa on hengähdystauko, ja odotamme innolla palautetta. Kun palautteet on arvioitu ja mahdolliset muutokset tehty, niin julkaisen siitä sitten jotakin tietoa täälläkin.

Enpä ole tänään paljon muuta ehtinyt tekemäänkään... niin no, paitsi polttamaan pohjaan yhden linssikeiton. KUn edellisen kerran kävin sitä katsomassa, niin se oli vielä vähää vaille valmis, pikkuisen raakaa. Kun seuraavan kerran tajuntaani hiipivän tuoksun perusteella muistin, että liedellä on keitto kypsymässä, niin kattilan pohjassa oli jo ikään kuin karamellisoitunutta linssikeittoa. Punaisista linsseistä tulee yllättävän hyvää "karamellisoitunutta mönjää" kattilan pohjaan, kun pienimmällä kaasuliekillä sitä kypsyttää, hyvin pitkään. 😉 Vielä kun ehtisi sitä syömäänkin tämän vuorokauden puolella.

keskiviikko 8. maaliskuuta 2017

Tipu, kana vai kalkkuna

Alanya, Chicken by Muzzi ja Päivän naurut
Ettei lukijan tarvitse miettiä, että onko tässä piilomainontaa vai ei, niin sanon ihan suoraan, että voi tämän mainoksenakin ottaa.

Osa lukijoista muistaa Muzzin ja hänen by Muzzi ravintolansa 1-3 vuoden takaa tuolta linja-autoseman läheltä, Aydin hotellin alakerrasta. Sitten iski asiakkaitten vähyys, ja se putiikki suljettiin. Kun tiikeri ei juovistaan pääse, niin uusi by Muzzi on taas pystyssä, tällä kertaa Atatürk kadulla, lähellä Tac Premieriä, Alaadin Beach HOtellia ja Naboenia yms. Lähellä siinä, missä Kleopatraranan alkupäästä tuleva pikkukatu yhtyy Atatürk katuun. Blue Night on ollut tuossa ennenkin, ja nimi säilyi nytkin, tavallaan. Ravintola on kahden miehen käsissä, joten Muzzi sanoi, että hänelle riittää tuo nimiosuus tuolla nurkassa. Paikan päällä päivänvalossa näin vain sanat by Muzzi... mutta kotona tuota heidän kuvaansa katsoessa valkeni koko totuus: Chicken by Muzzi.

Sain sellaisen täysin hervottoman nauruhepulin, että on nyt varsin rento olo ja naurukiintiö aikalailla loppuun kulutettu. Tuon Muzzimpi ei nimi voi olla. Muzzi ja naiset, trallalallalaa. Mies lienee onnensa kukkuloilla jälleen, ja mikäs siinä, se hänelle suotakoon. Kun menin onnittelemaan sekä Muzzia että Menduhia, ja jäin ensin puhumaan Menduhin kanssa enkä mennyt sisälle Muzzin pöytään hänen viittoiluistaan huolimatta, niin hän saapui lopulta tuohon kadun varteen, samaan pöytään, jossa istuin. Ja eihän hän tiedä minkä verran olen turkinkielessä kehittynyt, vaan edelleen kohtelee minua turkinkielentaidottomana. Hän siinä alkoi omat liirum laaruminsa söpöydestä ja tukasta yms. englanniksi, mutta minä olen niille jo immuuni. Sen sijaan ne herättivät valtavan rektion toisessa naisessa. Minua kymmenisen vuotta vanhempi, nätti nainen minihameessa ja korkokengissä singahti pitämään huolta reviiristään, ja miesten poistuttua paikalta yritti käyttää katseen voimaa minuun, ymmärtämättä, että hukkaa energiaansa ihan turhaan. Voi himpulat miten teki mieleni sanoa jotakin hänelle, Muzzin päivän Chickenille, mutta onneksi hillitsin itseni siinä asiassa. Nauroin vasta kotona, siitäkin edestä.

