maanantai 22. tammikuuta 2018

Mitä ajattelet tapahtuvan, se tapahtuu???

Oman elämäsi ruori. Kuka ohjaa?
Kun tapahtumarintamalla on hiljaista, niin puhutaanpa muutama sana kunnioittamisesta esimerkkien kautta. Olen itsekin käynyt tällä rintamalla läpi pitkän koulun, ja käyn sitä koulua yhä. Yhtälailla itse olen tässä asiassa keskeneräinen. Arvelen, että ihminen on elämänsä loppuun asti monissa asioissa tietyllä tavalla keskeneräinen, ja että juuri tämä on osa ihmisyyttä ja inhimillisyyttä. Vaan mennäänpä esimerkkiin.

Ravintolan pöydässä istuu pariskunta, ja tunti toisensa jälkeen soittaa suutaan. Joka päivä jatkuu suunsoitto ja halveeraavat puheet, eikä kenellekään jää epäselväksi, että pariskunta on hieman parempi kuin muut. Ellei jopa tosi paljon parempi. Omasta mielestään. Mitä enemmän kaljaa menee suusta alas, sitä rehvakkaampaa on käytös, ja sitä kovempia ovat sanat. Minun ei ole tarvinnut kuunnella tilannetta kuin kolmisen kertaa, mutta ravintolan omistaja ja henkilökunta kuuntelevat sitä lähes päivittäin, useita tunteja päivässä ja viikosta toiseen.

PAriskunta on asunut täällä Alanyassa monta vuotta, ja sitä ennen reissannut tänne viitisentoista vuotta. Silti jotain oleellista on vielä projektivaiheessa. Sanon tätä projektivaiheeksi siksi, että  he ovat nyt kuviossa, jossa heille tullee vastaan suuri pettymys ja sijoittamiensa rahojen menetys. Se on tuolla käyttäytymisellä väistämätöntä. Juu, jotkut sanovat minulle, että ei sillä väliä miten joku käyttäytyy, sille pitää silti olla kiltti ja ihmisiksi. Toiset sanovat, että niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. No, molemmissa on jotain perääkin.

Itse sanon sen mitä olen täällä oppinut: Vedät puoleesi sitä mitä ajattelet, mihin energiasi kohdistat.

Kyyhkysiä ja riippuliitäjä Alanyan taivaalla
Esim. omasta historiastani. Olen ajatellut, että tietyt henkilöt huijaavat, että tämä asia ei mene niin kuin on suunniteltu vaan jotain epämiellyttävää tapahtuu, ja niin on sitten tapahtunut. Kesti aika kauan, ennen kuin erään ihmisen sanomisista ymmärsin, että noissa tilanteissa oli käynyt juuri niin kuin olin ennakkoon ajatellut.

Esim. tuosta pariskunnasta. He sijoittavat suuren määrän rahaa avatakseen ravintolan paikallisen, kokeneen ravintolayrittäjän kanssa. Kun heidän puheistaan huokuu jo kauas se, että he eivät luota paikallisiin, niin miksi ihmeessä he päätyivät tällaiseen ratkaisuun? Olisivat avanneet ravintolan kahdestaan. Ai niin, mutta ei ole kielitaitoa, eikä tietoa paikallisista laeista, yrityskulttuurista eikä yhteiskunnan käyttäytymiskoodistosta. He tarvitsevat toista, mutta eivät arvosta samanlaiseksi ihmiseksi kuin mitä he itse ovat. Joka kerta kun heidät olen tavannut, he ovat huudelleet isoäänisesti asiakaspalvelijoille "ei sitten huijata". Mitä he mahtavat tilata? Mitä he hakevat, sen he löytävät / se heidät löytää.

Toinen, mitä täällä usein kuulee sanottavan, mutta mitä vahvasti uskonnollisessa (perint.luterilaisuus, lestadiolaisuuden eri suuntaukset, helluntalaisuus, vapaakirkko, körttiläisyys, evankelisuus, jehovalaiset ym) pohjoisessa Keski-Suomessa ei kuullut, on: et kohtaa mitään sellaista, mikä ei kuuluisi sinun elämänpolullesi; ei tule vastaan mitään sellaista, joka olisi kohtalosi / tarkoituksesi (kader) ulkopuolelta. Jokaisella on oma tiensä kuljettavanaan, ja omat ilonsa ja kolhunsa koettavanaan, jotta tulisi sellaiseksi kuin on tarkoitettu tulevan. Ja jotkut osaavat sössiä senkin 😁. Kukin valitsee itse mitä tekee, mitä ajattelee ja mitä polkua kulkee. Joitakin asioita annetaan, ja niidenkin sisällä voi valita ainakin sen, miten niihin suhtautuu ja miten jatkaa siitä eteenpäin.

Vaan takaisin tuohon otsikkoon. Testaapa edes yksi kuukausi. Tai yksi kuukausi positiivisia odotuksia, ja jos välttämättä haluat, niin yksi kuukausi negatiivisia odotuksia. Tosin oletan suurimman osan ihmisistä haluavan elämäänsä positiivista. Sairaita ja hullujakin on aina, ja heidän joukostaan löytyy niitä, jotka haluavat negatiivista. Se on eri juttu, sairauden hallitsema mieli. Yleensä hyvinvoiva ja elävä ihminen odottaa elämältä hyvää. Siksi rakennapa odotuksesi ja ennakkomielikuvasi hyviksi, ja katso mitä siitä seuraa. En nyt tarkoita mitään lottovoittoja, äkkirikastumisia tai ihmeparanemisia, vaan arjessa mukana olevia tapahtumia tai tapahtumaketjuja. Tee tietoisia ajatusvalintoja, tietoisia päätöksiä, sitoudu valintaasi ja katso mitä seuraa. Voipa ne jopa kirjata ylöskin, niin on helpompi muistaa mitä ajatteli ja toivoi lopputulokseksi, ja miten kävi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi. Mikäli kommenttisi ei sisällä vihapuhetta, se julkaistaan tarkastamisen jälkeen.