tiistai 23. tammikuuta 2018

Passin käännättämisestä ja muustakin

Aiemmin otettu kuva DimCayin viereltä
Rankkasateet toivat tänne useita maanvyörymiä. Osa niistä on ihan harmittomia. Osa katkaisi teitä joko tukkimalla tien tai poistamalla osan tiestä. Osa vyörymistä liikkui asuintalojen tuntumaan, osin jopa päällekin. Ihmisvahingoilta vältyttiin onneksi, ja päästiin säikähdyksellä ja aineellisilla vahingoilla. Huomiseksi on ennustettu puolipilvinen päivä, mutta huomenna, torstaina ja perjantaina lämpötila ei nousse yli +10C, koska tuulee pohjoisesta, lumisilta vuorilta. Parina yönä mentäneen taas lähelle nollaa. Vuoristoon tullee lisää lunta, ja tänne vuoren rinteelle se tuntuu vähintäänkin hyytävän kylminä yötuulina.

Innoissani eilen ostetusta kirjahyllystä ostin tänään pari kaappia, ja ne pitäisi käydä hakemassa huomenna auton kanssa. Kaksi kaksiovista, hyllyin varusteltua kaappia odottaan Ikean tyylisissä Kokoa-itse-paketeissa eräässä kaupassa, ja jollakin on siis työmaa niiden kasaamisessa. En ottanut niiden kuljetuksesta stressiä tänne päivälle, sillä piti löytää kissan ulkoloislääke. Sitä varten kävelin kilometritolkulla pitkin ja poikin kaupunkia, eläinkaupasta toiseen, löytääkseni sen ainoan paikan, joka sitä myy asiakkaan mukaan. En tiennyt ennalta mihin aiemmin eri paikassa ollut firma oli muuttanut, ja siksi kävin läpi koko sitä tarjontaa mitä kaupungista löytyy.

Appelsiiniaika on parhaimmillaan
Cuma Pazarin pohjoisreunalla oleva eläinkauppa myy mukaan venäjänkielisellä tekstillä varustettuja "niskatippapipettejä". Kissa ei hirmuisesti innostunut kyseisestä lääkitsemisestä, ja koko asunto haisi sen jälkeen jollekin eteeriselle öljylle. Katsotaan nyt mitä tuosta seuraa, katoavatko nuo ihotulehdusta ja karvanlähtöä aiheuttavat pienet "punkit" vai eivät. Torstaina saattaa jopa olla mahdollista viedä kissa eläinlääkärille, vaan on se karmea projekti täältä asti bussilla, ja kaikkea pelkäävän kissan kanssa. Saan kissalle eräältä koiranomistajalta pienen, kovan kuljetuskopan, joka on parempi kuin tuo minun pehmeä. Mutta kuinka pelokkaan kissan saa viihtymään koiralta haisevassa kopassa?

Meri on päivästä toiseen kuohuva ja hurmaava
Notaarilla tarvitsee käydä myös, ja sekin on suunniteltu huomiselle. Tuo notaarikeikka on taas ihan turhaa rahan menoa, ihan turhaa. On vain pakko mennä, kun pitää käännättää uusi passi ja vahvistuttaa sekä käännös että vuokrasopimus (taas) siellä. Oletettavasti nuo toimenpiteet tulevat maksamaan lähes 1000 TL, ja ihan *?%&# turhaan. Erään firman hinnaston mukaan sama kokonaisuus Ankarassa maksaisi noin 700 TL ja Alanya on paljon kalliimpi. Olen hyvin huojentunut, ja ostanen pari huonekalua lisää, jos ei tarvitse käyttää tuota rahasummaa notaarin maksuihin.

Jonkun verran jäi parin viikon takaisesta notaarilla käynnistä huono maku, sillä
passissammehan on tekstit sekä suomeksi että englanniksi. Heillä on yleensä toimistolla englanninkielentaitoinen virkailija, joka voi kääntää. Mutta tuo virkailija vetosi siihen, että olen suomalainen, passini on suomalainen, ja heidän täytyy löytää toimiston ulkopuolelta joku suomenkielestä kääntävä, joka maksaa paljon enemmän kuin toimistossa jo oleva englanninkielinen kääntäjä. Ihan *?%&# turhaan. Nyt kun menemme, joudun väittämään vastaan, ja verenpaine saattaapi nousta jo ennalta. Jos heiltä ei löydy englanninkielen taitoista virkailijaa passin käännöstyöhön, niin yritän saada vuokraisännän vaihtamaan notaaria. Hän haluaa jostain syystä asioida juuri tuossa. Minulla on taas hyviä kokemuksia verotoimiston ja Baskent sairaalan edessä olevasta notaarin toimistosta. Jos voisin valita, niin menisin sinne.

Lisää kukkia aukeaa kevääseen
Sitten päivän kevennys. Suomalaisen nuoren naisen kanssa seurusteleva nuori turkkilainen mies kysyi tänään mistä puhuimme tuon naisen kanssa (suomeksi). Kerroin, että puhuimme avioliitosta ja naimisiinmenosta, mutta en kertonut mihin asia liittyi. No, hän sitten intoutui aiheesta, ja aikoi etsiä minulle puolison 😁😂😅. Mission Impossible. Niin että vauhtia ja vaarallisia tilanteita on taas tulossa... että voi poistua jonnekin takavasemmalle tarvittaessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi. Mikäli kommenttisi ei sisällä vihapuhetta, se julkaistaan tarkastamisen jälkeen.