Ihan lähi aikoina avautuu myös toinen hyvin mielenkiintoinen paikka, toisen Konyalaisen toimesta. Kerron King's Placesta kunhan se on valmis. Se tulee olemaan vastapäätä Theo's Placea, entisessä Kalle's Placessa, ja senkin omistaja on tuttu mies niin minulle kuin joillekin lukijoillekin.

Niin että turistisesonki Suomen kesään verrattavine lämpötiloineen on auki, kokemisen arvoinen mesta on auki (naurutakuu, draamaa, tanssia), siellä on jo puolituttu omistajapuolikaskin, joten sinne voi mennä niin kuin omaan olohuoneeseensa ja tervehtiä kuin tuttua, Merhaba Muzzi.

tiistai 7. maaliskuuta 2017

Ihan itse valittu

Alanyan päivän värit Kalelta satamaan päin 5.3.2017
Jokainen uusi ihminen ja uusi tilanne tulee elämään jostakin syystä, ei sattumalta. Itse en usko sattumaan. Se tyyppi, joka puhui minulle toissailtana firman avamisesta... hän on ollut elämässäni tuttavana pari kolme vuotta. En edes muista tarkalleen milloin olen häneen tutustunut ensimmäisen kerran, mutta muistan sen, että paikka on aina ollut hänen vaateliikkeensä. Nyt tarvittiin kaksi tapaamiskertaa. Ensimmäisellä kerralla hän kertoi muutamia asioita tuon sanomisensa perusteiksi, ja sen jälkeen minä kyselin ja hän vastasi. Olin paljon äänessä, taktisesti. Eilen käänsin tilanteen toisin päin. Sanoin, että aiemmin minä puhuin ja kyselin, nyt on hänen vuoronsa puhua ja kysellä. Vajaa tunti riitti siihen, että hän puhumaan innostuneena alkoi paljastaa myös todellisia tausta-ajatuksiaan.

Hänkin käyttää laitonta työvoimaa. Rahan kiilto silmissä hän haluaa oikeasti avata uuden pienen vaatekaupan, sellaisen, jossa lähes jokainen turistinainen vierailee lomansa aikana. Sellaisia ne hänen nykyisetkin ovat. Mutta... ainoallekaan työntekijälleen hän ei maksa laillista minimipalkkaa, ei järjestä vakuutusta eikä toimi muutenkaan lain vaatimalla tavalla. Hän halusi, että työskentelen laittomana työntekijänä, saaden palkkaa, joka on alle 50% minimipalkasta. Kaiken huipuksi hän tosi kovasti ja kiihkoisasti piti saarnaa siitä, että aina pitää olla ehdottoman rehellinen, ei saa pettää, huijata tai valehdella, eikä muutenkaan tehdä mitään moralitonta. Kaksinaamainen mulkero.

Alanyan linnoitusta ylhäältä 5.3.2017
Sain jonkinasteiset uhkaukset tuossa äsken, onneksi tekstiviestien muodossa, kun en ole vastannut hänen vihaisiin ja provosoiviin viesteihinsä mitään. Täysi hiljaisuus on joskus joillekin pahinta. Hän etsii aktiivisesti suomalaista / skandinaavista myyjää kyseiseen tehtävään, joten toivottavasti kukaan järkevä naisihminen ei sorru tuollaiseen. Parempia ja turvallisempiakin vaihtoehtoja kun on.

