tiistai 6. maaliskuuta 2018

Ei ole ehtinyt rannalle

Puolilta päivin ihmettelin pikkuparvekkeelta kuuluvaa ääntä, kunnes näin kuinka ylemmältä parvekkeelta lorisee alas punertavaa, likaista parvekkeenpesuvettä matonpuistelupölyjen kaveriksi. Ihan ääneen ja turkiksi tuli muutama sana suusta ulos, ennen kuin tajusin, että parvekettaan ulkopuolelta runsaalla vedellä lotraava asunnon omistajan sukulainen taatusti kuulee kommenttini. Siispä hiljenin kiltisti, hain luutut, lastat ja pesusangon, ja aloitin uudestaan pesemään 3 pv sitten kauttaaltaan puhtaaksi pestyä parveketta. 😤Juuri kun olin rauhoittunut ja lopetin siivouksen, soi ovikello, ja yläkerran rouva tulee siivousvälineiden kanssa, pyytää anteeksi ja aikoo siivota aiheuttamansa sotkut. Hän ei usko että ehdin jo siivota, vaan tarkistaa vielä parvekkeen. Tajuttuaan tekonsa seuraukset, hän onneksi pesi isomman parvekkeensa toisella tavalla, naapuriystävällisemmin. Yön tunteina saimme annoksen "mutasadetta". Tässä vielä linkki mutasadelehtijuttuun, jonka kuvasta selviää mistä oli kyse.

Eivät toimi ainakaan kuorimaveitsinä.
Sain tänään turkkilaisen kahvin valmistusoppia ihan konkreettisesti. Ei kelvannut sähkökäyttöinen cevze, piti hakea naapurista teräksinen, jonka voi laittaa kaasuhellalle. Ja kahvi, jota olin ostanut kuulemma menetteli, mutta olisi ollut parempi, jos olisin tajunnut ostaa pienistä paikallismarketeista siinä paikan päällä vasta jauhettua. No, en tajunnut. Kahvista tuli aika tujua, sokeritonta ja koska meillä ei ole maitoa kotona, niin myös maidotonta. Opetuksen hinta oli se, että juon itse yhden kupillisen tuota tummaa (*puistatus*) herkkua. No, joinhan minä, kun en kehdannut olla juomatta. Mustaa, vahvaa kahvia suoraan tyhjään mahaan, vaikka en koskaan kahvia juokaan 😳. Nyt tiedän miten sitä tehdään perinteisellä tavalla.

Eilen maistoin 25 m kadulla sijaitsevassa King's Kitchen & Bar ravintolassa ehkä mielenkiintoisimman jälkiruoan, mihin olen koskaan törmännyt. Omistaja on huippukokki, ihan oikea sellainen. Hänen ruokiaan olen hehkuttanut aiemminkin. Lisäksi siellä on viinaputelit aitoja, eli saa sitä mitä etiketti kertoo. Mikäli joskus käyt tuolla ravintolassa, niin tilaapa jälkiruoka nimeltä Abdullahin Kosto (Abdulah'in Tatlı intikamı). Ja tilaa nimenomaan tuolla turkinkielisellä nimellä. Sitä ei ole ruokalistoilla tms. mutta sellaisen saa kun tietää kysyä. Jos ravintolassa työskentelevät pojat eivät sitä tiedä, niin omistaja Abdullah tietää kyllä. Harvoin olen reagoinut johonkin niin kuin eilen, kun tuohon kostoon / jälkiruokaan törmäsin. Oli makein ja onnistunein ikinä. Ja ihan hullu. Sain nauraa sydämeni pohjasta, ja nautin.

RAnnalla lojunut sydämen puolikas
Eilisellä tanssitunnilla oli mahdotonta vain istua, niin kuin ennakkoon jo arvelinkin. Piti
kokeilla muutama askelikko, mutta ei voinut montaakaan minuuttia, ei. Tosi moni oli tällä välin lopettanut, jäänyt pois. Rivit olivat harventuneet paljon enemmän kuin viime vuonna, ja pääosin siksi, että opettaja on vaativa ja koreografian tanssiminen vaatii paljon sekä muistilta että kropalta fyysisesti. Opettaja on ihan kunnon Diiva, Persoona ja Taiteilija, positiivisesti ja arvostavasti sanottuna. Hän kysyy oppilailta itsekuria, tavoitteellisuutta ja sitkeyttä. Jännä että sain vielä palata näin pitkän poissaolon jälkeen, etenkin kun vain katselin. Tiedän olevani kommenttien maalitaulu ja suunsoiton kohde kun palaan aikanaan riviin, mutta sekään ei estä tanssiin hurahtanutta tekemästä sitä mitä rakastaa 😍 .

Tässähän tarvitaan kohta taas lukujärjestys, että ehtii rannalle :)) . En ehtinyt tänäänkään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi. Mikäli kommenttisi ei sisällä vihapuhetta, se julkaistaan tarkastamisen jälkeen.