Kirjantaitto-ohjelman kanssa menee herrrmot. Lyhyesti ilmaistuna. Siitä puuttuu eräs oleellinen ominaisuus, vain yksi pikku juttu. Vaan kun se yksi pikku juttu sattuu olemaan hyvinkin tärkeä ja niin paljon käytetty, että vaihtoehtoisen esitystavan löytäminen tuottaa nyt harmaita hiuksia. Ja olisi noita lumivalkoisen harmaita jo enemmän kuin kylliksi. Niitä oli itse asiassa niin paljon, että värjäyskäsittelyyn oli turvauduttava. Tai siis halusin tilanteen myötä ihan vapaaehtoisesti jotakin muuta kuin harmaata, ihan oikeaa väriä. Olisi toisaalta houkuttavaa olla valkohiuksinenkin, mutta kun se tulee luonnostaan omasta nahkasta ja on vanhuuden valkoista, niin ei kiitos ihan vielä.

Kevätsiivous on sitten tehty, kaikkialle muualle paitsi The Pöydälle. Yksi pöytä on kuin lähtevä laiva, ja sen purkaminen, tavaroiden paikalleen asetteleminen yms on hieman enemmän kärsivällisyyttä ja aikaa vaativa homma, joten se jäi jonnekin hamaan tulevaisuuteen. Ikkunoiden pesu saa odottaa toukokulle asti, sillä vasta silloin sateet ovat riittävän vähissä. Kun ympärillä on edelleenkin rakennustyömaita, niin taloja kuin teitäkin, tuo tuuli suunnasta riippumatta mukanaan punaista, hienojakoista pölyä kaikille pinnoille. Joskus näyttää siltä, että etenkin ikkunoille. Jokaisen sateen jälkeen ikkunat ovat juovikkaan pilkulliset. Niistä näkee hyvinkin mistä suunnasta vesi on tullut ja mihin se on mennyt. Erityisesti ne ikkunat, joihin on lisätty hyttysverkko ikkunan ulkopuolelle, näyttävät sateen jälkeen kuraojasta nostetuilta. Toukokuulle saakka ikkunoita saisi pestä ulkopuolelta joka viikko, jos oikeasti puhtaat ikkunat haluaisi. En nyt kuitenkaan Niin paljoa rakasta tuota ikkunasta ulos kurkottelua, jos sitä vähääkään.

Taas pari sanaa ruoasta. Parvekkeella ruukuissa kasvaa nyt timjamia, rosmariinia, minttua ja paria erilaista sipulia. Näitä kaikkia tulee nyt laitettua salaatteihin ja ruokiin lähes päivittäin. En ole käyttänyt timjamia ja rosmariinia aiemmin paljoakaan, mutta tuoreena ne ovat tosi hyviä. Kokeilepa laittaa itsellesi asuinpaikastasi riippuen joko sisälle, parvekkeelle tai kuistille ruukkuun erilaisia yrttejä. Kun ostat ne valmiina isohkona taimena, tai ruokakaupasta ruukkuna, jossa on vielä toimivat juuret, niin niiden kanssa on helppo päästä alkuun. Basilika on yksi sellainen oleellinen mausteyrtti, joka vielä puuttuu, vaan eiköhän sekin löydy.

Päivät täällä kulkevat omaan rauhalliseen tahtiinsa, paitsi että aina illalla tähän aikaan huomaan, että päivä meni taas tosi nopeasti. Ja viikko, kuukausi sekä edellinen vuosi. Hupsista. Jotkut ihmiset pysyvät mukana elämässä reilusti pitempään kuin toiset. Jotkut ovat vain pikavisiitillä ja jotkut muutamien viikkojen tai kuukausien vierailijoita. Olkoon mitä on, ja tulkoon mitä tulee. Sillä mennään. Joka asiassa saa kuitenkin itse valita oman linjansa tai vähintään oman aseneensa kyseiseen asiaan ja sen tuomiin muutoksiin. Joten mikään tunne tai fiilis omassa elämässä ei ole kenenkään toisen syytä. Jokainen asenne ja tunne on ihan itse valittu. Jokaisella on ainakin se valinnan mahdollisuus, käytti sitä sitten tai ei.

maanantai 6. maaliskuuta 2017

Kuolema vieraili

Gözleme-paikka, 34 v samat yrittäjät samassa paikassa. Alanya 5.3.2017
Eilinen yllätti niin monin eri tavoin, että kotiuduinkin vasta tämän päivän puolella. Aamulla nukuin pitempään kuin
tavallisesti, kun yöllä tuli herättyä aivan liian monta kertaa. Kuuma -  kylmä - kuuma - kylmä. Siinäpä ne heräämisten syyt tiivistettynä. Kun herätessä ei ollut enää kyse aamusta, ja oli jo oikeasti nälkä, niin päädyin tekemään tomaattimunakas menemeniä... vieläkin puistattaa. Muut ainekset olivat jo pannulla. Olin rikkonut jo kaksi kananmunaa kulhoon pientä vatkausta varten, ja rikoin sinne sen kolmannenkin. Joku siinä kolmannessa otti silmiin, ja katsoin sitä tarkemmin. En ole koskan nähnyt niin pitkälle haudottua munaa kananpojanalkioineen. Enkä varsinkaan omassa aamiaisessani. Yäääk! Hetki ja hieman enemmänkin piti keskittyä pitämään oma suolisto kurissa ja järjestyksessä, ne kun yrittivät kääntyä ympäri.

Jo kolme tai neljä päivää oli vahvasti sellainen fiilis, että pitäisi käydä tapaamassa entistä naapurustoa ja mahdollisesti jopa vuokraemäntääkin ennen kuin siellä joku kuolee. Jotenkin siirsin tuon tunnelman aiempina päivinä taka-alalle, keskityin kirjan taittoon ja pysyin siis kotona. Eilen päätin lähteä kaupungille "haukkaamaan happea" kun tuntui siltä, että olen istunut tällä erää enemmän kuin tarpeeksi tietokoneen ääressä. Juuri ennen lähtöä vielä jostain syystä vaihdoin tummemman sävyiset vaatteet, kun ne toiset vaan eivät tuntuneet oikealta ratkaisulta. Bussia odotellessa soitin ruotsalaiselle ystävälleni kysyäkseni häntä mukaan Kalelle, sillä tiesin että hänkin haluaisi tavata näitä Kalen rouvia. Ystäväni ei juuri silloin vastannut, ja suuntasin kulkuni itsekseni Kalen huipulle. Menin ylös asti ihan vaan siksi, että halusin syödä Gözlemen siellä ylhäällä. Sieltä sitten kuvia napsien kävelin alas entiseen naapurustooni.

Yksi Kalen hautausmaista, jostain syystä ennakkoon jo otti silmiin. 5.3.-17
Lähimarkettiin suuntasin hakemaan jäätelöä viemisiksi, ja jostain kumman syystä otin jäätelöpuikkoja enemmän, kuin mikä on sen perheen tavallinen pääluku. Entistä kotiovea lähestyessä ihmettelin, kun koko seutukunta oli parkkeerattu täyteen autoja. Ajattelin vain, että jonkun luo kokoontuu sukua ja ystäviä. Ystäväni ikkunaan koputtaessani hänen tyttärensä tuli avaamaan, ja lopulta löytyi ystävänikin. Hän kysyi ensimmäiseksi, että "miten sinä tiesit, että vuokraisäntäsi on kuollut"...en minä tiennytkään. Ja jostain syystä ystäväperheelle tarkoitettujen jäätelöpuikkojen määräkin täsmäsi nyt siihen lukumäärään, mikä tuli kun laskettiin läsnä olevat lapset mukaan. Minä ja ystäväni tyttö emme vielä olleet käyneet ilmaisemassa osanottoamme vuokraisännän leskelle, joten ystäväni käveli jonnekin takahuoneeseen, toi minulle ja kanssani saman tyylisesti pukeutuneelle, aikuiselle tyttärelleen huivin, antoi päähänlaittokomennon, ja sanoi että mennään.

Ennen lähtöä yritin kysyä, että mitä minun pitää sanoa ja kenelle ja miten tervehtiä ja ketä. No enhän minä osannut edes lausua sitä, mikä olisi ollut paras osanottoilmaus tässä tapauksessa kun surevat omaiset ovat vanhoillisia ja ukonnollisia. Siksi ne huivitkin tarvittiin, omaisia kunnioittaaksemme (provokaatiota välttääksemme). Onneksi olin siitä Aşk ve Mavı tv-sarjasta oppinut yhden osanottoilmauksen, ja käytin nyt sitä, vaikka se olikin tähän tilanteeseen liian  vapaamuotoinen, liian kevyt. Vaan taas tavallaan mokasin tervehtimisprotokollassa, kun en tuntenut läsnäolevia naisia, että kuka on kukin, ja kuka on lesken jälkeen vanhin jne. Tajusin mokani siinä vaiheessa, kun paikalle saapui erään sukulaisen lääkäritytär, joka tunsi sekä läsnäolijat että protokollan, ja noudatti sitä varsin kauniilla tavalla. Tuolla oli onneksi läsnä vain naiset. Miehet olivat kokoontuneena naapurissa olevan moskeijan tiloihin. Väkeä oli paljon. Kulttuurisen osaamisen lisäksi myös turkinkielen osaamiseni on kehittynyt, sillä nyt ymmärsin tuon lesken alanyanmurteellisesta puheesta yli 90%, kun vuosi sitten en ymmärtänyt kuin sanan sieltä ja toisen täältä.

Mantelipuu kukkii toisen hautausmaan reunalla 5.3.17
Osanottokäynnin jälkeen palasimme ystäväni asuntoon, ja pääsimme puhumaan hautajaistavoista. He kyselivät, että miten Suomessa, miten kristityt hautaavat ja valmistelevat hautaan jne. Minä sain kysyä tämän miehen kohdalta, että miten täällä toimitaan, mihin hänet haudataan jne. Hämmästykseni oli suuri, kun häntä ei haudattukaan Kalelle, vaan alle 1km päähän siitä, missä minä nyt asun. Ystäväni kuittailikin jotakin siitä, että olemme vuokraisäntäni kanssa taas naapureita. Rauha hänen sielulleen.

Hautajaistunnelmien jälkeen halusin kävellä hiukan "vanhalla reviirilläni", ja kävelin yläkautta Damlatas-luolan  luokse, ja siitä Kleopatrarannan puistoja pitkin eteenpäin. Valokuvia on taas viikoksi eteenpäin 😉 . En tiedä miksi jatkoin sieltä sitten sinne minne jatkoin, seurasin vain vaistoani, joka oli tuossakin asiassa yllättävän "päättäväinen". Luulin olevani menossa hieman pidemmälle, ja sieltä bussilla kotiin. Ehdin kävellä vain vähän matkaa, kun eräs tuttu henkilö pysäyttää minut. "Haluan avata toisen firman, haluan avata sen sinulle." 😲 Mitä??? 😶

Sitä keskustelua jatkettiin kauan, kunnes turkinkielisen keskustelun ymmärrys- ja uhumiskapasiteettini olivat sen illan osalta käytetty. Samalla tajusimme että on jo tosi myöhä, ja viimeinen bussini lähtee hetken kuluttua. Juoksin bussille, ehdin juuri ajoissa pysäkille ja varsin sekavissa tunnelmissa olin kotona vähän puolenyön jälkeen. Hiukan oli vaikeuksia saada unta.

lauantai 4. maaliskuuta 2017

Tunteella vai ilman

Alanya, Tosmur ja iltataivas 4.3.2017
Kävinpä tänään sellaisessa paikassa, josta sai nämä kuvat, tämän illlan sävyillä maustettuna. Välillä sisällä istuessa ja kaverin kanssa puhuessa, tai itsekseenkin touhutessa, tulee vaan sellainen "onpa ulkona nätti valo" -fiilis. Tänään oli taas sellainen ilta. Verhot olivat osittain edessä, ja keskityimme asunnon sisällä keskusteluun, kun silmä jotenkin sanoi, että verhot ovat nyt eriväriset kuin tavallisesti. Ja niinhän siellä verhojen takana oli menossa auringonlasku oranssimpana kuin eilen tai toissapäivänä jne. Joka illalla on omat värinsä. Värien voima ja yhteensopivuus on jotenkin hurmaavaa katsottavaa. Koskaan ei ole tullut taivaalla auringonlaskuja katsoessa vastaan sellaisia värejä, jotka eivät sopisi sinne taivaalle kesenään, jotka ikään kuin riitelisivät keskenään. Aina ne ovat harmoniassa,väreistä, väripaletista ja intensiteetistä riippumatta.

Luonto osaa aina rakentaa värien harmoniaa, myös vastaväreistä. Oranssi ja sininen, vastavärit, mutta iltataivaalla kovin kauniit ja sopuisat yhdessä. Eivät olleet yhtään räikeitä tai rinnakkain sopimattomia. Venuskohan se tuo iltataivaan valopilkku on? En tiedä, arvailen vain. Kauniisti se joka tapauksessa loistaa tuolla luonnollisella taivaalla, kuvassa ei niinkään. Voihan Venus.

Läsnäolosta, ja juuri tässä hetkessä läsnä olosta voisi puhua muutaman sanan. En nyt tarkoita mitään "fyysisesti läsnä - henkisesti läsnä - ei läsnä" -keskustelua tai ajatuskuviota, vaan jotakin laajemmalla skaalalla koettua.

Kun istut siinä lukemassa tätä blogia, niin mitä kaikkea aistit itsestäsi? Mitä kaikkea huomioit ja huomaat omista tuntemuksistasi, asennostasi, fiiliksistäsi jne.? MItä kaikkea huomioit tilasta, jossa olet? Entä tilan ulkopuolisesta maailmasta? Ovatko ne, mitä kauempaa huomioit tuoksuja, ääniä, tunteita, energioita? Mitä ne ovat? Missä menee herkkyytesi raja? Kuinka paljon pystyt sulkemaan itseäsi kaikilta noilta havainnoilta, kun oikein keskityt? Entä kuinka paljon pystyt huomioimaan, havainnoimaan, tiedostamaan itsestäsi, ulkopuolisesta maailmastasi ja itsestäsi tuossa ulkopuolisessa maailmassa, kun oikein keskityt?

 Jos et pysty tunnistamaan omia tunteitasi, jos et ymmärrä tunteitasi tai olotilaasi, tai et pysty ilmaisemaan niitä, niin mitä voit sille tehdä? Kyvyttömyydestä tunnistaa, ymmärtää omia tunteita käytetään nimitystä aleksitymia.

Alanya, Tosmur, iltataivas ja Kale 4.3.2017
Olen joskus elänyt palan matkaani sellaisen henkilön kanssa, jolle psykologi antoi diagnoosin aleksitymia. Toki siitä olin kuullut myös opintojeni aikana, mutta en vaan voinut käsittää millaista aleksityymikon arki, tai hänen lähipiirinsä arki voi olla. Aleksityymikon arkea en osaa vieläkään kuvailla, sillä ei hän koskaan pystynyt kertomaan sisäisestä maailmastaan. Hänellä yhteys omiin tunteisiinsa oli ihan poikki, rikki. Päällimmäiseksi jäi kolme asiaa. Hän kertoili paljon vitsejä, ja nauroi ja viihdytti porukkaa hyvin usein. En koskaan nähnyt häntä surullisena, mutta hyvin hämmentyneenä sitäkin useammin. Kun otin puheeksi kuoleman, vakavan sairauden tai esim. lasten surun, hän vain käveli mitään puhumatta ja hämmentyneen näköisenä pois. Seuraavalla kerralla häntä nähdessäni hän ei muistanut mitään kyseisistä keskustelunavauksistani. Jos joku muu otti hänen kanssaan vahvemmat tunneasiat puheeksi, niin seuraukset olivat ihan samat.

En tiedä mikä saa ihmisen tuolla tavoin rikki, enkä tiedä paljoa sen hoidosta, mutta tiedän, että sitä on eri asteista ja ainakin kahta eri tyyppiä. Parasta on kuitenkin se, että aleksitymian hoitoon erikoistuneet pystyvät auttamaan aleksitymian kanssa eläviä. Kyse ei ole mistään pillereistä, vaan terapeuttisista keskusteluista ja toiminnoista. Miksi aleksitymiasta sitten kannattaa puhua ja miksi sitä kannattaa hoitaa?

Osa aleksityymikoista käsittääkseni pystyy tunnistamaan jonkun verran toisen tunteita, tai omiaan, mutta vähän ja kapealla skaalalla. Jotkut heistä eivät pysty ilmaisemaan omia tunteitaan. Aleksityymikon elämä saattaa pahimmillaan tuntua erittäin yksinäiseltä. Tämä on ensimmäinen syy, ja hyvin henkilökohtainen syy, miksi kannattaa etsiä apua aleksitymiaan. Toinen syy on vahvasti kollektiivinen. Sellainen ihminen, joka ei kykene tunnistamaan omia tunteitaan ei kykene tunnistamaan myöskään toisen ihmisen tunteita, oli sitten kyse elämänkumppanista, omasta lapsesta, naapurista tai vaikkapa ulkomaalaisesta. Suomessakin on aleksityymikkoja, mutta kuinkakohan paljon heitä on? Paljonko heitä mahtaa olla ns. diagnosoimattomina tuolla räyhäporukoissa, joita viekkaammat vievät kuin pässejä narussa?

Alanya, Tosmur, iltataivas ja Kale 4.3.2017
Jos olet vaikkapa HSP eli erityisherkkä, niin kuin nykypäivänä sanotaan, niin ole siitä onnellinen. Ole onnellinen että tunnet ja koet, että sinulla on hyvä yhteys sekä itsesi sisäpuolelle että ulkopuolelle. Se on lahja, ja siinä on kiitoksen aihetta kyllikseen. Tosin sen verran olen kapinallinen, että mielestäni moni erityisherkäksi itsensä kokeva on juuri sellainen Luojan luoma, kuin millaiseksi ihminen on tarkoitettukin. Ajattelen, että nykypäivän kova ja tunteettomuutta suosiva elämisen kulttuuri on siirtänyt tuota rajaa, että entinen normaalisti tunteva on nykyään erityisherkkä, koska suurin osa on jo niin kovettunut, että heidän herkkyystasonsa on muuttunut. Osa tuosta herkkyydestä on kadonnut, koska sitä ei tarvita enää lajin säilymisen kannalta. Osa herkkyydestä on kadonnut koska valtavassa informaatiotulvassa on suodatettava suurin osa informaatista pois, että jaksaa ja saa päivän työt ja toimet tehtyä. Osa herkkyydestä on kadonnut siksi, kun pienet lapset eivät saa tarvitsemaansa vanhemman turvaa ja suojelua, vaan joutuvat kokemaan aivan liian rankkoja asioita, Osa herkkyydestä on kadonnut siksi, ettei ole vanhempaa, joka opettaisi tunnistamaan tunteita, ja joka kertoisi, että tunteet ovat sallittuja, toivottuja ja tärkeitä ihmisyyden kannalta.

Kumman sinä itsellesi ja lapsillesi haluat, herkän yhteyden vai heikon yhteyden? Annetaan omien tunteiden olla tärkeitä, ja hyvässä harmoniassa keskenään. Silloin ihmisetkin voivat olla ihmisiä toisille ihmisille, ja levollisesti keskenään.